Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvagalleria. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvagalleria. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Rakkauden aikaan Tartossa

Teimme eilen kävelyretken Tartossa kameran kanssa. Ajatuksena oli kuvata tyypillisiä Tarton nähtävyyksiä, Raatihuonetta ja Emajokea ja Toomemäkeä. Esitelläkseni sitä miten hieno ja kaunis kaupunki Tartto on.

Toki minä näitäkin kohteita kuvasin, mutta samalla kuvasin myös tarttolaisia ihmisiä, joihin kaikkiin näytti tarttuneen kevään henki ja hyvä mieli. Rakkauttakin kuvasin, ja kohteita oli helppo löytää. Tuntui kuin kaikki olisivat menneet hieman sekaisin auringosta, käsi tarttui käteen ja huulet hapuilivat huulia.

Nuoret ovat syventyneet suudelmaan.

Yllä olevasta toisiinsa uponneesta parista olisin voinut tehdä kuvasarjan. Otin nimittäin samasta kohtaa useita kuvia. Ihmiset kadulla vaihtuvat, mutta pari pysyy liikkumattomana. Ja minne heidän pitäisi mennäkään? He olivat löytäneet ihan oman paikkansa maailmassa, maailman parhaimman.


Nuoripari liikennevaloissa. Autot kiitävät ohi, mutta nuoret näkevät vain toisensa.

Kevät ja aurinko kutsuvat ihmisiä nauttimaan elämästään. Se ei vaadi paljon, vain pysähtymistä hetkeksi.  Kera rakkaimpien tai ilman heitä. Tarvitaan puistonpenkki ja hetki aikaa itselle.


Nuori äiti Toomemäellä


Vanha rouva ja hänen uskollinen ystävänsä nauttivat auringosta Tähtitorninmäellä.


Nuori mies Pikniku-puistossa, jossa saa nauttia alkoholia. Muualla Tartossa juominen yleisillä paikoilla on kielletty.


Ensimmäiset terassit Raatihuoneen aukiolla on jo avattu.


Samoin on kesäkahvila Rotund avannut jo ovensa. Se on siis kevät!

Kiertelemme kaupungilla ja Toomemäellä ja Tähtitorninmäellä. Minä kuvaan alas kaupunkiin, Latte ja Kimmo nauttivat kevätpäivästä omalla tavallaan. Tai ainakin Latte:


"Hiiohoi ja elämä risaseksi. Minulla on nyt Tartto-hepuli!" toteaa Latte. Kimmo seuraa hepulin etenemistä. Huomatkaa myös hieno haikara poikien takana!


Näkymää Tähtitorninmäeltä Uspenskin kirkolle ja uudelle kaarisillalle.


Naakat kuuluvat nekin Tarton kaupunkikuvaan, toisten ihastukseksi, toisten vihastukseksi. Takana Peetri kirik eli Pietarinkirkko.

Näin päivä kuluu mukavasti, kierrellen ja kuvaten niin ihmisiä kuin näkymiä. Ja jopa presidenttiä, kuten eilen kerroin.

En rasita teitä tässä tämän enempää kuvilla vaan kehotan teitä katsomaan kuvagallerian, jonka tein tästä päivästä. Kuvat etenevät kronologisessa järjestyksessä, joten niiden kautta voitte seurata matkaani Toomemäeltä Tähtitorninmäelle. Sieltä alas Pikniku-puistoon ja sieltä Raatihuoneentorille. Pääsette kulkemaan yli Kaarisillan ja ihmettelemään vapaana virtaavaan Emajokea. Mukana on myös uusimpia kahviloita ja lopulta vielä Tarton isoimmat ja moderneimmat maamerkit.

Tervetuloa siis kiertomatkalle! Pääsymaksua opastetulle kierrokselle ei ole. Mutta kommentit kuvista otetaan mielellään vastaan pääsylipun sijasta.

Kierros alkaa helposti, klikkaamalla vain tästä: Aurinkoinen maaliskuun päivä Tartossa.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Otepään kesä - on se vaan NIIN ihana

Tänä iltana taivas esitti jälleen spektaakkelin vailla vertaansa. Siitä en ottanut kuvaa. Mutta pari päivää sitten olin kameran kanssa Nuustakun mäellä auringonlaskua kuvaamassa.



Mitä kauemmin täällä olen, sitä hämmästyneempi olen siitä miten kaunista täällä on.




Vähän joka kulman takaa aukeaa postikorttimaisemia:



Niinpä sitten kokosin tämän vuoden kesäkuussa ja heinäkuussa Otepäältä ottamistani kuvista ihan oman kansion. Alussa on jokunen kuva meidän talosta ja pihasta ja loput ovat sitten maisemia lähiseutuvista.

Kuvat löydätte tästä.

Toivotan tunnelmallisia hetkiä kuvien seurassa.

Ja kommentit, ne ovat aina tervetulleita!