Muutama luontokuva tältä päivältä

Tänään on ollut kiire päivä, ja huomisesta tulee vielä kiireempi. Kerron tuonnempana miksi.

Kiireen vuoksi en tänään ehtinyt jatkaa Otepään Kymmenen Ihmettä -sarjaa, mutta ei huolta, sarja jatkuu parin päivän kuluttua.

Kävimme tänään Elvassa asioilla ja kotiin ajelimme hieman pidempää tietä, ja matkan varrelle jäi muutamainenkin viehättävä näkymä, joilla toivotan teille kaikille hyvää illanjatkoa.

Lisää muista aiheista tuonnempana.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, nähdäksesi yksityiskohdat hieman tarkemmin.

Osasuurennos samasta maisemasta mitä yllä.

Yllä olevat kuvat ovat otettu Otepään ja Elvan väliseltä hiekkatieltä. Viimeiset kaksi kuvaa on otettu meidän parvekkeelta, eli näin lähelle villi luonto tulee kotioveamme:

Peurapaistit iltakävelyllä

Kerroin tuossa taannoin, että perheemme pieni suuri mies, se nelijalkainen, on keksinyt että aidat ovat vain nysveröitä varten, ja tosi koira se menee yli aidan kuin lentäen vain. Varsinkin kun hanget ovat korkeat ja kantavat.

Pariin otteeseen on koira ottanut hatkat ja saapunut sitten kotiin puhkiväsyneenä ja onnellisena. On ollut poika peurajahdissa.

Ja peuroja meillä riittää. Villa Ottilian läheisyydessä liikuskelee kolmen kopla: iso, keskisuuri ja pieni. Useimmiten nämä kolme liikuskelevat aamu- tai iltahämärissä. Kuten tänä iltana:

Suurin peura kuulostelee onko reitti selvä.

Seuraavana hiippaa isomman jäljissä keskikokoinen. Se on suurta peuraa selvästi arempi.

Perää pitää joukon pienin, hieman toisia vaalempi vasa.

Kyllähän minä toisaalta ymmärrän Lattea, että onhan se ihan älyttömän kutkuttavaa kun peurapaistit kuljeskelevat oman kodin kulmilla. Vähän niinkuin jäätelöautot kaupungissa, herkkuja kotiovelle asti tuoden.

Luontohavaintoja Virosta: ketut kiimassa, peurat katolla

Viime päivinä ovat ketut olleet liikenteessä, kuten myös peurat. Muutama päivä takaperin pelotteli komea uroskettu asiakkaitamme, haukahdellen lumikasan päällä ja aiheuttaen ansaittua kauhua naispuolisen seurueen keskuudessa.

Tänään lueskelin ilmatieteen laitoksen luontouutisia ja sieltäpä selvisi miksi ketut ovat aktiivisia nyt päivälläkin; niillä on kiima-aika, joka asettuu helmikuun loppuun, maaliskuun alkuun ja kestää viikon.

Sanomalehtien tapaan totean: kuvan kettu ei liity tapaukseen, vaan on kuvattu Elistveren luontopuistossa.

Lueskelinpa hieman lisää kettujen elämästä ja jaan nyt sitten kanssanne oppimaani.

Kettujen pariutuminen vaihtelee ja ketttu voi olla joko yksi- tai moniavioinen. Yhdellä uroksella voi olla niinikään useita naaraita, joista vain yksi tai useammat saavat pentuja. Naaras synnyttää kerrallaan 3–12, Euroopassa tavallisesti neljästä viiteen pentua. Kantoaika on 49–55 vuorokautta. Pennut syntyvät sokeina ja painavat syntyessään noin sata grammaa. Pentujen silmät aukeavat noin 10-14 vuorokauden kuluttua.

Uros auttaa naarasta pentujen kasvattamisessa tuoden pesälle ruokaa. Lisäksi ryhmän muut naaraat saattavat auttaa poikasten hoitamisessa. Vielä saman vuoden syksyllä nuoret ketut etsivät oman reviirinsä. Kettu saavuttaa sukukypsyyden noin kymmenen kuukauden ikäisenä. Se voi elää vankeudessa yli kymmenen vuotta, luonnossa tavallisesti vain muutaman vuoden.

Kettujen määrään vaikuttaa suuresti myyräkanta. Virolaisten luontosivujen mukaan kettuja on tänä talvena liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Kylmä talvi on tehnyt niistä myös röyhkeitä, eikä ole harvinainen näky nähdä kettua tallustelemassa kylänraittia pitkin, ihmisistä tuon enempää välittämättä. Ruuanhakureissut saattavat johtaa perinteisen kanalan ohella myös pihan piiriin - uutisessa kerrottiin ketun pistelleen poskeensa erään perheen kissan.

Peura napostelemassa puunoksia Villa Ottilian edessä.

Kylmä talvi on vaikuttanut myös peurojen elämään tuoden nekin lähemmäs pihapiirejä. Peuroja on myös tavattu talojen katoilta, mistä ne etsivät järsittävää, ilmeisesti sammalta ja jäkälää. Uutisen mukaan peura loikkaa kepeästi puolitoistametristen aitojen yli, eikä kaksi metriä korkea loikka talon katollekaan ole sille homma eikä mitään.

Meillä peurat ovat tuttu näky etupihalla. Päivä päivältä ne tulevat lähemmäs portteja, eikä edes Latten miehekäs haukku saa niitä kuin hetkeksi mietteliääksi.

Peura ottaa katsekontaktia Villa Ottilian parkkipaikan takaa

Toissa iltana Kimmo ja Latte tekivät uuden luontohavainnon: saukot ovat asettuneet talomme lähellä virtaavan pienen ojan pientareelle asumaan.

Luonnonpuistossa asumisessa on todellakin puolensa. Olemme viime vuosina nähneet pelkästään kotimme ikkunoista enemmän luonnoneläimiä kuin kaupunkilaisen elämämme aikana yhteensä. Ja joka kerta ketun, jäniksen, peuran tai näädän näkeminen tuottaa suurta lapsenomaista ihastusta ja iloa.

Ja saa mielen niin kaunosieluiseksi, että tämän postauksen kuvatkin tuunasin hieman reaalihavainnosta herkemmiksi.

Paista päivä aurikoinen

Hienot talvipäivät jatkuvat.

Toki vieläkin kylmää on, yön aikana lämpötila laskee vielä melko reippaisiin lukuihin, kuten tänään -26c. Mutta auringon noustua lämpötila nousee nopeasti -10C hujakoille, joka tuntuu jo mukavalta.

Parasta kaikessa on kuitenkin auringon paistaminen - lumi hohtelee ja taivas on sininen ja maailma on kuin postikortista.

Hyvä niin, sillä meilläkin on ollut runsaasti hiihtoloma-asiakkaita, jotka ovat saaneet lomalleen hienot kelit kaupanpäällisinä.

Eilen aamulla saimme taas herkän muistutuksen siitä että asumme Otepään luonnonsuojelupuistossa. Yksinäinen hontelojalkainen peura tassutteli talon etupihan tuntumassa, asiakkaidemme pikkuväen riemuksi.

Hetken tuntui siltä, että peura tiesi ikkunan takanan kuikuilevasta lapsiparvesta ja oikein esiintymällä esiintyi kaikkien riemuksi:

Korvat on suuret kuin pupujussilla

Katsokaa millaiset pusuhuulet peuralla onkaan!

Tästä kuvasta Kimmo riemastui: "Peura selvästi ihailee mun Jeeppiä!"

Sinisen hetken haltijat

Mikä on lempihetkenne päivässä? Aamun ensi kajo? Keskipäivän kirkkaus? Iltahämy?

Talvella ei paljon hienompaa hetkeä olekaan kuin sininen hetki, se lyhyt aika, jolloin koko maailma värjäytyy sinisellä.

Tänään näin neljä pitkäsääristä metsänhaltijaa, jotka nekin olivat saapuneet sinisen hetken kunniaksi talomme läheisyyteen.

Tällaisina hetkinä minä muistan, miksi haluan asua poissa kaupungin keskustoista, kaukana moottoriteiden tai kauppakeskusten tai ihmisten hälystä.

Tällaisina hetkinä muistan, mikä elämässä on kaikkein hienointa.

Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita

... ja kukas käski Open pellolta mennä hakemaan apetta.

 

Tänään tuli taivaalta lunta ja vettä ja sen verran pieniä rakeita, että ne pysyivät maassa muutaman tunnin. Maa on vieläkin samanlainen kuin yllä olevissa kuvissa.  Eilen jo taivaalta sateli jotain valkoista joka sitten jo katosi, mutta sitä ei lasketa.

Eihän tämä vielä talvea tee, mutta olkoon siltikin kalentereihin merkittynä tämän vuoden kohdalta ensilumen päiväksi: 16.10.2010

Tärkeä tiedonanto:

Älkää antako tämän säätiedotuksen häiritä teitä paneutumasta syvällisempiin aiheisiin!

Tänään kirjoitin myös Suuresta Nimikilpailusta, ja kovasti toivon että väki jaksaa miettiä ja paneutua asiaan! Lisää nimikilpailusta siis klikkaamalla  tästä.

Aamuvieraita Villa Ottiliassa

Viime aikoina olen herännyt jo ennen kuutta, vaikka ei ole mitään syytä nousta niin varhain vuoteesta. Luulen, että syynä on lisääntyvä auringonvalo, joka ajaa minut ylös.

Niin minä sitten hieman väsyneenä hortoilen hiljaisessa talossa, keittelen kahvia, luen netistä illan ja varhaisaamun uutiset ja seuraan ikkunasta miten aamu kirkastuu minuutti minuutilta.

Joskus nämä varhaiset nousut kannattavat, kuten eilen, jolloin kohtasin verannan ovelta tällaisen näyn:

Ja muutama aamu takaperin näkyi parvekkeen ikkunoista tällainen:

Huomaan, että en olekaan ainut, joka on noussut varhain ylös. Ja äkkiä ei nukutakaan enää laisinkaan.

---

Ja alla, liitteenä eläin, jota en ole omasta ikkunastani koskaan nähnyt, mutta joka liittyy tämän postauksen tiimoilta käytyyn vuohi - peura  -keskusteluun. Eli kuva luontokappaleeseta, joka minun mielestä on vuohi:

Ja tiedoksi, että tämä vuohi, tai ainakin kuva siitä, on kaupan Ottilia Visions -kuvagalleriassa.

(pieni mainospläjäys)