keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

You're so vain - turhamaisesta yhteiskunnasta

Turhamaisuus ja itsetehostus ovat avainsanoja tämän ajan arvomaailmalle.

Yhä useamman nuoren, ja ei aina niin nuorenkaan, päämäärä elämässä on olla tunnettu. Sen sijaan, että päämääränä olisi tehdä jotain, jonka kautta henkilöstä tulee kuuluisa, on päämäärä itse kuuluisuus. Ja tilaisuuksia tähän tietenkin on tarjolla. Televisio tursuaa, niin Suomessa kuin Virossa, muista niin sanotuista läntisistä sivistysvaltioista puhumattakaan, erilaisia Big Brother -tyyppisiä ohjelmia, joissa tavalliset ihmiset, joilla ei ole sinänsä mitään näyttöä tai osaamista oikein millään elämän osa-alueella, pääsevät esille.

Mikä saa ihmiset janoamaan julkisuutta, tunnettuutta? Raha? Vai turhamaisuus ja itsetehostus?

Aloitin kirjoituksen toteamalla että julkisuushakuisuus on tyypillistä omalle ajallemme. Ja totean perään, ettei tuo turhamaisuus ole kuitenkaan vain tämän aikakauden tuote.

Mikä tuo tällaiset ajatukset mieleen? Kerron:

Carly Simon, amerikkalainen 60- ja 70-luvulla erityisesti vaikuttanut kirjoittaja-laulaja sävelsi ja sanoitti vuonna 1972 kappaleen: You're so vain (suom. Olet niin turhamainen). Joka oli mukava kappale, joka nousi nopeasti listoille ja pysyi siellä pitkään niin USA:ssa kuin Englannissakin.

Laulu kertoo miehestä, joka on rikkonut Carlyn sydämen. Ja sen tunnettu ja uteliaisuutta kutkuttava kertosäkeistö menee:


You're so vain

You probably think this song is about you

You're so vain

I'll bet you think this song is about you

Don't you? Don't you?

(suom. Olet niin turhamainen, että arvaan sinun kuvittelevan, että tämä laulu kertoo sinusta)

Sinänsä vallan nokkela sanoitus.

Carly Simon ei ole koskaan kertonut kenestä laulu kertoo. Ja tätä on arvuuteltu nyt jo 38 vuotta! Turhamaisista turhamaisimmat, kuten Warren Beatty, ovat julistaneet olevansa laulun kohde. Muita kandidaatteja ovat olleet Kris Kristoffersen ja Mick Jagger. Ja moni moni muukin on ollut vitivarma, että laulu kertoo juuri hänestä.

Voiko olla enää surkuhupaisampaa!!! Turhamaiset ihmiset kisaavat ja väittelevät siitä kuka heistä voisi olla tuo Turhamaisuuden Ikoni.

Miksi tämä juuri nyt tulee mieleeni? Kerron:

Viime viikolla Carly Simon paljasti että tulevalla albumillaan hän tulee kuiskaamaan henkilön nimen kappaleen instrumentaaliosuuden aikana. Ja tämä oli Uutispommi!!!

Kun avasin CNN-uutiskanavan nettisivut 28.2.2010 aamulla lukeakseni lisää Chileä ravistuttaneesta 8.8 asteen maanjäristyksestä, oli CNN:n  pääuutinen se, että Carly Simon (ehkä) paljastaa 38 vuoden jälkeen, ketä laulu koski. Vasta kakkosuutisena oli yksi maailmanhistorian voimakkaimmista maanjäristyksistä, joka vaikutti ja tulee vaikuttamaan miljoonien ihmisten elämään.

Puhuttaessa turhamaisesta yhteiskunnasta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tuon asian esiinnostamisesta. En katso mitään Tosi-Tv ohjelmia, sillä elmässä on mielestäni ihan eri arvot kuin noilla itseään esiin tuovilla ja turhista kilpailevilla ihmisillä. Mikä on meidän kuusikymppisten tulevaisuus näiden nuorten tarttuessa ohjaimiin?

Kysyn vain, minä vanha kalkkis.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Kyllä blogien seuraaminen on sivistävää. En ollut koskaan kuullut Carly Simonista. Piti ihan mennä kuukkeloimaan.

Ihan ekalla kuulemalle ei kappalekaan saanut mitään väristyksiä aikaiseksi. Ehkäpä siksi kuuluisuuskin on jäänyt minulta pimentoon. No, enpä ole jäänyt paljosta paitsi :)

Olen minä kyllä muutenkin tynnyrissä kasvanut. Joskus lehdissä näkyy lööppi jostain kuuluisuudesta, josta ei ole harmainta hajua. Sitten kun yrittän sivistää itseään, onkin kuuluisuus juuri joku bigbrotherlainen (vai mikä se oli) :)