Kaatosade Luccassa
Heräsin aamulla siihen että keittiössä kolisteltiin; majapaikassani siis asui kuin asuikin muita ihmisiä. Juttelin tovin viereisessä huoneessa yöpyvän kiinalaisen nuoren naisen kanssa, joka kertoi asuvansa Münchenissä, ja kerroin yöllisestä seikkailustani. Kiinalainen neitokainen osasi arvostaa tarinani dramaattisuutta ja huudahteli oikeissa kohdissa: "Oh no!" ja "OMG!"
Sitten oli aika pakata Arttoo-Dettoo ja suunnistaa kohti rautatieasemaa.
Olin asemalla hyvissä ajoin, reilu tunti ennen junan lähtöä. Kävin ostamassa lippuluukulta junalipun La Speziaan ja sen jälkeen leiriydyin läheisen kahvilan terassille, mistä oli näköyhteys asemalle. Siltä varalta, että asema alkaisi vaivihkaa liukua tiehensä. Olin oppinut että Italiassa voi tapahtua ihan mitä vaan ja päättänyt varautua nyt kaikkeen.
Mukavasti aika siinä menikin vaikka hiljalleen alkoi taivaalle nousta tummia pilviä. Alkoi ripsotella mutta minä istuin ison markiisipäivänvarjon alla ja koin olevani sateelta turvassa. Sade yltyi ja minä yhä nököttelin varjoni alla. Sade lisääntyi ja päivänvarjon markiisi alkoi vettyä sateen valuessa sen reunoilta isoina noroina. Ja yhä minä istuin päivänvarjon alla. Siirsin vain Arttoo-Dettoo -reppuani vähän keskemmälle varjoa. Muut terassilla istujat siirtyivät suosiolla sisätiloihin.
Taivas aukesi tai repesi, miten vain. Se putosi niskaan. Vettä tuli äkkiä aivan hurjalla voimalla joka rysähdytti päivänvarjoni rikki ja alta nanosekunnin olin kastunut luita ja ytimiä myöten. Nappasin Arttoo-Dettoon kainalooni ja siirryin sisätiloihin vettä valuvana. Että näin hauskasti se tämäkin päivä sitten alkoi!
Maisemia junasta
Sade oli jo laantunut kun siirryin asemalle. Juna löytyi helposti, se oli pieni graffitein somistettu paikallisjuna, hidaskin, mutta ei se minua häirinnyt. Katselin maisemia junan ikkunasta, nyt niistä sai aivan eri tavoin irti kuin mitä luotijunalla 250 km/h matkustaessa. Alkumatkasta ikkunat olivat sen verran höyryssä ja vesitippojen täplittämiä että kuvauksesta ei tullut mitään. Ajan myötä viima kuitenkin kirkasti ikkunoita sen verran että sain maisemia myös kameraan tallennettua.
 |
| Toskanalaista maisemaa junasta nähtynä |
 |
| Tällaisena olen nähnyt Toskanan mielikuvissani: pinjoja, sypressejä, suippoja tuijia, vehreää ja vehmasta |
 |
| Ikkunasta vilistää ohi viinitarhoja ja muita viljelyksiä |
 |
| Siltainsinööreillä on riittänyt työtä kun Italiaan on viritelty moottoritieyhteyksiä paikasta toiseen |
 |
| Toskanalaista kukkulamaisemaa |
 |
| Viareggiossa on junanvaihto |
 |
| Täälläkin on satanut hetki sitten |
Luccasta ei ole suoraa junayhteyttä La Speziaan, vaan junaa pitää vaihtaa Viareggiossa. Vaihtoaikaa viitisentoista minuuttia. Aseman ilmoitustauluilla pyöri italiankielistä tekstiä, jossa puhuttiin jotain seudun junista ja seuraavista päivistä. Enempää en selvää saanut. Kuten en myös vähän väliä kovaäänisistä kajahtavista kuulutuksistakaan, jotka tuntuivat käsittelevän samaa aihetta.
Carrara ja Michelangelo
Viareggiosta matka jatkui kohti La Speziaa. Kun äkkiä vetoisen ja vanhan junavaunun täytti vahva kivipölyn haju. Olimme saapumassa Carraraan, Italian kuuluisaan marmorinlouhintakaupunkiin. Kivipölyn tuoksu ja samaan aikaan näköpiiriin ilmaantuvat valkeat vuoret tekivät yhdessä täräyttävän vaikutuksen. Muistin kotona katsomani BBC:n dramatisoidun Michelangelon elämäkerran. Miten hän vietti useamman vuoden Carrarassa etsimässä juuri oikean kokoista ja riittävän puhdasta palaa marmoria David-veistostaan varten. Muistin samalla myös toisen ohjelman, jossa kerrottiin miten marmoripaloja leikataan kalliosta nykyisinkin vanhoilla metodeilla ja miten mutkikasta on suurten marmoripalojen tuominen vuorilta alas Carraran kaupunkiin.
 |
| Marmorilohkareita junaradan varrella |
 |
| Carrara elää marmorista |
 |
| Carraran kaupungin asema - takana valkeita marmorivuoria |
 |
| Maailman hienoin marmori tulee täältä |
 |
| Näiden vuorten kupeesta on louhittu marmoria mm. Pantheoniin, Trajanuksen pylvääseen ja Michelangelon Pietá- ja David -patsaisiin |
Carraran valkea ja sininen marmori ovat yksiä maailman arvostetuimmista marmorilajeista. Muinaisessa Roomassa käytettiin runsaasti Carraran marmoria, samoin useimmat renessanssin patsaista on veistetty juuri tästä ainutlaatuisesta kivestä.
Wikipedia listaa nykyaikamme merkkiteoksia ja rakennuksia, joiden materiaalina on ollut Carraran marmori. Mukaan mahtuu myös meidän oma Finlandia-talomme:
- Marble Arch, London
- Duomo di Siena, Siena, Italy
- Sarcophagus of St. Hedwig, Queen of Poland, Cracow, Poland
- Manila Cathedral (interior), Manila, Philippines
- First Canadian Place, Toronto, Canada
- Sheikh Zayed Mosque, Abu Dhabi, UAE
- Harvard Medical School buildings, Boston, Massachusetts, USA
- Oslo Opera House, Oslo, Norway
- Normandy American Cemetery and Memorial (Crosses and Stars of David), Normandy, France
- Peace Monument, Washington, DC, USA
- King Edward VII Memorial, Birmingham, UK
- Akshardham, Delhi
- Aon Center (Chicago) Chicago, Illinois, U.S.
- Robba Fountain, Ljubljana, Slovenia
- Finlandia Hall, Helsinki, Finland
- Devon Tower, Oklahoma City, Oklahoma, USA
Carrara tunnetaan maailmalla myös toisesta perin erilaisesta faktasta; Carrarassa syntyi aikoinaan ensimmäinen eurooppalainen anarkismiliike. Kun tarkemmin ajatellaan, se ei ole ihme. Työ avolouhoksilla oli äärimmäisen raskasta ja kaivostyöläisten työolot olivat erittäin huonot. Monet kaivostyöläiset olivat tuomittuja rikollisia tai lakia pakenevia henkipattoja. Työ kaivoksilla oli niin raskasta ja työlästä että suurta seulaa ei ollut työvoiman palkkauksessa; riitti että henkilö oli valmis louhimaan marmoria ja hänellä oli riittävästi lihasvoimaa ja kestävyyttä.
Kaivosmiehillä ja marmorinlouhijoilla oli perinteisesti radikaaleja ajatuksia ja radikalismista tuli eräänlainen traditio kaivostyömiesten keskuudessa. Monet Belgiasta ja Sveitsistä karkotetut väkivaltaiset vallankumoukselliset löysivät turvapaikan Carrarasta ja perustivat sinne ensimmäisen tunnetun anarkistiryhmän vuonna 1885.
Juna ei kauaa seissyt Carraran asemalla, eivätkä ajatuksenikaan enää pidemmälti askaroineet Carraran marmorissa tai Michelangelossa. Olin lähestymässä La Speziaa, mistä päämääränäni oli suunnata kohti Cinque Terren viittä maata (Cinque Terre on sananmukaisesti Viisi Maata).
Mutta siitä seuraavassa postauksessa lisää. Stay tuned!
2 kommenttia:
Hienoja kuvia ja mielenkiintoista matkakertomusta, mutta ihan aluksi kirvoitti äänekkäät naurut:"...kahvilan terassille, mistä oli näköyhteys asemalle. Siltä varalta, että asema alkaisi vaivihkaa liukua tiehensä."
Olin jo tuossa vaiheessa oppinut että ihan mikä vaan on mahdollista. Tiukalla katseella naulitsin sen aseman paikoilleen sieltä terassilta. Varmuuden vuoksi.
Lähetä kommentti