Peipsillä talvisaikaan

Pari päivää sitten lähdimme taas reissuun, nyt suuntana Peipsi-järvi ja sen rannalla sijaitseva Rajan talomme (joka sivumennen sanottuna on yhä myytävänä, ketä kiinnostaa. Ota yhteyttä!)

Eesti Energia oli meitä jo pitkään hätyytellyt ja halunnut että käymme lukemassa sähkötaulun, joka ei viimeiseen vuoteen ole tikuttanut yhtään pykälää mihinkään suuntaan. Tämä vakuuttelu ei kuitenkaan Eesti Energialle riittänyt, joten mentiin sitten paikan päälle sähkötaulu lukemaan.

Kun reissuun lähdetään, niin tokihan me ajetaan aina pitkän kaavan mukaan. Ja käytiin ihmettelemässä Peipsin rantojen ihmeellisiä maisemia. Mutta pääsimme me toki perillekin. Rajan kylään, missä tämä meidän pieni talomme sijaitsee.

Koska talo sijaitsee rannan lähituntumassa ja koska emme ole talolla sanottavammin käyneet, oli paikallinen lumenluoja tai aura-auto päättänyt siirtää talolta rannalle vievän tien lumet tontillemme. No, ei se paljon haitannut. Hanki kantoi ja pääsimme kuin pääsimmekin sisään. Ja ovikin aukesi ilman mitään mutinoita, vaikka pelkäsimme, että se olisi voinut olla hieman turvoksissa. Puu kun on tunnetusti eläväinen materiaali.

Rajan rantakylässä sijaitseva talomme, josta meidän pitää luopua, koska meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa sitä alkaa korjata. Mutta mielestämme silti vallan hauska talo. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa. Ei muuten ole edes kallis!

Onnellinen talonomistaja riemuitsee kun ovi aukeaa vaivatta

Mutta mennään jutussa ajallisesti muutama tunti taaksepäin - Raja oli siis meidän rajapysäkkimme reissulta. Mitä teimme ennen sitä ja mitä näimmekään?

Teimme kunnon Peipsin kierroksen ja aloitimme sen Tartosta katsoen lähimmästä vanhauskovaisten kalastajakylästä eli Varnjasta. Samasta paikasta, mistä rakas karvainen miniatyyriystävämme Rummukainen on kotoisin. --  Ja mitä tulee Rummukaiseen, törmäsimme päivän aikana useampaankin veijariin, joiden epäilemme kantavan Rummun geeniperimää, tavalla tai toisella. Veljiä, siskoja, serkkuja vai lapsia alenevassa polvessa?

Varnjan rajavartioasema Emajõe suursoon reunamalla. Järven toisella puolella on Venäjä.

Tästä lähdimme sitten pomputtelemaan kohti Rajaa. Reitti kulki: Varnja - Kasepää - Kolkja - Alatskivi - Kallaste - Raja.

Maisemat olivat jälleen huikean hienoja vaikka päivälle oli luvattu lumisadetta ja tuiskua. Nämä Peipsin pienet kylät ovat vaan niin mahdottoman hienoja, kaikkina vuodenaikoina. Talvella talojen erikoiset värit - kirkasta lilaa, keltaista, vihreää ja kaikkea siltä väliltä - ikään kuin korostuvat lumen valkoisuutta vasten.

Siellä se on - suuri ja laaja Peipsi

Talojen värit ovat huikeita suomalaiselle värisilmälle

Varnjan kylän raittia

Lumenluonti tuntui olevan päivän sana

Jatkoimme retkeämme ja aika ajoin pysähdyimme ihailemaan arkaaisia maisemia, koiria kylätiellä ja tietenkin aina yhtä hienoa ja suurta Peipsiä, sen värejä ja kaisloja.

Kallasteessa jalkauduimme jäälle. Onhan Kallaste tunnettu punaisista hiekkakivitörmistään ja nyt, jäältä käsin, niitä saattoi ihalla koko komeudessaan. Arvatenkin Eräs alias J.Ölli alias Kultainen Leijona nautti. Se olisi halunnut kirmata vapaana, mutta koska jäällä oli pilkkijöitä, päätimme pitää Jässikän tällä kertaa hihnassa. Ei sekään Poitsun riemua rajoittanut.

Peipsin talvista majesteettisuutta

Kallasteen punaisia kallioita lumen alla

Punaisia kallioita toiseen suuntaan

Hiiohoi, mulla on Peipsi-hepuli!

Jäältä katsottuna näkee kuinka pitkä tuo punainen kalliotörmien rivi onkaan!

Kimmo selittää, Latte kuuntelee innostuneena

Mitä kauemmin Peipsin rantoja seurailimme sitä vakuuttuneempia olimme jälleen siitä miten hieno maisema, ja sielunmaisema, Peipsi onkaan. Siinä on jotain ääretöntä ja rauhallista. Ikiaikaista. Ja Peipsin pienet kylät, nekin ovat omassa rujossa kauneudessaan käsittämättömän hienoja. Aitoja.

Rajan talolla minä hiljaa mielessäni manailin, että on niin sääli, että kaikkeen ei meillä riitä aika eikä rahkeet. Kuten talon kunnostamiseen. Siitä saisi joku todella kivan kesäpaikan, aivan hiekkarannan tuntumasta.

Siis, jos innostuit Peipsistä ja haluaisit itsellesi sieltä kesäpaikan, se on mahdollista. Talon hinta on siinä 20.000 euron paikkeilla. Mutta muistettavaa on, että ennenkuin siitä saa nykymukavuuksilla varustetun kesäkodin, tarvitaan rahaa myös remonttiin. Mutta jos innostut - ota yhteyttä!

Rajan kylän raittia taloltamme katsottuna

Rajan vanha rukoushuone ja sen kellotapuli

Ja näihin kuviin lopettelen tämän reissumme - joskin jatkoimme sitä vielä Rajalta Mustveelle, joka on lähin isompi kaupunki taloltamme. Sieltä ajaa hurautimme vielä Laiusen linnanraunioiden kautta kohti kotia.

Kuvia on yllä taas jokunen. Mutta jos sinulle kuitenkin jäi kutka nähdä hieman lisää siitä kaikesta mitä yhden päiväreissun aikana näimme, niin suosittelen että tutustut tähän valokuva-albumiin, missä on vielä monen monta muutakin otosta: Peipsin maisemat

Eipä sitten muuta. Kiitos ja kumarrus mielenkiinnostasi. Ja tosiaan, jos innostut kesäpaikan hankinnasta näiltä ihmeellisiltä ja taianomaisilta seuduilta, ota yhteyttä: tiina.linkama ätti villaottilia.ee

Ciao! (Tai kai se täkäläisittäin kirjoitetaan Tsau!)

Jälkikirjoitus: Ai että Rummukaisen sukulaisia? No mitäs itse sanotte?Aika tutun näköinen se tämäkin veikko! (Kuva otettu telellä liikkuvasta autosta, joten ei ihan tarkka, mutta kyllä silti hahmo tutulta näyttää, vai mitä sanotte?!)

Rummukaisen sukulaispoika kera kaverin

Päivät Peipsillä - Rummukainen kertoo

Iltaa kaikki, muistatteko minut, Rummukaisen?

Minä olen siis se pieni kulkukoira Peipsin rannalta, Varnjan kylästä, jonka Seija ja Tiina pelastivat paleltumasta viime talvena. Ja niin minä muutin pysyvästi Seijan ja Riston luo. Nyttemmin kutsun heitä Mammaksi ja Iskäksi. Tiina on kummitätini. Viime talven asuin kerrostalossa Otepäällä, mutta tänä keväänä muutin takaisin Mamman ja Iskän mukana Varnjaan, kotikylääni.

Pelastusoperaationi kosketti aikanaan monen sydäntä ja nyttemmin siitä puhutaan nimellä: Pelastakaa sotamies Rummukainen. Ken ei asiaa tarkemmin tunne, voi lukea siitä vaikkapa tästä klikkaamalla.

Minulle kuuluu ihan hyvää, kiitos kysymästä. Turkkini kiiltää ja silmäni ovat kirkkaat ja lihakseni ovat vahvat ja jänteikkäät. Olen hyväkuntoinen, reipas ja aina valmis puolustamaan perhettäni. Ei puolustustahto kokoon katso. Ja minähän en ole ihan suuren suuri koira. Enemmän sellaista kompaktia sorttia.

Minä siis elelen nyt Mamman ja Iskän kanssa Varnjassa. Hieman on vapauksiani rajoitettu, tahtoo sanoa, että en saa enää mennä suolle seikkailemaan supikoirien kanssa, kun siltä tuntuu, tai juosta pitkin Varnjan raittia naapurin koiraa vokottelemassa. Mutta toisaalta, olen saanut vastapainoksi jotain muuta: rakkautta, turvaa,  ja kaksi ateriaa päivässä, jotka usein sisältävät kalaa. Herkkuani. Olenhan Peipsin koira.

Mutta tämä riittää minusta. Minun piti kertoa siitä kuinka Tiina, kummitätini, saapui luokseni kylään muutama viikko takaperin. Tiina tuli ihan yllättäen, Mamman mukana, ja voi että meistä molemmista oli jälleennäkeminen mukavaa. Tiina rapsuttaa minua aina korvan takaa ja minusta on mukava singahtaa sen syliin yllättäen. Osaan muuten loikata kaukaa ja korkealle, vähän kuin kirppu.

Kolme päivää Tiina meillä oli. Yhtenä päivänä lähtivät Mamman kanssa polkupyöräilemään, kutsuivat reissuaan Tour de Peipsiksi,  ja minä en saanut lähteä mukaan. Mutta seuraavana päivänä pääsin sitten minäkin matkaan kun koko perhe lähti seikkailemaan Emajõen suursuolle. Oli vuorossa suoretki. Se oli jännää, joskin rasittavaa, sillä jouduin tekemään jatkuvasti pioneeri-iskuja ja tunnusteluretkiä lähiympäristöön, siltä varalta että laumaani vaanisi karhu, hirvi tai joku muu petoeläin. Ja pieni kun olen, joutuu pieni jalka tikkaamaan aika monta askelta siinä missä ihmiseltä menee vain yksi loikka.

Päivät olivat aurinkoiset, ja luulen, että Tiina viihtyi luonamme hyvin. Ainakin minä tein kaikkeni viihtyvyyden eteen, Tiinan kasvotkin pesin uskollisesti monta kertaa päivässä. Yöt Tiina nukkui pienessä vierasmajassamme, ja kuulemma uni maittoi vaikka supikoirat ulahtelivat ihan aidan takana.

Keräsin sitten Tiinan ottamista valokuvista pienen kuvagallerian, johon kirjoitin mukaan myös omat kuvatekstini. Kuvista näette missä asun ja millaisia olivat Tiinan päivät Peipsillä.

Se löytyy tällaisesta linkistä napsauttaen: Päivät Peipsillä.

Hauskoja valokuvahetkiä teille toivottaen

Sotamies Rummukainen, yksi hyvin onnellinen pieni koira