Otepää ja 10 ihmettä - 5. ihme: Elämyksiä korkealta

Viro on pääosin hyvin tasaista. Sen huomaa ajaessaan vaikkapa A2-tietä Tallinnasta Tarttoon. Peltoja, laajoja tasankoja, kuusiaitaa. Jos suoraan sanotaan, tie on koko lailla tylsä. Siksi yleensä neuvonkin asiakkaillemme vaihtoehtoisia ajoreittejä, eivät yhtä nopeita kuin A2, mutta mielenkiintoisempia.

Kun Tartosta lähdetään ajamaan kohti Otepäätä, maisemat muuttuvat tyystin. Joka kerta kotiin palatessani Etelä-Viron kumpuilevat mäet sykähdyttävät; äkkiä Tatran kohdalla huomaa katsovansa sinisiä mäkiä, jotka seurailevat toisiaan horisontiin asti.

Otepää on Viron korkeimmalla sijaitseva kaupunki (151 m). Se asettuu ylängölle, ja on tyypillistä kumpumaisemaa vehreine mäkineen ja kauniine laaksoineen.  Maisema viehättää silmää, on virkeä, eloisa. Eri vuodenaikoihin maisema vaihtaa väriään, keväällä on yleissävynä hento vihreä, kesällä vahva vihreä ja syksyllä keltapunainen. Kaikkina vuodenaikoina maisemat ovat yhtä upeat.

Minun viides Otepään ihmeeni ovat elämykset, joita korkeus tarjoaa. Näköalatornit, kukkulat ja mäet, joista esteettömät näkymät jatkuvat silmänkantamattomiin. Korkealta näkee kauas, sanotaan. Ja sanotaan sitäkin, että korkealla tuulee. Molemmat pitävät Otepäällä paikkansa. Ja kun sanomaan aloin, niin sanonpa vielä senkin, että ellei ole kiivennyt ainakin yhdelle mäelle tai yhteen torniin, tuntenut ylängön tuulta hiuksissaan, auringonkiloa silmissään tähytessään kaukaisuuteen, ei ole kokenut Otepäätä täydellisesti.

Näkymää Otepään uudesta hyppyritornista

Helpoiten pääsee korkeuksiin nousemalla - joko portaita tai hissillä - Otepään uuteen hyppyritorniin, joka on kaupungin ylpeä lisä sen talviurheilutarjontaan. Torni seisoo Tehvandin urheilustadionin viereisellä mäellä ja sen näköalatasanteella seistessään on samalla Viron toiseksi korkeimmassa kohdassa. Hyppyrin seinässä on huimapäille 34 metrin korkeuteen kohoava kiipeilyseinä.

Toinen kaupungin keskustassa oleva näköalatasanne on Otepään Linnavuori, josta aukeavat huikeat näkymät etelään. Linnavuorelta lähtee myös Otepään seikkailupuiston huima ilmalento, joka on 300 metriä pitkä ilmarata, jossa korkeimmillaan mennään 30 metrin korkeudella. Linnavuorella on nimensä mukaisesti myös vanhan linnan rauniot.

Näkymää Linnavuorelta alas laaksoon ja etelään

Huima ilmelento, joka alkaa Linnavuorelta ja päättyy Seikkailupuistoon

Hyppyrimäki ei ole Otepään ainoa näköalatorni. Sen ohella voi maisemaa katsoa kahdestakin tornista, toinen virallinen, toinen ei niin. Jälkimmäinen on Väike Munamäen (207,5 m) huipulla oleva masto, jonka huipulla on pieni tasanne. Kiipeämistä sinne ei ole kielletty, mutta eipä se taida olla silti ihan sallituakaan.

Minä olen käynyt mastossa kolmeen otteeseen. Ensimmäisen kerran otepääläisen ystävättäreni Kerstenin kanssa. Toisen kerran Kimmon kanssa - halusin näyttää myös miehelle näitä käsittämättömän upeita maisemia, jotka mastosta avautuvat. Ja kolmannen kerran yksin.

Luulen, että maston huippu on korkein kohta minne ihminen voi Virossa mennä, jopa korkeampi kuin Suur Munamäen suhteellisen matalan näkötornin tasanne. Tämä tosin vain minun arveluani ja siis epävirallista tietoa.

Keskimmäinen kerta oli jäädä viimeiseksi. Nousimme siis mastoon yhdessä Kimmon kanssa. Minulla roikkui kamera kaulassani ja ahnaasti odotin pääseväni huipulle kuvaamaan. Maisemat olivat upeat.

Siinä minä sitten räiskin kuvia ohuesta metalliritilästä tehdyllä tasanteella, kun Kimmo innostuneena ilmoittaa: "Huomaatko kuinka tämä heiluu?!" Ja vasta silloin minäkin huomasin sen. Ja äkkiä alkoi minua huimata. Tartuin kaiteeseen kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Sisälläni velloivat sekalaiset tunteet: yhtäältä huimaus, toisaalta halu kuvata mahtavia maisemia. Jälkimmäinen voitti. Joskin hetkeksikään en päästänyt toista kättä irti kaiteesta.

Kolmannen kerran kiipesin torniin yksin - vain voittaakseni tuon korkeanpaikan pelon, josta en aiemmin ollut tiennyt kärsiväni.

  Näkymää mastosta Võrun suuntaan.

Latte pitää kaikki neljä tassuaan tukevasti maan pinnalla. Väike Munamäeltä on sen mielestä ilman mastoakin riittävän hienot maisemat. Takana nyttemmin toimintansa lopettaneen laskettelumäen hissi.

Jos Väike-Munamäen torni on liian extremeä, on Käärikun lähellä oleva Harimäen näköalatorni sitten riittävän tukeva ja turvallinen aremmankin maisemabongarin kiivetä. Torni sijaitsee viimeisten mittausten mukaan 211,3 m merenpinnan yläpuolella .Se on puusta tehty 28 m korkea rakennelma, jonka ylin tasanne sijaitsee 24 metrin korkeudessa.  Tornista aukeavat näköalat Otepään mäille ja Väike Emajõen laaksoon sekä Karulan ylängöille.

Harimäen toteemi, takana näkötorni

Harimäellä olemme käyneet useasti, kaikkina vuodenaikoina. Eritoten keväisin ja syksyisin olen tavannut kiivetä sen huipulle kuvaaman maisemia, jotka vaihtavat väriään, suurina värikkäinä pintona.

Harimäeltä Karulan ylängöille

Näkymää Harimäen tornista.

Vihreitä vyöhykkeitä Valgjärven suuntaan

Maisemaa Käärikun suuntaan.

Kuten sanoin tämän postauksen alussa, korkealta näkee kauas ja korkealla tuulee. Joskus korkealla voi huimatakin. Mutta varmaa on, että korkealta löytää näkymiä, joista tasamaan tallaajat eivät voi uneksiakaan!

Ja nämä elämykset ovat minun viides Otepään ihme. Antakaa katseenne kiitää kaukaisuuteen!