perjantai 7. lokakuuta 2011

Krakova-päiväkirja jatkuu

Päiväkirjani hieman laahaa perässä, mikä tietenkin kertoo siitä että kokeminen on ollut tärkeämpää kuin raportointi. Kuviakin on tullut otettua niin maan perusteellisesti, ja niiden läpikäyminen on hidasta puuhaa.

Nyt kuitenkin pienen Astoria-hotellin aamiaishuoneesta kerron toisesta Krakova-päivästämme kera muutaman satunnaisesti valitun kuvan.

Toisena päivänä Voittoisa Viisikko istui vielä vetämässä johtopäätöksiä ja laatimassa yhteenvetoja konferenssin annista, kun minä, tuo sietämätön heinäsirkka, jatkoin vaeltelua Vanhan Kaupungin kaduilla.












Kahden maissa saan soiton Kimmolta - konferenssi on päättynyt ja sovimme treffit Vanhankaupungin torille. Nyt alkaa Kimmollakin vapaus.


Istumme tovin torilla ja hiljalleen terassipöytäämme saapuvat uudet ystävämme: Roberta, Alvaro, Chris ja Karolina. Edellisiltana olemme viettäneet hulvattoman hauskan illan Kazimierzin boheemikaupunginosan baareissa ja illan mittaan olemme huomanneet että mehän olemme ylimpiä ystäviä. Nyt eron hetki häämöttää - Roberta ja muut Viisikosta palaavat samana päivänä kotiin - ja tunnelmat ovat hieman haikeat. Mutta hetken ehdimme kuitenkin vielä istua yhdessä:

Alvaro ja Roberta saapuvat torille


Roberta, Kimmo, Alvaro



Roberta, Tiina ja Alvaro



Italialainen Roberta on kansainvälisen lain asiantuntija ja oli seminaarissa luennoitsijana. Terassilla käy keskustelu EU:sta vielä kiihkeänä.



Irlannissa asuvalla, kreikkalaisella Christoksella on söpöt korvat, mistä olemme edellisiltana keskustelleet. Nytkin mies on ihan pelkkinä korvina.



Chrisillä on hauskaa, mutta Alvaro on huolissaan aikatauluista. Pitäisi lähteä jo kentälle.



Viimeinen yhteinen ryhmäkuva ja sitten on ryhmän aika hajota ja lennähtää kuka minnekin päin Eurooppaa. Vain me, Kimmo ja minä jäämme vielä neljäksi päiväksi paikalle.

Kun ryhmä on sanonut viimeiset hyvästit jatkamme me Kimmon kanssa flaneerausta kaupungilla. Haemme sitten tavarat Radisson Blu -hotellista ja siirrymme uuteen pikkuhotelliimme Astoriaan, joka sijaitsee Kazimierzin kaupunginosassa, juutalaiskortteleissa jotka ovat yöelämän ja kahvilakulttuurin mekka Krakovassa. Käymme syömässä ja sen jälkeen vaeltelemme terasseilta toisille kunnes uni alkaa painaa silmää ja palaamme hotellille ja kierrähdämme yöpuulle.

Mitä sitten tapahtui, siitä seuraavassa blogissa.

Ei kommentteja: