perjantai 4. marraskuuta 2011

Erilainen matkailuvinkki Lääne-Virumaalle: Kunda

Olen viimeiset viisi kuusi päivää kiertänyt Lääne-Virumaan nähtävyyksiä, paikkoja jotka ovat lähellä Võsua ja Huvikumpua, ja jotka saattaisivat Huvikummussa yöpyviä matkaajia kiinnostaa. Ja niitähän riittää. On kalastajakyliä, kapteenikyliä, kartanoita. On komeita niemimaita, on rotkoja ja jyrkänteitä ja merta. On kivikylvöjä, romanttisia majakoita ja upeita aallonmurtajia. Ritarilinnoja ja historiallisesti merkityksellisiä paikkoja. Niistä löytyy juttua kun selaa viimeaikaisia tekstejä hieman taaksepäin.

On täysin ymmärrettävää että satunnainen matkaaja etsii matkakohteestaan sen parhaita puolia, idyllisimpiä näkymiä tai komeimpia nähtävyyksiä. Mutta joskus saattaa olla äärettömän mielenkiintoista tutustua myös kolikon toiseen puoleen, vierailla kurjilla kerrostaloalueilla tai karmeissa tehdaskaupungeissa. Sillä tämä on myös maan historiaa ja nykypäivää.

Näin tein toissapäivänä, jolloin matkani vei minut Viron sementtikaupunkiin, Kundaan, jota joskus kutsuttiin valkeaksi kaupungiksi, valkean sementtipölyn sitä peittäessä. Nyttemmin on tehtaanpiippuihin asennettu jonkinmoiset suodattimet, mutta kyllä kaupunki siitä huolimatta on aika lailla vaalean aavekaupungin näköinen.

Olen kertonut lyhykäisesti Kundasta heinäkuussa 2009, jolloin teimme reissun Aseriin ja Kohtla-Järvelle, Kiviõliin ja Kundaan. Kaikki siis teollisuuskaupunkeja. Juttua ja kuvia löytyy tästä: Ihmeellinen Itämaa.

Viime keskiviikkona päätin tutustua kaupunkiin uudelleen ja kuvata sen teollisuutta ja yleisilmettä. Mietin, että täälläkin ihmiset asuvat, sillä täällä on työtä. Mutta mietin myös sitä, että kyllä osaakin olla ankeaa. Ihmisiä oli harvassa, pari jannua hupparit silmille vedettyinä korjaamassa teollisuushallin takana vanhaa Bemaria. Yksi kylähullu seilaamassa ajotiellä kädet viuhtoen pään sisäisiä piruja pois ajaen. En ihmettele, että saksalaisten vieraidemme tarkkaan lukemassa Lonely Planet -käsikirjassa Kundasta on vain yksi lause: "This is a terrible place."

Silti väitän, että Kundaan tutustuminen on antoisaa - käänteisesti kaikelle muulle kauniille, mitä Lahemaalla näkee ja kokee. Se tekee vaikutuksen, vaikka päällimmäisenä ajatuksena on lähteä sieltä pois mahdollisimman nopeasti.


Tällaisena avautuu Kunda sinne saavuttaessa.

Kundaa  on kutsuttu valkeaksi kaupungiksi sen kaikkialla näkyvän sementtipölyn vuoksi.

Ei ritarilinnoja tai tykkitorneja vaan sementtitehtaan piippuja.

Ensimmäisen sementtitehtaan rauniot.

Kundan tehtaanpiippuja.

Punainen ranskattareni lienee kaupungin ainoa väripilkku, vaikkei sekään loista parhaassa kirkkaudessaan.

5 kommenttia:

Larko kirjoitti...

Tulin käyneeksi Kundassa vuonna 2003 Kinobussin mukana. Kuvasin silloin osittain jopa samoja rakennuksia. Kuvista päätellen siellä mikään ei ole muuttunut.

Elokuvien katselun lisäksi vierailin erään tuttavan luona. Talo ja asunto olivat yllättävänkin hyvässä tämmingissä.

Kaksi vuotta sitten Kunda oli niiden paikkakuntien joukossa, joita harkitsin asuinpaikakseni. Asunnon olisin sieltä saanut halvemmalla kuin Paldiskista. Vaakaa kallisti Tallinnan läheisyys ja se, että täällä minulla on läheisiä ystäviä. Työn kannalta asuinpaikalla ei ole väliä niin kauan kun tietoliikenneyhteydet pelaavat.

Tiina Linkama kirjoitti...

Eiköhän tuo Paldiski ollut koko lailla parempi vaihtoehto.

Vaatii kyllä ihmiseltä erityistä mielenlujuutta asua tämänkaltaisessa paikassa masentumatta - toki ihmisen sisäinen maailma on tärkein viihtyvyyden lähde, mutta luulen, että päivästä toiseen näitä maisemia katsellessa iskisi paha apatia tai masennus.

Kiiris kirjoitti...

Kundaa voisin käydä katsastamassa, jos sinne päin sattuisin. Ylipäätään minä en matkalla harrasta turistinähtäväyyksiä. Aitoa pitää olla. Kuvassasi Kundasta oli hyvin kaunis talon pääty, hieman mansardikattotyyppinen.
Tallinnassakin kaahustin jossain, jonne menin ratikalla ja siellä oli ihania vanhoja puutaloja, vaikka toiset ihan ränsistyneitä jo, kauniita ruostuneita rautaportteja ja talojen pitsikuvioita!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiirepakolainen - juuri noin, sukeltamalla hieman erilaisille alueille saattaa löytää todellisia elämyksiä ja aarteita.

Jos pidät vanhoista taloista, porteista ja nikerryksistä, käypä katsomassa tällainen vanha kirjoitus blogista: Vanhoja taloja Tartossa.

Marjattah kirjoitti...

Hämmästyttävän kuvauksellisia kohteita. Ankeaa arkea, missä ihmisten on elettävä ja leipänsä revittävä.
Turistikohteet näkee 1000 kertaa kuvattuina....Arjen kuvaaminen avaa silmät.