Yksin Italiassa, osa 18: Rooman barokkikirkot, ne todella kääntää mun pään

Viimeinen Rooma-aiheinen postaus ensimmäiseltä viikolta käsittelee Rooman kirkkoja. Ei sinällään mikään vähäinen aihe. Rooma on täynnä kirkkoja, ja kirkot tarjoavat matkaajalle aivan huikeita elämyksiä - ja kaikki vielä ilmaiseksi. Suurin osa kirkoista on roomalaiskatolisia, mutta etsivä löytää myös joitakin muitakin eri uskontokuntien pyhättöjä. Minä en etsinyt.

Roomassa on kirkkoja yli 900. Useimmat niistä kätkevät sisäänsä suoranaisia taideaarteita. Michelangelo ja Rafaello, Tiziano ja Bernini ovat kaikki jättäneet jälkensä Rooman kirkkoihin. Ja nämä taideaarteet ovat jokaisen kulkijan tavoitettavissa. Kirkkojen ovet ovat auki. Pitää vain astua ovesta sisään.

Ja niin minä teinkin. Aina kun näin avoimen kirkonoven menin sisään. En osaa näin nopeasti suoralta kädeltä edes laskea monessako kirkossa kävin - monessa joka tapauksessa. Kaksikymmentä, kolmekymmentä kirkkoa. Jokainen erilainen ja jokainen niin huikea. Sitä koristelun määrää, sitä kultaa, sitä mahtavaa vaikutelmaa!

Ja niin kävi, ainakin minulle, että ajan myötä kaikki kirkot alkoivat näyttää samoilta - valtavilta hulppeilta interiööreiltä, joiden mahtipontisuus kilpaili toinen toisensa kanssa. Ja minä turruin. Liika on liikaa. Ja Rooman barokkikirkoissa less is more -lause ei päde. More is more, and even more is needed!

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, tai jos olen, oma uskoni on hiljaisena säikeenä omassa sielussani, osana minua. Sen säikeen herättämiseksi uskon paloon eivät ainakaan nämä Rooman yltäkylläiset ja valtavat mahtipontiset kirkot pystyneet. Ne saivat äimistymään. Ihailemaan käsityön, kultauksen, materiaalin ja taiteen määrää. Mutta kirkko kirkon jälkeen huomasin miettiväni sitä mitä on usko, mikä on uskon propaganda, mikä on Raamatun sanoma. Ja sitä sanomaa en kirkoista löytänyt. Propaganda sen sijaan tuli selkeästi esille.

Olisi liioittelua sanoa että kirkot alkoivat minussa jossain vaiheessa herättää suoranaista  vastenmielisyyttä - kyllä minä jaksoin niitä huikeita viritelmiä ihailla. Mutta herkistymään tai henkistymään nämä kullalla ja marmorilla silatut kirkot eivät minua saaneet.

Niinpä säästän teidät lukijat sadoilta kuvilta joita eri kirkoissa otin ja esittelen vain viimeisen: kirkon, joka italiaksi kulkee nimellä La chiesa di Sant'Ignazio di Loyola.

Kirkko oli yhtäältä  erilainen ja toisaalta niin samanlainen kuin ne kymmenet ja kymmenet barokin kirkot, joita Roomassa olin jo ennen tätä nähnyt. Hieno se oli, aivan käsittämättömän hieno. Mutta niin olivat ne kaikki muutkin. Ylenpalttisen koristellut huikeat kirkot.

Liika on vain liikaa. Rooman barokkikirkot, ne todella käänsi mun pään. Mutta eivät koskaan sydäntä.

Ja tähän lauseeseen lopetan nyt Rooma-postauksen tältä erältä ja lähden pakkailemaan laukkujani, ajatuksissani. Huomenna jätän Rooman taakseni ja suuntaan kohti Firenzeä.

Jauzaa!

Yksin Italiassa, osa 13: Piazza Navona

Rooman kolmas päivä jatkuu Pantheonilta Piazza Navonalle. Molemmat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.

Piazza Navona on ikiaikainen aukio, joka sijaitsee vanhan keisari Domitianuksen 1. vuosisadalla rakennuttaman stadionin paikalla. Piazzan muoto seurailee vielä tänäkin päivänä stadionin ovaalia muotoa. Ja se on yhä, kuten on ollut kautta historian, italialaisten ja nykyisin myös turistien vilkas kokoontumis- ja kauppapaikka. 1400-luvulla aukio julistettiin yleiseksi tilaksi mistä lähtien se toimi myös torina. 1600-luvulla toritoiminta siirrettiin läheiselle Campo di Fiorille, mikä aiheutti tuolloisissa torikauppiassa lähes kapinahenkeä. Nykyisin aukiolla pidetään yhä joulutoria.

Piazza Navona on nykyisinkin roomalaisten olohuone. Varakkaimmat istuvat aukion reunamien katukahviloissa ja -ravintoloissa. Muut nauttivat torin elämästä puistonpenkeillä tai muureilla istuskellen.

Aukion yhdellä reunalla seisoo Pamphili-perheen rakennuttama palatsi. Sitä vastapäätä kohoaa Francesco Borrominin rakennuttama Sant' Agnese in Agonen kirkko.  Aukiolla sijaitsee myös kolme suihkulähdettä, joista komein on Gian Lorenzo Berninin suunnittelema Fontana dei Quattro Fiumi (1651) - Neljän joen suihkulähde, joka kannattelee egyptiläistä Dometiaanin obeliskia, jonka huipulla seisoo Pamphili-perheen tunnus: kyyhkynen oliivinoksa nokassaan.

Sant' Agnese in Agone -kirkko ja egyptiläinen obeliski sen edessä

Fontana dei Quattro Fiumi

Berninin suihkulähde on sanalla sanoen häikäisevän hieno, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa. Neljä hahmoa jotka sitä ympäröivät edustavat kukin yhtä jokea neljältä eri mantereelta: Niili (Afrikka), Ganges (Aasia), Tonava (Eurooppa) ja Rio de la Plata (Etelä-Amerikka).

Niilin jokijumala peittää päänsä, sillä Niilin lähteet olivat vielä tuolloin tuntemattomia

Gangesin jokijumala pitää airoa käsissään, mikä symboloi Gangesin merenkulkukelpoisuutta

Tonavan jokijumala pyrkii kohti paavin tunnuksia

Rio de la Platan jokijumala katsoo kohti Berninin pahimman kilpailijan Borrominin suunnittelemaa Sant' Agnese in Agone -kirkkoa, ja peittää katseensa nostamalla kätensä silmiensä eteen.

Suihkulähteen rakennuttaja ja tilaaja Paavi Innocentius X järjesti suihkulähdettä varten suunnittelukilpailun, johon Berniniä ei edes kutsuttu. Berninin aikalainen ja elämänkertakirjoittaja  Filippo Baldinucci's kertoo siitä seuraavaa teoksessaan The life of Cavaliere Bernini (1682):

"Niin vahva oli Berninin kilpailijoiden huono vaikutus Paavi Innocentiukseen että kun paavi päätti sijoittaa keisari Caracallan Roomaan tuoman suuren obeliskin Piazza Navonalle, ja rakennuttaa sen kunniaksi upean suihkulähteen, paaville esitettiin johtavien roomalaisten arkkitehtien suunnitelmia, ilman että Berniniltä olisi edes pyydetty luonnosta.

Prinssi Niccolo Ludovisi, jonka vaimo oli paavin sisarentyttö, houkutteli kuitenkin Berninin rakentamaan pienoismallin joka salaa asetettiin Palazzo Pamphiliin siten että paavin oli se kulkiessaan  pakko ohittaa. Aterioinnin jälkeen, kun paavi näki tämän jalon luomuksen, hän pysähtyi lähes ekstaasin vallassa. Ja koska hän oli oikeudenmukainen  ja avoin ideoille hän totesi mallia ihailtuaan: "Tämä on temppu...  Bernini on pakko palkata, vaikka sitä ei haluaisi, sillä hänen joka ei halua käyttää Berninin luomuksia tulee pitää huoli siitä ettei hän myös niitä koskaan näe. "

Turhaa ei Roomaa kutsuta tuhansien suihkulähteiden kaupungiksi. Neljä jokea on yksi niistä hienoimmista ellei se kaikkein hienoin.

Berninin hevonen

Rio de la Platan ja Tonavan jokijumalat

Piazza Navona on yksi barokin veistotaiteen ja arkkitehtuurin parhaimmista taidonnäytteistä koko Roomassa. Koko aukio on sopusuhtainen ja arkkitehtoonisesti viehättävä ja muotopuhdas kokonaisuus.

Istuin pitkään Sant' Agnese in Agone -kirkon aidanpätkällä ja nautin näkemästäni. Kuuntelin suihkulähteen veden pulputusta, aurinko paistoi, Fontana dei Quattro Fiumi ja mahtava obeliski kohosivat edessäni. Ymmärsin hyvin Paavi Innocentius X:n kokemaa ekstaasia. Saman koin minäkin.

Ja tähän onkin hyvä päättää tämä postaus, ekstaattisiin tunnelmiin.