Epäoikeudenmukaisuutta ja kohtuuttomuutta

Kuten kaikki lukijani tietävät, olen luultavimmin perusolemukseltani positiivinen. Ja niinpä blogikirjoituksenikin ovat olleet yleensä iloisia, sellaisia hyväntuulisia ja mukavia.

Mutta enhän olisi ihminen enkä mikään, jos en aika ajoin tuntisi myös negatiivisia tunteita. Olisi vihainen, kärttyinen ja huonotuulinen.

Olen yrittänyt pitää nämä lyhyet huonotuulisuuden puuskat omana tietonani, blogin lukijoita rasittamatta.

Mutta nyt on aika kärttyisen kirjoituksen. Joka ei halua sellaista lukea, jättää jutun tässä kohtaa kesken.

Sillä:


Olen viime päivät ollut jotenkin ärtyisällä ja huonolla tuulella. Luen maailman ja Suomen ja Viron uutisia ja jatkuvasti törmään teemaan: epäoikeudenmukaisuus ja vääryys. Ja se minua ärsyttää, suunnattomasti.

Minä niin kovasti haluaisin elää maailmassa, jossa oikeudenmukaisuus vallitsisi.

Mutta kuka sen oikeudenmukaisuuden päättää, sekin tietenkin on oma tieteenlajinsa. Yhteiskunnassa ja ihmissuhteissa. Aina on niitä, jotka kokevat tulleensa kohdelluiksi väärin. Aina on niitä, joiden mielestä he ovat tehneet oikein, vaikka kansa kuinka parkuisi tai naapuri vääntelisi naamaansa jengoille asti.

TAPAUS 1 (ja 2):

Mika Myllylä, tämä Suomen kansan menetetty hiihtosuuruus, joka nyttemmin lähinnä ryyppää ja tappelee, ajaa päräyttelee pahassa pierussa pitkin pitäjää, ja saa menettelystään hieman toruja ja pienet sakot. Miehelle, joka aiemmin tunnettiin suolla tarpovana sankarina ja Jumalan Pojan Ristipuuta kaulassaan kantavana karpaasina, ei langeteta ehdotonta tuomiota kännitörttöilyistään, vaikka päällä on jo yksi ehdollinen, samasta rikoksesta. - Suomen lain mukaan, niin kuin minä sitä olen ymmärtänyt, ehdollinen tuomio tarkoittaa aikaa, jolloin tuomitulta edellytetään täysin moitteetonta elämää. Tai häkki heilahtaa. Vaan ei Myllylältä.

Eikä sen puoleen Nykäseltä, joka viimeisessä perheriidassaan viilteli vaimoaan otsaan veitsellä ilman mitään seuraamuksia. Ja tämä urheilusankari sentään on jo istunut linnassa puukotuksista.

TAPAUS 2: Viimeaikaiset raiskaustuomiot Suomessa

Nämä uutiset saavat todella nahan kihelmöimään ja vetäytymään kokoon pelkästä pahoinvoinnista. "Väkivalta kuuluu osana raiskaukseen" päätti eräskin oikeusistuin, ja sivuutti raiskauksen yhteydessä tapahtuneen julman pahoinpitelyn. Se nyt kuuluu koko pakettiin.

TAPAUS 3: Jari Sarasvuon ylinopeustuomio

Suomen kansan tuntema konsultti, supliikkimies ja orgaanisen oheistuotteen jauhaja, ajaa 50 km:n alueella lähes satasta. Ja kortti lähtee hyllylle neljäksi viikoksi. Samasta järjettömästä nopeudesta on yleensä pantu poikia ja tyttöjä raastupaan ja kortti on lähtenyt puoleksi vuodeksi. Vaan ei tälle media-konsultille.

Eikä se edes tähän jää. Juttu paranee vain:  Jari Sarasvuo kirjoittaa poliisille vetoomuksen, "armahdusanomuksen", kuten hän itse sitä kutsuu, jossa hän perustelee, miksi kortti pitäisi hänelle palauttaa jo 2 viikon kuivan kauden jälkeen. Armahdusanomuksessaan hän vetoaa siihen, että hän elättää 300 työntekijää (ja minä kun luulin että ne ihmiset ovat ihan oikeasti siellä Sarasvuon firmassa töissä, eivät elätettävinä) ja miten tämä aika on aiheuttanut kärsimystä näille kyseisille ihmisille.

Ja näin siis vetoaa Sarasvuo, joka on ollut lähes koko kortittoman aikansa Vancouverissa kannustamassa kihlattuaan, Virpi Kuitusta.

MITÄ PA*KAA joka tuutista. Härskit sen kun elävät ja tekevät mitä tahtovat, ja Suomen oikeuslaitos venyy ja paukkuu kuin Jenkki-purkka.

Eihän sen näin pitänyt mennä. Eikös Suomen pitänyt olla oikeusvaltio? Eikös meillä ole kaikilla selkeä sisäänrakennettu oikeudenmukaisuudentunne?

---

Ja sama epäoikeudenmukaisuus jatkuu mikrotasolla, meidän ihmisten kesken.

Jotkut vain ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus kävellä lähimmäistensä, naapuriensa, perheensä, ystäviensä tai rakastettujensa yli. Näin he ovat aina tehneet. Ja yllättävän moni sallii senkin tapahtuvan. On niitä, jotka ovat tottuneet että heille on eri lait kuin toisille. Ja vastapuolella on niitä, jotka nielevät tämän.

Aviopuolisot kestävät pettäviä puolisoitaan. Vanhemmat kestävät aikuisia lapsiaan, jotka ovat valinneet elämäntavakseen iloisen  holtittomuuden ja käyvät vuosi vuodelta vanhempien kukkaroilla ja syövät näiden säästöt.  Yksi maksaa ystävälleen takaamiaan velkoja, joista toinen ei itse huolehtinut.

Kuten parisuhteissa, ystävyydessäkin on rooleja. Yksi on tukija ja kuuntelija, ja toinen pitää sitä niin itsestäänselvyytenä, ettei koskaan tule kysyneeksi, miten sillä toisella menee.

Yksi syö toiselta hapen, vaatii huomiota, arvostusta, ymmärrystä, itse koskaan sitä antamatta. Ja se on niin epäoikeudenmukaista.

--

Jälkikirjoitus: Nyt olen saanut puhistua kiukkuni pois, ja onkin jo parempi olla. Nyt aamulla hieman poistin eilistä paatosta kirjoituksesta ja lyhensin tarinan loppua. Mutta sallittakoon minulle tuohtumus ja kiukkukin, jos lupaan, ettei se ole vallitseva mielentila, ei ainakaan täällä blogissa.

Minua vaan ottaa välillä pattiin se, että toisista on itsestään selvää että heille on eri lait ja säädökset  kuin toisille.