Mr Murphy lähtee reissuun - kun asiat voivat mennä pieleen

Matkailu avartaa, se on vissi totuus. Jos jäät kotiin, et näe maailmaa. Ja maailmaa on aina kiva nähdä.

Matkailu antaa elämyksiä, se on toinen yhtä vissi totuus. Ja elämykset ovat mukavia.

Niinpä ihmiset lähtevät reissuun, pakkaavat laukkunsa ja suuntaavat toivorikkaina uusiin paikkoihin, uusiin maihin, etsien elämyksiä ja virkistystä.

Matkailualalla on kiva työskennellä - se on kolmas vissi totuus - erityisesti silloin  kun asiat sujuvat. Ihmiset nauttivat lomastaan ja lähtevät luotasi iloisina, tyytyväisinä, montaa kokemusta rikkaampina.

Mutta: mitä tehdä kun reissuun lähtee huomaamattomalta vaikuttava - kukaan ei ole tähän mennessä osannut antaa tarkkoja tuntomerkkejä hepusta - mutta perin ikävä tyyppi nimeltään Mr. Murphy.

Mr Murphy on taitava sotkemaan asioita - ja tänä viikonloppuna olemme tavanneet tämän salaperäisen herran likimain kasvotusten.  Likimain. Outo hyyppäri!


Alkupuhe siinä. Mennään asiaan.

Tänä viikonloppuna saapui Otepäälle meillä useasti käynyt ihastuttava bussilastillinen puutarha-alan ihmisiä, joita luotsasi Oulun suunnalta ystävämme Heljä. Ryhmän työnimenä on kulkenut jo muutaman vuoden: Heljän Hulvattomat. Ja hulvattomia nämä iloiset kasviretkeilijät ovatkin.

Hulvattomien reissuja on ollut tälle suunnalle laskujeni mukaan ainakin kolme: keväällä Türiin, syksyllä Lüübnitsan sipulikarnevaaleille ja nyt syksyllä  Latviaan ja sieltä Etelä-Viroon.

Heljä eli Hulvattomien pääsuunnittelija tekee aina ennen reissua tarkat matkasuunnitelmat. Armoitettuna ja tietoviisaana kasvihörhönä hän löytää retkilleen hienoja matkakohteita, jännittäviä puutarhoja, hyviä taimistoja, muita nähtävyyksiä väheksymättä. Ihmiset saavat vastinetta rahalleen.

Ja niinpä Heljän matkaan lähteekin helposti bussilastillinen, parhaimmilaan kaksi, kohti seikkailuita. Minä olen siinä välissä sitten, mahdollisuuksieni mukaan, auttamassa reissun onnistumisessa, mikäli se pyyhkäisee minun maailmankolkkaani eli Etelä-Viroa.

Heljän Hulvattomien tämän vuoden syysretki ulottui Latvian monipuolisille taimitarhoille. Eli reissun pääpaino oli Latviassa, Riiassa ja sen ympäristössä.

Matkalla kotia kohti oli sitten Otepää valittu yöpaikaksi.

Ja tässä kohdassa minä tulen mukaan tarinaan:

Minä olin sopinut yöpymiset Lille-hotellin kanssa (siis niiden, jotka eivät Villa Ottiliaan mahtuneet) ja ruokailun paikallisen ravintolan kanssa, jonne oli tilattu ilta-ateria koko seurueelle.

Ja näin olisikin käynyt, ellei Mr. Murphy olisi onnistunut asioita sotkemaan.

Kello 19.30 tuli puhelu Heljältä, joka meni suunnilleen näin:

Heljä: Moi, minä täällä. Arvaatko mitä?
Minä: Bussi hajosi?
Heljä: Kyllä.
Minä: Missä?
Heljä: En tarkkaan tiedä, hetki sitten luki kyltissä: 21 km Otepäälle.


Ja sitten alkaa sutinat. Pitää paikallistaa oikutteleva bussi. Hankkia joku toinen bussi viemään 34 matkaajaa Otepäälle ja hotelleille. Siirtää ravintolan ruokailuaikaa, ennenkuin 34 hengen kala-ateriat palavat karrelle. Ja hankkia bussille korjaajat.

Ei ihan yksinkertainen yhtälö, mutta ei mahdoton. Pitää toimia nopeasti ja järkevästi.

Me sähköistyimme Kimmon kanssa. Muutamassa sekunnissa jaoimme roolit:

Minä pidin yhteyksiä Lille-hotelliin ja Hermani-pubiin ja sitten lähdin kumit sutien etsimään kadonnutta bussia. Kimmo tavoitteli Otepään ainoaa bussiyrittäjää, jolla oli 40 hengen bussi, ja maanitteli miestä lähtemään reissuun, kesken lauantai-illan sauna-iltaa. Toisella kädellä Kimmo soitteli linjat kuumina meidän paikalliselle autojen remppamiehelle, Kostjalle, jolla on ns. kultaiset kädet, ja joka tietää autoista ja busseista paljon. Arvatenkaan Kostja ei ollut elokuun kauneimpana viikonloppuna kotona, vaan jossain kauempana viettämässä viikonloppua ystäviensä ja perheensä kanssa.

Noin puoli tuntia armotonta soittelua sinne ja tänne, järjestelyä ja sopimista, ja sitten minä ajan tukka putkella kohti Sangastea, jossa oletan hajonneen bussin olevan. Perässäni tulee otepääläinen bussi, joka lupaa viedä porukan hotelleille. Löydän bussin hieman sekalaisista ohjeista huolimatta.

Seuraavaksi:

Porukat noudetaan matkalaukkujen kera Sangasten tienhaaran lähettyviltä tien poskesta toiseen bussiin ja viedään Otepäälle. Minä näytän uudelle bussille tietä. Ja kun vihdoin Otepäälle saavutaan ja tavarat on viety hotelleihin,  päästään vihdoinkin Hermanipubiin syömään. Kaikesta viivästelystä huolimatta kala-ateriakin on mainio, ei yhtään kuivunutta tai palanutta fissua lautasilla. Eikä ihmiset vaikuta  kovasti paljon hermostuneilta matkan katkeamisesta ja ilta-aterian viivästymisestä huolimatta,

Mutta illan jännitysnäytelmä ei ole ohi: toisaalla ollaan vielä oikuttelevan bussin suhteen epätietoisuuden varassa ja työn touhussa:

Ihmemies Kostja, joka on aiemminkin pelastanut oudosti hajoavia Sassi-liikennöitsijän busseja,
saapuu Kimmon tuomana paikalla. Ja mikä parasta:  Kostja on jotenkin kesken elokuun kauneimman lauantai-illan saanut paikalle miehen, joka on erikoistunut suomalaisiin busseihin. Otsalamput päissään miehet sukeltavat bussin salattuihin ja likaisiin uumeneihin.

Monta akrobaattitemppua tarvitaan, kun Kostja ryömii bussin sisuksiin ihmettelemään vaihdelaatikon ja ties-minkä-kardaaniakselin saloja. Sillä lopputulemana että bussi saadaan liikkeelle. Ja se saapuu Otepäälle.

Jälkeen puolenyön saavat myös bussikuski ja Kimmo ruokaa massuunsa. Ja sitten siirrytään hotelleihin nukkumaan.

Mr. Murphy on tehokas äijä, ja osaa sotkea monen ihmisen aikataulut, kun niikseen tulee.

Koittaa seuraava aamu.

Sunnuntaipäiväksi oli matkaohjelmassa tiedossa puutarhamyymälöitä Tartossa ja ateriointi kuuluisassa MOKA-ravintolassa. Ymmärrämme että ne on pakko jättää väliin. Aikaa ei ole, ja bussi on oikutteleva. Paras on kun ajetaan heti Tallinnaan. Ei kannata riskeerata mitään poikkeamia reitille.

Kimmo soittaa aamutuimaan MOKAn omistajalle ja pääkokille, Andrus Vahtille ja valittelee sitä, että ryhmä ei saavukaan. Arvatenkin Andrus ei ole ilahtunut. Hän on jo ostanut ruokaa 36 hengen ryhmän ruokailua varten  ja tehnyt sunnuntaille erityisjärjestelyjä henkilökunnan suhteen. Kimmo selittää puhelimessa tilannetta kuin Runeberg, korvat punottaen, ja arvaan että puhelun lopuksi Andruksenkin korvat punoittivat. Emme taida vähään aikaan kehdata näyttäytyä MOKAssa, vaikkei syy ole meidän, eikä Heljän, vaan Mr. Murphyn.

Olemme siis yhä tässä aamussa. Heljän hulvattomat nousevat Kostjan korjaamaan bussiin ja lähtevät suuntimaan kohti Tallinnaa. Noin 20 minuutin kuluttua tulee soitto: bussi hyytyi paikoilleen.

Me revimme kuvainnollisesti hiuksia päästämme ja mietimme mitä tehdä! Bussissa on 34 henkeä joiden pitää päästä Tallinnaan 16.30 lähtevään lauttaan. Ja bussi on täynnä viherkasveja, jotka pitäisi myös saada yli lahden ja siitä eteenpäin, aina Ouluun saakka. Osalla matkaajista on Tallinnasta lentoliput Ouluun. Kaikkien täytyy olla Tallinnassa hyvissä ajoin.

Hiton Mr. Murphy! Eikö sinulla ja sinun kujeilla ole mitään rajoja!!!
___

Tämän hetken tilanne (klo 13.00):  Oikutteleva bussi jatkaa matkaansa kohti Tallinnaa. Hulvattoman Heljän vähemmän hulvaton, mutta sitä enemmänkin osaava puoliso, Ilpo, keksi ja löysi jonkin virtavian --- älkää kysykö minulta enempää --- ja kun se on korjattu, on suuret mahdollisuudet että tuo Epäonnen Bussi pääsee ainakin Tallinnaan asti.

Mutta päästäkseni lähtölauseisiin - matkailu avartaa ja se antaa elämyksiä.

Mutta sen sanon, että olisi NIIIIIN paljon helpompaa, kun tuo Mr. Murphy ei olisi matkassa. Kuka sen itse asiassa mukaan kutsui? Ei ole meidän tuttumme!
___

Kello on nyt 13.40 eikä yhtään soittoa ole tullut, joten oletan, toivon, että matka jatkuu vaikeuksitta.

Kerron miten asiat etenevät.

Türillä tuttuja tapaamassa

Kevään viralliset kukkakarnevaalit, Türi Lillelaat, ovat taas täällä, tai siis Türillä. Kolmepäiväiset värikkäät ja iloiset kukkamarkkinat, jotka vuosi vuodelta vetävät paikalla yhä enemmän väkeä. Eikä vähiten suomalaisten ja ruotsalaisten bussien myötä. Türi on monelle jokavuotinen pyhiinvaelluskohde - myös minulle.

Suomalaisrekkareilla varustettuja busseja on kahdella isolla parkkipaikalla ritirinnan.

Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta, ja samankaltaista täydellistä hurmioitumista ei enää tapahdu kuin esimerkiksi vuonna 2002. Silloin niin sanotusti pipa lensi ja mopo keuli, vaikka käynti olikin jo toinen lajiaan. Ja Kimmo, tuollon minut vasta tavanneena, yritti seurata keulivaa Tiinaa, joka singahteli tiskiltä toiselle ja osti osti osti. Ja muistan miten Kimmolla oli silmät lautasen kokoiset kun tämä seurasi minun pontevaa sukkulointiani messuilla. Tuolloin hinnatkin olivat todella edulliset, joten minun hurmioni oli ymmärrettävää.

Kolmena viime vuotena olen ollut torilla matkanjohtajan tai oppaan tehtävissä. Tänä vuonna olin paikalla ihan yksityishenkilönä.

Ilmat olivat mitä ihanimmat, ja se näkyi kävijämäärissä. Sekä iloisissa ilmeissä, joita ruuhkat torikäytävillä tai jonot bajamajoihin eivät sanottavammin sammuttaneet. Torille oltiin tultu nauttimaan, jos myös shoppaamaan.

Minulla oli vilpitön tarkoitus itsekin tutkia tarkkaan tarjontaa ja ostaa autolastillinen kesäkukkia ruukutettavaksi. Toisin kävi. En ostanut horsman horsmaa. Joskin, viime metreillä sain hassatuksi 158 euroa, mutta se onkin sitten eri juttu.

Minulle Türi merkitsee myös mahdollisuutta vanhojen ystävien ja tuttujen tapaamiseen. Ja niin kävi, että kukkea seura ja hauskat jutut painoivat enemmän kuin edullisten tai harvinaisten kasvilöytöjen tekeminen. Aika meni aika tarkkaan kaverien kanssa.

Mutta sain minä sentään jonkin verran kuvia napattua karnevaaleista. Oli ihan ohjelmassa että yritän tavoittaa Türin hengen sen kaikessa iloisessa kaupallisuudessaan. Alla kuvasaalista.

Türi - liikennekaaos

Kun pieni kaupunki täyttyy monista kymmenistä tuhansista vieraista, joista useimmat tulevat autolla, on parkkipaikan löytäminen aina vaikeaa. Meillä lisävääntöä parkkipaikan löytämiseen teki ehdoton varjon vaatimus. Perheen karvainen kaveri kun jäi autoon istumaan siksi aikaa kun Johtokunta lähti markkinoille hummaamaan. Joskus elämä on niin epistä. Ainakin Latten mielestä.

Me löysimme suuren puun, jonka alle auton saimme aivan markkinoiden takareunalta, erään yksityispihan läheltä. Pihan isäntä ja omistaja tuli iloisena juttelemaan kanssamme, hänellekin markkinat merkitsivät suurta tapahtumaa, ja kehaisipa isäntä, että oli hetki sitten opastanut 30 suomalaisnaisen seuruetta pienellä pihallaan.

Isäntä ohjasi meidät ja automme parhaaseen paikkaan ja koska nyt olimme isännän vieraita, ei meidän edes tarvinnut maksaa parkkimaksua. Mikä sen mainiompaa.

Puheliaan isäntämiehen piha. Se tuuhea isolehväinen varjopuu on tien toisella puolella.

Isäntä olisi jatkanut elämäntarinaansa ja tarinaa talostaan ja pihastaan pidempäänkin, mutta meidän piti jatkaa matkaamme markkinoille. Hyvän ystävämme Onu Koon kanssa. Joka oli tullut parkkipaikalle meitä vastaan.

Autoja on kaikkialla, oli ajokielto tai ei.

Sisään pääsee useammastakin portista, joskin tänä vuonna oli porttien määriä karsittu. Lippu messuille maksoi ensimmäisenä Türi-vuotenani muistaakseni 25 kruunua (1,60) ja nyt kaksi euroa. Yleinen hintojen nousu ei siis ole nostanut sanottavammin lippuhintaa.

OnuKoo suuntaa määrätietoisesti sisään messuille.

Türi - ihmiskaaos

Türille mennessä kannattaa ottaa filosofinen asenne ja lipua massojen mukana, vauhdin hitaudesta hermostumatta. Sillä väkeä on kaikkialla ja sitä on paljon. Toisaalta, hiljainen vaeltelu antaa tilaisuuden kurkata sellaisiakin tuotteita, joita ei tiennyt tulevansa katsomaan.

Väkeä on kuin meren mutaa

Türi - tavarakaaos

Markkinat levittäytyvät suurelle aidatulle urheilukentälle ja sen ympäristöön. Vuosi vuodelta kukkien ja kasvien määrä on joutunut antamaan tilaa kaikenlaisille oheistuotteille, jotka liittyvät pihaan tai kotiin. Tai sitten eivät. Monenlaista houkutusta on tarjolla.

Saisiko olla oman talon nimellä varustettu komea puukyltti?

Nuori messuvieras ihastuu solisevaan suihkulähteeseen.

Toki torilla myydään kasvejakin, ja paljon. Myyjät, varsinkin yksityiset, omien pihojensa tuotteita kauppaavat, ovat ystävällisiä ja antavat mielellään istutus- ja hoito-ohjeita. Monet osaavat hyvin suomeakin, eikä varmasti turhaan. Tuntui että suomalaisia messuvieraita oli lähes yhtä paljon kuin virolaisiakin.

Suomalaisrouvat tekevät ostoksia.

Kimmolla menee kieli keskelle suuta tarjonnan monipuolisuuden vuoksi.

Suurella messualueella on myös huolehdittu messukävijöiden nälästä ja janosta. Grilli- , saslik-, hampurilais- ja kebab-telttoja on riti rinnan. Ja kauppa käy.

Huomatkaa nerokkaat kuljetuskärryt pöydän päässä. Kyseessä on selvästi proffit Türin-kävijät.

Messumuotia on monenlaista

Tavataan torilla!

Bändi antaa parastaan aika vähälukuiselle yleisölleen.

Ostamisen sietämätön keveys - ja raahaamisen raskaus

Jokainen Türin-kävijä tietää, että helposti tulee tehtyä impulssiostoja. Äkkiä vaan tuo verivaahtera haluaa hypätä matkaan, tyrnit vaativat päästä oman kodin multiin. Ja sitten huomaa seilaavansa valtavien pakaasien kanssa ihmisivilinässä.

Mutta ihminen on kekseliäs. Mitä moninaisempia kuljetusratkaisuja näimme päivän aikana.

Olutkärreistä on moneen.

Nyt on kiire bussille!

Türi on siis sekoitus aurinkoa (vanha Türillä-sataa-aina-kirous on mennyttä), hyvää mieltä, hauskoja ostoksia, hyvää ruokaa. Ja kuten sanoin, hyvien ystävien tapaamista. Ja täytyy sanoa, että se oli tällä kertaa sitä markkinoiden parasta antia.

Istuimme auringossa, Kimmo, OnuKoo, Hulvaton Heljä ja Ilpo Ilkikurinen. Joista kaksi viimeksi mainittua olivat tuoneet markkinoille aiempien vuosien tapaan kokonaisen bussilastillisen kasvihörhöjä.

Hetken kiersimme ostoksilla - OnuKoo ja Heljä ostivat - ja sitten vaan istuimme alas ja päivitimme kuulumisiamme. Eikä aika tietenkään riittänyt alkuunkaan.

Ostaako vai eikö ostaa, näyttää Heljä pohtivan.

Kimmo ja Heljä päivittävät kuulumisiaan.

Hymy on Heljällä herkässä! Ilpo ottaa rauhallisemmin.

Tällainen oli siis tämänkertainen Türin reissuni.

Tarkka lukija jää miettimään: mihin Tiina hassasi 158 euroa, jos kotiin ei tullut horsman hormaa? Paljastan oman hassahtamiseni. Kelatkaa kuvia ylöspäin. Kohtaan missä pieni messuvieras ihailee solisevaa suihkulähdettä. Niin tein minäkin. Ja karnevaaleilta poistuessani ostin sen pois kuleksimasta. Ja ostin sen lisäksi toisenkin, markkinoilla kun oltiin ja ostokatharsis oli hankittava. Se näistä kolmesta alla olevasta pienin:

Nyt Villa Ottiliassa solisee: puli puli ja soli soli.

Lopuksi: lämmin kiitos kaikille torilla tapaamilleni ihmisille kivasta päivästä! Erityiskiitos OnuKoolle, Heljälle ja Ilpolle! Hyvää kotimatkaa teille kaikille!

Pihajuttuja

Muutama päivä sitten sain puhelun Heljältä, tuolta ansioituneelta Viron-kävijältä, joka on tuonut Etelä-Viroon parikin suurta kasveista ja puutarhoista kiinnostunutta ryhmää. Toinen viime syksynä Lüübnitsan sipulijuhlille ja toinen tänä keväänä Türin kukkakarnevaaleille.

Puhelimesta kuulu pieni ääni: "Mä oon eksynyt. Auta!"

Selvisi että Heljä oli lähtenyt Riikaan pikavisiitille ja päättänyt lähteä jalkamiehenä Baltezersin kuuluisille taimistoille, joista olen kirjoittanut paljon. Taimisto oli Heljältä hetken hukassa, mutta ohjeiden mukaan se sitten löytyikin vaikka edellyttikin hyvän tovin patikoimista.

Heljän soiton jälkeen jäin itsekin katselemaan omaa pihaani ja huomasin että koko kesänä en ole pihasta tai puutarhasta mitään tännekään kirjoittanut. Ei niin että olisi niin paljon ollut kirjoitettavaakaan. Kuuma on ollut, nurmiakaan ei ole tarvinnut / viitsinyt paljoakaan leikkailla. Rikkaruohoja olen jonkin verran jossain vaiheessa nyppinyt, mutta muuten piha on saanut olla omillaan.

Vaan hiljalleen se kuitenkin kasvaa ja muuttaa muotoaan siihen suuntaan johon itse olen sitä ajatellut.

Näistä taimista on osa hankittu latvialaiselta Baltezers-taimistolta, osa Tartu Puukoolista

Meillä kävi tässä taannoin asiakkaana eräs pihasuunnittelija, joka aluksi kohteliaasti pidättäytyi arvioimasta pihaani, mutta kun sen teki, pyynnöstäni, oli suorapuheinen ja ankara. Hänen mielestä pihani oli oikeasti aika kauhea. "Liian paljon eri lajikkeita" totesi pihasuunnittelija ja jatkoi: "ja kaikki istutusalueet rajaamatta. Sekaisen näköistä on. Parempi olisi jos keskittyisit vain muutamaan lajikkeeseen ja tekisit niistä suuria selkeitä ryhmiä."

Hän oli varmasti oikeassa, mutta minulle piha tuottaa iloa, juuri sen havujen ja katajien monilajikkeisuuden vuoksi.  Nämä ovat minun vauvojani, joiden kasvua odotan ja seuraan. Enhän minäkään ole selkeärajainen tai yksiviivainen, miksi pihanikaan?

Tämäkin pieni Teddy (hankittu Baltezersin tarhalta) oli istuttaessani vain hieman tennispalloa suurempi. Se onkin hidaskasvuinen ja kääpiösorttia, ja melkein hukkuu isompien kavereidensa joukkoon.

Näkymää tieltä pihalle

Olen oikeasti aika laiska puutarhuri, ja tänä kesänä kahta laiskempi. Käyttämäni sora on osoittautunut hyväksi ideaksi, se on vähentänyt rikkaruohojen kitkemistä merkittävästi, ja luulen että se on myös kuumalla pitänyt maata sen alta jonkin verran kosteana. Ainakaan kasvit eivät näytä kärsineen kuumuudesta suurestikaan, vaikken ole pihaa kertaakaan kastellut.

Kartiokuusien ympärillä on ympyrässä ensin soraa ja sen päällä, lähinnä koristeena haketta. Ja vain pari rajojansa kokeilevaa voikukkaa on tänä kesänä katteen alta esiin työntynyt.

Peruukkipensas näytti keväältä kuolleelta. Kaikki sen maanpääliset osat olivat paleltuneet. Vaan niin se kuitenkin lähti kasvuun. Hankittu kaksi syksyä takaperin Tartu Puukool -taimistolta.

Pidän siitä miten havut ja niiden värit ja sävyt ovat keskenään vuoropuhelussa. Olkoon, että tämäkin neljä vuotta kasvanut harmaakuusi on väärällä paikalla, siitä kun tulee ISO.

Aloitin jutun kertomalla Heljästä ja hänen ryhmämatkoistaan Viroon. Jotka ovat aina olleet kasvipainotteisia. Jotenkin minusta tuntuu, että traditio tulee jatkumaan. Tai ainakin toivon niin.

Mutta kyllä tänne kannattaa tulla kasviharrastajien ihan omin voiminkin. Otepään lähellä on runsaasti hyviä taimistoja, jonne mielellämme asiakkaitamme ohjaamme.

Tässä muutama:

Kanepissa:

Kanepi Aiand.  Erikoistunut kesäkukkiin ja erityisesti aivan mahtaviin amppeleihin, joiden hinta on ovat murto-osa Suomen hinnoista

Tartossa:

Tartu Puukool

Juhani Puukool

Aiasõber

Myös Bauhofin kasviosastolta tekee aika ajoin hyviä löytöjä.

Tarton torin kasvipuoli on aina vierailun arvoinen.

Elvassa:

Yksityispuutarhurit ja alan asiantuntijat ja kuuluisuudet: Arne Kähr ja Sulev Savisaar

Latviassa:

Baltezers

Syksyllä hinnatkin taas laskevat kauden loppuessa. Silloin kannattaa hintatietoisen suunnata tänne. Alennusmyynneistä tekee todella mainioita löytöjä! Täytyy vain varoa, ettei mopo tyystin lähde käsistä, kuten joskus on meikäläisellekin sattunut:

Puutarhamatkailua Virossa - Hulvattomat ovat takaisin

He tulivat, näkivät ja kokivat. Näin syntyvät legendat ja tarinat, joita kerrotaan leiritulilla vielä vuosien jälkeen.

Eli sarjassa Puutarhamatkailua Virossa on vuorossa jatko-osa: Heljän Hulvattomat Matkat II - alaotsikolla: He ovat takaisin ja nyt on mukana kaksi bussia!

Alkukesän suururakka on nyt ohi. Viime syksynä Lüübnitsan sipulijuhlille reissun järjestänyt Heljä saapui viime torstaina jälleen Otepäälle mukanaan The Merry Men and Women of Oulu, eli nuo Pohjoisen Hullunhauskat Puutarhurit. Ja koska jatko-osan täytyy Hollywoodin sääntöjen mukaan olla aina isompi ja näyttävämpi kuin alkuperäinen, toi hän muassaan myös bussilastillisen Savonmaan Lupsakoita Botanisteja.

Siinä sitä oli, uskokaa huviksenne, logistinen haaste kun suunniteltiin ja järjestettiin mukavaa puutarhahörhöilyä 76 hengelle viideksi päiväksi. Nyt on matka minun osaltani ohi, Heljän Hulvattomat tekevät vielä tämän päivän kotimatkaa Tallinnasta kohti pohjoista ja Savonmaata.

Ja uskallan nyt sanoa: kaikki meni hyvin, monin osin yli odotusten, vaikka pieniltä takaiskuilta tai kommelluksiltakaan ei vältytty.

Heljä, Tuula ja Sari, eli Suomen pään matkanjärjestäjät ja -johtajat suunnittelivat ja aikatauluttivat osiot kotiovelta Otepäälle ja minä sitten tartuin puikkoihin Otepäältä alkaen. Kolme Otepään hotellia, Villa Ottilia mukaanlukien täyttyivät matkalaisista ja useampikin tarttolainen puutarha koki invaasion kun ahnaat puutarhurit saapuivat paikalle pienen tornadon tavoin.

Matkan pääkohde oli Türin kuuluisat kukkakarnevaalit, mutta uskoisin että koko reissu kokonaisuutena oli antoisa. Tai ainakin toivon niin!

Ennen varsinaista matkakertomusta haluan lähettää kiitokset kaikille osallistujille, erityiskiitokset Heljän, Sarin ja Tuulan ohella myös Viron pään oppaille, Carmenille ja Liisalle, jotka opastivat savolaisten poppoota samaan aikaan kun minä keikuin oululaisten mukana.

-- R.Sassin Liikenteen ilmastoituja busseja ja sen rauhallisia ja huumorintajuisia kuskeja eli Ristoa ja Pekkaa unohtamatta.

Ja sitten varsinainen matkakertomus:

Prologi: Valmistautuminen

Kuten arvata saattaa, tällainen suurreissu alkaa jo kuukausia aiemmin monenlaisella valmistautumisella. Tilataan hotelleita, varataan ravintoloita, suunnitellaan ruokalistoja, tarkistetaan ruoka-aineallergiat, hankitaan apuoppaat, suunnitellaan reitit, varataan aikoja puutarhoille jne.

Minä päätin tänä vuonna harrastaa itsekin pientä myyntitoimintaa eli tein vielä pari päivää aiemmin matkan Baltezersin kasvitarhalle Latviaan, josta hain pienen auton verran kasveja, joita sitten myin Tiinan Torilla. (Mukavasti menivätkin kaupaksi, taisi joukossa olla suoranaisia löytöjäkin.) Kasvien ohella laitoin myyntiin myös lankoja, joita minulle on ehtinyt vuosien varrella kertyä runsaasti yli oman tarpeeni.

Päivä ennen matkaa kävin vielä vierailulla Sulev Savisaaren puutarhassa, joka oli Etelä-Viron yksityispihakohde. Sulev on kuuluisa pioneistaan ja mitä eksoottisemmista sipulikasveistaan, ja hänen tarhallaan käytyäni en lainkaan ihmettele, että miksi.

Tällaiset näkymät kohtasivat matkalaisia Sulevin pihalla:

Sulev Savisaaren kuuluisia pioneja

Ensimmäinen päivä: Saapuminen

Torstaina saapui kaksi bussilastia Otepäälle, ensimmäisenä savolaiset. Ja täysin aikataulussa!

Teimme bussilla pienen kiertoajelun Otepäällä. Kimmo ajeli edellä bussikuskille reittiä näyttäen ja minä kertoilin samaan aikaan Otepään nähtävyyksistä ja yritin lyhyessä ajassa saada kuvailtua kotikaupunkini monipuolisuutta matkailukohteena. Toivon että tämän lyhyen kiertoajelun aikana ainakin se valkeni kaikille, että Otepää on paljon muutakin kuin vain hiihtokohde.

Ensimmäinen ryhmä saatetaan omaan hotelliinsa, Cantervillaan Pikajärvelle, huoneet jaetaan ja me palaamme Kimmon kanssa takaisin Otepäälle vastaanottamaan seuraavaa bussilastillista. Uusi kierros oululaisten kanssa ja sitten kipinkapin Hermannipubiin illalliselle.

Ja sitten hotelleille ja pehkuihin.

Toinen päivä: Tartto ja sen monet puutarhat

Seuraava päivä on Tartto-päivä. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli tarkoitus tehdä myös kävelyretki luonnonkauniissa Taevaskodassa, mutta johtuen oudosta luonnonilmiöstä, hyttysinvaasiosta, jätämme sen väliin ja vietämme Taevaskodalle tarkoitetun ajan perehtyen Tarton antiin hieman syvällisemmin.

Toinen bussi kulkee matkareittiä myötäpäivään, toinen vastapäivään, jotta vältymme tukoksilta kasvitarhoilla ja puutarhamyymälöissä.

Juhani Puukool, Tartu Puukool ja Tarton tori käydään läpi ja sitten lähdetään Tarton historialliseen keskustaan ja Raatihuoneentorille. Osa lähtee omin neuvoin kasvitieteelliseen puutarhaan, osa jää nauttimaan lounasta tai kahvia Raatihuoneentorin monille terasseille. Ne joissa vielä on virtaa, lähtevät kanssani kaupunkikierrokselle, jonka aikana kierretään tärkeimmät Tarton keskustan nähtävyydet. Kivutaan Toomemäelle, kierretään vanha Tuomiokirkko, käydään Enkelisillalla ja ihaillaan yliopiston päärakennusta.

Kotimatkalla vieraillaan vielä Sulev Savisaaren puutarhassa, ja sitten takaisin Otepäälle illallista Nuustaku pubiin nauttimaan. Aurinko lämmittää, mutta pahin helle on jo taittunut. Pyhäjärvi kimmeltää alla kirkkaana ja näkymät terassilta ovat huimaavan kauniit. Oululaiset jäävätkin nauttimaan kesäillasta vielä tovin, savolaisten jo tehdessä matkaa takaisin Pikajärvelle.

Kolmas päivä: Viljandiin ja Türille

Lauantai eli Türin matkapäivä oli lähes yhtä helteinen kuin kaksi edellistäkin päivää. Eli lämpöä riitti koko reissun ajaksi. Vasta tänään, sunnuntaina, on ilma viilennyt suorastaan miellyttäväksi. Lämpö ja auringonpaiste ovat ihania, mutta liika on liikaa, täytyy myöntää.

Kaksi bussia peräkanaa keikkuen ajelimme Otepäältä Viljandiin, missä kiersimme pikaisesti Viljandin vanhaa linnoitusta ja ihailimme maisemia Viljandi-järvelle.

Viljandista jatkoimme sitten Türin kukkakarnevaaleille, joka oli aiempien vuosien tapaan värikäs, monipuolinen mutta samalla lähes kaoottinen messu kuin aina ennenkin. Mutta kuitenkin, aina yhtä ihana ja omalla lailla kodikaskin häppeninki.

Türiltä sitten lähtevät Hulvattomat kohti Tallinnaa. Haikeat hyvästelyt, menkää hyvällä lykyllä!

Onnellinen mutta väsynyt Tiina lähtee Liisan kanssa takaisin Otepäälle Kimmon kyyditsemänä. Perillä olemme suunnilleen samaan aikaan kun Hulvattomat ovat Tallinnassa.

Ilonhetkiä ja kommelluksia

Matkasta jäi minulle itselleni valtavasti ihania muistoja. Opastettavani olivat ihania, kertakaikkiaan oppaan unelmaryhmä. Innostuneita, reippaita, uteliaita. Jaksoivat nauraa jutuilleni, kuuntelivat, kyselivät. Ja jättivät minulle sellaisen tunteen, että työtäni arvostettiin, että siitä pidettiin. Sellainen palaute saa raskaankin työn tuntumaan tekemisen arvoiselta. Suurkiitos vielä kerran.

Ja sitten niitä kommelluksia, joista alussa mainitsin. Olihan niitäkin.

Ensimmäisenä yllätys Cantervillan huoneiden taso. Cantevillahan on komea kartanomainen rakennus, vanha ja perinteinen. Mutta vanhojen rakennusten tapaan ei siellä kaikki ollut aivan sataprosenttisesti kunnossa. Jotkut huoneet olivat parempia kuin toiset, joissain huoneissa eivät suihkut ja wc:t toimineet moitteettomasti ja huoneiden jakokaan ei mennyt ihan ammattimaiseen tyyliin. Välissä näytti jo siltä että kaikki eivät varauksesta huolimatta saa huonetta, ja olipa hetki jolloin yhdelle pariskunnalle tarjottiin majoitustilaksi ruokasalia, josta ehdotettiin poistettavaksi pöydät ja johon luvattiin tuoda tilalle kaksi sänkyä.

Tämä tietenkin aiheutti hienoista pettymystä matkalaisissa. Toisaalta, epämukavuuksien vastapainoksi saivat cantervillalaiset nauttia ympäristöstä, joka oli todella huikaisevan kaunis. Ja olihan kokemus yöpyä vanhassa kartanossa vähintäänkin eksoottinen ja menee muistojen kirjoihin.

Toinen, jos ei kommellus, niin reissua hieman häiritsevä tekijä oli Viron ennenkokematon hyttysinvaasio. Hyttysiä on nyt kaikkialla, niitä on paljon ja ne ovat ärhäköitä.

Viljandiin ajellessamme teimme pienen pysähdyksen Jõesuussa, missä Võrtsjärvi aukeaa silmien eteen postikorttimaisen kauniina. Väki poistuu busseista ja jaloittelee hieman järven rannalla kun hyttyset iskevät. Ne tulevat kuin Hunni Attilan sotajoukot ja käyvät kiinni. Pakenemme busseihin mutta hyttyset ovat ehtineet sinnekin. Seuraavan puoli tuntia läiskimme porukalla verenhimoisia vihollisia hengiltä. Taistelusta ei selvitä ilman verenhukkaa, mutta lopulta bussi on taas vapaa inhoittavista inisijöistä.

Muita suurempia kommelluksia ei mielestäni matkaan mahdukaan. Aikatauluissa pysyttiin, paljon nähtiin ja tehtiin. Ostoksia tuli riittävästi eli bussin tavarakontti oli jälleen täpötäynnä kasveja. Ja uskon ja toivon, että kaikille jäi reissusta hyvä mieli ja paljon muistoja.

Vielä kerran: kiitos kaikille osallistujille, matkanjohtajille ja reippaille bussikuskeille. Koskas tehdään seuraava reissu?!! Kuka lähtee mukaan?!!!

Jälkikirjoitus eli PS: Melkein unohtui kiitettävien listalta yksi tärkeä henkilö, Kiltti Kimmo eli Armas Aviopuoliso. Kimmo-parka puursi vaivojaan valittamatta ylimääräistä työvuoroa monta päivää. Petasi armeijan tuomalla taidolla ottilialaisten pedit mallikuntoon. Teki aamiaiset ja siivosi jäljet kun vaimo pyyhälsi maailmalle matkalaisten mukana. Kesti vaimon tohkeilut ja tohinat. Joutui myös myyntimieheksi Tinden Torille, kun itse lähdin jo torilta ensimmäisen ryhmän mukana menemään, eli myi ja myyntiargumentoi asiakkaille kasveja ja lankoja – ei sitä miehen parhainta perusosaamista. Ja tuli vielä Latten kanssa hakemaan vaimon kotio Türiltä. Eli kiitos kulta!

PPS. Taisi ottaakin reissu myös talon miesväen voimille. Molemmat mieheni, tuo karvaisempi ja vähemmän karvainen vetelivät tänään tyytyväisenä hirsiä pitkästi yli puolen päivän. Annoin molempien jätkien tuhista samalla kun tätä matkakertomusta rustailin.