Yksin Italiassa, osa 44: Duomo - Sienan kruunu ja ylpeys

Suurin syy miksi valitsin Sienan matkakohteeksi oli sen katedraali, Sienan Duomo, jonka sanotaan olevan ehkä hienoin katedraali koko Italiassa. Sen romaanis-goottilainen fasadi hakee vertaistaan - vain Orvieton katedraali, jonka kilpailijaksi se rakennettiin, vetää sille vertoja, tai ainakin melkein. Koristelujen, puttojen, patsaiden, pilareiden, pilastereiden ja mosaiikkikoristeiden määrä on henkeäsalpaavan runsas.

Katedraali on rakennettu vanhan 800-luvulla samalla paikalla olleen kirkon paikalle. Nykyinen katedraali on muovautunut nykyiseen muotoonsa vuosisatojen aikana. Nykyisistä rakenteista valtaosa on vuosilta 1215-1263. Julkisivu on toteutettu kahdessa osassa: alaosa 1284-1296, yläosa 1376. Gian Lorenzo Bernini lisäsi kupolin päälle lyhtymäisen rakennelman 1600-luvulla.

Katedraalille ja sen komealle kellotornille on ominaista mustavalkoinen marmorikoristelu. Musta ja valkea löytyvät myös Sienan kaupungin vaakunasta. Sisällä mustavalkoisuus jatkuu ja ristinmuotoisen basilikan keskilaivaa reunustavat raidalliset marmoripilarit.

Sienan katedraali eli Duomo

Mustavalkoista kellotornia. Takana kupoli jonka huipulle Giancarlo Bernini lisäsi lyhtymäisen lisärakennelman

Fasadia kulmittain

Fasadia etuviistosta. Edessä Sienan symboli, susipatsas joka imettää Romulusta ja Remusta. Tarinan mukaan Sienan perustivat Remuksen pojat Senius ja Aschius. Kun he joutuivat pakenemaan Romulusta Roomasta, ottivat he mukaansa susipatsaan, josta tulikin myös Sienan symboli.

Katedraali on Sienan suosituin nähtävyys. Sisäänpääsyyn tarvitsee lunastaa 7 euron hintainen lippu.

Fasadi suoraan edestä

Päätykolmio ja sen kultainen mosaiikki: Marian kruunaaminen

Suuri metalliovi on uudempaa alkuperää, vuodelta 1958.

Kirkon fasadin keskellä oleva aurinko.

Fasadin ylenpalttista taitavaa koristelua

Fasadin koristelua, siivekkäitä leijonia, apostoleja ja hevosia

Käsityötaitoa parhaimmillaan

Fasadin keskellä oleva lasi-ikkuna

Sienan katedraali on Sienan ylpeys, ja syystä

Katsoo katedraalia mistä tahansa kulmasta, sen moninainen koristelu tekee vaikutuksen

Pilastereiden taitavaa koristelua

Sienan tunnus, Romulus ja Remus -patsas jonka sanotaan Remuksen poikien varastaneen Rooman Apollon temppelistä.

Kirkko on myös sisältä vaikuttava. Mustavalkoiset pilarit, kultainen kupoli, ja ennen muuta lattioita peittävät mosaiikkikoristelut tekevät siitä ainutlaatuisen goottilaisen taideteoksen.

Vieraillessani katedraalissa minulla kävi hyvä tuuri. Lattioiden mosaiikit ovat peitettyinä suurimman osan vuotta. Syyskuussa ne paljastetaan muutamaksi viikoksi yleisölle. Minä osuin Sienaan siis juuri oikeaan aikaan.

Apostolit päälaivan päädyssä, valekupolin alla

Katonrajasta katsoo alas 172 paavia

Valeperspektiiviä hyödyntävä kupoli, ns. trompe d'oiel, maalattiin 1400-luvun lopulla

Duomon kupoli jonka päällä ulkona seisoo Berninin suunnitelma lantern, eräänlainen lyhtyä muistuttava rakennelma.

Mahtava taivaisiin ylettyvä kirkko hiljentää monet

Katedraalin lattiaa peittävät mosaiikkiteokset ovat ainutlaatuiset. Useimmat teokset ovat allegorioita, tai Vanhan Testamentin tarinoita Raamatusta.

Optista harhaa lattioissa

Katedraalin lattia koostuu kaikkiaan 56 erikokoisesta mosaiikkipaneelista. Mosaiikkilattiaa rakennettiin 1300-1500 -lukujen aikana ja työhön osallistui noin 40 eri taiteilijaa.

Mosaiikit ovat nähtävissä vain muutaman viikon aikana vuodessa, useimmiten syyskuussa.

Sienan katedraali on vaikuttava. Sukellan sen hämäryydestä kirkkaaseen päivänvaloon ja jatkan matkaani keskiaikaisessa kaupungissa. Seuraavana kohteenani on toinen Sienan maamerkeistä, sen kuuluisa Piazza del Campo.

Yksin Italiassa, osa 13: Piazza Navona

Rooman kolmas päivä jatkuu Pantheonilta Piazza Navonalle. Molemmat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.

Piazza Navona on ikiaikainen aukio, joka sijaitsee vanhan keisari Domitianuksen 1. vuosisadalla rakennuttaman stadionin paikalla. Piazzan muoto seurailee vielä tänäkin päivänä stadionin ovaalia muotoa. Ja se on yhä, kuten on ollut kautta historian, italialaisten ja nykyisin myös turistien vilkas kokoontumis- ja kauppapaikka. 1400-luvulla aukio julistettiin yleiseksi tilaksi mistä lähtien se toimi myös torina. 1600-luvulla toritoiminta siirrettiin läheiselle Campo di Fiorille, mikä aiheutti tuolloisissa torikauppiassa lähes kapinahenkeä. Nykyisin aukiolla pidetään yhä joulutoria.

Piazza Navona on nykyisinkin roomalaisten olohuone. Varakkaimmat istuvat aukion reunamien katukahviloissa ja -ravintoloissa. Muut nauttivat torin elämästä puistonpenkeillä tai muureilla istuskellen.

Aukion yhdellä reunalla seisoo Pamphili-perheen rakennuttama palatsi. Sitä vastapäätä kohoaa Francesco Borrominin rakennuttama Sant' Agnese in Agonen kirkko.  Aukiolla sijaitsee myös kolme suihkulähdettä, joista komein on Gian Lorenzo Berninin suunnittelema Fontana dei Quattro Fiumi (1651) - Neljän joen suihkulähde, joka kannattelee egyptiläistä Dometiaanin obeliskia, jonka huipulla seisoo Pamphili-perheen tunnus: kyyhkynen oliivinoksa nokassaan.

Sant' Agnese in Agone -kirkko ja egyptiläinen obeliski sen edessä

Fontana dei Quattro Fiumi

Berninin suihkulähde on sanalla sanoen häikäisevän hieno, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa. Neljä hahmoa jotka sitä ympäröivät edustavat kukin yhtä jokea neljältä eri mantereelta: Niili (Afrikka), Ganges (Aasia), Tonava (Eurooppa) ja Rio de la Plata (Etelä-Amerikka).

Niilin jokijumala peittää päänsä, sillä Niilin lähteet olivat vielä tuolloin tuntemattomia

Gangesin jokijumala pitää airoa käsissään, mikä symboloi Gangesin merenkulkukelpoisuutta

Tonavan jokijumala pyrkii kohti paavin tunnuksia

Rio de la Platan jokijumala katsoo kohti Berninin pahimman kilpailijan Borrominin suunnittelemaa Sant' Agnese in Agone -kirkkoa, ja peittää katseensa nostamalla kätensä silmiensä eteen.

Suihkulähteen rakennuttaja ja tilaaja Paavi Innocentius X järjesti suihkulähdettä varten suunnittelukilpailun, johon Berniniä ei edes kutsuttu. Berninin aikalainen ja elämänkertakirjoittaja  Filippo Baldinucci's kertoo siitä seuraavaa teoksessaan The life of Cavaliere Bernini (1682):

"Niin vahva oli Berninin kilpailijoiden huono vaikutus Paavi Innocentiukseen että kun paavi päätti sijoittaa keisari Caracallan Roomaan tuoman suuren obeliskin Piazza Navonalle, ja rakennuttaa sen kunniaksi upean suihkulähteen, paaville esitettiin johtavien roomalaisten arkkitehtien suunnitelmia, ilman että Berniniltä olisi edes pyydetty luonnosta.

Prinssi Niccolo Ludovisi, jonka vaimo oli paavin sisarentyttö, houkutteli kuitenkin Berninin rakentamaan pienoismallin joka salaa asetettiin Palazzo Pamphiliin siten että paavin oli se kulkiessaan  pakko ohittaa. Aterioinnin jälkeen, kun paavi näki tämän jalon luomuksen, hän pysähtyi lähes ekstaasin vallassa. Ja koska hän oli oikeudenmukainen  ja avoin ideoille hän totesi mallia ihailtuaan: "Tämä on temppu...  Bernini on pakko palkata, vaikka sitä ei haluaisi, sillä hänen joka ei halua käyttää Berninin luomuksia tulee pitää huoli siitä ettei hän myös niitä koskaan näe. "

Turhaa ei Roomaa kutsuta tuhansien suihkulähteiden kaupungiksi. Neljä jokea on yksi niistä hienoimmista ellei se kaikkein hienoin.

Berninin hevonen

Rio de la Platan ja Tonavan jokijumalat

Piazza Navona on yksi barokin veistotaiteen ja arkkitehtuurin parhaimmista taidonnäytteistä koko Roomassa. Koko aukio on sopusuhtainen ja arkkitehtoonisesti viehättävä ja muotopuhdas kokonaisuus.

Istuin pitkään Sant' Agnese in Agone -kirkon aidanpätkällä ja nautin näkemästäni. Kuuntelin suihkulähteen veden pulputusta, aurinko paistoi, Fontana dei Quattro Fiumi ja mahtava obeliski kohosivat edessäni. Ymmärsin hyvin Paavi Innocentius X:n kokemaa ekstaasia. Saman koin minäkin.

Ja tähän onkin hyvä päättää tämä postaus, ekstaattisiin tunnelmiin.

Yksin Italiassa, osa 11: Villa Borghesen Galleria ja Bernini

Edellinen tarinani jätti minut Villa Borghesen gallerian ulko-ovelle. On aika siirtyä sisälle. Kello on 14.00 ja se tarkoittaa että minut ja 799 muuta päästetään galleriaan sisälle kahdeksi tunniksi. (Edellisessä osassa selvitin tätä käytäntöä laajemminkin.)

Ensin muutama sana itse galleriasta ja sen historiasta. Gallerian taideaarteet keräsi ja Villa Borghesen palatsin suunnittelun ja rakentamisen laittoi alkuunsa kardinaali nimeltään Scipione Borghese. (1.9.1577- 2.10.1633).

Palatsin rakensi arkkitehti Flaminio Ponzio, joka käytti ohjenuoranaan Scipione Borghesen itse laatimia luonnoksia. Palatsista oli määrä tulle Scipione Borghesen villa suburbana, eli silloisen Rooman reunamalla sijaitseva juhlalokaali, suoranainen hippahuvila.  Kardinaali oli myös vastuussa ja suunnitteli koko puiston joka villaa tulisi ympäröimään.

Kardinaali Scipione oli häikäilemätön mies, paavi Paavali V:n siskonpoika, jolla oli omana aikanaan valtaa määrättömästi. Scipione oli maalari Caravaggion ja kuvanveistäjä Berninin mesenaatti, joskin tarina kertoo että Scipione hyödynsi juopotteluun ja väkivaltaan taipuvaista Caravaggiota sumeilematta ja lunasti aikansa yhden suurimman taiteilijan teokset naurettavan edullisen hintaan.

Kardinaali Scipione Borghese Berninin tulkitsemana

Jälkipolvet kuitenkin kiittävät Scipionea siitä, että hän jätti jälkeensä ainutlaatuisen taidekokoelman, joka käsittää Caravaggion ja Berninin ohella renessanssin ja barokin suurimpia nimiä: Rafaello, Ghirlandaio, Michelangelo, Tizian, vain muutamia mainitakseni.

Kello tulee 14.00 ja pääsen palatsiin sisälle. Se häikäisee minut jo sellaisenaan. Kultaa ja loistoa maasta kattoon. Katot ovat itsessään huikeita taideteoksia - niskat vääränä niitä ihmettelen. Jokainen senttimetri lattioista, seinistä ja katoista on käsityötaiteen, kuvaamataiteen ja veistotaiteen mestarinäytteitä.

Kattojen ylenpalttisia maalauksia

Roomalainen soturi ja hevosensa syöksyvät ulos katonrajasta

Kolmiulotteiset maalaukset kannattelevat kattoa erehdyttävästi veistoksilta näyttäen

Pluto ja Proserpinan raiskaus

Olen kaikesta Villa Borghesessa näkemästäni ällistynyt. Ensin silmät hyppelevät kuin päämäärättömät hiiret yksityiskohdasta toiseen, lattian mosaiikeista kattojen käsittämättömiin maalauksiin. Miten mieletöntä, miten ylenpalttista, miten upeaa.

Mutta sitten näen ensimmäisen Gian Lorenzo Berninin veistoksen, Proserpinan raiskaus, ja sen jälkeen mikään muu ei näytä paljon miltään, ei kultaukset ja kattojen tai seinien ylenmääräinen koristelu. Minut valtaa mieletön tunnekuohu, kuten on vallannut tuhansia jos ei miljoonia ihmisiä, jotka ovat nähneet tämän teoksen.

Bernini oli vain 24-vuotias tämän veistäessään. Työ kertoo nerokkuudesta ja taidosta ja elämyksestä joka siirtyy liikkeeseen. Kylmä marmori muuttuu pehmeäksi lihaksi. Liike kiertää koko veistosta, se on jokaisesta kulmasta eri näköinen. Pluton kädet uppoavat Proserpinan reiteen ja vyötäröön. Proserpina pyrkii ylöspäin, marmorikyynelten virratessa  poskilla toisen käden pyrkiessä kohti vapautta.

Proserpina taistelee Pluton käsissä.

Minusta on tullut äkkiä suuri Berninin arvostaja. Yleensä taidegallerioissa kun huomioni on kiinnittynyt enemmän maalauksiin kuin veistoksiin, jotka olen kokenut jollain lailla kylminä. Nyt olen kääntänyt kertaheitolla kelkkani - veistotaide on, kuten Michelangelo sanoi, taiteilijoiden kuningaslaji.

Matka Villa Borghesen galleriassa jatkuu. Seuraa toinen toistaan ylellisempiä huoneita, ja lisää Berniniä. Olen niin täpinöissäni, että hyvä että en tärise.

Apollo ja Daphne

Tarinan mukaan Apollo, onnistuneen taistelun jälkeen itsetuntonsa uhossa pilkkaa Erosta, tuota siivekästä jousimiestä ja väittää että Eroksen kyky ampua nuolia ei ole läheskään Apollon vertainen. Eros päättää osoittaa Apollolle kykynsä ja ampuu kultaan kastetun rakkauden nuolen Apollon sydämeen. Sen seurauksena Apollo rakastuu huumaavasti nymfi Daphneen ja pyrkii saamaan tämän omakseen vaikka väkivalloin. Daphne kuitenkin on vannonut olevansa neitsyt koko ikänsä, Artemis-jumalattaren tapaan (joka sivumennen sanottuna on Apollon sisko). Kun Apollo tavoittelee Daphnea, muuttuu neitokainen isänsä (jumala Peneus) avustuksella laakeripuuksi.

(Monimutkaiset sukulaissuhteet ja niiden väliset rakkauskuviot eivät ole siis vain nykypäivän omaisuutta - nämä kreikkalaiset legendat monimutkaisine juonikäänteineen olivat renessanssin ajalla jälleen suosittuja erityisesti kuvaamataiteen aiheistossa.)

Ja miten herkästi Bernini tämän tarinan hakkaakaan marmoriin.

Daphne alkaa hiljalleen muuttua laakeripuuksi

Berninin David (suom. Daavid, Raamatun kertomuksesta Daavid ja Goljat)

Michelangelon David-patsaan sanotaan olevan maailman kuuluisin ja kaunein patsas. Bernini kuvaa samaa miestä, valmiina sinkoamaan linkonsa kohti Goljattia aivan eri tavoin. Siinä missä Michelangelon David  on mietteliäs ja rauhallinen ja pitelee linkoa olallaan tyynenä, Berninin David on täynnä liikettä, voimaa, tunnetta ja ennen muuta päättäväisyyttä.

Minun pisteeni menevät Berninille luvuin 1-6. Sorry Michelangelo. Aina ei voi voittaa. Niin kilpailuhenkinen kuin taidehistoria kertoo sinun olleen.

Matka jatkuu, lisää Berninin teoksia, my heart so full. Kakkoskerroksessa on enemmän tauluja. Caravaggiota, Tiziania, Rafaelloa. Vaellan kuvalta toiselle, voimakkaassa tunnekuohussa. Taide, taide! Miten ihanaa se voi ollakaan!

Museossa kulkee myös taideoppaita joiden vanavedessä kulkee aina parikymmenpäinen lauma turisteja. Kun he pelmahtavat jonkun merkkiteoksen eteen, on aivan turha enää kuvitella näkevänsä taulusta yhtään mitään. Kehitän tekniikan. Etenen kahden ryhmän välissä. Kun yksi häviää, minulle tulee tilaa tutkia teosta ensin rauhassa. Jään sitten odottelemaan ja kun seuraava opas saapuu, asetun jonnekin taka-alalle, mutta kuitenkin kuuloetäisyyden päähän ja kuuntelen mitä taideopas taulusta kertoo. Jos juttu tuntuu hyvältä, kuuntelen sitä pidempään. Mutta aina kaikkoan paikalta ennen kuin massa taas liikkuu seuraavaan huoneeseen.

Niinpä opin jälleen lisää Rafaellosta ja Tizianista. Renessanssin arvomaailmasta ja taitelijoiden elämästä. Paljon olin jo ennen matkaa kuitenkin itsekin tehnyt taustatutkimusta, kuten vaikka Caravaggiosta ja tämän hurjasta elämäntavasta, johon kuului väkivalta ja murha ja juopottelu oleellisesti.

Caravaggion maalus: Daavid ja Goljatin pää

Caravaggio käytti irtileikatun Goljatin pään mallina itseään. Tämä lienee yksi maailman hurjimmista taiteilijoiden omakuvista, No hurja oli Caravaggiokin.

Vain kaksi tuntia voi Villa Borghesen galleriassa viettää. Mutta ne olivat yhdet elämäni parhaista kaksituntisista. Kun galleriasta sukelsin ulos päivänvaloon olin kuin valaistunut. Olin innoissani, riemuissani ja onnellinen. Tämä reissu tosiaan kannatti!

Äkkiä huomaan olevani myös aivan äärettömän väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisesti. Löydän portin jonka kautta pääsen ulos puistosta. En olisi mitenkään jaksanut talsia takaisin samaa reittiä jota olin tullut. Minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä missä nyt olen, mutta sillä ei ole väliä. Kadulla on pieni kahviputka, jonka sivulla on yksi pöytä ja tuoli mihin voi istahtaa. Tilaan kahvin. En voi sille mitään että kaikesta väsymyksestä huolimatta olen niin kovin onnellinen että on lähes mahdotonta lopettaa hymyilemistä.

Kahviputkan ylläpitäjä ottaa meikästä kuvan. Onnellinen on ilme. Onnellinen on nainen.

Kahvit juotuani olen valmis jatkamaan matkaa. Täytyy etsiä bussi- tai ratikkayhteys. Jonnekin. Onneksi matkassani on seitsemän päivän matkalippu joka sallii minulle mielin määrin matkustusta Rooman sisällä ja hieman sen ulkopuolellakin.

Löydän raitiovaunupysäkin, linja on numero 3. Kun raitsikka kolkottelee paikalle hyppään siihen. Ei mitään väliä minne se menee. Jossain vaiheessa on pakko tulla vastaan jotain tuttua ja voin sitten vaihtaa kulkuvälinettä. Ja niin istun raitiovaunussa tunnin verran, istun vain ja katson mitä ikkunoiden takana viilettää. Colosseum menee ohi. Tuolla näkyy akveduktia. Ihmisiä nousee raitiovaunuun ja poistuu sieltä. Minulla on ihanan hälläväliä fiilis. Päätän että kun raitiovaunu tulee päätepysäkille, poistun siitä ja selvitän sitten missä olen. Kunhan nyt istun ja kerään voimiani.

Raitiovaunu kolmonen saapuu reilun tunnin verran matkattuaan tuttuun paikkaan eli Pyramidille. Sinne mistä olin metromatkani aloittanut. Hyppään siitä ulos. Etsin bussi 719:n ja jatkan sillä takaisin Monteverdeen.

Illalla tuhisee Ponte Biancon pikkuhuoneessa yksi hyvin väsynyt mutta onnellinen taidetutkimusmatkaaja. Hieno päivä!