Baltian (ja Fennoskandian) viisain mies

Äitini aikanaan ihmetteli - selkeä pilke silmäkulmassaan -  miten juuri hänelle sattuikin maailman kaksi kauneinta ja viisainta lasta. Varsinkin kun vertasi jälkikasvuaan naapurien karmeisiin kersoihin.

Minä taas jaksan ihmetellä, että miten osasinkin vannoa vihkivalan Baltian Viisaimman Miehen kanssa. Jonka viisaus valaisee niin arkeamme kuin juhlaamme.

Kyllähän minä jo avioliiton alkuvuosina sain vihjeitä siitä millaisen suuren ajattelijan kanssa olen avioitunut:

Ja sama trendi on jatkunut. Päivä päivältä, vuosi vuodelta olen saanut ihailla miehen leikkaavaa lanttua. En siis turhaan ole nimennyt häntä vuosien saatossa Baltian Viisaimmaksi Mieheksi, tuttavien kesken BVM vaan.

Turhaan olen yrittänyt aika ajoin kalisuttaa tylsää sapeliani miehen partaveitsen terävää samuraimiekkaa vasten.  Mutta täytyyhän se minullakin olla ajankuluni.

Tänään, istuessani tietokoneellani ja koneeni yli omalla koneellaan istuvaa Kimmoa vilkaistessani panin merkille, että miehen kasvoissa on jotain uutta. Epämääräisiä sinne tänne sojottavia karvoja ylähuulen päällä.

"Oletko alkanut kasvattaa viiksiä?" kysyin. Mies myönsi näin olevan. Tämä täytyy kuvata, minä riemastuin ja otin kameran esille kuvatakseni kasvuprosessin ensi hetkiä. Ja sain kuvan vain irvistävästä, kieltään näyttävästä miehestä.

Kuvaa myöhemmin katsottuani ymmärsin, että kuva muistuttaa erehdyttävästi yhtä valokuvahistorian tunnetuinta kuvaa eräästä toisesta suuresta ajattelijasta. Vai mitä sanotte?!!!

Kaksi suurta ajattelijaa - yhdennäköisyys on ilmeinen.

Nalja nalja, sanoisi virolainen. Eli vitsi vitsi.

Sillä juuri kun olin päässyt hieman vinoilemasta miehen nerokkaalle idealle, yhdestä monista, sain ihan oikean aidon todistuksen siitä, että en minä sittenkään ole penaalin tylsimmän kynän kanssa naimisissa. Vaikkei tuo viiksien kasvatus ehkä olekaan niitä kaikkein kirkkaimpia ideoita, mitä mies on viime aikoina saanut.

Tänään julkaisi amerikkalainen sosiaalisen median guru, Mark Schaefer netissä haastattelun, joka tehtiin viikko sitten Tallinnassa, kun Mark tapasi Kimmon lyhykäisesti lomamatkallaan. Miehet ovat olleet ystäviä Twitterissä ja tehneet joitain yhteisiä työjuttujakin. Ja tavanneet siis blogien ja Twitterin kautta. Ja pari viikkoa sitten ihan in real life.

Tämä Mark Schaefer ei ole ihan mitätön tekijä näissä kuvioissa. Schafer on USA:n sosiaalisen median pioneereja ja julkaissut kirjan Twitterin soveltamisesta markkinointiin. Hänellä on Twitterissä lähes 25 000 seuraajaa ja hänen bloginsa {grow} on amerikkalaisen markkinointiaikakauslehden Advertising Agen listalla 48:nneksi suosituin.

Haastattelussa Kimmo kertoo omia ajatuksiaan sosiaalisesta mediasta, facebookista, Twitteristä ja blogistaniasta. Ja ja niiden erikoispiirteistä kaupallisissa sovellutuksissa niin Suomessa kuin Virossa.

Ken haluaa katsoa Baltian - ja näköjään Fennoskandian - viisainta miestä 12 minuutin ajan, pääsee tähän haastatteluun klikkaamalla: Mark Schaefer haastattelee Kimmoa.

Ja jos tämän bloggauksen alku oli kirjoitettu kieli poskessa, niin loppu ei ollut. Kimmo puhuu mielestäni ihan asiaa, mitä siitä ymmärrän. Minähän en bloggaa samalla kaupallisella intensiteetillä kuin Mark tai Kimmo tekevät, puhtaasti jo oman ammatinsa puolesta. Tässä videossa keskustelee kaksi markkinointimiestä sosiaalisesta mediasta kaupallisuuden näkövinkkelistä.

---

Jälkikirjoitus: Mark Schaefer kutsuu artikkelinsa otsikossa Viroa "developing country'ksi" eli kehitysmaaksi. Termi on Schaeferin, ei Kimmon. Tämä vain tiedoksi, ennenkuin virolaiset blogin lukijat alkavat kerätä kiviä, joilla Kimmoa kivittää.

Bloggeri kaatui - juttuja katosi ja Tiina eksyi Facebookiin

Huomentapäivää Otepäältä,

Luulen että maailmanlaajuisesti yleisin tänään ja eilen illalla käsitelty aihe Blogger-pohjaisissa blogeissa on se, että järjestelmä kaatui ja imaisi mennessään kahden viimeisen päivän kirjoitukset.

Minun kohdallani se tarkoitti sitä, että valokuvatorstain Säde-kuva hävisi. Se on helppo palauttaa.

Se mikä enemmän korpeaa on että Bloggeri söi nieluunsa myös vuokrailmoitukseni Villa Vallattomasta. Jossa kerroin että vuokraan kesäpaikkaamme 300 euron viikkohintaan. Ja kerroin kuvin ja sanoin mitä sillä rahalla saisi.

Sen hetken kuin ilmoitus ylhäällä oli, meni kuitenkin heinäkuusta pari viikkoa kaupaksi. Muut viikot ovat vielä vapaita, myös juhannus.

Laitan kohtapuolin tuon ilmoituksen uudelleen.

Blogger-hiljaisuutta jatkui kolmisen päivää. Jona aikana, heikkouden hetkellä, kaivoin kauan kadoksissa olleet Facebookin salasanat esiin ja menin tutustumaan koko systeemiin.

Kuvittelin sen tapahtuvan sillä lailla varovaisesti kurkaten nurkan takaa, mutta väärin luulin, sehän imaisi minut nieluunsa niin että hameenhelmat vain liehahtivat.

Olen aiemminkin täällä kertonut Facebook-kielteisyydestäni. Joka on vähän nurinkurista. Mutta en ole siitä ollut innostunut - mielestäni blogi + yksityismeilit hoitavat kommunikaationi riittävästi. En oikein ole edes ymmärtänyt Facebookin laajuutta ja tehokkuutta. Enkä ole jaksanut edes opiskella miten siellä edetään tai miten saadaan ääni kuulumaan -- tai vaikenemaan.

Niinpä en ole koskaan - yhtä ainutta ihmistä lukuunottamatta - hyväksynyt ystäväkutsuja (tai sanotaan tarkemmin, mielestäni hyväksyin aikanaan parisen kutsua, mutta nekin tuntuivat nyt kadonneet.  Ja eilen Facebookiin mennessä minulla oli siellä odottamassa siis tasan yksi ystävä.)

En siis ole hyväksynyt ystävkutsuja. Mistä on seurannut ainakin parin ihmisen kohdalla loukkaantuminen - he kun ovat ajatelleet, että en hyväksy juuri heidän ystäväkutsujaan jostain erityisestä syystä. Toistan tässä vielä uudelleen: en ole ketään tietoisesti syrjinyt. Olen jättänyt tasapuolisesti kaikki aiemmat kutsut hyväksymättä.

Ja nyt ollaan sitten eilisessä, jolloin hyväksyin kourallisen lähimpien tuttujen kutsuja. Lähinnä sellaisten ihmisten joiden tiedän tuntevan toinen toisensa muutenkin. Ja äkkiä huomasin olevani jonkinmoisessa keskustelunpyörteessä. Mikä oli mukavaa, sain heti yhteyden muutamaankin ihmiseen, josta ihan oikeasti olen halunnut kuulla jo pitkään. Ja kiva oli kuulla myös muidenkin kaverien kuulumisia.

Nyt mietin miten etenen tästä eteenpäin. Alanko notkua Facebookissa ja annanko viedä sen mukanaan? Alanko kutsumaan sinne ystäviä? Alanko hyväksyä uusia kutsuja, joita oli yllättäen heti tullut?

En tiedä, en osaa sanoa. Pelkään sitä että Facebook syö aikani. Nytkin istun niin paljon koneella. Blogia on mukava pitää, ja jotenkin naivisti olen kuvitellut että sitä kautta tieto minun elämästäni menee niille, joita se saattaa kiinnostaa. Ja kyllähän se meneekin.

Niin, juu, melkein unohtui kertoa toinen syy miksi naamakirjaan menin: otin täällä kommentoineen Aaren neuvosta vaarin ja ajattelin hieman edesauttaa Villa Ottilian ja Villa Vallattoman elämää naamakirjamarkkinoinnilla. Eilen en ainakaan vielä keksinyt miten sen voisin tehdä, mutta tänään tuli sähköpostiin yksi mielenkiintoinen linkki - Facebook-kaverilta! - johon täytyy seuraavaksi paneutua.

Pitkää plörinää, mutta sallittakoon se. Olenhan joutunut blogivaikenemaan ilman omaa syytäni, ja Facebook herättää minussa sekalaisia ajatuksia puolesta ja vastaan.

Loppulause: Jos lähetät minulle Facebook-kutsun, voi olla että en sitä hyväksy. Ja taaskaan ei ole kyse Sinusta. Vaan siitä, että yritän yhä hahmottaa että millaiseen keskusteluviidakkoon pääsen / joudun jos hyväksyn kaikki ystäväkutsut. Eli yritän tässä nyt edetä hyyvin maltillisesti naamakirjan kanssa.

Eipä sitten tältä erää muuta, mukavaa että Bloggeri toimii taas. Tuntui vähän hapettomalta olo ilman sitä.