Kylmää kyytiä Tarton hiihtomaratonissa

Tänään hiihdettiin ja yhä hiihdetään 40. Tarton maratoni. Vaikka lämpömittari aamulla näytti Villa Ottiliassa -28c astetta. Hyrrr.

Meilläkin on talo täynnä reippaita hiihtomiehiä ja -naisia, jotka lähtivät uhmaamaan hyytävää ilmaa. Onneksi lämpötila lähti auringon myötä nousuun ja tällä hetkellä kun ensimmäiset hiihtäjät alkavat hiljalleen lähestyä maalia on pakkasta enää vain vaivaiset -13c.

Minä kyllä jaksan ihailla näiden joukkotapahtumien hyvää henkeä ja urheilijoiden reippautta. Varsinkin lähdön hetkellä tunnelmat ovat riemuisat. Musiikki raikaa, värikäs urheiluväki alkaa liikkua, valtava massa, tasatahtiin. Se on joka kerta yhtä mahtava tunnelma.

Vaikka kisan nimi on Tarton hiihtomaratoni, on lähtö Otepäästä ja maali 18 km päässä Otepäältä, Elvassa. (Tämä vain pienenä sivulauseena.)

Ja tässä hieman kuvasatoa lähdön hetkiltä Otepään Tehvandin stadionilta:

Väkeä oli paikalla taas kuin meren mutaa. Itse asiassa koko maraton oli osallistujien osalta loppuunmyyty eli ilmoittautuneita oli 6.000 hiihtäjää. En tiedä paljonko jäi pois kylmän ilman vuoksi, mutta silmämääräisesti katsottuna väkeä oli vähintäänkin yhtä paljon kuin edellisvuonna.

Tyttö korokkeella vetää musiikin tahtiin lämmittelyjumppaa

Erilaisia teippauksia ja kasvosuojuksia oli hiihtäjillä montaa mallia ja väriä.

Mukaan mahtui aiempien vuosien tapaan myös muutamia hieman erikoisempiakin hiihtoasuja.

Kana ja pupu lähtevät hiihtotaipaleelle.

Lähtölaukauksen pamahdettua väki alkaa liikkua Tarton maratoni -marssin tahdittamana. Se on komea näky kun monituhatpäinen massa liikkuu.

Hiihtäjät katoavat aurinkohämyyn. Edessä on 63 km kylmää kyytiä.

Päivän piristys postilaatikossa

Tänään postilaatikostamme löytyi tällainen:

Kyse on Suomen Viro-yhdistysten liiton aviisista, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Suomenkielinen lehti on pieni, niin levikiltään kuin sivumäärältään, mutta se antaa tarkalle lukijalle paljon yllättävääkin tietoa Virosta. Kaikkein parasta antia minulle on virosta suomeksi käännettyjen, usein hyvin pienipainoksisten kirjojen arvostelut.

Ei lehti tule ihan heti saamaan Pulitzer-palkintoa, mutta se ansaitsee olemassaolonsa maailman mediakentässä. Lehti on omalla tavallaan söpö. Ja sitä tehdään hyvässä hengessä.

Siis - jos sinulla on ylimääräiset 20 euroa, tilaa koko vuosikerta itsellesi! Voisit rahasi käyttää huonompaankin!

Tässä vielä lehden mediatiedot, joista selviää, että irtonumeroitakin voi ostaa isoista kirjakaupoista Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Ja selviää näistä mediatiedoista sekin kuka on kuvannut kannen kansallishenkisen talvikuvan, joka symboloi tässä tilanteessa Viron kansan odotuksia euron tullessa, mutta oikeasti on otettu Otepään hiihtokisoista.

Khöhöm.

En sano muuta.

*poistuu paikalta vihellellen Kwai-joen siltaa*

Valokuvatorstain 195. haaste: Rieha

Missä rieha, siellä Tiina.

Tai ainakin aika usein. Minusta on mukava sukeltaa karnevaalikansan keskuuteen, vaellella paikasta toiseen, tempautua hetkeen ja paikkaan, ja tietenkin kuvata.

Virossa rieha ei ole ennenkuulumatonta. Päin vastoin, muuten aika yksitotiset virolaiset tempautuvat hienosti karnevaaliriehaan, oli kyse musiikkijuhlista, pilkkikisoista tai Tarton keskiaikaisista Hansapäivistä.

Joista viimeisestä tein muutama vuosi takaperin jopa pienen valokuvanäyttelyn, joka keskittyi ihmisten hauskanpitoon eräänä kuumana ja kauniina heinäkuun päivänä.

Haastekuvani on valittu näistä Hansapäivien kuvista, ja se alla:

Vanha rouva intoutuu jammailemaan

Ja alla vielä toinen kuva tanssin hurmasta. On hieman perinteisempää tyyliä ja sitten suoranaista performanssia.

Kaksi tanssiparia

 

Muita kuvia tuolloisilta hansapäiviltä löytyy tällaisesta linkistä: Hansapäivät 2008

Ja muita Valokuvatorstain riehakuvia löytyy puolestaan täältä: rieha

Talvipäivien keveyttä

Ah onnea ja talvea!

Tällaisia päiviä pitäisi olla enemmän! Paljon enemmän! Kylmiä, kirkkaita ja raikkaita talvipäiviä, jotka alkavat häijyllä -23c asteen pakkasella, mutta jotka auringon noustua laskevat mukavaan ja leppoisaan -10c asteeseen. Jotka aamulla antavat outoa usvaa, leijuttavat pilviriekaleita maiseman yli.

Niin se muuttuu naisen mieli. Eilen vielä manasin pakkasia. Tänään nautin upeista valokuvausilmoista. Sillä ovathan nämä kelit jotain ainutlaatuista!

Aloitimme päivän pikareissun Otepään kirkon juurelta. Kirkko seisoo mäellä ja alhaalla laakso, jossa historiankirjojen mukaan oli Otepään ensimmäinen asutus, 600-800 -luvulla:

Otepään ylängöllä on aamuvarhain vielä usvaa. Me jatkamme matkaamme ja suuntaamme kohti Tartoa, poiketen pienille sivuteille, jotka vievät kohti Elvaa, Pangodia ja Kambjaa.



Maisemat Otepään luonnonpuistossa ovat silmiä hivelevän kauniita.



Sähköjohtoja jotka tuovat valoa koteihin.

Otepään luonnonsuojelualue on valtava upea kokonaisuus.

Talvipäivä tarjoaa silmälle viehättäviä näkymiä.

Kukkuloita, jotka saavat mielikuvituksen lentämään. Mitä täällä on kesällä?

Talvipäivän kauniit poseeraajat - komeat hevoset lähitilalla.

Talvi on pitkä ja se on pitkään ollut karu. Mutta nyt kun aurinko on astunut peliin, on mieli hyvä ja innokas.

 Kuka kevättä kaipaa?! Kun meillä on nämä talven riemut!!?

(Viimeinen lause oli Lattelta lainattu)

Kylmää ja kirkasta

Ensi viikonloppuna hiihdetään Tarton maratoni, ja nyt ihmetellään ilmoja. Yhtenä vuotena maratoni peruttiin lumen vähyyden vuoksi. Tänä vuonna siitä ei ole huolta, lunta tosiaan on. Ja on. Ja on.

Mutta nyt vaivoinamme on poikkeuksellisen kylmä kausi. Tänä aamuna herätessä näytti mittari -26c astetta. Brrrr.

Eilinen iltakin meni pakkasen kanssa taistellessa. Muistattehan miten mielessäni maalailin ruusu-kynttilä-illallista Valentinenpäivän henkeen? No eipä tullut.

Kimmo lähti illan tullen Latten kanssa ajelulle, tarkoituksena tehdä ensin lyhyehkö mutta rivakka kävelylenkki Pyhäjärven ympäristössä ja sitten käydä kaupassa. Matkalla auton paisuntasäiliö hajosi. Moottorin lämpötilamittari paukahti punaiselle ja autossa alkoi haista kummalliselta. Auto parkkiin Konsumin (ruokakauppa) eteen ja kansi ylös. Kuuma geysir höyryää neljästä reiästä paisuntasäiliöstä. Se siitä autosta.

Kimmo ja Latte kävelevät sitten kaupalta kotio.

On aika ottaa käyttöön minun autoni, punainen ranskatar. Joka on vedellyt viime viikot kauneusunia toisen autotallimme sisäänajoportilla.

Ilta oli jo pitkällä kun auto lopulta irtosi hangesta. Laita siinä sitten enää mitään kynttiläillallista.

Tänään olisi tarkoitus lähteä pikipäin Tarttoon. Minä käyn näyttämässä kipeää takatassuani lekurille. Sitten kipinkapin ruokakauppoihin ja sitten kotiin vastaanottamaan vieraita.

Ei kauheasti inspiroi ulos lähteminen. Kaunista on mutta KYLMÄÄ!

Ei sitten muuta, jäähtynein aivoin ei synny suurta kirjallisuutta.

PS.Jälkikirjoitus tunnin kuluttua. Hetki sitten napsahti terassin oven metallikahva poikki, kun Maailman Vahvin Nalle alias Kimmo väänsi ovea kiinni. Jäljelle jäi vain muutama senttiä pitkä nysä kahvaa. Nyt ei sitten ovi aukea eikä sulkeudu kuin kovalla manööverillä joidenkin pihtien avulla. -- Pieniä juttuja, mutta AAARRGH, niin ärsyttäviä.

Lähden savuamaan kiukkua nyt Tarttoon. Moi.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

On taas se päivä vuodesta, jolloin muistetaan rakkaimpia ja ystäviä. Ja mikä sen parempaa.

Rakkaus ja ystävyys ovat niitä muutamia pehmeitä ja aitoja arvoja maailmassamme, joka tuntuu jatkuvasti monin tavoin koventuvan. Ihmiset elävät taloudellisissa vaikeuksissa, uupuvat työpaikoillaan, pelkäävät turvallisuutensa ja tulevaisuutensa puolesta. Maailma muuttuu epävarmemmaksi, nopeammaksi ja vaikeammin käsitettäväksi.

Jos jotain hyvää on tästä seurannut, niin ehkä kasvava ymmärrys siitä, miten tärkeitä ovat aidot ihmissuhteet: sukulaisuussuhteet, ystävyyssuhteet, rakkaussuhteet. Kun kaikki muu muuttuu ympärillämme teknisemmäksi, vaikeammaksi ja vaativammaksi, on luonnollista kääntyä niiden puoleen, jotka ovat todellisia, aitoja ja arvokkaita.

Toivotan siis Hyvää Ystävänpäivää kaikille rakkailleni, ystävilleni ja myös blogin lukijoille, joista monista on tullut ja monet ovat ystäviä ihan oikeassa reaalimaailmassakin.

Te pidätte minut tervepäisenä, teille voin kertoa asioista, joiden yksin kantaminen tuntuisi turhan raskaalta taakalta. Te saatte minut nauramaan, te eläydytte kanssani kokemiini asioihin, jaatte tunteita, iloja ja suruja.

Tänä vuonna on ilokseni tullut pienten lukijakuvien palkkiin taas uusia kasvoja ja nimiä. En ole kaikkia erikseen toivotellut tervetulleiksi lukijoikseni. Teen sen nyt. Tervetuloa ja toivon että viihdyt tekstieni ja kuvieni parissa pitkään ja että teksteilläni ja kuvillani on sinulle myös jotain annettavaa.

Kohta lähdemme kauppoihin, ostamaan päivällistarvikkeita. Vietämme Valentinen päivää kolmisin, minä ja kaksi rakasta karvaäijääni, joista toinen täys- ja toinen tuollainen varttikarvainen. Tarkoituksena olisi laittaa hieman parempaa pötyä pöytään, sytyttää kynttilä, ja muistaa sanoa se, miten tärkeitä ja ainutlaatuisia rakkaimpani ovat minulle.

Sen sanominen ei edellytä erityistä päivää, sen voi sanoa joka päivä, mutta tänään sen voi hyvällä omallatunnolla tehdä ruusujen ja kynttilöiden kera.

Vielä kerran: HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!

#59. mustavalkomaanantain haaste: RAKAS

Minun rakkaani nukkuu omppupuun juurella

ja näkee unia vihreistä omenista

suurista ja täydellisistä.

Pieni kello soi tuulessa, tiuku.

Se tuudittaa rakastani ja lohduttaa minua.

Näe kauniita unia.

Oma rakas.

Muiden mustavalkoisia rakkaita voi katsella täältä.