Yksin Italiassa, osa 41: Juokse-ja-näe-Pisa-puolessa-päivässä

Tähän mennessä tapahtunutta: Tiina on saanut Cinque Terren katsastettua ja palannut majapaikkaansa. On aika mennä nukkumaan, sillä huomenna on lähtö Sienaan. Lippu on ostettu, mutta kulkevatko junat?

Kahden vaihdon kautta

Jos jotain tekisin nyt toisin, olisi se matkakohteiden järjestyksen vaihtaminen. Siena, jonne olin seuraavaksi suuntaamassa, olisi ollut helppo tavoittaa Firenzestä käsin. La Speziasta kun taas lähtee liikkeelle, joutuu tekemään kaksi vaihtoa, ensimmäisen Pisassa ja toisen Empolissa. Vähän turhaa sahaamista ees-taas, mutta tyhmyydestä on maksettava. No, mikäpä on junassa istuessa ja maisemia katsoessa.

Junalippu minulla on jo hankittuna paikallisjunaan. Sitä ei ole päivätty vaan se täytyy lähtiessä muistaa validoida aseman lippuautomaateissa. Pisan vaihto on merkitty lippuun.

Kun saavun La Spezian asemalle huomaan ilokseni että lakko on ohi ja junat kulkevat taas. Mutta liikenne ei käynnisty täysin kakistelematta ja junani lähtee liikkeelle reilusti myöhässä. Mikä tarkoittaa että myöhästyn auttamatta Pisan vaihdosta.

Jaan pienen hyttivaunun italialaisen nuoren naisen kanssa joka esittäytyy Francescaksi. Hän on kiinnostunut mistä tulen ja minne menen. Luettelen Francescalle tähän astiset matkakohteeni: Rooma, Firenze, Lucca, La Spezia, Porto Venere ja Cinque Terre. Itsestäkin tuo rimpsu kuulostaa vakuuttavalta - olen ehtinyt jo moneen paikkaan ja nähnyt paljon. Aikaa on kulunut tähän kaksi viikkoa.

Francesca tulee apuun kun pohdin jatkoyhteyksiä, jotka olen junan myöhästelyn takia menettänyt. Hän kaivaa esiin älypuhelimensa, tuon taikalevyn, joka kuuluu kaikkien vakiovarusteisiin. Kaikkien muiden paitsi minun. Nopeasti hän kaivaa esiin seuravat jatkoyhteydet ja minä riipustan aikataulut ja junien numerot muistikirjaani.

Minulle jää Pisassa aikaa seuraavan junan lähtöön puolisentoista tuntia. Mietin miten sen ajan käyttäisin. "Kuinka kaukana rautatieasema on Pisan kaltevalta tornilta?" kysyn Francescalta, ja hän vakuuttaa ettei mitenkään kohtuuttoman kaukana. Ehkäpä ehtisin sinne ja takaisin?

Myötäsyntyinen vastenmielisyys Pisaa kohtaan

Kun kotona suunnittelin matkakohteita sivuutin Pisan sen suuremmalti asiaa pohtimatta. Mitä siellä on? Joku vino torni? Ei muuta. Luulen, että vastenmielisyyteni Pisaa kohtaan johtuu monista näkemistäni rujoista Pisan torni -matkamuistoista. Siitä on tullut minulle jonkinlainen antinähtävyys, sellainen jos-ei-mitään-muuta-elämässä-niin-ainakin-Pisan-torni-on-nähtävä ja siitä on hankittava muovinen matkamuisto.

Italiassa Pisa nousi keskusteluihin ensimmäisen kerran Firenzessä. Amerikkalainen, Firenzessä tapaamani ystävättäreni Ashley otti sen puheeksi. Hän kertoi tehneensä kerran päivämatkan Pisaan ja ihastuneensa kaupunkiin. Ashley kertoi että Firenze ja Pisa ovat kilpailleet aina keskenään, ja kun hän kertoi firenzeläisille ystävilleen lähtevänsä Pisaan, olivat he puuskahtaneet: "Miksi Pisaan? Eihän siellä ole kuin se vino torni." Ashley kertoi kuitenkin ihastuneensa kaupunkiin, joka oli hänen mielestään kauneudessaan Firenzen vertainen. Päätin ottaa asiasta selvän.

Hyvin rullaa Arttoo-Dettoo

Muistattehan uskollisen matkakumppanini, tuon Roomasta ostamani repun, joka kulkee myös pyörillä. Kokemus Luccassa oli opettanut että Arttoo-Dettoo kiitää kuin kirppu luistimilla jos maa on tasainen. Mutta mukulakivillä se hoipertelee ja menee kumolleen kerta toisensa jälkeen. Ehtiäkseni Pisan tornille ja takaisin ajoissa oli tärkeää että tiet ovat sileät niin että Arttoo-Dettoo ei aloita taas humalaista hoiperteluaan.

Tie rautatieasemalta Pisan tornille on selkeä: yhtä suoraa katua vain eteenpäin. Pääkatu on mukulakivillä päällystetty mutta suurimmaksi osaksi sen kahdella puolella on tasainen kiviväylä helpottamaan esimerkiksi lastenvaunujen tai polkupyörien etenemistä. Tällä kiviliuskalla Arttoo-Dettoo rullasi mallikelpoisesti ja matka eteni vinhaa vauhtia. Niin hyvin, että päätin pysähtyä pieneen trattoriaan lounaalle. Jos näin menettäisin yhden jatkon Empoliin, ei se haittaisi, aina tulisi uusia junia, vähän kuin vanhoja kolmosen ratikoita Helsingissä.

Linguineja ja meren eläviä

Pisa vakuuttaa kauneudellaan

Lounaan jälkeen jatkan matkaani. Ja askel askeleelta vakuutun Pisan kauneudesta. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä kaupungista. Se on kertakaikkisen hieno, ja todellakin tietyllä tavalla Firenzen kaltainen. Siihen vaikuttaa tietenkin kaupungin halki virtaava Arno-joki ja rakennukset jotka sitä reunustavat.

Pisan historiaa lyhykäisesti

Pisa on hyvin vanha kaupunki. Täyttä varmuutta ei ole siitä kuka kaupungin perusti, muinaiset pelasgit, jotka elivät 1200 eKr vai kreikkalaiset vai etruskit? Varmaa on että jo muinaiset roomalaiset mainitsivat Pisan aikakirjoissaan hyvin vanhana kaupunkina.  Myös kaupungin nimi on ollut mysteeri. Jotkut arkeologit ovat sitä mieltä että nimi viittaa muinaiseen kreikkalaiseen Pisan kaupunkiin, jonka siirtokunta Toskanan Pisa olisi ollut. Varmaa on että etruskit ovat olleet osa Pisan historiaa, siitä todistaa vanha etruskien nekropoli, joka löydettiin vuonna 1991 tehdyissä kaivauksissa.

Pisan merellinen rooli on ollut aina tärkeä osa sen historiaa. Rooman valtakunnan aikaan sen merkitys  kasvoi Pisan ollessa ainoa merkittävä satama Genovan ja Ostian välillä.  Rooman valtakunnan viimeisinä vuosina Pisa ei rappioitunut samalla tavalla kuin monet toiset italialaiset kaupungit, johtuen pitkälti sen kehittyneestä jokiverkostosta ja kyvystä puolustaa itseään.
 
Vuosien saatossa Pisa on taistellut Kaarle Suurta, saraseenejä ja viikinkejä vastaan. Pisan merkitys tärkeänä merellisenä valtiona kasvoi huippuunsa 1200-luvulla kun siitä tuli yksi  historiallisista italialaisista meritasavalloista (Repubbliche Marinare).

Myös seuraavat vuosisadat olivat Pisalle värikkäitä. Kaupunkivaltioiden välisissä kähinöissä se joutui taistelemaan vuoroin Genovaa, vuoroin Firenzeä vastaan. Sanotaan että Pisan alamäki olisi alkanut vuonna 1284, kun Pisan siihen asti mahtava laivasto joutui antautumaan pienemmälle mutta taktisesti hyvin pärjänneelle Genovan laivastolle. Seuraavat vuosisadat jatkuivat sotaisina ja vasta Vittorio Emanuele II toi rauhan Pisaan yhdistämällä riitelevät kaupunkivaltiot kuningaskunnaksi (1861), josta myöhemmin syntyi perusta Italian tasavallalle.

Vittorio Emanuele II katsoo rautatieaseman suuntaan

Pisan vino torni

Minä jatkoin matkaani Pisassa, ohitin Piazza Garibaldin ja jatkoin aina vain eteenpäin. Kunnes yhden nurkan takaa se näkyi: Pisan vino torni. - Ja voi minua vääräuskoista! Se näky oli historiallinen ja hieno. Olin kovasti otettu näkemästäni. En kuitenkaan ostanut muistoksi ensimmäistäkään vinoa muovikönttiä, jotka markkeerasivat tornia ja joita oli myynnissä kaikissa matkamuistokioskeissa.

Piazza Garibaldi

Sileä katuosuus on loppunut ja loppumatka tornille mennään kivilaattoja ja rosoista asfalttia pitkin

Viitta ilmoittaa että tästä pääsee ihan kaikkiin suuntiin. Ei ihme että turisti innoissaan hosuu viitan suuntaan.

Siellä se on: vino torni! Ja näky on hieno!

Kierrän tornille ja Pisan tuomiokirkolle hieman takakautta

Sanotaan että Pisan tornin marmorit olisivat peräisin muinaisesta Ostia Anticasta. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1173, mutta huonosti tehtyjen perustusten ja epävakaiden maasedimenttien vuoksi rakennelma alkoi vajota kaakkoon jo kolmannen kerroksen kohdalla. Tämän jälkeen rakennustyöt keskeytettiin 1178 melkein vuosisadaksi. Seuraavat neljä kerrosta rakennettiin 1272–1278, minkä jälkeen oli taas pitkä tauko. Kallistumisongelman ja Pisan käymien sotien vuoksi torni valmistui vasta 1370

Pisan tuomiokirkko Piazza dei Miracolilla

Piazza dei Miracolilla sijaitsevat Tuomiokirkko, Kastekappeli, Kellotorni ("Pisan kalteva torni") ja Camposanto (hautausmaarakennus)

Täytyihän sitä itsensä kuvauttaa kun kerran tänne asti oli päästy. Matkatoverini Arttoo-Dettoo ei näy kuvassa.

Paluu asemalle

Piazza dei Miracolilta lähdin sitten kipittämään samaa reittiä takaisin. Nyt alkoi olla jo kuuma, päivä porotti täysillä ja jatkuva pieni hölkkä nosti hikipisarat otsalle. Olin jo myöhästynyt edellisestä vaihdosta, mutta seuraavaan ehtisin. Olin tyytyväinen tähän juokse-ja-näe-Pisa-puolessa-päivässä -retkeeni. Se oli kaiken vaivan arvoista.

Aseman kello näyttää 16.10.

Saavun asemalle neljän jälkeen. Seuraava juna Empoliin lähte kello 16.32. Vaihto Empolissa on tiukka, vain viisi minuuttia. Jos ehdin Empolista kello 17.08 lähtevään junaan, olen Sienassa kello 18.14.

Seuraavassa osassa selviää kuinka kävi. Pysykää siis matkassa mukana!