Yksin Italiassa, osa 37: Merimatka Cinque Terreen

Tähän mennessä tapahtunutta: Tiina on saanut lisäpäivän La Speziaan, johtuen junalakosta. Ylimääräisen päivän hän on viettänyt Runoilijoiden lahdella ja Porto Veneressä. Seuraavana päivänä, sunnuntaina, hän lähtee sitten meritse Cinque Terren pikkukyliin.

Merellistä tunnelmaa

Edellispäivän eksymisestä viisastuneena suuntaan sunnuntaiaamuna suoraan kohti La Spezian satamaa. Väkeä on laitureilla jo runsaasti odottamassa päivän ensimmäistä yhteysalusta. Syynä tähän lienee viikonloppu ja tietenkin junalakko, joskin Marian mukaan jotkut Cinque Terreen kulkevat paikallisjunat ovat jääneet lakon ulkopuolelle.

Keli ei aamusella lupaa hyvää. Harmaanvioletteja pilviä roikkuu taivaalla ja sateen uhka leijuu päällä. Asetun kuitenkin luottavaisesti avokannelle nähdäkseni merimatkan aikana mahdollisimman paljon maisemia. Alkumatkasta oli kannella suorastaan kylmä, mutta matkan aikana pilvipeite alkoi jo rakoilla. Päivän mittaan keli vain parani paranemistaan ja koko reissulta palasin jo kauniissa ilta-auringossa.

Naapurilautta Albatros La Spezian satamassa

Ilmat eivät lupaa alkumatkasta kovin hyvää

Laivahyppelyä koko rahalla

Kuten aiemmin olen kertonut, pääsee Cinque Terren viiteen kylään joko junalla tai laivalla. Jos ei ole mahdollisuutta kokeilla molempia, suosittelen ehdottomasti jälkimmäistä. Mereltä aukeaa aivan erilainen mahdollisuus nähdä nuo viisi kylää kauempaa, kokonaisuuksina.

Lippuja on usean hintaisia, riippuen siitä haluaako hypellä kylästä toiseen ja tehdä paluumatkankin veneellä vai ottaako vain yhdensuuntaisen lipun yhteen kylään. Samoin viikolla ja viikonloppuisin on lipuilla eri hinnat. Aamupäivän lähdöt ovat myös kalliimpia kuin iltapäivän liput. Minä valitsin päivän aikana rajattoman matkustamisen mahdollistavan lipun. Mennen tullen meritse ja mahdollisuus pysähtyä neljään eri kylään: Riomaggiore - Manarola - Vernazza - Monterosso. Yksi kylistä, Corniglia jää merimatkaillessa pois laskuista, koska sinne ei ole mahdollista yhteysaluksella rantautua. Sunnuntain kokopäivälippu kustansi 27 euroa. Ja oli joka sentin väärti.

Ligurianmeri ja sen rannat

Aamun lautta ajaa pysähtymättä suoraan kaukaisimpaan viidestä kylästä Monterosso al Mareen, joka oli minulle jo tuttu, sillä olin jo käynyt siellä kaksi päivää aikaisemmin junalla. Silloin oli satanut ja ilmapiiri kylässä oli jotenkin apea. Tänään Monterosso vaikutti aivan eri paikalta. Syynä siihen oli myös se, että kylä on jakautunut selkeästi kahteen osaan, vanhaan kaupunkiiin ja uuteen Monterossoon. Olin käynyt perjantaina vain jälkimmäisessä.

Mutta ennen Monterossoon saapumista ohitetaan ensin Porto Venere ja sen jälkeen neljä muuta kylää: Riomaggiore, Manarola, Corniglia ja Vernazza, jotka kaikki nousevat ylös korkeita vuoria. Maisemat ovat upeat - vaikka ilma ei olekaan paras mahdollinen.

Kartasta näkyy sekä laivan reitti että sisämaassa kulkevat vaellusreitit, joista osa tosin oli suljettu.

Porto Veneren Pietarin kirkko ja Dorian linnoitus jäävät taakse

Porto Veneren kallioita Byronin Grotton kohdalla

Turistit kuvaavat huikeita rantamaisemia

Ensimmäisenä näköpiiriin ilmaantuu Riomaggiore. Sieltä on aiemmin ollut mahdollisuus kulkea lyhyehkö ja helppokulkuinen reitti Manarolaan: kauneudestaan kuulu Rakkauden polku eli Via Dell'Amore. Valitettavasti se on ollut viime vuodet suljettu, kuten myös toinen helpohko reitti Manarolasta Cornigliaan. Syynä ovat olleet aikaisempien vuosien suuret sateet ja niiden tuomat maavyörymät, jotka ovat tehneet reiteistä vaarallisia. Nykyisin kylistä toiseen avoinna olevat reitit nousevat korkealle ja edellyttävät runsaasti kiipeämistä ja hyvää kuntoa. 

Riomaggiore ja Manarola mereltä nähtyinä

Riomaggioren satamaa

Riomaggiorea sivusuunnassa

Riomaggioren jälkeen sukeltaa esiin pieni Manarolan kylä ja heti sen perään Corniglia. 

Laiva lähestyy Manarolan satamaa

Korkeat kalliot ovat pitkälti laavaperäisiä. Takana näkyy porrastettuja viiniviljelyksiä

Manarolan satamaa

Corniglialla ei ole satamaa

Koko Cinque Terren alue, myös meri sen kohdalla, kuuluu nykyisin Unescon maailmanperintölistalle. Eikä ihme.

Corniglia vuorella

Corniglia toiseen suuntaan

Myös Vernazza ohitetaan menomatkalla pysähtymättä

Matkan pää lähestyy, viimeinen viidestä kylästä: Monterosso al Mare ja sen vanhaa osaa

Monterosson uutta kaupunkia

Kallionkieleke erottaa vanhan ja uuden Monterosson toisistaan

Laiva on tullut perille ja hyppään maihin. Aurinko on alkanut jo pilkistellä pilviverhon takaa ja lähden tutustumaan pikaisesti Monterosson vanhaan kaupunkiin. Pikaisesti siksi, että mikäli haluaa kaikissa mahdollisissa kylissä paluumatkalla pysähtyä, ei aikaa jää kuin reilu tunti per kylä. Koska en pidä hopusta, teen päätöksen ja viivyn Vernazzassa pidempään ja jätän vastavuoroisesti Manarolan pois. Mutta ensin kuitenkin siis Monterossoon!

Yksin Italiassa, osa 32: La Spezia ja Monterosso al Mare

Jo melko varhaisessa vaiheessa matkaa suunnitellessani oli selvää, että haluaisin käydä Cinque Terressä, Liguriassa. Viidessä kylässä joista virtuaalimatkaoppaani Rick Steves toteaa haltioituneesti: "Cinque Terre - the hidden gem of Italian Riviera".

A gem? Definitely. Hidden? No way José. Turistit ovat löytäneet Cinque Terren vallan hyvin ja vielä syyskuun lopussakin väkeä riitti jokaiseen viiteen kylään yllin kyllin ja hieman liikaakin.

Cinque Terre - Viisi maata

Cinque Terre (ital. viisi maata) siis koostuu viidestä pienestä eristyksissä olevasta pittoreskistä kylästä, jotka kohoavat jyrkiltä merenrantakallioilta ylös korkeille vuorille.  Kyliin ei ole autoilla päässyt enää viimeiseen kymmeneen vuoteen kyläkimaran viimeistä kylää, Monterosso al Marea, lukuun ottamatta. Jos haluaa kylissä käydä, on mahdollisuuksia kolme: matkustaa junalla, matkustaa laivalla tai kävellä. Cinque Terren kylistä toiseen kulkevat maksulliset vaelluspolut ovatkin suosittuja, mutta matkaajan kunnolle haastavia. Koko Cinque Terren alue on vuodesta 1997 alkaen kuulunut Unescon maailmanperintölistalle.

Näkymää mereltä kahteen Cinque Terren kylään: Riomaggioreen ja Manarolaan

Kartassa näkyvät kylien ohella myös suosituimmat vaellusreitit

Järjestyksessä kylät ovat etelä-pohjoinen -suunnassa: Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso al Mare. Viiden maan tai viiden kylän ryppääseen voitaisiin liittää mainiosti kuudeskin, lähimpänä La Speziaa oleva Portovenere, joka on sekä historialtaan että ulkoasultaan hyvin samankaltainen viiden kuuluisamman serkkunsa kanssa.

Kun aloin etsiä netistä sopivaa majoitusta jostain näistä viidestä kylästä selvisi, että majoitusta on tarjolla vähän ja se on kallista. TripAdvisorista kuitenkin sain vinkin La Speziasta, läheisestä isosta merenrantakaupungista, josta olisi helppo matkustaa Cinque Terreen päiväreissulle niin junalla kuin veneellä. Yksi parhaimmista vinkeistä mitä koko matkalle TripAdvisorista löysin.

La Spezia on aito italialainen kaupunki, kauniskin omalla tavallaan. Sen rautatieasemalta pääsee kätevästi Cinque Terren juniin, matka-aikaa ei ole nimeksikään. Sen satamasta lähtee yhteysaluksia niin Portovenereen kuin Cinque Terreen. Ja mikä parasta, siellä ei ole turisteja nimeksikään - jos ei venesatamaa ja rautatieasemaa lasketa. Kerrassaan mainio paikka.

Varasin sinne affittacamere-majoituksen kahdeksi yöksi. Mutta yövyin siellä lopulta kolme yötä. Matkakotinani toimi Affittacamere La Spezia Inn, jota en tule koskaan unohtamaan ja jota voin suositella lämpimästi kaikille jotka aikovat Cinque Terreen suunnata.

Saapuminen La Spezia Inniin

La Speziassakin oli päivällä satanut rankasti. Hetkeksi kadut olivat kuulemma lainehtineet vesimassoista, mutta kun astuin ulos asemalaiturilta aurinko kurkisteli jo pilviverhon takaa ja kadutkin olivat ehtineet kuivua.

La Spezia Inn sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja olin saanut sähköpostitse majatalonpitäjältä hyvät ohjeet miten löytää perille. En eksynytkään pahasti. Oikea katu löytyi mutta kesti hieman ymmärtää että La Spezia Inn sijaitsi kadulta katsoen pienen kujantyngän päässä ja sinne kuljettiin pienen autokorjaamon hallin kautta.

Näkymää rautatieasemalta kaupunkiin

Soittettuani ovikelloa huutelee autokorjaamon katon yli kulkevalta pieneltä puiselta jalankulkusillalta iloinen miesääni: "Hello! Wait a minute, I'll come and open the door for you!" Hän on Carlo, toinen La Spezian Innin omistajista. Carlo tulee minua vastaa, nappaa Arttoo-Dettoon syliinsä ja hymyillen toivottaa minut tervetulleiksi. Nousemme portaat ylös, ylitämme pikku sillan ja majatalon ovella odottaa jo Maria, talon emäntä, lämmin hymy huulillaan. Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Tervehdimme, naureskelemme sadetta. Maria näyttää minulle huoneeni. Kaikki ovat yhtä hymyä. Tiedän että tulen viihtymään.

Maria on asunut kahdeksan vuotta Lontoossa ja hänen englantinsa on täydellistä. Mariasta huokuu sydämellisyys ja huumorintajuisuus ja kujeileva älykkyys. Meillä synkkaa heti ensi minuuteilla.

Kaiken muun jutustelun ohella Maria neuvoo minulle parhaat tavat lähteä Cinque Terreen, vinkkaa parhaimmat ja edullisimmat lähikahvilat ja ristorantet, neuvoo tien lähimpään kauppaan ja muihin minua mahdollisesti kiinnostaviin paikkoihin ja antaa aikataulut Cinque Terreen vieville lautoille. Juttu polveilee ja äkkiä huomaan että on mennyt hyvät pari tuntia Marian ja Carlon kanssa jutellessa. Ja minun piti vielä samana päivänä lähteä junahyppelemään (train hopping) Cinque Terren eri kyliin. Lähden siis juna-asemalle. Marian ja Carlon kanssa sovimme tapaavamme seuraavana aamuna.

Monterosso al Mare

Lähden siis takaisin rautatieasemalle ja asetun lippuluukun jonoon. Joka on pitkä, eikä etene mihinkään. Jono kiemurtaa kuin jättiläiskäärme asemahallissa ja sen ovesta ulos. Arvaan menevän iäisyyden ennen kuin itse pääsen luukulle. Jokaisella asiakkaalla tuntuu olevan paljon asiaa lippuluukulla; tuskailen että miten tämä voi olla näin hidasta! Ja neljästä lippuluukusta vain kahdella palvellaan.

Katselen jonossa seisovia ja kukaan heistä ei näytä turistilta. Kaikki ovat italialaisia ja kaikki ovat ärtyneen tai huolestuneen näköisiä. Jotain kummaa tässä on, mietin itsekseni, kun nuori nainen tulee puhuttelemaan minua: "Oletko menossa Cinque Terreen?" hän kysyy. Vastaan myöntävästi ja nainen neuvoo minua: "Voit ostaa lipun myös tupakkakauppiaalta. Sinun ei tarvitse tässä turhaa jonotella." Kiitän naista lämpimästi ja teen kuten hän neuvoo. Hetken kuluttua olen jo junassa. Kello on jo sen verran paljon, että olen päättänyt tältä päivältä jättää neljä muuta kylää väliin, ja suuntaan vain ja ainoastaan Monterosso al Mareen.

Jonossa seisoessani on alkanut sataa ja kun saavun Monterosso al Mareen on sekin märkä vaikka sade on hetkellisesti loppunut. Olin odottanut valoisaa värikästä Välimeren riemuja tulvillaan olevaa lomakohdetta, ja saavuin melankoliavoittoiseen rantakohteeseen jossa muutama turisti rohkeasti suunnisti vettä kohden muiden värjötellessä terassikatosten alla. Aurinkovarjot olivat supistaneet siipensä suppuun ja aurinkotuolit oli pinottu kekoihin sadetta piiloon. Taivas oli harmaansininen ja meren välimerellinen turkoosinvihreä oli sekin vaihtunut harmaansiniseksi.

Taivas on violetinharmaa ja meri heijastelee sitä

Vain muutama rohkea uskaltautuu veteen

Päivänvarjot ovat supistaneet siipensä ja aurinkotuolit pinottu uutta parempaa päivää odottamaan

Märkää rantabulevardia Monterosso al Maressa

Ei ainuttakaan asiakasta

Vaikka sadesää on melankolinen, on siinä tiettyä jylhyyttä ja draamaa joka aurinkopäiviltä puuttuu

Moterosso al Mare on Cinque Terren viidestä kylästä ainoa jossa on uimaranta. Se on myös viidestä kylästä isoin ja kaupallisinkin. Siksipä tänne saapuneet ja majoittuneet turistit ovat kahta pettyneempiä sateen sattuessa juuri heidän rantalomansa aikana.



Tunnelman alakuloisuus on tarttua minuunkin. Toisaalta, ihailen meren väriä, taivaan huikeita violetinharmaita pilviä. Maisema on romanttinen, surumielisellä tavalla. Katson kuinka uskollinen ystävä, musta koira, istuu rannalla ja seuraa huolestuneena kun sen isäntäväki on lähtenyt iltauinnille. "Latte!" ajattelen ja sydämestä viiltää terävä ikävä.

Uskollinen ystävä

Aikani rannalla kuljettuani istahdan alas pienen viinibaarin edustalle ja tilaan lasillisen paikallista, erinomaista punaviiniä. Sitä juodessani minulla on aikaa seurata rantabulevardin elämää ja miettiä sitä mitä tällaisella lomakohteella olisi minulle tarjottavaa, tällaisena sateisena päivänä. Ja ajatukseni vaeltaa huomaamatta Kimmon luo.

Tällainen päivä olisi omiaan viettää Kimmon kanssa jossain korkealla olevassa Cinque Terren (überkalliissa) hotellissa ja sen terassilla mistä aukeaa näkymät merelle. Ilman kiirettä, ilman suunnitelmia. Filtteihin kääriytyneenä. Lukien jotain hyvää kirjaa, välillä katseensa kirjasta nostaen ja suunnaten sen harmaalle ulapalle. Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa olisi tähän juuri sopiva, mietin.

Mutta Kimmo ei ole täällä, emmekä me ole überkalliin hotellin terassilla. Aikaakaan ei ole rajattomasti. Kun sade alkaa uudelleen, lähden liikkeelle. Iltakin on hiljalleen jo laskeutumassa Monterosso al Mareen ja keltaiset katulyhdyt syttyvät yksi toisensa jälkeen.

Pienen viinibaarin ulkopöytiä

Hotel Il Gabbiano Monterosso al Maren rantabulevardilla

Bougainvillea kukkii vielä myöhään syyskuussa

Keltaisest katulamput syttyvät yksi toisensa jälkeen

Ja niin palaan Monterosson juna-asemalle. Aurinko menee mailleen ja on pimeää kun saavun La Speziaan. Olen päättänyt että seuraavana päivänä valloitan Cinque Terren kaikki viisi kylää mereltä käsin. Valloitinko? Se selviää seuraavassa postauksessa. Kuten syy pitkiin jonoihin rautatieasemalla.

Ilta on saapunut, vieraat lähteneet

Pysähtynyt tunnelma Monterosson asemalla