sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sisilia osa 4: Monrealen kultainen katedraali

Monreale 14.5.2012

Toinen yö hotelli Verdissä on nyt takana - ja sanottava on että se oli selkeästi hiljaisempi kuin ensimmäinen.  Uloskirjautuminen on kello 10.00 - kuten kaikissa hotelleissa, joissa yövyimme. Ja sitä vastaan ei paljon kannata pullikoida. Nopeasti on siivoajat kolistelemassa ovien takana tai omistaja väkinäinen hymy huulillaan kalistelemassa avainnippuaan ikään kuin lähtöä kirittämässä.

Olemme edellispäivänä tehneet suunnitelmat tälle päivälle: matkaamme ensin kaupungin ulkopuolelle Monrealeen, mistä pitäisi löytyä yksi maailman ihmeenä pidetty kirkko, Monrealen kultainen katedraali. Seuraava kohteemme on Trapanin merenrantakaupunki saaren länsirannalla ja koska Monreale on jo ikään kuin matkan varrella päätimme jatkaa matkaa Monrealesta Trapaniin paikallisbussilla, Palermoon enää palaamatta. Trapanista olimme jo edellisiltana varanneen netin kautta seuraavan hotellin.

Monrealeen mennään paikallisbusseilla, kahdella jos tarkkoja ollaan. Ensimmäinen bussi lähtee rautatieaseman kupeesta ja vaihto on Palermon Piazza Independenzalla. Asiaa olimme selvittäneet jo edellisenänä päivänä useammallakin lippuluukulla, mutta silti bussiyhteydet eivät olleet mitenkään kristallinkirkkaita mielessämme. Johtuen siitä, että englanninkielistä palvelua tuntui olevan lähes mahdotonta saada asemilta. Muutenkin sisilialaisten kehno englannin taito yllätti meidät aina uudelleen ja uudelleen. Joskus paikallinen torikauppias saattoi hallita kieltä suhteellisenkin hyvin, mutta yhtä usein saattoi turismi-infoissa ja muissa julkisissa palvelupisteissä löytää täysin ummikon asiakaspalvelijan.

Rautatieaseman kaaria

Bussi- ja juna-asemien asiakaspalvelussa tapaa huippuunsa hiottua välinpitämättömyyttä matkaajan huoliin tai kiireisiin

Patsas rautatieaseman edessä

Niinpä sitten tungeksimme muun massan mukana ahtaalla bussilaiturilla ja kuikuilemme sopivaa bussia. Emme ole huolinemme yksin; laiturilla on runsaasti karttoja hikisissä tassuissaan puristavia turisteja, jotka näyttävät yhtä epätietoisilta kuin me. Oikea bussi kuitenkin saapuu ja vääntäydymme reppuinemme ahtaaseen bussiin ja aloitamme ikuisuudelta tuntuvan matkan kohti Monrealea.

Palermon liikenne ei vedä, ei ainakaan tänä maanantaiaamupäivänä; bussi kulkee muutaman metrin ja pysähtyy, nytkähtääkseen eteenpäin taas muutamaisen metrin matkan. Hiki valuu ja reput painavat tai  lattialle pinottuina vääntävät polvia epämiellyttävästi linkkuun.

Palermon liikenne on kaiken kaikkiaan kaaoottista ja heti ensmmäisenä päivänä hylkäsimme alkuperäisen suunnitelmamme vuokrata auto viikoksi omaan käyttöömme. Maanteistä tai moottoriteistä emme osaa tässä vaiheessa sanoa mitään, mutta kukaan ei ole halukas sompaamaan autoa Palermossa, missä joka autossa on lommoja ja missä autojen välissä vilistää skoottereita villiintyneiden kirppujen lailla.

Bussimatka on tuskainen ja hikinen, eritoten isojen reppujen kanssa. Lopulta kuitenkin päädymme Monrealeen, joka on pieni mutta idyllinen kylä kaupungin ulkopuolella korkealla mäellä joka katsoo Palermoon. Pieni kylä, huomaamme. Eikä sieltä ole julkisia jatkoyhteyksiä minnekään. Mutta päätämme pohtia sitä myöhemmin. On aika tutustua katedraaliin. Joka on suljettuna siestan ajan. Päädymme pieneen kahvilaan aikaamme kuluttamaan.


Pienen Monrealen katukuvaa: kirkkoja, turistikahviloita, turisteja


Suihkulähde Monrealen katedraalin läheisyydessä


Kun katedraali siestan jälkeen aukeaa, on kaikki vaivamme palkittu moninkertaisesti. Sillä tämä normanniakainen katedraali on hieno, se on kertakaikkisen upea, se on häkellyttävän kaunis. Hienoin kirkko jossa olen kuuna päivänä vieraillut. Kultaa ja mosaiikkia, maasta kattoon. Alttarilla surumielinen Jeesus joka kupolissa levittää käsiään ikäänkuin ottakseen koko maailman syliinsä.














Kirkko on täynnä yksityiskohtia, joita voisi ihailla koko päivän. Voin vain kuvitella millaisen vaikutuksen se on tehnyt keskiaikana pyhiinvaeltajiin. Kirkko rakennettiin yllättävän nopeasti, vain kahdeksassa vuodessa (1174-1182) ja sen rakennuttaja oli normannikuningas King William II.

Jatkan vielä kapeita portaita kirkon torniin, mistä aukeavat näkymät Palermoon ja vehreään laaksoon. Samalla pääsen kurkkaamaan luostarin puutarhaan. Edessäni kapeita portaita kipuaa vanha italialainen pappi, mustassa pitkässä kaavussaan.

Ja jälleen, kuten niin usein Sisiliassa, kohtaan jotain niin peri-italialaista ja perisisialaista, että jos näkemäni siirrettäisiin sellaisenaan elokuvaan, syytettäisiin minua helposti liioittelusta tai tyypittelystä. Sillä tämä vanha pappi on aivan uskomaton. Hän kipuaa jyrkkiä ja kapeita portaita raskaasti helmojaan nostellen ja huohottaa koko matkan. Pysähtyy jokaisessa mutkassa juttelemaan särisevällä äänellä vastaantulijoiden kanssa. Hän puhuu kirkon kauneudesta, kyselee matkaajien kotimaita, kaiken italiaksi, levittelee käsiään laajoissa kaarissa selventääkseen kaiken kauneutta, naurahtelee ja huohottaa yht'aikaisesti. Koska portaikot ovat todella kapeita ja ylhäältä alas tulijoiden on vaikea ohittaa alhaalta ylös kipuavia, pappi tukkii ahtaat käytävät. Välillä pimeissä käytävissä edessäni kulkiessaan hän näyttää kummitukselta, mutta hänen hopeiset hiukset ikäänkuin valaisevat pimeää. Ja kaiken yllä kaikuu papin särisevä ääni ja taukoamaton puhetulva.


Pimeässä käytävässä pappi vaikuttaa hetkittäin kummitukselta, jonka hopeiset hiukset valaisevat pimeyttä


Kahden tornin väliseltä sillalta avautuu näkymä luostarin puutarhaan ja vuorille

Näkymää kupolista Palermon suuntaan

Minä pysähdyn kuvaamaan maisemia kupolin juurelle ja olen juuri jatkamassa matkaa kun vanha pappi palaa jo takaisin, yhä vuolaasti puhuen, mutta nyt sydäntään taputellen. Hän sanoo rinta-alasta sattuvan ja siksi palaavansa takaisin kesken matkaa. Ajattelen kauhuissani, että näinkö tässä vielä käy että päädyn elvyttämään vanhaa pappismiestä. Mutta Padre jatkaa matkaansa tuupertumatta.

Padre palaa alas - eikä juttu lopu vieläkään, vaikka pumpusta ottaa -ja muut turistit puristuvat seinän viereen

Minä jatkan vielä muutamat kapeat portaikot aivan huipulle, ja siellä kohtaan toisen papin, nuoren ja arkipuvussa olevan. Papiksi tiedän hänet, koska kuulin lippuluukulla ettei kirkonmiesten tarvitse luonnollisestikaan maksaa lippuaan.

Katselen kameran läpi maailmaa ja nuorta pappia pienessä tornissa aivan kirkon huipulla. Nuori pappi heiluttaa minulle ja hymyilee. Minä heilutan ja hymyilen takaisin.




Kun palaan alas kirkkosaliin odottaa nuori pappi minua siellä. Hän juoksee minut kiinni ja ojentaa minulle kaksi pientä hopeoitua amulettia, joihin on painettu Madonnan kuva. Hän siunaa minut ja toivottaa hyvää matkaa.

Olen todella vaikuttunut, en tiedä mikä näissä lyhyissä kohtaamisissa tekikään minuun niin suuren vaikutuksen. Vanha ja nuori pappi. Ja tämä ihmeellinen kirkko. Puristan kahta hopeanväristä metalliamulettia käsissäni ja kirkon hämystä kirkkaaseen keskipäivään poistuessani tunnen kokeneeni jotain ihmeellistä, jotain arjen yläpuolelta.

Monrealesta matkamme jatkuu Trapaniin, mutta miten ja mitä sitten, siitä seuraavassa kirjoituksessa.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Sisilia, osa 3: Palermo päivin öin

Palermo 13.-14.5.2012

Palermo (659 000 asukasta) on suuri kaupunki ahtautuneena pieneen tilaan. Yhdeltä puolelta sitä rajaa meri, muilta sivuilta vuoret. Suurkaupunkien tapaan se on meluisa ja täynnä elämää. Se on täynnä ristiriitoja, historiaa, upeita monumentteja, vanhoja komeita rakennuksia, mutta yhtä lailla likaa, graffiteja, roskia. Palermo on myös vahvasti muuttovoittoinen kaupunki, joka imee väkeä autioiutuvalta maaseudulta. Tilan puutteessa se on laajentunut pohjoiseen muodostaen tiukkoja ja ahtaita lähiöitä, joilta puuttuvat useimmat peruspalvelut, puistoista ja lastentarhoista puhumattakaan. (Viimeinen lause opittu netistä - ei omakohtaista tuntumaa.)

Palermosta ei voi siltikään olla pitämättä. Se sykkii Sisiliaa ja elämää, sen kahvilat ja pienet ristorantet ovat iltasella täynnä ihmisiä, joilla on kova ääni ja hyvä ruokahalu, eikä kiire mihinkään. Ruokailla voit tunisialaisissa, italialaisissa, ranskalaisissa ravintoloissa, vain muutamia mainitakseni.

Toukokuussa turisteja ei ole vielä pilvin pimein - tai sitten suurin osa turisteista on italialaisia, joista on vaikea ulkopuolisen päätellä, onko kyse paikallisista vaiko vai vieraista. Ilma on sopivan lämmin, ei vielä tukahduttavan kuuma. Voisin kuvitella että Palermon kapeat kadut muuttuvat elokuussa koko lailla sietämättömiksi  - eikä kuumuus taatusti tee hyvää roskavuorillekaan. Toukokuu lienee juuri hyvä aika tutustua Palermoon.

Palermo yllättää monikulttuurisuudellaan. Väkeä löytyy kaikista roduista ja kulttuureista; pieni kävelylenkki Palermossa tuo meidät intialaisille, kiinalaisille ja arabialaisille kaduille, joissa kadunnimet ovat yllättäen sekä hebreaksi että arabiaksi. Pitkäraajaiset ja mustaakin mustemmat etiopialaiset koptit ovat hekin osa Sisilian historiaa, johon liittyy aikojen saatossa kreikkalaiset, byzantiinit, foinikialaiset, arabit kuten myös vandaalit, ostrogootit, ottomaanit, normannit, espanjalaiset, ranskalaiset... lista jatkuu ja jatkuu. Sisilian historiaa on mahdoton laittaa pariin lauseeseen. Kielikin on aivan omansa - se on sekoitus italiaa, espanjaa ja ranskaa ja saanut lisäksi runsaasti vaikutusta arabiasta. Bussissa kuuntelin kuinka sisilialainen rouva aloitti kännykkäkeskustelunsa perin ranskalaiseen tapaan toistellen ranskalle tyypillistä 'ça va!'  'ça va?' 'ça va bien!' -mantraa.


Nainen perinteisessä afrikkalaisessa asussa


Kiinalainen poika parvekkeella


Intialainen perhe palaamassa kotiin ostoksilta


Roskat ovat myös osa Palermon katukuvaa

Me käytimme Palermo-päivämme kiertäen kaupunkia niin rautatieaseman läheisissä historiallisissa kortteleissa kuin myös tyylikkäämmässä Uudessa Kaupungissa. Hengailimme hetken rautatieasemalla ja satuimmepa vielä maatalousmessuillekin. Minä kuvasin patsaita ja palatseja, mutta myös tavallisia ihmisiä sunnuntaikävelyllä, matkalla jostain jonnekin.


Neljän kulman risteys "Quattro Canti" Palermon vanhassa kaupungissa

Naispatsas seuraa Palermon elämää ja turisteja tyynenä, kaiken jo nähneenä


Mahtavat pompöösit rakennukset, komeat patsaat - myös ne ovat osa Palermoa


Tytöt konfirmaatioleningeissään


Poika riemuissaan potkulautansa kanssa

Illalla suuntasimme jälleen kapeille Verdin takaisille ravintola- ja trattoriakaduille. Ilta oli jo pimennyt ja sadat elleivät tuhannet värikkäät sähkölamput valaisivat katuja ja niiden reunamille levittäytyviä ravintoloita. Nautimme illallisen tunisialaisessa ravintolassa, ja, Italiassa kun oltiin,  myös grappaan perehdyttiin.

Grappa grappa hei hei

Upeita valorakennelmia jotka ylettyvät seinästä seinää ja iltaisin valaisevat kadun ravintoloita ja kahviloita

Olimme jo kääntymässä kohti hotellia, kun päätimme istahtaa vielä yhteen trattoriaan lasilliselle hyvää sisilialaista punaviiniä. Kun teimme lähtöä, tuli trattorian ystävällinen rouva vinkkaamaan meitä: "Ette kai te NYT lähde?! On alkamassa vuoden yksi tärkeimmistä uskonnollisista tapahtumista: Jeesuksen ristisaatto. Ja paraati kulkee juuri tämän ravintolan ohi." - Me arvatenkin jäimme niille sijoillemme.


Myös kaduille oli etukäteen tuotu juhlaa varten valosomistuksia. Nyt en osaakaan sanoa, ovatko nämä valaistut kadut ja komeat valorakennelmat vain tätä juhlaa varten vai ovatko ne pysyviä koristeita Palermon yössä.


Seurasi jotain joka ehdottomasti kuuluu koko Sisilian reissumme huippuhetkiin. Tämä oli kuin elokuvista: uskonnollinen paraati, musiikki, torvisoittokunta, saattoväki, tuoreista orkideoista rakennetulla pedillä kuljetettava Jeesus-patsas, lopuksi ilotulitus ja valtava pauke kun taivaalle ammutaan värikästä konfettia, joka koostuu raamatunlauseista. Yhdeltä puolen harrasta, toiselta karnevaalitunnelmaa. Ja se musiikki - tosiaan - kuin Fellinin tai Coppolan elokuvista! Parempaa kuin Nino Rota! Huh huh!


Mies odottaa vastapäisellä parvekkeella saattueen saapumista


Jeesusta tuodaan musiikin säestämänä

Tuoreiden orkideojen tuoksu täyttää ilman, kuten musiikki, hartaus, riemu ja ilo

Päivämme Palermossa päättyy siis valtavan upeaan spektaakkeliin. Sellainen se on, Palermo, mitä ilmeisimmin yllätyksiä täynnä.

Seuraavana päivänä jatkamme kuitenkin matkaamme eteenpäin. Suuntana ensin Monrealen katedraali ja  luostari ja sieltä eteenpäin aina Trapaniin ja eritoten Ericen keskiaikaiseen kaupunkiin ja normannilinnoille.

Miten kävi, siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.

Sisilia, osa 2: Tiinaa vedätetään

13.5.2012 Palermo

Yö Verdissä meni koko lailla levottomasti - johtuen liikenteen melusta joka jatkui aamun pienille tunneille. Silti olin aamulla tikkana pystyssä, eikä uni painanut silmää. Palermo odottaa!

Odotti minua muukin; oli äitienpäivä ja halusin toivottaa äidilleni hyvät äitienpäivät. En ollut kertonut lähdöstäni, mikä minua suuresti vaivasi, ja päätin, että en tässä vaiheessa kerrokaan. Äitini on viime aikoina ollut hieman hajamielinen eikä hänen keskittymiskykynsä ole enää mitä ennen. Menisi liikaa aikaa alkaa selittää juurta jaksain miten minä satun juuri nyt olemaan Palermossa. Päätin kertoa matkasta vasta sen jälkeen, rauhallisesti  ja niin, että äitini ymmärtää mistä kerron.

Ongelma oli siinä, että Palermo on meluisa. Kaikkina vuorokaudenaikoina. Niinpä lähdin aamuvarhaisella liikkeelle etsien rauhallista kulmaa tai syvennystä, jota ei täyttäisi skootterien tööttäys, "Prego!" ja "Basta!" huudahdukset. Suuntasin Teatro Massimon kulmille ja lähdin etsimään sopivaa nurkkausta puhelulle.

Näytin varmasti vielä pöllähtäneemmältä kuin perusturistit ensimmäisenä matkapäivänään, sillä huoli puhelusta kaiversi mieltäni. Kiersin teatterirakennusta kun minut pysäyttää amerikkalainen mies, hyvin kiihtyneenä. "Puhutteko englantia?", mies kysyy. Vastaan myöntävästi. En pidä miehen ulkoasusta: keski-ikäinen jollain lailla kovan näköinen äijä, jolla Playboy-lippis päässä ja musta t-paita, johon on hileillä kirjailtu joku tuotemerkki. Mutta eihän huono vaatemaku ole vielä kuolemansynti, mietin, ja jään kuuntelemaan mitä mies selittää.

Ja mies tosiaan selittää. Hän on kiihtynyt. Hän on loukkaantunut. Hänet on ryöstetty samana aamuna rautatieaseman kulmilla. Mies kertoo olevansa New Yorkista, viettäneensä lomaa Messinassa ja saapuneensa aamulla Palermoon, sillä seurauksella että hänet on putsattu heti putipuhtaaksi. "Kaikki meni" mies manaa. Rahat, matkatavarat, kamera. Ja jatkaa: "These fu*king Italians, they are all animals!"

Kuuntelen myötätuntoisena ja hieman kauhistuneena miehen pitkää selitystä siitä, miten hänet ryöstettiin. Poliisit eivät ole kiinnostuneita miehen ongelmista eivätkä tarjoa apuaan. Mies moneen kertaan muistuttaa minua siitä, että minunkin kannattaa pitää huolta tavaroistani ja repustani. Kyselee mistä tulen. Koska olen tullut. Ja jatkaa ryöstötarinaansa.

Kunnes pääsemme kohtaan, jossa mies vetoaa hyvään sydämeeni. Voisinko mitenkään auttaa häntä? Parikymmentä dollaria auttaisi jo merkittävästi. Hän pääsisi palaamaan Messinaan. Mies tarjoaa hopeista ristiä kaulastaan tai kelloa ranteesta vastavuoroisesti lahjaksi. Olen häkeltynyt kaikesta puhetulvasta ja kieltämättä miehen kiukku ja raivo vaikuttavat aidoilta. Alan katsoa kelloa jo aavistuksen kiinnostuneena. Mies kertoo sen olevan hyvä kello, kalliskin, mutta hän on valmis siitä luopumaan, kunhan saa sen verran rahaa että voi palata Messinaan. Mietin hiljaa itsekseni, että olisiko kello hyvä lahja Kimmolle. Alan tapailla kukkaroani.

Mies ottaa kellon ranteesta, suutelee sitä näyttävästi hyvästeiksi ja höpisee sitä kuinka tärkeä kello hänelle on. Ja silloin ja siinä alkaa minullakin kellot kilkattaa päässä. Se ylidramaattinen suutelu oli liikaa. Panen kukkaroni pois ja sanon myötätuntoisuutta ääneeni tapaillen: "Olen pahoillani, mutta en voi auttaa sinua. Ei minullakaan ole kukkarossa kuin yksi 20 euron seteli, ja sillä pitäisi voida pärjätä koko päivä. Sorry, mutta no can do." Mies on pettynyt, lähes kihisee pettymystä, mutta yhä sitkeästi jatkaa vetoamista apuuni. Olen kuulemma ainut sielu joka tässä kaupungissa edes puhuu englantia. "I can't believe this! I finally find someone who speaks English, and she can't help me!"

Minä olen päätökseni tehnyt. En usko miestä. Mietin, että kello on luultavimmin euron piraattikopio, joka tuskin edes käy. Enkä minä kelloa tarvitse. Eikä tarvitse Kimmokaan. Tuollaista kultaista ökykelloa. Mies pyytää edes puhelinrahaa, ja annan miehelle taskun pohjalla pyörivät 3 euroa. Mies antaa minulle hotelleissa ilmaiseksi jaettavan Palermon karttansa ja toteaa, ettei hänellä ole sille enää mitään käyttöä. Hän lähtee Palermosta heti kun löytää jonkun joka voisi häntä auttaa.

Jatkan matkaani ja mietin, että en saa koskaan tietää oliko kyse aidosta hätätapauksesta vai vedätyksestä. Kun myöhemmin kerron tarinaa Ristolle ja Seijalle, on Risto sitä mieltä että tämä oli ilmiselvä vedätysyritys. Kartasta kuitenkin hyödymme, ja sen avulla suunnimme loppupäivän kaupungilla. Kolmen euron ilmainen turistikartta, mutta tuli kuitenkin tarpeeseen.


Aamun ensinäkymät Verdin parvekkeelta, huomenta Palermo


Teatro Massimo, jonka juurella amerikkalaissälli esitti oman teatterinumeronsa


Leijona ja nymfi Massimon edustalla

Saan tehtyä soittoni äidille ilman suurempia häiriöitä. Joudun kuitenkin lopettamaan puhelun lyhyeen kun näen kauhukseni lähestyvän kulkueen, joka koostuu pääosin torvisoittokunnasta. On sunnuntai ja vieläpä erityisen erityinen sunnuntai, jolloin muistetaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista.

Seija ja Ristokin ovat tässä vaiheessa jo heränneet ja lähettelevät tekstaria: "Missä olet?" Kohtaamme läheisessä kahvilassa ja jatkamme siitä matkaamme eteenpäin, Palermon nähtävyydet odottavat.


Ystävällinen  - joskin täysin kielitaidoton - hotellin emäntä on hänkin jo ylhäällä ja katsoo valkenevaa päivää hotellinsa parvekkeelta

Seitsemän päivää Sisiliassa, osa 1: Saapuminen

Englantilaiset tapaavat sanoa: When opportunity knocks... Eli kun tilaisuus koputtaa ovelle, kannattaa ovi avata.

Minun oveeni koputti runsas viikko sitten perhe Rummukainen, joka suunnitteli matkaa Sisiliaan. Kysyivät koiranhoitopaikkaa kummikoiralleni Rummukaiselle. Minä huokailemaan, että oi kuinka ihanaa olisi itse lähteä matkaan, johon Kimmo totesi, että mikset mene! Kun näytti siltä, että myös perhe Rummukainen oli valmis kestämään meikää matkaseurana alkoi koputus kuullostaa suorastaan jylyltä. Näin yhä vertauskuvallisia puhuakseni.

Ja niinpä sitten asiaa pähkäiltyäni päädyin ilmoittautumaan Gruppo Sisilian matkavahvuuteen ja lauantaina 12.5. huomasin istuvani latvialaisen SmartLynxin koneessa, polvet suussa, matkalla Palermoon. Hiihaa.  Sisilia, here we come!

Ennen reissua oli sentään muutama päivä aikaa netistä selailla mitä kaikkea Sisilialla on tarjottavanaan, ja olihan sillä. Ihan älyttömästi. Tuntui että saaren joka kolkassa oli historiaa, kulttuuria, huikaisevia maisemia. Matkasuunnitelmamme olimme jättäneet avoimeksi. Vain Palermoon olimme tilanneet hotellin kahdeksi yöksi. Siitä sitten jatkaisimme eteenpäin, minne nenä näyttää.

Kyllä matkalla on mukavaa. Tietokone oli arponut minulle lentokoneessa molempiin suuntiin ikkunapaikan ja nenä littanana sitten tuijotin maisemia ylhäältä alas. Pilviä, kaukaisuudessa siintäviä peltoplänttejä, pieniä ja vihreitä tilkkutäkin palasia. Sydän löi pumputipumputi ja sen lyönti oli kepeä ja iloinen, joskin hieman jännittynyt.


Tiina kulkee pilvien tasalla


Huvijahti jossain kaukana alhaalla


Sisilia alkaa häämöttää

Sisiliassa on vuoria! Paljon! Korkeita! Tämä oli ensimmäinen havaintoni maasta. Kyllä kai minä jossain tiedottomassa tietoisuudessa tiesin sen, mutta silti valtavat, komeat, karut vuoret salpasivat hengen.

"Jynx" sanoi SmartLynx kun latvialainen lentokapteeni Vladimir ottaa paiskasi koneensa kentälle. Sananmukaisesti. Ei mitään kevyttä kiitoa kenttää hellästi tavoitellen, vaan todellinen jysäys. Olimme saapuneet perille!

Iltakin oli saapunut ja laskeva aurinko kultasi hetkeksi komeat vuoret kun vanhahko formulaurasta haaveileva bussikuski polki kiihkoissaan bussia lentokentältä kohki Palermon rautatieasemaa. No, vauhti sopi meille - sitä nopeammin olisimme perillä tulevassa majapaikassamme Hotel Verdissä. Minä olin selvittänyt jo kotona kulkureitin rautatieasemalta Piazza Giuseppe Verdille käyttäen apuna Googlen Streetview'tä. Ihme systeemi sekin! Jos järjestelmä ei ole tuttu, suosittelen siihin tutustumista. Kokemus on huikea ja kovasti autenttinen.

Hotel Verdi sijaitsi siis lähellä Piazzaa ja suurta Teatro Massimoa, jonka portailla näyteltiin viimeinen näytös Kummisetä kolmosessa. Se missä Al Pacinolle käy huonosti. Hotellin sijainti oli siis ihanteellinen - sen taakse levittäytyi  kapeiden katujen ja kujien sokkelo, ja lähes jokaisella kadulla oli pieniä ravintoloita toinen toisensa perään. Hotellihuonekin oli mitä mainioin. Kaksi huonetta, kaksi kylppäriä, kaksi parveketta. Siistiä ja viihtyisää.

Myöhemmin, illalla peteihimme kellahtaessa selvisi myös se, että sijainti yhden Palermon liikennöidyimmän kadun varrella tarkoitaa lauantai-iltana myös liikennettä, autojen kiihdytyksiä, hoilotusta, loilotusta ja jatkuvaa skoottereiden tööttäystä.


Teatro Massimo on sananmukaisesti massiivinen

Risto on huoneeseen tyytyväinen - tässä vaiheessa ei tosin liikenne ole vielä päässyt täyteen vauhtiin

Hetken levättyämme suuntaamme Palermon yöhön. Vaeltelemme pienillä kujilla etsien ruokapaikkaa. Nuuhkimme Palermon hajuja ja tuoksuja, kuuntelemme vilkasta puheensorinaa, väistelemme skoottereita, olemme ihanasti pöllämystyneitä, kuten ensimmäisenä iltana pitääkin olla.

Hotellihuoneen parvekkeelta katselen vielä öistä Palermoa, sen mitä parvekkeelta sitä näen. Olen onnellinen ja valmis seikkailuun, jonka tiedän olevani edessäni. Jumpe, voi pojat, kyllä on hienoa!


Nuorisoa kadulla

Lyhdyt Verdin parvekkeella


Näkymää Teatro Massimon suuntaan

torstai 24. toukokuuta 2012

Terveisiä Sisiliasta!

Olen ollut suhteellisen pitkään poissa blogista, mutta siihen on vallan hyvä syy. En ole saanut outoja vieraita Niuatoputapusaarelta. Itse sen sijaan olen ollut saaressa, tarkemmin sanottuna Sisliassa.

Tulin kotiin sunnuntaiaamuyönä ja maanantaina tulikin sitten jo Ottiliaan vieraita. Matkaväsymys oli kova, ja silmät väsymyksestä lurpsuen palvelin ihastuttavia kanta-asiakkaitamme, täälläkin kommentoinutta Seppoa ja Maria, miten parhaiten osasin, ja lopun ajan vedin unta kaaliin. Onneksi Seppo ja Mari ovat maailmanmatkaajia sanan varsinaisessa merkityksessä ja ymmärsivät matkaväsymykseni, jota ei auttanut kotimatkalla valvotut 24 h putkeen.

Onneksi olen päivä päivältä vironnut (haa, sanaleikki), eli palannut Viron arkeen ja alkanut palata normaalitilaan kuten nuukahtanut horsma muutaman sadepäivän jälkeen.

Nyt olen saatellut ihanat vieraat takaisin kotimatkalle ja on aika palata blogiin. Matkakertomusta tulee, sen lupaan. Ja - yllätys yllätys - kuviakin aika liuta.

Jotta tällainen lyhykäinen viesti nyt ihan alkuun. Sitten käyn runsaan 2000 matkakuvan kimppuun...

Ciao!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Valokuvatorstain 245. haaste: Ongelmallinen orkidea


Orpo orkidea
olohuoneessa
omissa oloissaan
ojentelee olkavarttaan,
oivaltaa:

"Oih!
Ongelmallinen ole en!
Olen onnellinen!"










Muita yhteen kirjaimeen liittyviä haastevastauksia löytyy täältä: Valokuvatorstain 245. haaste

tiistai 1. toukokuuta 2012

Taevaskoda keväällä - värisinfoniaa

Kirjoittelen tätä Vappupäivän iltana ja totean heti ensi hengenvedolla, että tänä valpurina ilmat suosivat meitä - kuten taisivat suosia yhtä lailla suomalaisia vapun viettäjiä. Hienoa!

Virossa vappu ei ole samanlainen hulinapäivä kuin mitä Suomessa, en edes tarkkaan vieläkään tiedä, miten vappua täällä vietetään. On olemassa volbriöö, joka lienee noitien yö. Miten sitä juhlistetaan, on minulle vierasta. Tartossa, ja ehkä myös Tallinnassa, opiskelijat kehittelevät omaa kevätriehaa. Mutta täällä Otepäällä, täällä ei vappua sanottavammin vietetä.

No, eipä se minua tänään haitannut. Olen omat vappukönyämiseni könynnyt, mutta hyvälle säälle sanon aina: JESSH!

Niinpä siis tänä vappupäivänä starttasin aamusta aikaisin - ja mikä oli startata kun Punainen Ranskatar meni eilen läpi katsastuksen - ja lähdin matkaan. Suuntana aina yhtä rakas Taevaskoda. Luonnonsuojelualue, joka on meiltä sellaisen 40 minuutin ajomatkan päässä.

Olen käynyt Taevaskodalla useasti, ja olen siitä useasti myös tänne kirjoittanut. Yhtä lailla olen vienyt sinne ystäviäni ja asiakkaitakin, ja jokainen kerta on ollut aina käymisen arvoinen. Taevaskoda kun vaan on niin äärettömän hieno paikka!

Tänään kun innoissani poljin Punaista Ranskatarta vauhtiin mietin, että olenko koskaan ollut siellä juuri tähän aikaan vuodesta: alkukeväästä. Ja tulin siihen tulokseen, että en ole. Siis taas jotain uutta.

Huh-huh. En voi muuta sanoa. Oli niin hieno reissu jälleen. Kuvat kertovat varmasti itsessään jo paljon, mutta lisätkää niihin vielä linnunlaulu, joka täytti koko metsän. Sinivuokot kukkivat, valkovuokot tekivät omia valkeita lämpäreitään metsään, ja kaiken yllä valtava ihana lintujen laulukonsertti.

Ahja-joki oli tänä vapunpäivänä viehättävä ja salaperäinenkin. Mistä syntyy tuo oranssi väri jokeen ja sen pohjaan? Kesän mittaan se hiljalleen häviää. Mutta juuri nyt, alkukeväästä, Ahja-joki oli hurjimmillaan väriensä puolesta. Epäilen, että tuohon väriin liittyy vahvasti maapohja, joka on, kuten olen täällä aiemmin kertonut, devonilaista punaista hiekkaa. Samaa hiekkakiveä, josta syntyvät myös Ahja-joen reunamien komeat punaiset törmät.

En jaarittele nyt enempää, vaan annan kuvien puhua. Hienoa, eikö vain?



















Vappua siis voi viettää myös hieman eri tavoin. Sanoisin, jos nopeasti kysytään, että tämä taisi olla elämäni vaikuttavin vappupäivä!

--

Eipä sitten oikein muuta kuin vain muistutus, että meidän majoitusyrityksemme Villa Ottilian kesäkausi on starttaamassa. Tule sinäkin! Tilaa löytyy vielä, mutta ei kannata jättää päätöstä kovin myöhään. Myös Suomi-Viro -laivalinjat tuntuvat täyttyvän aika nopeasti kesän suhteen, mitä olemme ymmärtäneet.

Mitä sitä siis ehkäilemään! Tervetuloa luoksemme! Etelä-Viro on täynnä yllätyksiä, ja me lupaamme viedä ja opastaa omat asiakkaamme niihin parhaimpiin paikkoihin.

Lisätietoa löytyy Villa Ottilian kotisivuilta: Villa Ottilia tai vaikkapa vain tähän osoitteeseen postia lähettäen: reservation@villaottilia.ee

Tervetuloa!