lauantai 8. tammikuuta 2011

Latte kertoo: 1000 ISO:n norkoilua

Hojo hojo ja hiiohoi,

minä, Latte, tässä taas kirjoittelen pitkästä aikaa. Eilenhän sai Rummukainen palstatilaa, ja tänään on sitten minun vuoroni. Sehän on ikäänkuin oikeus ja kohtuus, eikö vain?

Mistä päin aloittaisin tarinaa auki kerimään, niin että tuo hieman outo otsikko aukeaisi lukijoille? Aloitetaan vaikka näin:

Rotumääritykseltäni olen Avustava koira. Avustan ihan ältsisti ja aina kun siihen on mahdollisuus. Erityisen mielelläni avustan keittiöhommissa, mutta useimmiten ei apuani oteta erityisen suopeasti vastaan. "Nenä pois!" ja "Väistä!" ja "Ei, ei, ei, EI!" ovat yleisimmät kiitokset mitä saan avustamisestani.

Tänään Äiskä kuitenkin testaili kameraansa ja kokeili millaista jälkeä tulee sisätiloissa harmaana päivänä 1000 ISO:n herkkyydellä. Siitä ISO-asiasta en ymmärrä mitään, totta puhuakseni. Mutta sen huomasin, että kun Äiskä oli sen 1000 ISO:n maailmoissa, ei se tylyttänyt minua yhtään vaikka hengailin iskän kantapäillä ikäänkuin auttaen Iskää keittiöhommissa. Norkoiluksi sitä kutsuvat, minä sanoisin ennemminkin uteliaisuudeksi. Olen uudishimulik, kuten virolaiset niin mukavasti asian ilmaisevat.

Olemme siis tässä aamussa. Asiakkaat olivat syöneet aamiaisensa ja lähteneet sitten ulos. Kinkkuja oli jäänyt aamiaistarjottimelle kovin monta, panen ilahtuneena merkille.

Kas, juustot ovat kaikki menneet, mutta leikkelelautasella on vielä kinkkua, salamia ja lauantaimakkaraa.

Iskä pakkaa kinkut pois, ihan kaikki, eikä minulle tipu mitään.

Margariinia, hmh, aika namia sekin.

Iskä siirtää tarjoiluastiat ja mehukannut astianpesukoneeseen.

Tarkistan vielä, mutta kyllä se niin on että kinkut ovat kadonneet.

Arvaan kyllä minne on kaikki herkut piilotettu.

Iskä heittää joulukinkun jämät roskikseen. En ole uskoa silmiäni!

Sinne menee! Voi, voi.

Tiskikoneen alakori on täynnä astioita menossa pesuun. Nyt on oltava nopea, jos haluaa päästä apajille. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa tulee huudot.

Nyt täytetään yläkoria, sinne menevät mm. asiakkaiden jugurtti-myslikulhot.

Jugurttia on tippunut koneen kannelle. Nopea avustus ennenkuin kansi menee kiinni.

Tähän sitten ne aamutoimet päättyivätkin. Leikkeleet olivat kadonneet jääkaappiin. Joulukinkun jämät roskikseen. Ja astiat astianpesukoneeseen. Äiskäkin havahtuu kameran takaa ja tutkii ottamiaan kuvia: "Aika suttusta, ei riitä 1000 ISO:a" Äiskä toteaa.

"Kokeillaanko 2000 ISO:a" minä ehdotan, "Ja tehdään sama uudelleen, aloitetaanko kinkuista tai niistä joulukinkun jämistä?" 

"Menes nyt siitä norkoilemasta!" Äiskä toteaa, ja jatkaa "Äläkä kuvittelekaan että tästä tulee joka-aamuinen tapa!"

Että tällainen tarina. Pieni. Vähän niinkuin se kansanlaulu. Jossa ei sanoja ollenkaan.

Ei muuta.

Moi.

Latte

5 kommenttia:

emo kirjoitti...

Voi sua Latte-parka! Olisit varmasti tiskannut astiat paremmin ja ekologisemmin kuin tuo kone. Nyt pääsee pesuainemyrkyt ties minne luontoon, kun taas sinun päästösi ovat nopeasti maatuvia ja jopa lannoittavia. Osanottoni.

Vaahtera-Maria kirjoitti...

Voi ku tylsää, ei siis yhtään suupalaa, armotonta! Olit, Latte, kyllä todella jämy, kun kuitenkin vain tyydyit toteamaan, että herkkuja ois...

Hyvä poika, hyvä poika! :D

Varmasti siitä tottelevaisuudesta niitä herkkupaloja sitten saakin.

Kimmo Linkama kirjoitti...

Onneksi ei Latte (eikä Rummukainenkaan) jäänyt kokonaan ilman näitä aamuherkkuja.

Kuten tunnettua on, ihmisillä on usein tapana säilyttää erilaisia jämiä ensin jääkaapissa jonkin aikaa ja vasta sitten heittää ne pois. Karvajätkäperheessä jämille löytyy filantrooppista käyttöä merkittävästi ennen "tuota ei kukaan kyllä enää syö" -päivämäärää.

Niinpä iltasapuskalla löytyi kupista herkullinen combo salamia, lauantaimakkaraa ja savukinkkuleikkelettä höystettynä nappuloilla.

Molemmat kupit tyhjenivät ennätysajassa.

OnuKoo kirjoitti...

Tsemppiä Latte!

mm kirjoitti...

Aika kilttiä koiraa esitetään jääkaapin ja roskiksen edessä :)