torstai 26. toukokuuta 2011

Step-aerobickia vaa'alla

Myönnetään nyt avoimesti, että kamppailen paino-ongelman kanssa. No, kamppailu on liian aktiivinen sana, yritän laiskanpulleasti saada painoani putoamaan, mitä se välillä tekeekin, kilon, kaksi. Noustakseen seuraavalla viikolla takaisin aiempiiin lukemiinsa. Olen siis aika löperö painonpudottaja, mikä itseäkin välillä harmittaa.

Painonpudotuksesta minulla on kyllä omakohtaista kokemusta. Pudotin ensimmäisinä Viron vuosinani kolmessa vuodessa 34 kiloa, joka oli jo sellainen saavutus, että siitä kirjoitti suomalainen Fitness-lehti otsikolla: Method Linkama. Samaan aikaan Kimmolta putosi 25 kiloa, ja kuten lehdessä todettiin, aviovuoteestamme katosi väliltämme yhden ihmisen verran läskiä.

Kimmo on pysynyt sen jälkeen hoikkana, mutta minulla on parin kolmen viimeisen vuoden aikana paino hiljalleen lähtenyt uudelleen nousuun. ÄRS!

Nuo legendaariset 34 kiloa lähtivät kahdella tavalla: hyötyliikunnalla ja vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sattuneista syistä en ole pystynyt pitkiin aikoihin liikkumaan aiempaan tapaan ja hiilihydraattejakin olen välillä nauttinut aika estottomasti.

Vuodenvaihteen jälkeen aloitin uudelleen tarkkailla nauttimieni hiilihydraattien määrää, jätin ruokavaliosta pois tyystin leivän ja perunat ja riisin. Sokeria syön harvakseltaan, onneksi en ole mikään namin nassuttaja. Ja neljän kuukauden aikana olen saanut pudotettua painostani surkeat kolme kiloa. Mutta sentään pudotettua jotain.

Tai näin luulin.

En käy puntarissa päivittäin, mutta vähintään kerran viikossa, ehkä kaksi. Neljä päivää sitten nousin sitten puolihuolimattomasti puntarin päälle ja se ilmoitti painonnousua olevan edelliseen punnitukseen verrattuna kokonaista 9 kiloa. YHDEKSÄN KILOA!

Tuijotin lukua epäuskoisena ja sitten sain änkytettyä Kimmolle, että puntari on luultavasti rikki. Kimmo nousi puntarille, ja se näytti hänelle juuri oikeat lukemat.

Yhdeksän kiloa, takoi takaraivossani ja otsalohkossani. Miten se on mahdollista!!? Yritin miettiä missä ajassa paino oli noussut ja mielestäni edellisestä punnituksesta oli kulunut viikko, maksimissaan puolitoista. Ja sinä aikana paino oli ampunut ylöspäin 9 kiloa!

Ei näin voi tapahtua! Ei vaan voi! Kimmo yrittää: "Ehkä suhun on kerääntynyt vain nestettä?"  "YHDEKSÄN KILOA NESTETTÄ?"  minä lähes karjun. Ja sitten hitaasti vajoan epätoivoon ja itsesääliin.

Seuraavat pari päivää pohdin painonnousun ongelmaa. Tuijottelin peiliin, enkä nähnyt noita 9 kiloa missään. Itsepetostako? Peilistä katsoi toki pullea Tiina, mutta ei sen pulleampi kuin mihin olin tottunut. Vaatteetkaan eivät kiristäneet sen kummemmin.

Yritin miettiä, että mitä olen syönyt viime aikoina, ja nopeasti mieleen nousi syntinen Horanin nuudeli-pelmeni -keitto. Pelkkää hiilihydraattia nuo nuudelit ja pelmenit. Ja seuraava flashback menneeseen viikkoon: kahtena iltana olimme syöneet molemmat 2,5 dl kermajäätelöä, maustettuna Amaretto-liköörillä. (Aivan uskomattoman hyvää,  huokaan salaa.)

Mutta että yhdeksän kiloa! Ei se voi tulla tuollaisista pienistä horjunnoista ruokavaliossa. Ei noin nopeasti!

Lopulta tulen päätökseen, että sisälläni velloo hirveä kasvain, joka kasvaa nopeammin kuin Jaakon pavunvarret. Kuljen pää riipuksissa, en uskalla puhua Kimmollekaan asiasta. Huokailen. Että tällainen kirous se sitten tuli meidän elämäämme. Salaa peilistä yritän etsiä kohtaa, johon kasvain on asettunut. Huokailen ja olen melankolinen.

Tänään astuin uudelleen puntarille, tarkistaakseni kuinka paljon kasvain on neljässä päivässä kasvanut. Ja puntari kertoo, että olen laihtunut viime punnituksesta -19 kiloa.

Hypään pois puntarista ja sitten sen päälle. Samalla paino lisääntyy +2 kg. Pois puntarista ja takaisin puntarille, ja taas lisää +2 kg. Ja toistetaan.

Lopetan step-aerobickin kun puntari näyttää mukavasti neljä kiloa vähemmän kuin viikko sitten ja onnittelen itseäni painonlaskusta. Ja kannan puntarin roskiin.

Lähiaikoina pitänee hankkia uusi puntari, mutta iloitaan nyt hetki keventyneestä olosta - ja ennen kaikkea keventyneestä mielestä!


Perheemme monitaitoinen ja avustava koira tutkii vaa'an ja haluaa kalibroida sen.


Tällainen neljän päivän draama siis minulla. Tyhjästä. Mutta ehkä siitä on se ilo, että jatkossa yritän ihan oikeasti olla tarkempi siitä mitä suuhuni panen. Jotta tuo kauhulukema viallisella vaa'alla ei toistuisi tosielämässä!


7 kommenttia:

Marjattah kirjoitti...

No huhhuh! Vaakoihin ei voi luottaa siis. Paras mitta on vaatteet, kiristävätkö vai löystyvätkö.

Huikea oli laihdutus teillä kummallakin! Sille yhä hattua nostan. Aikoinaan laihdutin toistuvasti 10 kg, mikä tuli 10 vuodessa aina takaisin. Tässä korkeassa iässä en enää laihduta, ja ihmeekseni huomaan painon putoavan milloin unohdan syödä tarpeeksi ;)

Tiina Linkama kirjoitti...

Marjattah - se iso painonpudotus oli tarpeen jo terveydellisistä syistä. Liika paino kehnossa kehossa aiheuttaa polvi- ja lonkkakipuja.

Nyt on sama juttu, ei kyse ole mistään rantamittoihin pääsemisestä, vaan painon pudottamisesta niin paljon että raukat raajat jaksaisivat niitä kantaa.

OnuKoo kirjoitti...

No huh! Vakavaa asiaa, mutta olipa hauskasti kerrottu :)

Anna-Mari kirjoitti...

No minä kyllä ihan repesin nauruun sen -19 kilon kohdalla. Hirveä vaaka!

Hurjan painonpudotuksen olet tehnyt! Minäkin pudotin 6 vuotta sitten 24 kiloa, mutta niistä on 5 kiipinyt hiljalleen takaisin... Nyt tarttis tehrä jottain ettei tule enää lisää, ja sais vähän poiskin lähteä.

Rummun äiskä kirjoitti...

Kamala kokemus tuollainen luultu painonnousu, yhdeksän kiloa.

Onneksi se lukema ei ollut totta.

Latte näyttää olevan asiassa mukana,
tutkii viallista näyttöä.

Tsemppiä painonpudotukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tipuin tuolilta :)
T. Tomsku

Vallaton kirjoitti...

:D Hauskasti kerroit taas. Vaakoihin ei voi luottaa m.o.t. Omistin hieman epäluotettavan vaa'an minäkin. Poikaystävä osti lahjaksi digitaalivaa'an, joka näyttää kaksi kiloa enemmän kuin se edellinen. En tykännyt lahjasta.

Se uusikin toimii todella oudosti. Joka kerta näyttää mitä sattuu, seisoi yhdellä tai kahdella jalalla, riisuu tai lisää vaatteita, käy välillä wc:ssä, aina eri lukema ja välillä sama.