Erään matkan anatomia, osa 39: La Ciudad - Rondan vanha kaupunki

Matkakertomus jatkuu. Olemme nyt 19. matkapäivässä, päivämäärä on lauantai 9.3.2019. Ja paikka yhä Ronda.

---

Herään aamulla Air BnB -kämpiltäni virkistyneenä ja hyväntuulisena. Eilisen päivän takaraivossa vellonut melankolia tuntuu olevan kuin pois pyyhitty, samaan tapaan kuin eiliset uhkaavat sadepilvet ovat yön aikana tehneet tilaa kirkkaan siniselle aamutaivaalle.

Nopeasti peseydyn ja pukeudun ja lähden etsimään kahvilaa, joka olisi varhain auki. Löydänkin sellaisen ja muiden aamuvirkkujen ja aamun ensimmäisten töihin menijöiden kanssa juon kupposen kuumaa ja syön yhden sämpylän. Uhkun tutkimusmatkailijan energiaa ja intoa. Tänään lähden valloittamaan tähän asti minulle tutkimatonta territoriota: Rondan vanhaa kaupunkia eli La Ciudadia.

Reitti on selvä. Ensin Puente Nuevo -sillalle ja siitä yli. Edellisiltana olin ajatellut jo lähteväni sinne, mutta hipihiljaiset ja pimeähköt kadut saivat minun toisiin ajatuksiin. Tänään ei pimeydestä ole tietoakaan; vaikka aamu on vielä varhainen, aurinko paistelee kirkkaalta taivaalta. Ilma on vielä hieman kirpeä, kuten se tapaa olla korkeissa vuoristokaupungeissa, mutta se vain virkistää ja antaa töppösille lisävauhtia.

Ylitän Puente Nuevon ja huomaan että varhaisessa ajankohdassa on todellakin etunsa: tuntuu että olen ainoa kulkija koko vanhassa kaupungissa. Saan kulkea useamman tunnin tyhjillä kaduilla, tutustua ihastuttaviin aukioihin ja medinan muureihin ilman ihmismassoja. Toisaalta myös kaikki museot ovat kiinni ja kaupunkia jo pitkän tovin kierreltyäni alkavat ensimmäiset kahvilat vasta availla oviaan; tuoleja ja pöytiä nostellaan katukivetyksille ja A-tauluja asetellaan ravitsemusliikkeiden ovien eteen.

La Ciudad on, kuten niin monet Andalusian vuorikaupungeista, valkea kaupunki

Kapeita kujia ja patioita

Olen lähtenyt liikkeelle aikaisin ja saan vaeltaa kaupungissa liki yksin

Ohellani näen suurella vanhan kaupungin aukiolla vain yhden jakeluauton, ihmisiä en ainuttakaan

Rondan vanhempi historia on yhtä kuin La Ciudadin historia. Kaupungissa ovat vaikuttaneet keltit, (n. 500 eaa) jotka kutsuivat sitä Arundaksi. Heitä seurasivat foinikialaiset ja visigootit, mutta varsinainen kaupungin historia alkaa Julius Caesarin ajoista, jolloin kaupunki sai kaupunkioikeudet. Roomalaiset rakensivat kaupungin ympärille mahtavat muurit, joista on nykyisin vain pieniä rippeitä jäljellä.

Vuonna 713 Ronda siirtyi arabien haltuun ja sai nimekseen Hisn Ar-Rundah (Rundah'n linnake) ja se pysyi islamilaisena kaupunkina aina vuoteen 1485, vaikka vuosisatojen kuluessa eri berberihallitsijat siitä keskenään kinasivat ja vuoroin sitä valloittivat.

Maurien hallitsemat reilut 700 vuotta ovatkin jättäneet eniten arkkitehtuurillisia ominaispiirteitä kaupunkiin, vaikka reconquistan aikaan useimpien rakennusten julkisivuja uudistettiin sopimaan niiden uusiin kristillisiin tehtäviin. Ainoana selkeänä vanhana maurilaisena rakennuksena voidaan pitää nyttemmin museoitua arabialaista hammamia, islamilaista versioita roomalaisista kylpylöistä.

Rondassa uskotaan olleen aikanaan kaikkiaan 7-8 eri moskeijaa, mutta yksikään niistä ei ole säilynyt meidän päiviimme. Vain yksi minareetti on jätetty jäljelle: San Sebastianin kirkon yhteydessä oleva torni, joka muutettiin kirkon kellotorniksi kun moskeijasta rekonstruoitiin katolinen kirkko.

Ainoa säilynyt minareetti joka palvelee nyt  San Sebastianin kirkon kellotornina

Rondan vanha kaupunki on historiallisuudessaan, hiljaisuudessaan ja kauneudessaan sadunomainen. Valkeiden talojen reunustamien mutkittelevien kujien ja ns. pääkadun hienojen rakennusten ja komeiden kirkkojen ohella täältä löytyy myös rauhallisia puistikoita, appelsiinipuita ja puiden tuottamia varjopaikkoja, joille varmasti on kysyntää päivän jatkuvasti lämmetessä.

Vehreä puisto tarjoaa varjopaikkoja vanhan kaupungin keskellä

Appelsiinipuita ja vehreä keskusaukio

Jokaiselta kulmalta tuntuu aukeavan aina uusi kiinnostava maisema

Olen kierrellyt vanhaa kaupunkia jo pitkään, kun tulen sen itäisimmälle reunalle ja löydän sieltä maurien medinan näkyvimmät ja parhaiten säilyneet muurit. Ne on rakennettu vuoren reunamalle ja yhdessä korkean pudotuksen kanssa ne ovat aikanaan muodostaneet erinomaisen puolustuksen kaupungille.

Vanhan medinan muuria

Vanha mukulakivitie vie medinan portille

Suojamuurit on rakennettu jyrkänteen reunalle

Muureilta näkyy yli koko kaupungin

Maisemaa muureilta alas katsottaessa

Moriskojen synkeä ja pitkälti vaiettu historia

Perehtyessäni Rondan historiaan törmäsin myös termiin moriskot (suom. morisko, morisco, mourisco), jolla sanalla kutsuttiin muslimeita, jotka kääntyivät reconquistan aikaan katoliseen uskoon. Sana sai pian halventavan merkityksen.

Maurien hallintoaika, niin Rondassa kuten kaikkialla Andalusiassa, oli melko rauhallista uskontojen rinnakkaiselon aikaa. Kristityt ja juutalaiset olivat vähemmistönä, mutta heitä ei systemaattisesti vainottu.

Espanjan inkvisitiolaitos muutti tilanteen täysin. Vuoden 1492 jälkeen - kun Granada viimeisenä muslimien tukikohtana Iberian niemimaalla antautui - muslimien ja juutalaisten asema kävi hankalaksi. Heille tarjottiin kahta vaihtoehtoa: joko muuttaa pois koko Iberian niemimaalta ilman omaisuuttaan tai kääntyä kristinuskoon. Monet kääntyivätkin, ainakin pintapuolisesti, saadakseen pitää omaisuutensa. Salassa he saattoivat kuitenkin jatkaa islamistisia rituaaleja ja riittejä.

Moriskojen asema heikkeni jatkuvasti; katoliset fanaatikot epäilivät heitä yhä enenevissä määrin epäisänmaallisuudesta ja vainosivat heitä systemaattisesti. Monet moriskot lähtivätkin pakoon vainoja vuorille ja Ronda tarjosi heille yhden tällaisen pakopaikan.

Kauan ei Rondakaan tarjonnut moriskoille turvaa. Vuonna 1566 Filip II sääti lain, jolla kiellettiin arabian käyttö niin puheessa kuin teksteissä kaikkialla valtakunnassa. Lisäksi moriskojen tuli pitää kotiensa ovet avoimina aina perjantaisin, jotta oikeauskoiset saattoivat tarkistaa, ettei kotien muurien sisällä harrastettu islamin perjantairukouksia. Moriskoille lisättiin uusia rankkoja veroja. Ja heidät velvoitettiin kantamaan päähineissään sinistä puolikuuta merkkinä kastistaan. Liikkuminen ilman tätä merkkiä merkitsi välitöntä kuolemantuomiota.

Jatkuvasti kehnoutuneet olot nostivat moriskoissa kapinamielialaa ja he nousivat vastarintaan eri puolilla Andalusiaa. Näin myös Rondassa, missä kapinaa johti Al-Fihrey -niminen moriskopäällikkö. Lupaavan alun jälkeen Filip II:n joukot kuitenkin saivat nujerrettua kapinalliset. Sillä seurauksella että Filip II:n määräyksen mukaan tuli Rondan moriskot hävittää viimeiseen mieheen ja naiseen ja lapseen. Näin kävi. Ne muutamat jotka selvisivät verilöylystä myytiin orjiksi.

Moriskojen historiasta voi lukea lisää vaikkapa The Guardian-lehden artikkelista eli tästä.

Hotellin kyltissä viihtyvät sopusoinnussa Daavidin tähti, risti ja puolikuu. Aina ei ole näin ollut.

Katoliset kirkot, kuten Iglesia del Spiritu Santo ovat korvanneet moskeijat

Kirkontorni nousee yli asuintalojen kattojen

Kirkon fasadi Rondassa

Nunnapatsas vanhan kaupungin keskustassa. Lieneekö takana luoastari, sitä en tiedä.

Katolinen usko näkyy kaikkialla

Päiväni Rondan vanhan kaupungissa on ollut arvatenkin antoisa. Mutta reippainkaan tutkimusmatkailija ei jaksa ikuisuuksia liikkua ilman pientä tankkausta. Löydän vanhan kaupungin itäreunalta viehättävän ravintolan jonka terassi katsoo suoraan vanhan medinan muureille. Tilaan kahvin, ja vasta istuessani alas huomaan, miten väsynyt olenkaan, tai ainakin jalkani ovat. On siis aika hetki vain nauttia näkymistä ja vahvasta kahvista.

Kahvila jonka terassilta aukeaa näkymät vanhaan medinaan

Koristeellinen lyhty kahvilan terassilla

Kuuma vahva kahvi piristää kummasti 

Kahvin juotuani olen jo riittävän virkistynyt aloittaakseni paluumatkan kohti Puento Nuevoa ja kämppääni. Kello 12.00 on aika luovuttaa huone pois.

Kun saavun Ponte Nuevolle, suorastaan hätkähdän ihmispaljoutta. Turistit ovat jälleen aloittaneet eestaas haahoilun sillalla. Hetkeksi vanhan kaupungin hiljaisuudessa olin heidät tyystin unohtanut.

Eestaas eestaas koko päivän kulkee turistien lauma pitkin siltaa

Tähän on hyvä hetkeksi lopettaa tämä kertomus tällä erää. Mutta tarinahan jatkuu...

Pysykää kuulolla.

Yksin Italiassa, osa 18: Rooman barokkikirkot, ne todella kääntää mun pään

Viimeinen Rooma-aiheinen postaus ensimmäiseltä viikolta käsittelee Rooman kirkkoja. Ei sinällään mikään vähäinen aihe. Rooma on täynnä kirkkoja, ja kirkot tarjoavat matkaajalle aivan huikeita elämyksiä - ja kaikki vielä ilmaiseksi. Suurin osa kirkoista on roomalaiskatolisia, mutta etsivä löytää myös joitakin muitakin eri uskontokuntien pyhättöjä. Minä en etsinyt.

Roomassa on kirkkoja yli 900. Useimmat niistä kätkevät sisäänsä suoranaisia taideaarteita. Michelangelo ja Rafaello, Tiziano ja Bernini ovat kaikki jättäneet jälkensä Rooman kirkkoihin. Ja nämä taideaarteet ovat jokaisen kulkijan tavoitettavissa. Kirkkojen ovet ovat auki. Pitää vain astua ovesta sisään.

Ja niin minä teinkin. Aina kun näin avoimen kirkonoven menin sisään. En osaa näin nopeasti suoralta kädeltä edes laskea monessako kirkossa kävin - monessa joka tapauksessa. Kaksikymmentä, kolmekymmentä kirkkoa. Jokainen erilainen ja jokainen niin huikea. Sitä koristelun määrää, sitä kultaa, sitä mahtavaa vaikutelmaa!

Ja niin kävi, ainakin minulle, että ajan myötä kaikki kirkot alkoivat näyttää samoilta - valtavilta hulppeilta interiööreiltä, joiden mahtipontisuus kilpaili toinen toisensa kanssa. Ja minä turruin. Liika on liikaa. Ja Rooman barokkikirkoissa less is more -lause ei päde. More is more, and even more is needed!

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, tai jos olen, oma uskoni on hiljaisena säikeenä omassa sielussani, osana minua. Sen säikeen herättämiseksi uskon paloon eivät ainakaan nämä Rooman yltäkylläiset ja valtavat mahtipontiset kirkot pystyneet. Ne saivat äimistymään. Ihailemaan käsityön, kultauksen, materiaalin ja taiteen määrää. Mutta kirkko kirkon jälkeen huomasin miettiväni sitä mitä on usko, mikä on uskon propaganda, mikä on Raamatun sanoma. Ja sitä sanomaa en kirkoista löytänyt. Propaganda sen sijaan tuli selkeästi esille.

Olisi liioittelua sanoa että kirkot alkoivat minussa jossain vaiheessa herättää suoranaista  vastenmielisyyttä - kyllä minä jaksoin niitä huikeita viritelmiä ihailla. Mutta herkistymään tai henkistymään nämä kullalla ja marmorilla silatut kirkot eivät minua saaneet.

Niinpä säästän teidät lukijat sadoilta kuvilta joita eri kirkoissa otin ja esittelen vain viimeisen: kirkon, joka italiaksi kulkee nimellä La chiesa di Sant'Ignazio di Loyola.

Kirkko oli yhtäältä  erilainen ja toisaalta niin samanlainen kuin ne kymmenet ja kymmenet barokin kirkot, joita Roomassa olin jo ennen tätä nähnyt. Hieno se oli, aivan käsittämättömän hieno. Mutta niin olivat ne kaikki muutkin. Ylenpalttisen koristellut huikeat kirkot.

Liika on vain liikaa. Rooman barokkikirkot, ne todella käänsi mun pään. Mutta eivät koskaan sydäntä.

Ja tähän lauseeseen lopetan nyt Rooma-postauksen tältä erältä ja lähden pakkailemaan laukkujani, ajatuksissani. Huomenna jätän Rooman taakseni ja suuntaan kohti Firenzeä.

Jauzaa!

Sisilia osa 4: Monrealen kultainen katedraali

Monreale 14.5.2012

Toinen yö hotelli Verdissä on nyt takana - ja sanottava on että se oli selkeästi hiljaisempi kuin ensimmäinen.  Uloskirjautuminen on kello 10.00 - kuten kaikissa hotelleissa, joissa yövyimme. Ja sitä vastaan ei paljon kannata pullikoida. Nopeasti on siivoajat kolistelemassa ovien takana tai omistaja väkinäinen hymy huulillaan kalistelemassa avainnippuaan ikään kuin lähtöä kirittämässä.

Olemme edellispäivänä tehneet suunnitelmat tälle päivälle: matkaamme ensin kaupungin ulkopuolelle Monrealeen, mistä pitäisi löytyä yksi maailman ihmeenä pidetty kirkko, Monrealen kultainen katedraali. Seuraava kohteemme on Trapanin merenrantakaupunki saaren länsirannalla ja koska Monreale on jo ikään kuin matkan varrella päätimme jatkaa matkaa Monrealesta Trapaniin paikallisbussilla, Palermoon enää palaamatta. Trapanista olimme jo edellisiltana varanneen netin kautta seuraavan hotellin.

Monrealeen mennään paikallisbusseilla, kahdella jos tarkkoja ollaan. Ensimmäinen bussi lähtee rautatieaseman kupeesta ja vaihto on Palermon Piazza Independenzalla. Asiaa olimme selvittäneet jo edellisenänä päivänä useammallakin lippuluukulla, mutta silti bussiyhteydet eivät olleet mitenkään kristallinkirkkaita mielessämme. Johtuen siitä, että englanninkielistä palvelua tuntui olevan lähes mahdotonta saada asemilta. Muutenkin sisilialaisten kehno englannin taito yllätti meidät aina uudelleen ja uudelleen. Joskus paikallinen torikauppias saattoi hallita kieltä suhteellisenkin hyvin, mutta yhtä usein saattoi turismi-infoissa ja muissa julkisissa palvelupisteissä löytää täysin ummikon asiakaspalvelijan.

Rautatieaseman kaaria

Bussi- ja juna-asemien asiakaspalvelussa tapaa huippuunsa hiottua välinpitämättömyyttä matkaajan huoliin tai kiireisiin

Patsas rautatieaseman edessä

Niinpä sitten tungeksimme muun massan mukana ahtaalla bussilaiturilla ja kuikuilemme sopivaa bussia. Emme ole huolinemme yksin; laiturilla on runsaasti karttoja hikisissä tassuissaan puristavia turisteja, jotka näyttävät yhtä epätietoisilta kuin me. Oikea bussi kuitenkin saapuu ja vääntäydymme reppuinemme ahtaaseen bussiin ja aloitamme ikuisuudelta tuntuvan matkan kohti Monrealea.

Palermon liikenne ei vedä, ei ainakaan tänä maanantaiaamupäivänä; bussi kulkee muutaman metrin ja pysähtyy, nytkähtääkseen eteenpäin taas muutamaisen metrin matkan. Hiki valuu ja reput painavat tai  lattialle pinottuina vääntävät polvia epämiellyttävästi linkkuun.

Palermon liikenne on kaiken kaikkiaan kaaoottista ja heti ensmmäisenä päivänä hylkäsimme alkuperäisen suunnitelmamme vuokrata auto viikoksi omaan käyttöömme. Maanteistä tai moottoriteistä emme osaa tässä vaiheessa sanoa mitään, mutta kukaan ei ole halukas sompaamaan autoa Palermossa, missä joka autossa on lommoja ja missä autojen välissä vilistää skoottereita villiintyneiden kirppujen lailla.

Bussimatka on tuskainen ja hikinen, eritoten isojen reppujen kanssa. Lopulta kuitenkin päädymme Monrealeen, joka on pieni mutta idyllinen kylä kaupungin ulkopuolella korkealla mäellä joka katsoo Palermoon. Pieni kylä, huomaamme. Eikä sieltä ole julkisia jatkoyhteyksiä minnekään. Mutta päätämme pohtia sitä myöhemmin. On aika tutustua katedraaliin. Joka on suljettuna siestan ajan. Päädymme pieneen kahvilaan aikaamme kuluttamaan.

Pienen Monrealen katukuvaa: kirkkoja, turistikahviloita, turisteja

Suihkulähde Monrealen katedraalin läheisyydessä

Kun katedraali siestan jälkeen aukeaa, on kaikki vaivamme palkittu moninkertaisesti. Sillä tämä normanniakainen katedraali on hieno, se on kertakaikkisen upea, se on häkellyttävän kaunis. Hienoin kirkko jossa olen kuuna päivänä vieraillut. Kultaa ja mosaiikkia, maasta kattoon. Alttarilla surumielinen Jeesus joka kupolissa levittää käsiään ikäänkuin ottakseen koko maailman syliinsä.

Kirkko on täynnä yksityiskohtia, joita voisi ihailla koko päivän. Voin vain kuvitella millaisen vaikutuksen se on tehnyt keskiaikana pyhiinvaeltajiin. Kirkko rakennettiin yllättävän nopeasti, vain kahdeksassa vuodessa (1174-1182) ja sen rakennuttaja oli normannikuningas King William II.

Jatkan vielä kapeita portaita kirkon torniin, mistä aukeavat näkymät Palermoon ja vehreään laaksoon. Samalla pääsen kurkkaamaan luostarin puutarhaan. Edessäni kapeita portaita kipuaa vanha italialainen pappi, mustassa pitkässä kaavussaan.

Ja jälleen, kuten niin usein Sisiliassa, kohtaan jotain niin peri-italialaista ja perisisialaista, että jos näkemäni siirrettäisiin sellaisenaan elokuvaan, syytettäisiin minua helposti liioittelusta tai tyypittelystä. Sillä tämä vanha pappi on aivan uskomaton. Hän kipuaa jyrkkiä ja kapeita portaita raskaasti helmojaan nostellen ja huohottaa koko matkan. Pysähtyy jokaisessa mutkassa juttelemaan särisevällä äänellä vastaantulijoiden kanssa. Hän puhuu kirkon kauneudesta, kyselee matkaajien kotimaita, kaiken italiaksi, levittelee käsiään laajoissa kaarissa selventääkseen kaiken kauneutta, naurahtelee ja huohottaa yht'aikaisesti. Koska portaikot ovat todella kapeita ja ylhäältä alas tulijoiden on vaikea ohittaa alhaalta ylös kipuavia, pappi tukkii ahtaat käytävät. Välillä pimeissä käytävissä edessäni kulkiessaan hän näyttää kummitukselta, mutta hänen hopeiset hiukset ikäänkuin valaisevat pimeää. Ja kaiken yllä kaikuu papin särisevä ääni ja taukoamaton puhetulva.

Pimeässä käytävässä pappi vaikuttaa hetkittäin kummitukselta, jonka hopeiset hiukset valaisevat pimeyttä

Kahden tornin väliseltä sillalta avautuu näkymä luostarin puutarhaan ja vuorille

Näkymää kupolista Palermon suuntaan

Minä pysähdyn kuvaamaan maisemia kupolin juurelle ja olen juuri jatkamassa matkaa kun vanha pappi palaa jo takaisin, yhä vuolaasti puhuen, mutta nyt sydäntään taputellen. Hän sanoo rinta-alasta sattuvan ja siksi palaavansa takaisin kesken matkaa. Ajattelen kauhuissani, että näinkö tässä vielä käy että päädyn elvyttämään vanhaa pappismiestä. Mutta Padre jatkaa matkaansa tuupertumatta.

Padre palaa alas - eikä juttu lopu vieläkään, vaikka pumpusta ottaa -ja muut turistit puristuvat seinän viereen

Minä jatkan vielä muutamat kapeat portaikot aivan huipulle, ja siellä kohtaan toisen papin, nuoren ja arkipuvussa olevan. Papiksi tiedän hänet, koska kuulin lippuluukulla ettei kirkonmiesten tarvitse luonnollisestikaan maksaa lippuaan.

Katselen kameran läpi maailmaa ja nuorta pappia pienessä tornissa aivan kirkon huipulla. Nuori pappi heiluttaa minulle ja hymyilee. Minä heilutan ja hymyilen takaisin.

Kun palaan alas kirkkosaliin odottaa nuori pappi minua siellä. Hän juoksee minut kiinni ja ojentaa minulle kaksi pientä hopeoitua amulettia, joihin on painettu Madonnan kuva. Hän siunaa minut ja toivottaa hyvää matkaa.

Olen todella vaikuttunut, en tiedä mikä näissä lyhyissä kohtaamisissa tekikään minuun niin suuren vaikutuksen. Vanha ja nuori pappi. Ja tämä ihmeellinen kirkko. Puristan kahta hopeanväristä metalliamulettia käsissäni ja kirkon hämystä kirkkaaseen keskipäivään poistuessani tunnen kokeneeni jotain ihmeellistä, jotain arjen yläpuolelta.

Monrealesta matkamme jatkuu Trapaniin, mutta miten ja mitä sitten, siitä seuraavassa kirjoituksessa.

Sisilia, osa 3: Palermo päivin öin

Palermo 13.-14.5.2012

Palermo (659 000 asukasta) on suuri kaupunki ahtautuneena pieneen tilaan. Yhdeltä puolelta sitä rajaa meri, muilta sivuilta vuoret. Suurkaupunkien tapaan se on meluisa ja täynnä elämää. Se on täynnä ristiriitoja, historiaa, upeita monumentteja, vanhoja komeita rakennuksia, mutta yhtä lailla likaa, graffiteja, roskia. Palermo on myös vahvasti muuttovoittoinen kaupunki, joka imee väkeä autioiutuvalta maaseudulta. Tilan puutteessa se on laajentunut pohjoiseen muodostaen tiukkoja ja ahtaita lähiöitä, joilta puuttuvat useimmat peruspalvelut, puistoista ja lastentarhoista puhumattakaan. (Viimeinen lause opittu netistä - ei omakohtaista tuntumaa.)

Palermosta ei voi siltikään olla pitämättä. Se sykkii Sisiliaa ja elämää, sen kahvilat ja pienet ristorantet ovat iltasella täynnä ihmisiä, joilla on kova ääni ja hyvä ruokahalu, eikä kiire mihinkään. Ruokailla voit tunisialaisissa, italialaisissa, ranskalaisissa ravintoloissa, vain muutamia mainitakseni.

Toukokuussa turisteja ei ole vielä pilvin pimein - tai sitten suurin osa turisteista on italialaisia, joista on vaikea ulkopuolisen päätellä, onko kyse paikallisista vaiko vai vieraista. Ilma on sopivan lämmin, ei vielä tukahduttavan kuuma. Voisin kuvitella että Palermon kapeat kadut muuttuvat elokuussa koko lailla sietämättömiksi  - eikä kuumuus taatusti tee hyvää roskavuorillekaan. Toukokuu lienee juuri hyvä aika tutustua Palermoon.

Palermo yllättää monikulttuurisuudellaan. Väkeä löytyy kaikista roduista ja kulttuureista; pieni kävelylenkki Palermossa tuo meidät intialaisille, kiinalaisille ja arabialaisille kaduille, joissa kadunnimet ovat yllättäen sekä hebreaksi että arabiaksi. Pitkäraajaiset ja mustaakin mustemmat etiopialaiset koptit ovat hekin osa Sisilian historiaa, johon liittyy aikojen saatossa kreikkalaiset, byzantiinit, foinikialaiset, arabit kuten myös vandaalit, ostrogootit, ottomaanit, normannit, espanjalaiset, ranskalaiset... lista jatkuu ja jatkuu. Sisilian historiaa on mahdoton laittaa pariin lauseeseen. Kielikin on aivan omansa - se on sekoitus italiaa, espanjaa ja ranskaa ja saanut lisäksi runsaasti vaikutusta arabiasta. Bussissa kuuntelin kuinka sisilialainen rouva aloitti kännykkäkeskustelunsa perin ranskalaiseen tapaan toistellen ranskalle tyypillistä 'ça va!'  'ça va?' 'ça va bien!' -mantraa.

Nainen perinteisessä afrikkalaisessa asussa

Kiinalainen poika parvekkeella

Intialainen perhe palaamassa kotiin ostoksilta

Roskat ovat myös osa Palermon katukuvaa

Me käytimme Palermo-päivämme kiertäen kaupunkia niin rautatieaseman läheisissä historiallisissa kortteleissa kuin myös tyylikkäämmässä Uudessa Kaupungissa. Hengailimme hetken rautatieasemalla ja satuimmepa vielä maatalousmessuillekin. Minä kuvasin patsaita ja palatseja, mutta myös tavallisia ihmisiä sunnuntaikävelyllä, matkalla jostain jonnekin.

Neljän kulman risteys "Quattro Canti" Palermon vanhassa kaupungissa

Naispatsas seuraa Palermon elämää ja turisteja tyynenä, kaiken jo nähneenä

Mahtavat pompöösit rakennukset, komeat patsaat - myös ne ovat osa Palermoa

Tytöt konfirmaatioleningeissään

Poika riemuissaan potkulautansa kanssa

Illalla suuntasimme jälleen kapeille Verdin takaisille ravintola- ja trattoriakaduille. Ilta oli jo pimennyt ja sadat elleivät tuhannet värikkäät sähkölamput valaisivat katuja ja niiden reunamille levittäytyviä ravintoloita. Nautimme illallisen tunisialaisessa ravintolassa, ja, Italiassa kun oltiin,  myös grappaan perehdyttiin.

Grappa grappa hei hei

Upeita valorakennelmia jotka ylettyvät seinästä seinää ja iltaisin valaisevat kadun ravintoloita ja kahviloita

Olimme jo kääntymässä kohti hotellia, kun päätimme istahtaa vielä yhteen trattoriaan lasilliselle hyvää sisilialaista punaviiniä. Kun teimme lähtöä, tuli trattorian ystävällinen rouva vinkkaamaan meitä: "Ette kai te NYT lähde?! On alkamassa vuoden yksi tärkeimmistä uskonnollisista tapahtumista: Jeesuksen ristisaatto. Ja paraati kulkee juuri tämän ravintolan ohi." - Me arvatenkin jäimme niille sijoillemme.

Myös kaduille oli etukäteen tuotu juhlaa varten valosomistuksia. Nyt en osaakaan sanoa, ovatko nämä valaistut kadut ja komeat valorakennelmat vain tätä juhlaa varten vai ovatko ne pysyviä koristeita Palermon yössä.

Seurasi jotain joka ehdottomasti kuuluu koko Sisilian reissumme huippuhetkiin. Tämä oli kuin elokuvista: uskonnollinen paraati, musiikki, torvisoittokunta, saattoväki, tuoreista orkideoista rakennetulla pedillä kuljetettava Jeesus-patsas, lopuksi ilotulitus ja valtava pauke kun taivaalle ammutaan värikästä konfettia, joka koostuu raamatunlauseista. Yhdeltä puolen harrasta, toiselta karnevaalitunnelmaa. Ja se musiikki - tosiaan - kuin Fellinin tai Coppolan elokuvista! Parempaa kuin Nino Rota! Huh huh!

Mies odottaa vastapäisellä parvekkeella saattueen saapumista

Jeesusta tuodaan musiikin säestämänä

Tuoreiden orkideojen tuoksu täyttää ilman, kuten musiikki, hartaus, riemu ja ilo

Päivämme Palermossa päättyy siis valtavan upeaan spektaakkeliin. Sellainen se on, Palermo, mitä ilmeisimmin yllätyksiä täynnä.

Seuraavana päivänä jatkamme kuitenkin matkaamme eteenpäin. Suuntana ensin Monrealen katedraali ja  luostari ja sieltä eteenpäin aina Trapaniin ja eritoten Ericen keskiaikaiseen kaupunkiin ja normannilinnoille.

Miten kävi, siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.