Presidenttiä valitsemassa

Osallistuin eilen suoraan kansanvaaliin Viron tulevasta presidentistä. Ei  niin että ääntäni olisi missään laskettu. Vaan eipä laskettu muidenkaan virolaisten kansalaisten ääniä, sillä valinnan presidentin jatkokaudesta teki Viron parlamentti. Ja odotetusti istuva presidentti Toomas Hendrik Ilves sai 73 ääntä, vastaehdokkaan Indrek Tarandin saadessa 26 ääntä. Kukaan ei tuloksesta yllättynyt.

Virossa on viime päivinä käyty keskustelua siitä, pitäisikö maan siirtyä suoraan kansanvaaliin Suomen tapaan. Kuulin illalla radiosta että Tallinnassa oli ollut pieniä mielenosoituksia kansanvaalin puolesta.

Minä olin eilen Tartossa tapaamassa Võsulla elokuussa lomaillutta perhettä, joka tuli palauttamaan minulle kämpän avaimet. Tapaaminen oli sovittu Suutelevat Ylioppilaat -patsaalle Tarton keskustaan, Raatihuoneentorille kello kahdeksitoista.

Olin paikalla hyvissä ajoin ja minulla oli odotellessani aikaa ihmetellä torin elämää, kahviloissa aikaansa kuluttavia kahvittelijoita.  Kun katseeni kiinnittyi miehiin, jotka alkoivat puuhailla jonkinmoista vaalitelttaa pystyyn. Teltan päällä luki rempseästi: Presidentin valitkoon kansa.

Eivät näyttäneet miehet ihan perinteisiltä vaaliteltoissa puhuvilta sliipatuilta poliitikoilta. Enemmän olivat, miten sen nyt kauniisti sanoisi, sellaisia aavistuksen nukkavieruja peruskansalaisia, lippalakki- ja polvipussimiehiä.

Miehet alkavat pystyttää vaalikojuaan.

Katselen miesten puuhia ja ihmettelen mitä ihmettä he puljaavat. Heillä on mukana kaksi isoa ämpäriä nestettä, vihreää ja violettiä, suuret lasitönikät sekä pikkuruisia pikareita. Vaalisoppaako tässä tarjoillaan, pohdin, vai mitä ihmettä?

Aikansa kun miehet olivat saaneet kojuaan rakenneltua alkoi minullekin valjeta jutun juoni. Tässä on tarttolaisilla tilaisuus antaa äänensä presidentinvaalissa - tempaus siis ennen muuta puolsi suoraa kansanvaalia. Paikalle tuotiin lisäksi vielä puinen äänestyspömpeli, johon sai sujauttaa lapun, johon saattoi riipustaa omat ajatuksensa parhaasta vaalitavasta.

Varsinainen äänestys tapahtui  lurauttamalla pikarillinen joko vihreää tai punaista litkua asianomaisen presidenttiehdokkaan lasipurnukkaan.

Tässä selitetään äänestämistapaa - vaalivalvoja eli mies lippalakissa seuraa vieressä.

Tarandin lasipurnukkaan on jo kumottu muutamainen pikarillinen vihreää nestettä, Ilveksin lasitönikkä on vielä tyhjä.

Naureskelen itsekseni miesten puuhastelulle - ovat selvästi pyhää äänestyintoa täynnä. Yksi miehistä pitää kovaäänistä palopuhetta suoran kansanvaalin puolesta: "Pitävät meitä niin lolleina (typeryksinä) että emme muka itse osaisi päättää presidentistä. Mutta kyllä kansa tietää!"

Ihmiset alkavat kiinnostua vaalikojusta, kuin arat eläimet he lähestyvät sitä - mitä ihmettä täällä puuhataan!?

Tilaisuuden huumori ja absurdius tarttuvat moneen ja pikku hiljaa alkaa yhä useampi äänestää ja molempiin purnukoihin alkaa hitaasti mutta varmasti kerääntyä nestettä.

Tässä vaiheessa paikalle saapuvat myös odottamani Võsun vieraat, joiden kanssa vaihdan muutamaisen sanan ja saan asunnon avaimet takaisin. Sitten alkaa ollakin parkkiaikani täynnä ja joudun palaamaan autolle. Ehdin kuitenkin äänestää - nämä näköjään ovat vaalit joihin saa osallistua myös naapurimaan kansalaiset.

Lähtiessäni autolle näytti tilanne tasapeliltä.

Eivät olisi nämä vaalit tainneet mennä läpi EU:n virallisilta vaalitarkkailijoilta, ja jos totta puhutaan, ei tuo pilottilasimieskään vaikuttanut ihan tyypilliseltä vaalivirkamieheltä. Mutta tempaus oli kuitenkin hauska, ja se tehtiin huumorilla.

Ja varmaa on, että enemmän tämä vaalitapa herätti huomiota ja sai ihmiset miettimään asiaa kuin mitä lähes läpihuutona käynyt todellinen vaali Viron parlamentissä. Ainoa yllätys niissä kun oli se, että Ilvekselle ylipäätänsä löytyi vastaehdokas.


---

Jälkikirjoitus: Jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa Tartoon, vielä tunniksi, olisin päässyt todistamaan sitä miten Tartto joutui hervottoman sadekuuron valtaan ja kadut tulvivat. Vaan minä ajelin jo iloisena ihan muihin seikkailuihin. Toki olin huomannut jo myrskyn merkit taivaalla, ja lähdinkin sitä kuvaamaan Peipsille, ajatellen, että siellä saattaisin törmätä dramaattisiin näkymiin. Miten kävi, siitä jälkimmäisissä postauksissa lisää juttua, kuvia unohtamatta.

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmasta. Iltaa.

Tai ainakin melkein.

Täällä siis Viron-kirjeenvaihtajanne, joka, kuten tunnettua, elää hektisesti maailmanpolitiikan keskipisteessä. Aina siellä missä tapahtuu.

Tai ainakin melkein.

Tänään tapahtui tällaista:

Lähdettiin  Tarttoon kun minulla oli joka-toinen-viikkoinen tapaaminen professori Nahkiaisen kanssa (viroksi professor Silm). Tapaaminen meni hyvin eikä siitä sen enempää. Vaan kun oli ikävät asiat saatu pois päiväjärjestyksestä oli huvin vuoro. Lähdettiin Tarton keskustaan päämääränä syödä hyvin ja siinä välissä vähän valokuvatakin hyvin.

Näin tehtiin. Eikä siitäkään juuri tällä erää tämän enempää. Lupaan, että  laitan huomenissa tänne kunnon Tartto-by-day -pläjäytyksen kera kuvien. Sillä päivä oli kaunis ja kuvatkin onnistuivat.
Ja nyt sitten lopulta pääsemme asiaan. Eli otsikkoon. Kuinka Viron-kirjeenvaihtajanne sujahti keskelle maailmanpolitiikan arkipäivää.

Sujahdus tapahtui Tarton Raatihuoneen aukiolla, minne eksyin kuvauskeikkani lopuksi. Tarkoitus oli vain kulkea läpi aukion, kun äkkiä alkaa aukiolle tulla mustapukuista ja tärkeän näköistä väkeä yhtä tiheänä parvena kuin Tarton taivaalla lentelevät naakat. Melkein yhtä paljon ääntäkin tästä mustatakkien parvesta syntyi.

Tummaa ja tärkeän näköistä väkeä lennähtää Tarton Raatihuoneen aukiolle

Minähän vanhana paparazzina sähköistyn heti ja napsautan kameran päälle. Jotain on selvästi tapahtumassa!  Sivulauseessa voin kertoa, että periaatteessa näissä happeningeissa ei ole mitään uutta. Tarton keskustassa tuntuu aina olevan jotain menossa. Useimmat tapahtumat liittyvät yliopistoon, joka tuntuu aina juhlivan jotain vuosipäivää tai muuta perin tärkeää.

Lähdin rohkeasti lähestymään tätä mustatakkisten parvea, kun silmä äkkää tutun hahmon. Ensimmäinen räiskäisy on valitettavasti epäterävä, mutta se anteeksi annettakoon paparazzille, joka on kiihtynyt ja joutunut arvaamattaan keskelle maailmanpolitiikan arkipäivää. 

Sehän on tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves - kera tuttujen aurinkolasien.

Mustatakkien suuri ryhmä pysähtyy ja minä tietenkin hiipsin myös lähemmäksi. Ja saan uudelleen tasavallan päämiehen kamerani keskiöön:

Kuvassa Toomas Hendrik ja Evelyn ja (tässä vaiheessa tuntematon) tummatukkainen naisihminen. Myöhemmin selviää että kyse on Puolan presidentin, Bronisław Komorowskin puolisosta Anna Komorowskasta. Huomatkaa myös Evelynin huikeat korot.

Tässä vaiheessa en siis vielä tiedä että olen eksynyt Puolan presidenttiparin valtiovierailun keskelle. Jotain tärkeää toki täytyy olla meneillä, sillä turvamiehiä pyörii presidenttiparin ympärillä.

Jälkikäteen ajateltuna eivät turvatoimet olleet kuitenkaan ehkä kovinkaan kaksiset. Suurennan yllä olevan kuvan ja liitän siihen toimittajan tarkan huomion ja kysymyksen: Kuka ei kuulu joukkoon?

Toomas Hendrik, Anna Komorowska ja (harmiton) Pipomannen.

Presidenttipari poseeraa hetken kuvaajille ja minähän lähestyn poppoota niin lähelle kuin uskallan, ennen kuin turvamiehet tarttuvat pompan hartioihin. Saan yhden aika tarkankin kuvan Toomas Hendrikistä:

Presidentti ottaa tiukan ilmeen poseeratessaan kameroille. Viiksivallu kuvan vasemmassa reunassa on Puolan presidentti.

Puolan presidentti, tulkki, Toomas Hendrik ja Puolan presidentin rouva.

Turvamies on havainnut Tiinan. Taustalla Puolan presidentti, tulkki, Toomas Hendrik ja rouva Puolan presidentti.

Melkein yhtä nopeasti kun mustien miesten ja naisten joukko oli paikalle pyrähtänyt, se sieltä katoaa. Kuvassa näkynyt turvamieskin jatkaa matkaansa. Minä jään miettimään, että keitäköhän nämä olivat ja mitäköhän tapahtui.

Jatkan matkaani Raatihuoneen torin poikki ja suunnistan ravintola Tsink Plekk Pangiin, jonne olemme sopineet Kimmon kanssa treffit. Mietin, että minulla on taas Kimmolle jotain jännää kerrottavaa, vaikken oikein tiedä mitä.

Tsinkissä kysyn tarjoilijalta, josko hän tietäisi mitä hässäkkää kaupungilla on ja hän kertoo Puolan presidentin valtiovierailusta.

Istumme Kimmon kanssa Tsinkin ikkunapöydässä ja odottelemme ruokia kun huomaamme, että kadun toisella puolella olevan Moka-ravintolan eteen on saapunut mies nappikuulokkeen kera. Mokan ovessa on ollut lappu: yksityistilaisuus. Tarkka paparazzi kun olen, arvaan: presidentin seurue on menossa Moka-ravintolaan syömään. Viritän kamerani ja olen valmiina.

Hetken kuluttua Mokan ovelle tulee kuikuilemaan sen omistaja ja pääkokki, tuttavamme Andrus Vaht. Eikä ole epäilystäkään, etteikö Andrus olisi täpinöissään:

Andrus ja nappikuulokemies odottavat jotain tapahtuvaksi.

Ja sieltähän saapuukin Viron presidenttipari, Toomas Hendrik käsi ojossa.

Presidenttiparilla on muikeat ja vapautuneet ilmeet. Johtuneeko siitä, että Puolan presidentti seurueineen ei tässä vaiheessa ole enää matkassa? 

Andrus on sutki ja sanavalmis mies. Jotain hän sanoo mikä saa koko seurueen nauramaan.

Seurue siirtyy sisätiloihin ja mekin saamme omat maittavat ruokamme eteemme. Meidän ravintolan ikkunasta näen Mokan ja presidenttiparin. He saavat alkuruokansa samaan aikaan kuin mekin. Pääruokakin syödään lähes samaan tahtiin.

Voi siis sanoa, että olimme presidenttiparin kanssa yhdessä syömässä.

Ainakin melkein.

Tähän sitten päättyykin raporttini Puolan presidentin vierailusta Viroon.

Huomenna jatkan sitten siitä mistä alunperin pitikin kirjoittaa, eli siitä miten hieno kaupunki Tartto on ja miten kauniita näkymiä siellä on. Tuli vain tämä yllättävä kansainvälinen ja maailmanpoliittinen raportti tähän väliin.