sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Latte goes to Hollywood

Hojo, hojo, minä, jeah!

Koska minun on annettu ymmärtää, että minulla on runsaasti ihailijoita, on vain oikeus ja kohtuus fanejani kohtaan liittää oheen virallinen ihailijakuvani, joka otettiin eilen  kun Johtokunta palasi kotiin Türin messuilta. Niistä en sano mitään.

Tässä tämä, arvostavasti ja kiittäen



Teidän Lattenne

3 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Latte jätti tuossa kertomatta, mutta paljastan, että Hollywood sijaitsee 23 kilometriä Tartosta Tallinnaan päin 2-tien varrella Laevan kylässä.

Vieressä on Valion valtava Laevan meijeri, joka Tallinnasta päin tultaessa näyttää pimeällä suorastaan siltä kuin olisi tulossa johonkin kaupunkiin.

Hollywood-teksti ilmestyi tuohon entisen hiekkakuopan rinteeseen eräänä yönä 1996 eikä kukaan tiedä, kuka sen sinne pystytti. Epäillään taideopiskelijoita. Viereisen burgeriputkan omistaja on siitä lähtien huoltanut tekstiä ja uusinut vanerista sahattuja kirjaimia aina tarpeen mukaan. Hollywood onkin muodostunut tuon pikaruokapaikan toiseksi nimeksi.

Postimees-lehdessä vuodelta 2006 on asiasta juttu.

Ja näin lopuksi voit vielä kuunnella aiheeseen liittyvän kappaleen YouTubesta (suomalaistekoa, muuten).

OnuKoo kirjoitti...

Hau!
Oli mukava tavata eilen, vaikka vain lyhykäisesti. Toivottavasti sait aikasi takapenkillä kulumaan. Aika salskealta näytät tuossa kuvassa. Kannattaisi ehkä lähettää ihan sinne oikeaankin Hollywoodin. Tiedä vaikka tekeillä olisi uudenajan Lassie.

Tiina Linkama kirjoitti...

OnuKoo-ystäväiseni, Lassie oli tyttö! (Vaikka kuulemma sitä esittikin uros). Ja vaikken minä nyt olen ihan täysi uroskaan, kiitos snips-snaps-leikkauksen, en minä tyttöjen rooleja ota vastaan. Ehkä Rin-Tin-Tin voitaisiin tehdä uudelleen. Tai poliisikoira Rex, vaikka se onkin eurooppalaista tuotantoa.

T. Latte