Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pangodi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pangodi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. elokuuta 2010

Latte kertoo: Uusi järvi bongattu

Moikkis

Minä! Latte.

Eilen sain bongattua vihdoinkin uuden järven - muistatehan että minulla on suunnitelmissa käydä 100 järveä läpi! Kerroin siitä aiemmin ja jutun voi lukea vaikka klikkaamalla: tästä.

Kerronpa siis eilisestä.

Eilinen oli aika lailla pitkäveteinen päivä kannaltani, jos lopun uimakeikkaa ei lasketa. Johtokunta pakkasi minut aamutuimaan autoon ja lähti ajelemaan Peipsille, kohti Rajaa, niiden pientä taloa, joka on nyt myynnissä. Iskä halusi leikata Rajasta ruohot pois.


Tässä tuo talo ulkoapäin - ennen ruohon leikkuuta


Ja tässä vähän sisäkuvaa

Ei minua sisään edes päästetty. Mutta koska autossakin oli kuuma istua paikoillaan niin Äiskä sitten lähti ajeluttamaan ja uittamaan minua Peipsille, Mustveen hiekkarannalle samaan aikaan kun Iskä trimmaili ruohikkoa.


Mustveen hiekkarantaa

Minähän olen jo uinut aiemminkin Peipsissä, joten tästä en saanut bongausmerkintää. Mutta kyllä se silti viilensi.

Vesirajassa lillui muutama kuollut kala - niitä kuulemma on nyt paljon Peipsin rannoilla, ilmeisesti poikkeuksellinen kuumuus on siihen syynä, ja yritin yhtä kalaa haukata, mutta huudothan siitä tuli. En siis päässyt maistamaan sushia suoraan järvestä. Siitä sitten hieman kyrsiintyneenä kiskaisin Äiskänkin veteen kanssani, kengät ja housut jalassa. Arvatkaa tuliko siitäkin huutoa? Tuli.

Sitten palattiin takaisin Rajalle ja Iskä oli saanut siihen mennessä pihankin leikattua. Se oli ihan vihreä ja kamalan hikinen, ja meni sitten Iskäkin Peipsiin kastautumaan, Rajan omalle rannalle:


Rajan rantaa

Sitten lähdettiin lopulta kotia kohti. Kierrettiin lyhykäisesti Varnjassa katsomassa kaveriani Rummukaista. Vietiin samalla Rummun äiskälle Rajan avaimet. Ja sitten kotiin

Minulla alkoi olla todella kuuma, eikä yhtään kivaa enää. Ja silloin Äiskä keksi Pangodin kohdalla, että viedään Latte uimaan Pangodin järveen. "Jee! Mun yhdestoista järveni!" huusin minä takapenkiltä, ja niin tapahtui, pääsin Pangodin järveen.

Ja vitsit, oli kyllä TOOOOOSI kivaa!!!

Ja loput kuvani ovatkin tästä päivän parhaasta hetkestä. Oi jatkuisipa kesää vielä pitkään!!!!











Kyllä uinti on mun lempparijuttu! Siinä on niin monta puolta, joista yksi hauskimmista on Iskän kastelu!