Niinpä me koko perheen voimin, kun tilaisuus tulee, eli kun asiakkaita ei ole, teemmekin muutaman tunnin "ulkomaanreissuja". Näin myös eilen.
Lähdimme puolilta päivin liikkeelle ja tulimme kotiin illansuussa. Jälleen monta kokemusta rikkaampina.
Tässä koko ajoreittimme:
Rajan ylitimme pienen Lillin raja-aseman kautta - tai siis paikan, jossa joskus on ollut raja-asema. Nythän rajat ylittyvät heittäen, ei tarkastuksia.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Ruja-joella, jossa kukkivat valkeat satulumpeet.
Jokivarren rannalla seisovat rautakurjet kurottelivat taivaisiin, taivaan pilvisammakoita tavoitellen.
Bussipysäkin kansantaide nauratti meitä:
Matka jatkui pieneen, mutta idylliseen Rujienan kaupunkiin. Koirat autosta ulos ja puistoon jaloittelemaan:
Puistikko on täynnä patsaita, paikallisia suurmiehiä ja ties ketä - kielestä kun ei selvää saa. Mutta tämä patsas puhuu kaikille ymmärrettävää kieltä:
Vaan on Rujienassa ihan oikeitakin muistomerkkejä, tai kai tuo ylempikin on "oikea". Jäi kiinnostamaan teksti joka siinä oli, kenen muistoksi, miksi se oli pystytetty. Oliko kyseessä kuvanveistäjän pila, vai mikä.
Tässä kuitenkin hieman sovinnaisempaa kaunotaidetta:
Paikallinen nuoriso kokoontui keskusaukiolle:
Kaiken kaikkiaan hyvin sympaattinen paikka, tuo pieni Rujiena. Hieman juoppoja horjui kaupungilla, mutta hyväntahtoisia juoppoja. Ja mitäpä muuta on sunnuntai-iltapäivällä pienessä kaupungissa tehtävää.
Matka jatkui naapurikaupunkiin eli Mazsalacaan.
Rujienan tapaan tämäkin oli viehättävä pikkukaupunki, puistoja, puutaloja, lisää hyväntuulisia juoppoja.
Löysimme hylätyn puiston, joka joskus on ollut komea. Pylvästuijat kertovat vanhasta ajasta:
Joki halkoo kaupunkia ja joen rannalla on viehättäviä, luultavimmin vanhoja tehdasrakennuksia:
Löytyy kaupungista muitakin komeita rakennuksia. Tästä minä pidin:
Urheilukenttä, joka kaupungista löytyi, oli hieman riutuneen oloinen. Peli on jäänyt ilmeisesti kesken:
Mazsalacasta suuntasimme auton kohti Viroa. Ja monenlaista mielenkiintoista jäi matkan varrelle. Kuten nämä hervottomat putket, mitä lienevät. Kaukasianjättiputkia? Latvian erikoisputkeloita? Luultavasti myrkyllisiä, joka tapauksessa.
Linkama asettuu mittatikuksi:
Ja tässä vielä pari kuvaa näistä pelottavista myrkkyputkista. Tai siis, myrkyllisiksi aavistamistani putkikasveista:
Osaako joku tunnistaa mistä kasvista on kyse?
Saapuessamme Latviaan törmäsimme teräskurkiin. Lähtiessämme sieltä tapasimme puukurjen, joka kaulaansa myös elegisesti kohotteli taivaita kohti:
Hauska päivä oli meillä jälleen ollut. Paljon nähty, paljon koettu ja jännät sapuskat Mazsalacassa syöty - hyvää oli, vaikkei hajuakaan ollut mitä tilattiin. Mutta tämähän on juuri sitä parhainta seikkailua.
Ylitimme rajan jälleen pikkuruisen raja-aseman kautta, jossa ihmisiä ei ollut mailla ei halmeilla. Vain ne pari haikaraa, joista laitoin kuvia edelliseen kirjoitukseen:
Että tällainen reissu tällä kertaa.
Toivottavasti en ole puuduttanut teitä liialla kuva-annilla - uskokaa huviksenne, että kuvia olisi paljon paljon enemmän. On hieman vaikeaa annostella kuvia kun ei tiedä onko enemmän enemmän vai olisiko vähemmän enemmän. Kertokaa te! Eli laitanko näihin juttuihin liikaa kuvia? Voiko kuvia koskaan olla liikaa!?
Ja sitten tämän jutun loppusanat:
Vaikka Latvia on tuossa ihan vieressä ja sinne poikkeaminen Otepäältä ei vie paljoakaan aikaa saati bensaa, on siellä käydessä aina sellainen olo, että on selkeästi ulkomailla. Ja ulkomailla käynti piristää sielua aina!
------------------------
PS. Kuten tämän saman viestin kommenttiosuudessa kerroin, sain houkuteltua viattoman latvianmatkaajan poseeraamaan patsaan viereen. Mies kun ei huomannut minkä vieressä poseerasi. Patsas on muihin ilmansuuntiin paitsi siihen, jossa minä olin, lähinnä vain kivipaasi.
Näin sitä taas pidettiin hauskaa siipan kustannuksella. Hehehehe.
