Yksin Italiassa, osa 28: Piazzale Michelangelo ja Il Mostro

Viimeisen illan Firenzessä olin päättänyt viettää kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla Piazzale Michelangelon aukiolla, joka sijaitsee korkealla kukkulan kyljessä. Paikkaa kehutaan opaskirjoissa parhaaksi mahdolliseksi kohdaksi nähdä kerralla koko Firenze. Erityisen suosittu se on juuri auringonlaskun aikaan kun aurinko luo viimeiset säteensä Arno-joelle värjäten sen kullanhehkuiseksi. Nimensä näköala-aukio on saanut Michelangelon David-patsaan kopiosta, joka seisoo keskellä aukiota.

Il Mostro

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun kävin Piazzale Michelangelolla. Olin ollut siellä noin 30 vuotta aiemmin, vuosi oli joko 1984 tai 1985. Kesänä jolloin liftasimme silloisen poikaystäväni kanssa läpi Euroopan aina Roomaan asti. Mutta mitään muistikuvia minulla ei ollut Piazzalelta aukeavista näkymistä, patsaan sentään hämärästi muistin. Syy muistikuvien hämäryyteen johtui siitä että olin tuolloin koko Firenze-ajan kauhusta kankea ja pälyilin hermostuneena vasemmalle ja oikealle. Ja siihen taas oli syynä Il Mostro eli Hirviö.

Kun saavuimme Firenzeen 30 vuotta sitten, ensimmäinen mitä muistan oli, että joku antoi minulle lentolehtisen käteen.  Lehtinen oli italiaksi, emmekä ymmärtäneet siitä mitään. Lehtiseen oli piirretty kauhea tuijottava silmäpari ja sen yläpuolella luki: Il Mostro. Loput tekstistä jäi ymmärtämättä. Luulin kyseessä olevan jonkun discon lentolehtisen. Väärin luulin.

Melko pian saimme kuitenkin kuulla kuka tai mikä Il Mostro oli. Kyse oli Firenzessä liikkuvasta sarjamurhaajasta, joka oli erikoistunut syrjäisillä paikoilla lemmiskeleviin pariskuntiin. Il Mostrolla oli tietty toimintamalli: hän iski harvakseltaan mutta aina samoihin aikoihin, kesä- ja syyskuun välisenä aikana. Ensin hän ampui pariskunnan ja sen jälkeen puukotti ja silpoi pariskunnan naisen vartalon veitsellä. Pahimmillaan löytyi yhdestä uhrista 97 puukoniskua. Toiselta uhrilta Il Mostro oli leikannut palan rintaa ja lähettänyt sen poliisille.

Il Mostro tappoi kaiken kaikkiaan 16 henkilöä vuosien 1968 - 1985 välisenä aikana, ja me olimme juuri tuolloin Firenzessä kun poliisi arveli Il Mostron taas iskevän. Il Mostroa ei koskaan saatu kiinni vaikka useita henkilöitä pidätettiin lähes 20 vuotta kestäneiden tutkimusten aikana.

Voitte vain kuvitella että tuona kesänä meikäläinen ei Firenzessä suostunut edes kädestä poikaystävää pitelemään. Il Mostron pelko piti siitä huolen. 

Kuva Il Mostrosta kertovasta italialaisesta minisarjasta

Piazzale Michelangelo

Opaskirjat eivät turhaan aukiota hehkuta. Näkymät sieltä alas kaupunkiin ovat uskomattoman hienot. Il Mostron kadottua jo lähes 30 vuotta sitten pariskunnat ovat palanneet aukiolle viettämään romanttista hetkeä. Mitä pidemmälle ilta eteni sitä enemmän ihmisiä saapui katsomaan upeaa auringonlaskua ja sen viime säteissä kylpevää Firenzeä. Näky oli henkeäsalpaava ja muuttui minuutti minuutilta aina vain hienommaksi.

Antaa kuvien puhua puolestani.

Näkymää yli Firenzen

Palazzo Vecchio nousee esiin punakattoisten matalien rakennusten joukosta

Vasta kauempaa ymmärtää Duomon valtavan koon

Kopio Michelangelon David-patsaasta

Firenzeä suuren synagoogan suuntaan

Minä vaeltelin aukiolla tähyillen alas laaksoon. Kuuntelin katusoittajia joita oli myös kerääntynyt aukiolle turisteja ja romantiikannälkäisiä pareja viihdyttämään. Muutaman sanan vaihdoin puolalais-australialaisen poikaporukan kanssa. Puhe kääntyi yllättäen poltiikkaan. Minä ja puolalainen päivittelimme Venäjän tapahtumia. Australialainen oli ihmeissään, hänellä ei ollut mitään käsitystä Ukrainan tapahtumista, vielä vähemmän Venäjän agressiivisista manöövereistä kuten Suomen ja Puolan ilmatilan rikkomisista. "Oh Gosh!" toisteli aussi kun me puolalaisen kanssa annoimme tulla reaalipolitiikkaa tuutin täydeltä.

Yhden miehen orkesteri

Mies rummuttaa jännää steel-pania ja välillä antaa jalalla tahtia.

Hiljalleen aurinko alkoi laskea ja kamerat napsuivat ja pariskuntien syleilyt tiukkenivat. Piazzale Michelangelo on kieltämättä hyvin hyvin romanttinen paikka.

Yhdet suutelevat, toiset kuvaavat. Jokaiselle jotakin hämärän hetkellä

Ilta pimenee ja valot syttyvät Ponte Vecchion sillalle

Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä hienommalta Firenze ja Arno-joki näyttävät

Yksittäisiä veneitä ja kanootteja lipuu joella

Palazzo Vecchio ja Ponte Vecchio hohtavat kellan ja kullan sävyissä.

Keltaista, kultaista ja hetki hetkelä lisääntyvää yön pimeää

Katusoittajat viihdyttävät yleisöä

Ja niin on yö saapunut Firenzeen. Minä palaan hotellilleni ja pakkaan laukkuni seuraavaa päivää varten. On aika lähteä eteenpäin. Nyt suuntana Luccan keskiaikainen pieni kaupunki lähellä Firenzeä.

Siis öitä. Ja palataan asiaan huomenna uudelleen. Silloin siis suunta kohti Luccaa.

Yksin Italiassa, osa 27: "Italialaiset miehet ovat sikoja"

Matkakertomus jatkuu. Tähän asti tapahtunutta: Tiina on vihdoin päässyt Uffizin galleriaan ja siellä huokaillut ja värissyt ja tärissyt maailman taideaarteiden äärellä. Johtuen virkailijoiden lakkoneuvotteluista on käyntiaika supistunut kuitenkin muutamalla tunnilla. Sillä lähdettävä on sieltä pois ennen kahta. Tiina oli nimittäin edellisenä iltana sopinut tärskyt amerikkalaisen Ashleyn kanssa Piazza della Santa Crocelle (kuten osassa 23 jo kerroin.)

Bull's eye!

Poistuin Uffizista sielu täynnä taidetta. Minulla oli treffit Ashleyn kanssa joten enempään ei aika riittänyt. Enempää en ehkä olisi pystynyt enää vastaanottamaankaan. Ja kun Mao-kelloni oli taas käynyt ylikierroksilla huomasin olevanikin parikymmentä minuuttia etuajassa. En ollut syönyt enkä juonut mitään koko päivänä, joten päätin pysähtyä pienelle kioskille, jonka edessä oli pikkuruinen penkki. Ostin pikkupullon Peroni-olutta ja istahdin penkille sitä siemailemaan.

Eipä aikaakaan kun samaista katua pitkin päristelee suuri pullea mies pienellä skootterilla. Pistää pyöränsä parkkiin kioskin eteen, hakee oluen ja istuu viereeni. Minä haluaisin istua vain rauhassa. lepuuttaa jalkojani ja miettiä näkemääni. Mutta Herra Pullea on seurallisella päällä. Hän haluaa tietää mistä tulen ja mitä teen ja mitä pidän Italiasta. Kyllähän te tiedätte. Mies on hyväntuulinen eikä erityisen tungettelevakaan, joten vastailen lyhykäisesti tämän kyselyihin.

Kun äkkiä puuttuu luonto peliin. Taivaalta tipahtaa päälleni valtava laaki pulunpaskaa. Reilut viisikymmentä vuotta olin onnistunut välttelemään näitä taivaan pommittajia, mutta Firenzen pulu antoi tulla sitten kaikkien lajitoveriensa edestä. Valkeaa löysää paskaa oli hiuksissani. Sitä oli otsassani, silmälaseissani, niin sisä- kuin ulkopuolella. Sitä oli silmäkuopissa.

Valkeat vanat valuivat poskiani pitkin kun sokeutuneena kompuroin kioskiin ja pyysin vettä ja kasvopapereita. Saatuani silmälasit sen verran putsattua että näin koko paskakomeuden alkoi vatsassa kiertää ja pelkäsin yökkääväni kadulle. Kakoen ja nikotellen yritin pitää vatsan sisällön aloillaan samalla kun epätoivoisesti huuhdoin hiuksiani saamallani vedellä. Poissa olivat ihanat viipyilevät fiilistelyt Uffizin taiteesta. Poissa oli myös Herra Pullea. Hetkellä millä hyvänsä laatoittava Suomi-nainen pulunpaskat päässään ei ehkä vastannut hänen ihannekuvaansa skandinaavinaisesta.

Ashley tilittää elämäänsä Firenzessä

Selvittyäni pulunpaskasta jatkan matkaani Piazza della Santa Crocelle, missä Ashley jo minua odottaa. Hän kysyy olenko nälkäinen ja vastaan myöntävästi. Ashley kertoo tietävänsä kivan pikku jokirantaravintolan Arnon varrelta, hieman turistialueen ulkopuolelta. Lähdemme sinne.

Kuljemme pitkin Arnon rantaa ja minä ihailen ja kuvailen upeita palazzoja ja asuinrakennuksia, jotka kertovat Firenzen ylväästä historiasta. Ashley kertoo elämästään Firenzessä ja siitä millaista on olla vaalea amerikkalainen yksinäinen nainen seurankipeiden italorakastajien keskellä.

Firenzen kuuluisin silta: Ponte Vecchio

Palatseja ja asuinrakennuksia Arnon varrella

Me erkanemme Firenzen historiallisesta keskustasta ja kuljemme jokirantaa eteenpäin

Kaupunki, jota halkoo joki, on aina hieman enemmän.

"Italialaiset miehet ovat sikoja"

Istumme jokiravintolassa syöden pastaa kun Ashley alkaa avautua. Hän kertoo toivoneensa tapaavansa Italian vuotensa aikana jonkun mukavan miehen, jonka kanssa viettää aikaansa. Hänen unelmansa oli kokea ikimuistoinen romanssi Firenzen upeissa maisemissa. Ashley toteaa italialaisten nuorten miesten olevan häkellyttävän komeita. Mutta samaan hengenvetoon hän puuskahtaa: "Mutta italialaiset miehet ovat sikoja! "

Kuulen surkuhupaisia ja surullisia tarinoita yrityksistä löytää kiva mies. Tarjokkaista ei tunnu olevan puutetta. Mutta jokainen kontaktinhaluinen kohtelee Ashleya kuin objektia. Ashley toteaakin vaalean naisen olevan italialaiselle miehelle vain saalis, joka edellyttää valloitusta. Jonka arvo laskee heti kun valloitus on tehty. Ashley kertoo pettyneensä kerta toisensa jälkeen. Hän pohtii sitä, että näkee jatkuvasti tavallisia, fiksunoloisia miehiä, jotka käyttäytyvät naista huomioiden, korrektisti, normaalisti. Mutta nämä fiksunoloiset miehet ovat yleensä perheellisiä, heillä on yleensä muassaan vaimo ja usein pieni lapsi. "Kukaan ei rakasta lapsiaan tai ainakaan näytä rakkautta lapsiinsa yhtä avoimesti kuin italialainen mies", Ashley myöntää.

Ashley kertoo tavanneensa edellisiltana, erottuamme, jälleen miehen jonka kanssa hän oli sopinut täksi illaksi deitit. "Toivottavasti et pety vaikka en voi viettää koko päivää kanssasi, vaikka eilen niin lupasin", hän pahoittelee. Minä sanon ymmärtäväni, ja vakuutan etten ole pettynyt. Mutta samalla mietin hiljaa itsekseni, että toivottavasti tästä deitistä ei tule vain yksi uusi pettymys kaikkien aiempien pettymysten jatkoksi. Keskiyöllä sovitut deitit sattumalta kohdatun tuikituntemattoman kanssa eivät kuulosta minusta hyvältä idealta. Jätän kuitenkin tämän sanomatta.

Lounaan jälkeen palaamme vielä keskustaan, Ashley esittelee minulle yhden Firenzen maamerkeistä: Santa Maria Novella -kirkon. Ja sitten onkin hänen aika lähteä kotiin vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan deitteihinsä. Minä jatkan vaeltelua keskustassa.

Santa Maria Novella -kirkko

Amerikkalainen Ashley, joka viettää välivuotta Firenzessä

Istun pitkään puistonpenkillä ja katson miten lapset innostuneina, onnellisina ja jännittyneinä ratsastavat ympäri ympäri ympäri karusellihevosilla. Mietin Ashleyn kertomaa. Mietin sitä miten vaikeaa ihmisen on joskus löytää toinen ihminen. Sellainen hyvä. Mietin lapsia ja mietin lapsettomuutta. Mietin Ashleytä jolla on suuri tarve löytää se oikea rinnalleen. Miten meillä kaikilla on tarve saada ja antaa rakkautta. Ja miten vaikeaa se joskus voi olla. Ja jäljelle jää vain ihmisen ikävä toisen ihmisen luo.

Karusellihevoset laukkaavat ympyrää

Äiti ja poika karusellissa

Isän kanssa on turvallista ratsastaa

Havahdun mietteistäni kun huomaan illan jo pian laskeutuvan Firenzen ylle. Minulle tulee lähes kiire. Olen päättänyt katsoa auringonlaskun hyvin erityiseltä paikalta, kaupungin ulkopuolelta, korkealla sijaitsevalta  Piazzale Michelangelolta. Nyt siis bussia etsimään ja kohti kuuluisaa näköala-aukiota.