Maukasta mahan täydeltä

Syöminen se sitten on mukavaa silloin kun se on mukavaa!

Tahtoo sanoa, minä pärjään pitkiä aikoja ihan tylsillä peruspöperöillä, joita lapon massuun vain nälän pois pitämiseksi ilman sen suurempaa hurmosta. Miten mukavaa sitten onkaan hemmotella itseään todella erinomaisella ruualla! Makunystyrät laulavat hoosiannaa ja silmiin syttyy lasinen kiilto. Mielestä kaikkoaa kaikki turha, päivän politiikka, huolet ja harmit. On vain raukea hyvänolon tunne kun vatsalaukku vääjäämättä vie kehon kaiken huomion - ja suupala suupalalta lähestyt nirvanaa.

Kokkaaminenkin on kivaa, mutta vielä ylellisempää on mennä valmiiksi katettuun pöytään. Mikä vielä sen parempaa jos ympäristö on miellyttävä, seura hyvää, eikä kiirettä minnekään.

Kerroin tässä jokin aika sitten, että naistenpäivänä eivät ravintoloiden ovet auenneet meille. Eilen tätä huolta ei ollut. Käytyämme Suomen Viron-instituutissa suuntasimme askeleemme kohti suosikkiravintolaamme Tsink Plekk Pangia, tuota aasialaisen ruuan mekkaa, joka oli lähes tyhjä ja asetuimme ikkunapöytään mihin valo lankesi  kauniisti. Hyvä oli siinä istua, selailla ruokaa odottaessa Kai Laitisen Aino Kallas-elämäkertaa ja katsella alas kadulle, missä ihmiset kiiruhtivat kuka minnekin.

Jos vertaan entistä elämääni Suomessa tähän nykyiseen Virossa, niin yksi selkeä ero on siinä, että täällä käymme huomattavasti useammin ulkona syömässä. Suomessa jo kahden hengen ravintolakäynti teki vähän turhankin ison loven kukkaroon, varsinkin jos uskaltautui vähänkään kalliimpaan ravintolaan. Lohjalla asuessamme oli meidän ravintolakäyntimme lähinnä lyhyitä visiittejä paikallisiin kebab-ravintoloihin ja pizzeroihin, joissa ruoka oli toki hyvää, mutta ympäristö ja tunnelma aika valjua.

Virossa ravintoloiden hinnat ovat nousseet yleisen hinnannousun sanelemaan tahtiin. Kuusi vuotta sitten saatoimme nauttia todella pitkän kaavan mukaisen aterian ruokajuomineen ja jälkiruokineen alle 500 kruunulla (n. 32 euroa). Tänään maksamme vähintäin 30 prosenttia enemmän siitä. Silti ravintoloissa syöminen ei ole vieläkään kohtuuttoman kallista - jos hintaa vertaa vaikkapa siihen mitä sama ateria maksaisi kotona itse tehtynä. Suomalaisiin hintoihin verrattuna ero on tietenkin vielä merkittävästi suurempi.

Hintahaitari on toki laaja. Lämpimän aterian saa kolmesta eurosta ylöspäin; joskus päeva praadin eli talon päivän tarjouksen saa sitäkin edullisemmin. Suurissa kaupungeissa hinnat ovat tietenkin korkeammat kuin pienissä - Tallinnan hinnoista en osaa sanoa mitään.

Mutta otetaan esimerkiksi eilinen ateriointimme Tsinkissä. Päivän tarjous, joka sisälsi keiton (taisi olla itämainen kaalikeitto) ja lämpimän ruuan (possua) ja veden maksoi karvan yli 4 euroa. Hinta on houkutteleva, mutta käytäntö on osoittanut että Tsinkissä ero tarjousannosten ja varsinaisten lista-annosten on huikea. Päädyimme siis tilaamaan listalta.

Kimmo tutkii Tsinkin valtavan pitkää ruokalistaa; en tiedä toista paikkaa, jonka lista olisi näin pitkä kattaen sekä kiinalaisen, intialaisen, japanilaisen että thai-keittiön.

Päädyimme kokeilemaan listan uutuutta chili-minttu-lammasta, jonka oheen tilasimme kulhollisen inkiväärinuudeleita. Sen ohelle varmistimme selustamme tilaamalla toiseksi annokseksi tutun ja niin hyväksi tietämämme Mughlai Chicken Curryn, jonka mukana tulee aina kulho basmati-riisiä. Ruokajuomiksi olut, vesi ja tomaattimehu. Koko lysti maksoi n. 25 euroa, joka on virolaisittain oikeastaan aika korkea hinta. Mutta Tsink ei olekaan Tarton edullisin vaan (mielestämme) paras ravintola.

Tästä alkaa vaipuminen nirvanaan

Kuten sanottua, syöminen ja itsensä hemmottelu on joskus niin kivaa. Vaikka Viron hintataso ei ole enää niin poskettoman halpa kuin mitä se oli vielä jokunen vuosi sitten, niin yhä näen maan yhtenä matkailuvetonaulana hyvät ravintolat ja niiden edulliset hinnat.

Tervetuloa siis hellimään makuhermoja Viroon. Jos tulet Villa Ottiliaan, me lupaamme paljastaa ne parhaat vinkit lähistön ja Tarton ruokapaikoista, muistakin kuin Tsink Plekk Pangista. Lupaamme myös että jatkamme tulevaisuudessakin tutkimusmatkojamme kulinarismin maailmaan. Onhan se suoranainen velvollisuutemme asiakkaitamme kohtaan, eikö vain!!? :)

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmasta. Iltaa.

Tai ainakin melkein.

Täällä siis Viron-kirjeenvaihtajanne, joka, kuten tunnettua, elää hektisesti maailmanpolitiikan keskipisteessä. Aina siellä missä tapahtuu.

Tai ainakin melkein.

Tänään tapahtui tällaista:

Lähdettiin  Tarttoon kun minulla oli joka-toinen-viikkoinen tapaaminen professori Nahkiaisen kanssa (viroksi professor Silm). Tapaaminen meni hyvin eikä siitä sen enempää. Vaan kun oli ikävät asiat saatu pois päiväjärjestyksestä oli huvin vuoro. Lähdettiin Tarton keskustaan päämääränä syödä hyvin ja siinä välissä vähän valokuvatakin hyvin.

Näin tehtiin. Eikä siitäkään juuri tällä erää tämän enempää. Lupaan, että  laitan huomenissa tänne kunnon Tartto-by-day -pläjäytyksen kera kuvien. Sillä päivä oli kaunis ja kuvatkin onnistuivat.
Ja nyt sitten lopulta pääsemme asiaan. Eli otsikkoon. Kuinka Viron-kirjeenvaihtajanne sujahti keskelle maailmanpolitiikan arkipäivää.

Sujahdus tapahtui Tarton Raatihuoneen aukiolla, minne eksyin kuvauskeikkani lopuksi. Tarkoitus oli vain kulkea läpi aukion, kun äkkiä alkaa aukiolle tulla mustapukuista ja tärkeän näköistä väkeä yhtä tiheänä parvena kuin Tarton taivaalla lentelevät naakat. Melkein yhtä paljon ääntäkin tästä mustatakkien parvesta syntyi.

Tummaa ja tärkeän näköistä väkeä lennähtää Tarton Raatihuoneen aukiolle

Minähän vanhana paparazzina sähköistyn heti ja napsautan kameran päälle. Jotain on selvästi tapahtumassa!  Sivulauseessa voin kertoa, että periaatteessa näissä happeningeissa ei ole mitään uutta. Tarton keskustassa tuntuu aina olevan jotain menossa. Useimmat tapahtumat liittyvät yliopistoon, joka tuntuu aina juhlivan jotain vuosipäivää tai muuta perin tärkeää.

Lähdin rohkeasti lähestymään tätä mustatakkisten parvea, kun silmä äkkää tutun hahmon. Ensimmäinen räiskäisy on valitettavasti epäterävä, mutta se anteeksi annettakoon paparazzille, joka on kiihtynyt ja joutunut arvaamattaan keskelle maailmanpolitiikan arkipäivää. 

Sehän on tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves - kera tuttujen aurinkolasien.

Mustatakkien suuri ryhmä pysähtyy ja minä tietenkin hiipsin myös lähemmäksi. Ja saan uudelleen tasavallan päämiehen kamerani keskiöön:

Kuvassa Toomas Hendrik ja Evelyn ja (tässä vaiheessa tuntematon) tummatukkainen naisihminen. Myöhemmin selviää että kyse on Puolan presidentin, Bronisław Komorowskin puolisosta Anna Komorowskasta. Huomatkaa myös Evelynin huikeat korot.

Tässä vaiheessa en siis vielä tiedä että olen eksynyt Puolan presidenttiparin valtiovierailun keskelle. Jotain tärkeää toki täytyy olla meneillä, sillä turvamiehiä pyörii presidenttiparin ympärillä.

Jälkikäteen ajateltuna eivät turvatoimet olleet kuitenkaan ehkä kovinkaan kaksiset. Suurennan yllä olevan kuvan ja liitän siihen toimittajan tarkan huomion ja kysymyksen: Kuka ei kuulu joukkoon?

Toomas Hendrik, Anna Komorowska ja (harmiton) Pipomannen.

Presidenttipari poseeraa hetken kuvaajille ja minähän lähestyn poppoota niin lähelle kuin uskallan, ennen kuin turvamiehet tarttuvat pompan hartioihin. Saan yhden aika tarkankin kuvan Toomas Hendrikistä:

Presidentti ottaa tiukan ilmeen poseeratessaan kameroille. Viiksivallu kuvan vasemmassa reunassa on Puolan presidentti.

Puolan presidentti, tulkki, Toomas Hendrik ja Puolan presidentin rouva.

Turvamies on havainnut Tiinan. Taustalla Puolan presidentti, tulkki, Toomas Hendrik ja rouva Puolan presidentti.

Melkein yhtä nopeasti kun mustien miesten ja naisten joukko oli paikalle pyrähtänyt, se sieltä katoaa. Kuvassa näkynyt turvamieskin jatkaa matkaansa. Minä jään miettimään, että keitäköhän nämä olivat ja mitäköhän tapahtui.

Jatkan matkaani Raatihuoneen torin poikki ja suunnistan ravintola Tsink Plekk Pangiin, jonne olemme sopineet Kimmon kanssa treffit. Mietin, että minulla on taas Kimmolle jotain jännää kerrottavaa, vaikken oikein tiedä mitä.

Tsinkissä kysyn tarjoilijalta, josko hän tietäisi mitä hässäkkää kaupungilla on ja hän kertoo Puolan presidentin valtiovierailusta.

Istumme Kimmon kanssa Tsinkin ikkunapöydässä ja odottelemme ruokia kun huomaamme, että kadun toisella puolella olevan Moka-ravintolan eteen on saapunut mies nappikuulokkeen kera. Mokan ovessa on ollut lappu: yksityistilaisuus. Tarkka paparazzi kun olen, arvaan: presidentin seurue on menossa Moka-ravintolaan syömään. Viritän kamerani ja olen valmiina.

Hetken kuluttua Mokan ovelle tulee kuikuilemaan sen omistaja ja pääkokki, tuttavamme Andrus Vaht. Eikä ole epäilystäkään, etteikö Andrus olisi täpinöissään:

Andrus ja nappikuulokemies odottavat jotain tapahtuvaksi.

Ja sieltähän saapuukin Viron presidenttipari, Toomas Hendrik käsi ojossa.

Presidenttiparilla on muikeat ja vapautuneet ilmeet. Johtuneeko siitä, että Puolan presidentti seurueineen ei tässä vaiheessa ole enää matkassa? 

Andrus on sutki ja sanavalmis mies. Jotain hän sanoo mikä saa koko seurueen nauramaan.

Seurue siirtyy sisätiloihin ja mekin saamme omat maittavat ruokamme eteemme. Meidän ravintolan ikkunasta näen Mokan ja presidenttiparin. He saavat alkuruokansa samaan aikaan kuin mekin. Pääruokakin syödään lähes samaan tahtiin.

Voi siis sanoa, että olimme presidenttiparin kanssa yhdessä syömässä.

Ainakin melkein.

Tähän sitten päättyykin raporttini Puolan presidentin vierailusta Viroon.

Huomenna jatkan sitten siitä mistä alunperin pitikin kirjoittaa, eli siitä miten hieno kaupunki Tartto on ja miten kauniita näkymiä siellä on. Tuli vain tämä yllättävä kansainvälinen ja maailmanpoliittinen raportti tähän väliin.

Sumuinen iltapäivä Kaarna-järveltä

Arvaan, että niiltä, joita valokuvaus ja erityisesti kaikki nippelitieto objektiiveista ei kiinnosta, meni pari viimeistä kirjoitusta ohi.

Laitan siis kompensaatioksi oheen kuvan, joka kertoo, että masentavat säät jatkuvat Otepäällä yhä vaan, on usvaa, on sumua ja utua. Tämä otettu Otepään Kaarna-järveltä.

(Hauska yhteensattuma, joka vasta tänne kuvan laitettuani huomasin: siinähän on lähes identtiset sävyt blogin pääkuvan kanssa, joka on muuten otettu Kallasteesta, Peipsiltä.)

Tämän kuvan myötä lopetan tämänpäiväisen netissä roikkumisen - heräsin jo tosi varhain ihmettelemään putkiasioita, kiihkeinä kun ajatukset kävivät.

Nyt menen hetkeksi päivätorkuille, herätäkseni pirteänä ja valmiina uusiin koitoksiin.

Vuorossa on illallinen Tsink Plekk Pangissa, Tartossa. Lempiravintolassamme. Jonne olemme saaneet  kutsun ravintolan 10-vuotissynkkäreille. Eli tiedossa ilmainen illallinen ja viininmaistajaiset.

Älkää siis ihmetelkö, että nyt täytyy Tiinan tankata voimia pienillä päiväunilla.

Hooooh, ja hyvää yötä, toistaiseksi

toivottaa eräs jolla kohta on ihan oma uusi ja vain vähän vanha Sigman putki. Taidankin unelmoida siitä koko seuraavan tunnin. Ciao.