maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kesä alkoi tänään klo 14.29


Kalenteriimme on painettu tämän päivän kohdalle: Suve algus kl 14.29 (käännös: Kesä alkaa klo 14.29). Mistäköhän tuokin kellonaika lasketaan, voi vain ihmetellä. Tänään on joka tapauksessa vuoden pisin päivä ja pohjoisessa ei aurinko laske lainkaan.

Jos tänään piti kesän alkaa, joku oli unohtanut kertoa sen säiden herralle. Vettä on tullut aamusta alkaen.  Aamupäivällä sade oli keveää kuin harso, mutta aika tarkkaan almanakan antaman kellonajan pintaan tipahti taivas sitten niskaan isona harmaana filttinä.

Että sellainen kesäkauden alku.

Kun kotona ei jaksanut istua kuuntelemassa miten sade rummutti ikkunaa lähdin sitten ajelulle lähiseduille. Sade ja usvahan ovat aika dramaattisia kuvauskohteita.

Mukana oli tällä kertaa Olympus SP-560UZ00, sellainen kindermunasta tullut kamera sekin, joka paikkaa Canonia, joka on yhä huollossa (kuulin juuri että kameran emolevy on rikki ja korjaus on kallis.... mur mur)




Näkymää Otepään tieltä matkalla Tarttoon

Pangodinjärvi ja saari

Kortteita Pangodinjärveltä


Elvajoki iloisesti pulputtelee Lustimäen luontopolun reunamalla

Ja lopuksi vielä muutama värikuva muistuttamaan, ettei sateinen päivä kuitenkaan ole pelkästään mustavalkoinen:


Sähköpylväitä Otepään tien reunamalla


Nämäkö ovat nyt virallisen kesän peltoja? Ruskan väreissä!


Joutsen lähtee lentoon alhaalla laaksossa

Eipä näitä kuvia katsellessa uskoisi, että tänään se kesä sitten virallisesti alkoi, ainakin meidän kalenterimme mukaan. Ei paljon naurata, jos se tällaisena jatkuu tästä eteenpäin!

7 kommenttia:

OnuKoo kirjoitti...

Eilen töihin ajellessa ajattelin, että on jo kesäkuun 21.pvä ja päivä pisimmillään - ja kesä ei ole vielä edes alkanut!!! Iltapäivällä näin uutisen, jossa povailtiin koleaa ja sateista aina syyskuulle saakka... on tosiaan lottovoitto syntyä näille leveysasteille :/

Sylvia kirjoitti...

Niinpä, kumma talvi ja sitä seuraava kumma kesä. Ei täälläkään mitään tahdo kesästä tulla, on semmoista joka-toinen-päivä-ilmaa. Nyt tosin on paistanut pari päivää mutta ei mitään lämpöennätyksiä, ei, ei!
Saat lueskella Saima Harmajan rakkausrunoja sadetta katsellessasi:
"Sade on viskannut koivuun verkot loistavat!"

Marjattah kirjoitti...

Muistaakseni viime kesänä ei tarvinnut kertaakaan kastella puutarhaa, näinköhän tulee samanlainen kesä? Kuunnellaan siis Debussy'n "Puutarhoja sateessa", ja otetaan kauniita sadekuvia kuten Tiina :)
-Sainhan ne auki kun kutimen kanssa odottelin sivun latautumista taas täällä mökkiläppärillä.

Muuten näyttää sinulla olevan niin kova draivi päällä, ettei perässä pysy :) Ilman sadepäiviä et ehkä kerkiäisi kirjoittaa niin paljon? Toivotaan silti aurinkoista juhannusta Otepäälle! Kuin myös kaikille.

Rummun ema kirjoitti...

Ei paljon eroa mustavalkoisten ja värillisten kuvien välillä-yhtä harmautta. Hieno tuo viimeinen joutsenen lentoonlähtö kuva varsinkin.
Kyllä on kesää...vai onko???

Timo kirjoitti...

Hyviä kuvia! Toisaalta suomalaisen näköistä, muttei sitten kuitenkaan ihan...

Hyvää suvea!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Rummun ema kommentistasi.

Timolle - olet oikeassa, maisemat näillä suunnilla ovat kesäiset Suomen tapaan, siis silloin kuin ovat, mutta erojakin löytyy. Yksi on tuo mullan väri, joka on monin paikoin häkellyttävän punaista.

Myös lehtipuut ovat täällä yleisemmät kuin Suomessa, kuusia on toki, mäntyjä tietenkin myös, mutta välissä on suuria sekametsiä täynnä lehtipuita.

marja p kirjoitti...

Vai alkoi siellä nyt kesä! Hauska huomata, että teillä kesä alkoi ja täällä joidenkin mielestä se jo Juhannuksena loppuu. Nautitaan kuitenkin tästä kesän kauneudesta, en suostu ainakaan itse puhumaan vielä syksystä, joka tulee aikanaan. Onneksi jokaisella vuodenajalla on omat hyvät puolensa - kesä on kuitenkin paras!!! Mansikat (muutamat jo pihalta löydetty ja syöty), kantarellit, saunominen, uinti jne