keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Loksasta ei löydy luksusta

Võsu on hieno paikka. Se lienee tullut selväksi. Võsu henkii ja hönkii tunnelmaa, historiaa ja kulttuuria. Kesäasustusta, vanhoja villoja ja upeita rantoja. Kesäisin useita hyviä ravintoloita ja kahviloita, talvellakin yksi kievari. Mutta ruokakauppoja on Võsulla tasan yksi: Meie.

Kesällä pieni kauppa tursuaa tavaraa kesävieraiden moninaisia toiveita täyttääkseen, mutta syksyllä ja talvella valikoima on koko lailla ankea. Kyllähän Meienkin valikoimalla eläisi, mutta aika usein sitä ihminen kaipaa hieman enemmän ja silloin on suunnattava seuraavaan kaupunkiin, joka on Loksa, 21 kilometriä Võsulta. Toinen vaihtoehto on lähteä Rakvereen, 37 kilometriä Võsulta. Rakverestä löytyy sitten ihan kaikki. Mutta kyllä Loksallakin saa asiansa hoidettua.

Loksan kaupunkiin on minulla hieman kahtaallinen tunnesuhde. Yhdeltä puolelta se on minusta ihan oikeasti aika älyttömän ankea paikka. Toisaalta, Loksalla ei tarvitse pingottaa. Vaikka lähtisit sinne maalitahraisissa remppavaatteissa ja polvesta risahtaneissa farkuissa, et erottuisi paikkakunnan perusväestöstä laisinkaan.

Loksa on pitkälti venäläinen kaupunki, vain 15 prosenttia asukkaista on vironkielisiä. Se on taantuva paikkakunta, jonka suurin työnantaja on Loksan telakka. Vuonna 1989 asui Loksalla 4311 ihmistä. Vuonna 2010 oli asukkaiden määrä laskenut 3403:een.

Yhdeltä puolen Loksa on aamupäivästä alkaen kaduilla kestojurrissa vaeltavia hanttapuleja ja kauppakeskuksen kulmilla hengailevia hämärämiehiä. Mutta ei Loksa ole vain rumia taloja tai toistaitoisia ihmisiä. Loksassa on myös aivan omanlaisensa tunnelma ja ja siellä on ihmisiä, jollaisia ei välttämättä kaikkialla Virossa tapaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Grossi-kaupan kassatäti, ihanan pehmeästi ja venäläisittäin liudentaen viroa puhuva daami, jonka tupeerattu ja lakattu kampaus poskikoukkuineen on aina moitteeton. Ja miten kauniisti hän käsittelee jokaista ostosta, ottaa liukuhihnalta maitopussit ja hapankaalipurnukat sievästi ja arvostaen, kuin käsittelisi kruununjalokiviä. Minulla on vaikeuksia olla tuijottamatta tätä upeaa rouvaa, niin paljon häntä ja hänen tyyliään ja asennetta asiakaspalveluun ihailen.

Ruokakauppojen ohella käymme tiuhaan rautakaupoissa. Rakveresta niitä löytyy kymmenittäin, kaikki suuret ketjut K-rautaa ja Bauhofia myöten ovat edustettuina. Suuria halleja, joissa pieni ihminen eksyy pitkille käytäville - eikä kukaan tule apuun. Loksan keskustassa on kaksi pientä rautakauppaa, Ehituse ABC ja Oldi Pood, joissa on aivan eri meininki. Suurten ketjujen ja hallimyymälöiden hintojen kanssa eivät nämä kaksi pientä puotia pysty kilpailemaan, mutta palvelun henkilökohtaisuus on toisaalta aivan omaa luokkaansa.

Kävin tänäänkin Loksassa kaupoissa ja tällä kertaa otin kameran mukaani. Päivä oli harmaa ja sadettakin ripotteli pienenä tihkuna. Ilma sopi siis erinomaisesti paikan yleisilmeeseen. Ja tässä hieman kuvasatoa Loksan pienestä teollisuuskaupungista, nuhjuisesta ja taantuvasta yhteisöstä, jossa elämä ei ole luksusta:

Uudessa kaubamajassa sijaitsee Grossin ruoka- ja sekatavarakauppa, josta joskus tekee aivan uskomattomia löytöjä.

Vanha kaubamaja on sulkenut ovensa jo kauan sitten.


Laevatehas eli telakka on Loksan suurin työnantaja

Tallinnassa kuljetaan trendikkäästi vesipullojen kera - Loksalla kahden litran kaljapullojen kanssa.


Pienkerrostaloja Loksalla

Kerrostalot sulkevat sisäänsä suurimman osan Loksan 3403 hengen väestöstä. Huomaa myös puiden väliin tungettu hylätty lasten syöttötuoli.


Loksan kerrostaloja marraskuun hämärässä.

9 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Loksalla on ihan oma tunnelmansa. Rähjää, mutta ei pääsääntöisesti epämiellyttävää, jos ei lasketa Grossi Kaubamajan juuressa joskus kylkeen kiilaavia pummeja.

Asiakaspalvelu on kaupoissa ilmeettömän yrmyä, mutta pienellä huulenheitolla saa useimmiten hymynkin irtoamaan.

Trendikäs pullojen kanssa kulkeminen pitää täsmälleen paikkansa. Tuossa kolmen tyypin kuvassa näkyy hepuilla olevan hinta-känni-suhteeltaan erinomaiset Taurus-pullot, vahvuus 8 %. Mitä sitä turhaan vettä kuljettelemaan.

Vahinko, että Ehituse ABC:n vieressä toiminut Kohvest-kuppila lopetti äskettäin toimintansa. Sieltä sai hyvää kotiruokaa, jonka ulkonäkö ei olisi kyllä Michelin-tähtiin yltänyt, mutta maussa ei ollut valittamista. Palvelu pjehmeasti pjuhuttua itärajantakaista. Leimallista koko kylälle (sorry, kaupungille).

aare kirjoitti...

Loksan Grossista voi tosiaankin löytää vaikka mitä, vaikkapa pieniä kauniita taskupeilejä. Harmi että se Kohvest lopetti, onko tilalle löytynyt korvaavaa (ei sitä kadun toisella puolella olevaa "yökerho-strippiklubia") ??

Mannu kirjoitti...

Oisitpa pystynyt ottamaan kuvan siitä kassarouvasta! Vaikka sieluni silmin näen hänet kyllä! JUST tuommosiin asioihin minäkin kiinnitän huomiota!
Me olimme pari vuotta sitten lomalla Riikassa ja kävin jossain marketissa ja minäkin muistan aina erään kassarouvan, mutta ihan päinvastaisesta syystä. Hän nimittäin äkäisesti KISKAISI setelin kädestäni. En ollut semmoistakaan ennen kokenut.. Ja kun meillä oli neljä lasta mukana ja tutkailimme erinäisiä hyllyjä erinäisissä kaupoissa, niin viereemme tuli myyjä tuijottamaan, ettemme varastaisi mitään!! Heh, en käsitä, miksi se ei jättänyt ikävää muistoa, vaan tuntui vain eksoottiselta tapakulttuurilta...

Tiina Linkama kirjoitti...

Aare - siinä linja-autoaseman kyljessä on avattu Esteri juures, joka on pieni kahvila josta saa myös ruokaa. Kerran syötiin siellä. Ihan ok mutta ei kuitenkaan yhtä hyvää kuin siellä Kohvest-kuppilassa.

Kerran ollaan syöty Viinistun taidemuseon vieressä olevassa merenrantaravintolassa ja siellä oli tosi hyvää ruokaa. Mutta paikka oli kovin fiini, ja jos oikein muistan, nämä fiinit ruokaravintolat eivät ole sinun juttusi. (Viinistu siis sijaitsee Loksan takana, niemen kärjessä).

Mannu - niinhän se on, että pienet asiat ja eritoten ihmiset antavat paikoille niiden yleisilmeen ja jäävät usein matkoilta päällimmäisinä mieleen.

aare kirjoitti...

No kun niihin fiineihin ravintoloihin ei oikein kehtaa mennä niissä "remppapöksyissä"...ja annoksetkin ovat usein kooltaan lähinnä näytteitä oikeasta annoksesta, ja niissä ei niin fiineissä on usein (ainakin Virossa) hyvä kokki ja ruoka

Unknown kirjoitti...

Se ettei Loksalta luksusta löydy varmaan tekeekin siitä niin eksoottisen ja omanlaisen. Hyvä ettei trendikkyys vesipulloineen ja gourmet-ravintoloineen pääse joka paikkaan!

Kari + Johanna kirjoitti...

Juuri sattui silmiini Loksan taajama, kun luin kuuluisaa kertomusta Mathias Rustin lennosta Malmilta Moskovan Punaiselle torille.
Loksassa sijaitsi Neuvostoliiton "salainen?" uutuustutka, joka ensinmmäisenä havaitsi Rustin lentokoneen lentämässä Suomenlahdella kohti Sillamäetä aallonkärkiä hipoen. Tapastä lähteneet hävittäjät löysivätkin koneen, mutta olivat liian nopeita, eivätkä pystyneet hidasta Cessnaa seuraamaan ja näin Rust sai rauhassa jatkaa lentoaan.
Liekö Loksassa tutka-asemasta enää jälkeäkään...??

Kimmo Linkama kirjoitti...

@Kari + Johanna: Omakohtaista tietoa tuosta ei ole, mutta Õhtuleht tietää kertoa, että Jumindan niemellä (Loksalta seuraava niemi länteen) oli ohjustukikohta, rajavartioasema ja tutka-asema, joka havaitsi koneen.

Samoin sen havaitsi Kohtla-Järven lähellä Sakassa sijainnut ohjustukikohta, jonka tienoilla Rust ylitti rantaviivan.

Cessnaa itse asiassa ilmeisesti seurattiin koko ajan, mutta MiG-23-hävittäjien sakkausnopeus on 400 km/h ja Cessna 172:n HUIPPUNOPEUS 221 km/h, joten hävittäjät suhahtivat ohi voimatta tehdä mitään.

Lisäksi NL:n ilmavoimille oli annettu käsky olla ampumatta siviilikoneita sen jälkeen, kun ne kolme ja puoli vuotta aiemmin olivat aiheuttaneet kansainvälisen skandaalin pudottamalla eteläkorealaisen Boeing 747:n, jossa oli 269 matkustajaa.

Jumindan kärjestä, läheltä vuoden 1941 miinakenttään ajaneen saattueen muistomerkkiä, löysimme siellä käydessämme valeohjusaseman jäänteet, mutta emme varsinaista tukikohtaa emmekä tutka-asemaa. Pitääpä kysellä tarkemmin.

Rustin osalta voi harrastaa kieliharjoittelua lukemalla Õhtulehden artikkelin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kari + Johanna - hieman kun arkistoja kaivelee niin johan löytyy vähän juttua Pärispeasta ja näistä sotilastukikohdista.

Katso tästä.