Erään matkan anatomia, osa 3: Orientoitumista ympäristöön

Olen humpsahtanut Benalmádena Costalle niin nopeasti että sopeutuminen ympäristöön vie aikansa. Ja ympäristöllä tarkoitan tässä niin fyysistä ja ilmastollista ympäristöä  kuin myös henkistä ja sosiaalista yhteisöä.

Olen humpsahtanut keskelle aurinkoa ja turistiparatiisia – tai ainakin tällaisena se näyttäytyy ensimmäisenä päivänä Pohjolan pimeydestä saapuneelle – mutta olen myös humpsahtanut keskelle Rummukaisten perhe-elämää ja heidän arkirutiinejaan, jotka ovat kehittyneet kuluneiden viiden kuukauden aikana. Heillä on syntynyt elämässään omat kuvionsa ja rytminsä, minä olen vain turisti jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä ja joka ei tässä vaiheessa oikein ymmärrä mistään mitään. Mutta on kiitollinen siitä että on tänne päässyt.

Rummukaiset kuitenkin tekevät kaikkensa että tunnen itseni tervetulleeksi alusta alkaen. Super-Martaksikin kutsuttu Seija kokkailee iloisena tervetuliaispaellaa ja kantaa eteeni tuoreita suuria appelsiineja isossa kulhossa ja Risto kertoilee nopeasti paikkakunnan kuulumisia ja vastailee kymmeniin sinne tänne poukkoileviin kysymyksiini. Orientoimista auttavaa materiaalia löytyy runsaasti; Rummukaiset seuraavat aktiivisesti paikkakunnan lehtiä, niin suomalaisia kuin englantilaisia. Eteeni levitetään karttoja ja esitteitä Andaluciasta, Malagasta ja Benasta.  Fuengirolan tapahtumakalenteri tuntuu olevan loputon, jos Suomi-riennot kiinnostavat, ja monenlaista touhutaan Benassakin. Tarjolla on tulevaisuudessa niin paikallisia karnevaaleja kuin suomalaisia artistivierailuja. Näkemistä ja kokemista tuntuu olevan yllin kyllin viikon jokaiselle päivälle jos niin haluaa.

Jos jo Seijan ja Riston vastaanotto on lämmin, on se sekopäisen iloinen perheen nuorimmaisen kohdalla. Nuori Herra Rummukainen vitkasteli vain hetken kun astuin ovesta sisään. Sitten sillä syttyi lamppu päässä ja se muisti kuka olen. Sitä sen oli ehkä vaikea ymmärtää miten minä, joka olen sen mielessä kuulunut Viroon ja Otepäälle, olen äkkiä Andaluciassa. No vaikeaa se on minullekin, että siinä mielessä olemme Rummun kanssa samiksia.

Nuori Herra pyörii jaloisssani ympyrää ja pomppii sohvalla syliini ja pesee kasvoni. Sitten se spurttaa sohvalta alas, hakee lelunsa, heittää sen ilmaan ja sitten syrjään ja uudelleen pomppaa syliini. Kirmaa keittiöön ja sieltä makuuhuoneen kautta taas olohuoneeseen pieni häntä vispaten kuin hyrrä. Se on yhtä innoissaan kuin minäkin saapumisestani.

Rummu on hetken hämmentynyt - miten minä löysin tieni hänen luokseen.

Kiertelen asuntoa ja kuikuilen parvekkeelta elämänmenoa katutasossa. Katselen auringonkiloa merellä ja palmuja joita kasvaa pihalla ja rannalla. Siristelen nähdäkseni paremmin purjeveneen joka lipuu jossain ulapalla. Haistelen ilmaa, lämmintä Andalucian kevätilmaa. Olen onnellinen.

Uusi kotini sijaitsee siis rannan tuntumassa, pääkadun eli Avenida Ferdinand Garcia Lorcan päässä.  Paseo de Maritimolle, rantabulevardille, on asunnosta vain muutaman minuutin kävelymatka. Arroyo de la Mieliin, liike- ja asutuskeskustaan, onkin jo hieman enemmän matkaa ja se kaikki ylämäkeen, minkä tulen pian oppimaan.

Parasta sijainnissa on kuitenkin Parque Paloma, suuri puisto, jonka yhdessä kulmassa talomme sijaitsee. Lintupuisto, kuten Seija sitä kirjeissään kutsui, on valtava. Se on Benalmádenan helmi ja henkireikä jonne niin paikalliset kuin turistit saapuvat viettämään aikaansa lintujen – erityisesti kukkojen ja kanojen – vuohien, aasien, jänisten ja kilpikonnien kanssa. Puiston kasvit, sypressit, joulutähdet, pinjat, palmut, kaktukset ja kaikki minulle tuntemattomat kukintansa alkavat puut ovat aivan oma lukunsa.

Näkymää parvekkeelta merelle

Näkymää Arroyo de la Mielin suuntaan, välissä Benalmádenan helmi, Parque Paloma

Jos on ympäristö upea, ei voi uutta kotianikaan moittia. Tilaa on runsaasti ja kaikki on siistiä ja toimivaa. Asunto sijaitsee kerrostalon neljännessä kerroksessa ja sen ikkunoista ja parvekkeelta aukeaa hienot näkymät. Minulla on kaunis oma huone eikä tilanpuutteesta tarvitse todellakaan kärsiä  tässä kolmen makuuhuoneen ja ison olohuoneen asunnossa.

Häkkyrä eli liikenneympyrä johon Av. Garcia Lorca päättyy

Kukot käyskentelevät myös kotitalomme pihalla

Cafe Europa ja Parque Palomaan johtava portti, parvekkeelta nähtynä. Tänne palasin usein päiväretkiltäni hetkeksi levähtämään ja juomaan kupposen kahvia tai kylmän oluen. Oppivat tarjoilijatkin minut tuntemaan ja väläyttivät aina ison leveän hymyn tervehdykseensä. Siihen saattoi vaikuttaa myös jättämäni juomaraha.

Makuuhuoneeni

Moderni toimiva keittiö

Iso olohuone joka ainakin näin keväällä pysyi mukavan viileänä lämpimänäkin päivänä.

Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin keittiön ikkunasta näkyvä suuri pinja jonka oksien väliin on papukaijaperhe tehnyt pesänsä. Vihreät ja toimeliaat pikkulinnut lennähtelevät silmieni edessä kannellen nokassaan tikkuja joilla parantelevat jatkuvasti isoa pesäänsä. Papukaijoja! Palmuja! Pihalla vaeltavia kukkoja ja riikinkukkoja! Tämän täytyy totta tosiaan olla paratiisi.

Papukaijojen pesä keittiönikkunamme edessä olevassa pinjassa