perjantai 12. elokuuta 2011

Tiina hullaantuu pelloista - vaikka paketoituina

Eilen oli ilmojen puolesta jännä päivä. Päivällä oli aurinkoa ja outoja pilvimuodostelmia. Iltaa kohti mentäessä taivas alkoi antaa vinkkejä siitä, että kohta tulee sadetta ja lujaa. Ja saattaa tulla muutakin. Kuten tulikin.

Sadesäät ovat valokuvaajan kannalta itse asiassa mielenkiintoisia. Eilen illalla minulle tuli vahva kutka siitä, että nyt pitää hypätä autoon ja lähteä kuvaamaan maisemia. Kuka tietää mitä taivas meille niskaan antaa - ja miltä se näyttää.

Ja näyttihän se! Lähdin kuvaamaan kultaisia notkuvia viljapeltoja, ihanasti heilimöiviä niittyjä, heinäpeltoja, jotka tuulessa tanssivat tulevan myrskyn värittäminä. Vaan miten oli - pellot olivat jo pannut pakettiin. Oli Tiina myöhässä.

Mutta turha ei reissu ollut, ei todellakaan. Matkan aikana sää vaihteli vinhaan, välillä oli umpiharmaata vesisadetta ja sitten aurinkoa ja uhmakkaita myrskypilviä. Ja niiden alla ihanat heinäpaalipyörylät riveissä ja sekasorrossa - mitä enemmän niitä katsoi ja kuvasi, sitä inhimillisemmiltä ne näyttivät.

Kuvia tuli paljon, ja yritän olla teitä liikaa niillä piinaamatta. Mutta kun ne paalit vaan olivat niin ihania! Melkein voisin niille antaa nimiä, niin inhimillisiltä ne sateen alla vaikuttivat. Välillä harmaassa sateessa hytisten, sitten tulevan myrskyn alla panikoiden. Kimmokin totesi, että katso tuotakin paalia, kohta se loikkii karkuun!

Alla siis kuvasatoa peltoreissultani. Mutta aloitetaan ensin kolmella kuvalla Pyhäjärven rannasta, mistä kuvaukseni aloitin:


Minä olen hyyyvin terhakka ulpukka, oikea ulpukkojen primus.


Kaksi esteetikkoa keskustelee olevaisuuden olemuksesta.



Tämä voisi olla 70-luvun tapaan kuvamanipulaatio (duotone) vaan ei ole.


Tässä siis kuvia kuvauskeikan alkumetreiltä. Pyhäjärveltä pyyhälsin Harimäelle ja sieltä jatkoin seikkailua Otepään luonnonpuiston mutaisilla teillä kunnes kohtasin lammikon ja savimössöä, jota en uskaltanut ylittää. Harjoittelin peruutusta metsätiellä puolen kilometrin verran. Ja sitten jatkoin matkaani.

Olin jo melkein luopua toivosta dramaattisten kuvien ottamisesta kun taivas vaihtaa väriään merkittävästi. Ja edessäni oli jo aiemmin mainitsemiani heinäpaalikeriä. Onko niille muuten olemassa joku nimi? Lapset kutsuvat niitä dinosauruksen muniksi - ilmeisesti silloin tarkoittaen niitä muovilla peitettyjä munia. Nämä minun munani olivat pellolla muovittamatta. Ja miten kauniita ne olivatkaan!


Taivas alkaa lupailla sadetta, mäenharjan tiedustelijapaalit tarkkailevat tilannetta.


Sade putoaa niskaan ja peittää maiseman harmaalla kalvolla.


Paalit hytisevät vesisateessa



Kaksi kaveria hakee turvaa toisistaan.



Aurinko ilmestyy esiin, vaikka taivas on tummaakin tummempi.



Paalit vetävät hartiansa kyyryyn ja odottavat että taivas putoaa niskaan.



Nyt ovat suuret luonnonvoimat liikkeellä.



Ui-ui-ui-ui, voihkivat paalit, kuin Mikki Hiiri merihädässä, sillä pahalta näyttää.


Taivas levittäytyy molemmin puolin tien jakamaa paaliyhdyskuntaa.

Mitä tekee Tiina? Juoksee pelloilla ja pitkin tienpenkkaa tukka harallaan ja kuvaa, kuvaa, kuvaa. Ilmat muuttuvat nopeasti, sateen jälkeen tulee aurinko ja sitten taas uusi sade. 

Ja lopulta, Tiinan ja kameroiden ja paalien perusteellisesti kastuttua, sade lakkaa. Ja näyttämölle saapuu sateenkaari, joka ikään kuin pokkaa yleisölle kiittäen mielenkiinnosta:


Sateenkaari kiittää mielenkiinnosta.

Mutta älkääpä menkö halpaan, katsokaa hieman tarkemmin, hieman korkeammalle, ja huomaatte että sateenkaari vain huijaa, sillä dramatiikka päivästä ei ole sittenkään aivan ohi!


Synkeä musta pilvi vaanii sateenkaaren yläpuolella.

Minä jatkan matkaani. Kello käy jo yhdeksää illalla. Suuntaan auton kotia kohti, puuskittaisen sateen saattelemana.

Ja sen sanon, että ei ole huonoja ilmoja; on hyviä ilmoja ja sitten on aivan fantastisia valokuvausilmoja.
 M.O.T.

16 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Kirjaimellisesti olikin näköjään pellot pantu pakettiin. Jos useampaankin.

Nuo heinälieriöt ovat hauskoja. Joissakin kuvissa tuntuu kuin pysäytyskuva lähtisi hetken päästä taas liikkeelle ja kerät pomppisivat kovaa vauhtia mäkeä alas. Näistä voisi kehittää loistavan animaation!

Mainostoimistourani alussa 80-luvulla oli hieno tehokeino juuri duotone. Mustavalkokuvaan ajettiin jokin väri vaikkapa hennolla hopealla tai kuten tuossa järvikuvassa, sinisellä, ja saatiin aikaan uskomattoman sävykäs kuva. Tänä päivänä sitten tulee Tiina ja ottaa 16,7 miljoonan värin skaalalla lähes mustavalkokuvan, jossa sama efekti...

Käsittämätöntä, miten hilpeitä mokomat heinäkerät voivat olla.

aare kirjoitti...

Mäenharjan tiedustelijapaalit ovat kuin ulkoavaruudesta, toivottavasti eivät hyökkää.

Anonyymi kirjoitti...

I love hay! Uskomattoman ihania! Lempparini ovat 2 estetikkoa (ja niiden pentu) ja uiuiui...

Päivi

Tiina Linkama kirjoitti...

Aare - kuka sen tietää miten ulkoavaruus päättää meidän maailmaamme tarkkailla.

Päivi - kiva kun tykkäsit ja kiitos twiittauksesta!

Mannu kirjoitti...

Pyöröpaaleiksi niitä meilläpäin kutsutaan!
Ihania kuvia...

Mannu kirjoitti...

Pyöröpaaleiksi niitä meilläpäin kutsutaan!
Ihania kuvia..

Anonyymi kirjoitti...

Voin miltei haistaa kuivan heinän tuoksun, ja sitten sateen jälkeisen kosteuden..
Yövuoron pienet ilot ; )
Susanna

kiirepakolainen kirjoitti...

Mahottoman mainiot peltokuvat. Sai ihan hymyn huulille. Taivas sai minut odottelemaan ukonpuhuria...
Hilpeitä nuo paketit, vaikkakin joskus kaipaan vanhoja heinäseipäitä. Eipä enää ladoissa kakarat tallo heinää jalat suolasta kirvellen:))

Anonyymi kirjoitti...

Heinäpaalien tarina oli upea, mutta jo kaksi esteetikkoa piristivät tuntuvasti puisevaa työvuoroa!

Seppo

PS. Sanavahvistus gurall viitannee siihen autonperuutusharjoituksen syypäähän

emo kirjoitti...

En tahtoisi olla ilonpilaaja, mutta eivät taida olla heinäpaaleja (heinä kootaan jo kesäkuun lopulla ja heinäkuussa) vaan olkipaaleja ;D. Pellolla oleva sänkikin on keltaista kuten viljapellolla. Mutta kauniita kuvia kuitenkin!

SusuPetal kirjoitti...

Ooh, upeita kuvia, Tiina!

Rummun äiskä kirjoitti...

Hienoja kuvia, niistä voi aistia ukkosen ja sateen tulon.
Olkipaalit myöskin majesteetillisia,
siellä ne ovat pellolla kuin kivet.

Jotkit kuvat toivat mieleen Englannin arvaamattomat säät..!

Tarja kirjoitti...

Upeita kuvia kaikki, mutta suosikkini on Pühajärveltä kuvattu kaksi esteetikkoa.

Sylvia kirjoitti...

Se "mustavalkoinen" järvikuva oli yliveto! Ja heinäpaalit hilpeitä väriläiskiä mustanpuhuvan taivaan alla! Sun pitäs laittaa nuo kuvat SVT:n Väder-redaktionille. Siellä mekin mellastetaan ja saadaan kuviamme TV:n sättiedotuksiin ainakin kerran viikossa. Nuo sinun olisi esillä heti kun laittaisit sinne!!
Tänne, siis: http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=52851&a=587720

Marjattah kirjoitti...

Ooh miten upeita kuvia! Nuo uudenaikaiset heinäpillerit ovat tosiaan inspiroivia kuin heinäseipäät ennen vanhaan. Viimeistään sinun kuvasi nähtyään sen voi hoksata :) Valkoiset muovimunat ovatkin katoamassa (toivottavasti...)

Vallaton kirjoitti...

Olet sitten tutkinut olkipaalien syvintä olemusta :) Hauska kertomus ja mainioita kuvia ja upeita. Yhden tuollaisen palleron voisi haluta katteeksi. Aika iso kylläkin pieneen pihaan.

Puoli kilometriä auton peruutusta on hatun noston paikka. Oliko edes suora tie?