lauantai 27. maaliskuuta 2010

Kevättä etsimässä

Ei ole aina helppoa meillä Villin Pohjolan asukeilla. Kun kevät antaa odottaa itseään tai temppuilee kuin ailahteva nainen. Hetken lupaa, sitten jo peruu kaiken lupaamansa.

Lähdettiin tänään reippain mielin etsimään kevään ensi merkkejä, joita kameraan tallentaa. Päämääränä tuottaa mainio "kevät"-kuva, joka istuu  Digital Photography Schoolin antamaan tehtävään. Aurinkokin paisteli viehättävästi kun startattiin Villa Ottilian pihasta kohti seikkailuja.

Suunnaksi valittiin lopulta Taevaskoda, josta olen usein kertonut ja jota usein valokuvinkin täällä esitellyt. Tarkempi kohde: Ahja-joen pato, joka on nyt auennut jääkuorestaan ja syöksee vettä vinhaa vauhtia. Eikö siinä ole kevään ydin: vesi murtaa jäiset kahleensa... 

Tiedä sitten kuinka kävi. Kovasti puuhastelin kameran ja tripodin kanssa. Kunnon oppilaan tavoin hain sopivia kuvakulmia ja etsin ns. luovia ratkaisuja tehtävään. Ähisin ja puhisin ja sain lopulta jokusen kuvan aikaiseksikin. Joista esittelen teille pari mielestäni parhainta:







Ahjajoelta jatkettiin matkaa ja pysähdyttiin muutamassakin pittoreskissa paikassa. Vaan aurinko alkoi leikkiä piiloleikkiä kanssamme, ja kuvista tuli sävyiltään perin melankoliset. Mutta keväästä näissäkin kuvissa mielestäni on selkeästi kysymys.

Meillä täällä Villissä Pohjolassa vain kevät on erilainen kuin vaikkapa Australiassa tai Floridassa. Meidän keväämme ei aina viserrä pirteänä kuin pikkulintu, eikä se välttämättä säteile lehtivihreän hienoissa sävyissä. Meidän keväämme joutuu puskemaan jään läpi, ja sen ensimmäiset sävelet ovat mollivoittoiset, raskaat.







Raskas on Pohjolan talvi, ja tänä vuonna ehkä aiempaa raskaampi, johtuen valtavasta lumitaakasta. Niinpä kevään täytyy todella taistella tiensä jään ja hyhmän läpi.

Eikä meillä alkukeväästä lentele sitruunaperhoset, kolibreista tai muista eksoottisista eläimistä puhumattakaan. Meillä keväästä kertoo se, että kissat tulevat paistattamaan päivää hetkeksi maaliskuun hailakkaan aurinkoon:





Entäpä kasvit, joko ne lupaavat kevättä? Aika heikosti. Ei viherrä vielä koivunlehdet, eivät nostele päitään leskenlehdet. Ainoa, joka jaksaa uskoa kevään tuloon on paju, joka alkaa kehrätä oksiinsa pieniä pajunkissoja:






Vaan onhan keväällämme silti kauniita sävyjä, jos niitä osaa etsiä puun takaa:


Tässä siis minun kuvasaalis "keväästä". Näistä pitää valita yksi joka lähettää kouluun vastauksena annettuun tehtävään.

Saapi näkee mitä muut koulukaverit ja opettajat kuvastani ajattelevat. Kun kuitenkin koko Digital Photography School on vahvasti jenkkipainotteinen, mikä näkyy myös oppilaiden kuvissa - niin paljon runsaita, kirkkaita, raikkaita värejä, kuin suoraan Pepsin mainoksista.

Mitä tekee siinä Pohjolan tyttö? Vaikea on tosiaan kehittää aiheesta iloista teemaa, jos maisemat, värit ja sävyt ovat tätä luokkaa. Kauniita, mutta eivät ehkä vastaa keskiverto-amerikkalaisen käsitystä kevään tulosta.

Huokaan siis uudelleen: ei ole helppoa meillä Villin Pohjolan asukkailla. Joille kevätkin saapuu kivulla ja tuskalla.

8 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Kuvakoosteesi keväästä on monipuolinen ja raikas. Siitä löytää paljon ailahduksia siitä, mitä on tulossa.
Kevät on jään sulamista, silmujen paksuuntumista, elämilläkin kevättä rinnassa. Se uuden ja suuren alkua.
Kauniita kuvia, vaan niitä osasin kuvaajalta odottaakin!

Niina kirjoitti...

Onpa upeita kuvia!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos aimarii, sanasi lämmittivät heti aamutuimaan!

Itse asiassa hyvä että eilen lähdin kuvausreissulle, nyt tulee vettä kaatamalla ja ilma on toooodella ankean näköinen. Eilen sentään aamupäivästä paistoi aurinkokin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos myös Niina!

Minulle itse alkoi kuvia tutkiessani jo nousta uskon puute,kun kuvien värimaailma oli niin tumma.

Toisaalta, kevät on tällainen, sen on todella puskettava itsensä jään ja lumen läpi ennenkuin pääsemme nauttimaan sireenin tuoksusta ja perhosten leikeistä.

Mollamari kirjoitti...

Toinen patokuva todella pysäytti. Upeat värit, veden kohinan kuulee ja sommittelu on hieno. Tykkään myöskin ensimmäisestä pajunkissakuvasta.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Mollamari kommenteista!

Minä olen tänään käynyt läpi patokuvia uudelleen ja vesi vaan vilistelee silmissäni.

Tänään näyttää ihan toiset kuvat niiltä parimmilta! Voi minua päättämätöntä...

Laitan tänään vielä blogiin jokusen kuvan eiliseltä. Tältä päivältä ei tosiaan ole mitään kerrottavaa tai kuvattavaa, ellei satu olemaan inhorealismin ystävä.

Marjattah kirjoitti...

Upeita ja omaperäisiä kuvakulmia löysit taas!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Marjattah!

Kun paljon kuvaa tulee helposti sortuneeksi maneereihin, huomaamattaan. Ottaa aina samoja aiheita, samoista kulmista ja samoilla asetuksilla.

Koskikuvat olivat haasteellisia siinä mielessä, että niiden kanssa kokeilin vaikka minkälaisia aukkojen ja valotusajan yhdistelmiä, välillä oli kosken vesi pysäytetty paikoilleen, välillä taas silkkisen paksua kohinaa.

Mutta eiväthän kuvat ihan hirveän keväisiä ole, siitä ei pääse mihinkään. Tai ovat toki, mutta eivät niin keväisiä, että niitä katsoessa tuntuu kuin olisi juonut lasillisen simaa, joka mukavasti kuplii massussa.