torstai 9. syyskuuta 2010

Talkooporukalle remppa-ajatuksia

Aihe on tuttu - ainakin niille, jotka ovat blogia seuranneet: Mitä voidaan / osataan / ehditään tehdä talkoovoimin nostaaksemme Huvikummun uuteen uljaaseen kuntoon.

Uusille lukijoille, niille, joita sivuille aika ajoin putkahtaa, kerrottakoon, että Huvikumpu on työnimi talolle, joka sijaitsee Võsussa, Suomenlahden rannalla, todellakin rannalla, ja johon aloitamme jossain vaiheessa majatalon, muodossa tai toisessa. Lisää voi lukea klikkaamalla jutun lopussa olevia tunnisteita, kuten Huvikumpu ja Võsu.

(Hankalaa kun ei tiedä kuinka paljon kunakin päivänä on uusia lukijoita, jotka ikäänkuin putkahtavat paikalle kesken tarinaa. Ja tarinahan tämä on. Eikä joka kerta voi aloittaa tarinaa alustakaan.)

Seuraa kaupallinen tiedotus eli mainos:

VIELÄ MAHTUU MUKAAN! Eli ken on innostunut lähtemään talkoisiin, on tervetullut tähän porukkaan, joka kokoontuu to-su eli 23.-26.9.2010.  Tiedossa on siivousta, maalausta, remppausta, kokkausta ja hämähäkin seittien häirintää kunkin kykyjen ja taitojen mukaan. Pakettiin kuuluu yösija ja remppasapuskaa ja toivon mukaan mukavaa yhdessäoloa ankaran työskentelyn oheen -- motolla: Ei kukaan pelkästä työstä elä!

Ja talkoon palkkio on, paitsi hyvä mieli: ensi kesänä tai vaikka tulevana talvena lomaviikko perheen kanssa Huvikummussa maksutta. Mukava se on sitten makoilla Huvikummun  puhtaissa tiloissa, omien kätten jälkiä ihaillen! Ja lapsille tai muille kylän miehille kehaisten: "Tuon naulan löin muuten minä!"

Tähän päättyy kaupallinen tiedotus.

Ja sitten päivän epistolaan: Mitä voimme porukalla tehdä?! Ja mitä sanoi asiasta remppamies Priit.

Ajoimme siis eilen Võsuun Priitun kanssa, joka tuli arvioimaan talon remonttitarvetta: mitä voi tehdä, mitä kannattaa tehdä ja mitä pitää ehdottomasti tehdä.  Mitä tehdä nyt, mitä keväällä. Mitä voi talkooväki tehdä ja mikä jää ammattilaisten hommiksi.

Priit on ihailtavan nopea hahmottamaan paikkoja  ja ideoimaan ratkaisuja, jotka ovat myös edullisia. Priit tuntee meidät ja tietää taloudellisen tilanteemme, eli sen, että emme ole todellakaan Kroisoksia, vaan että jokainen sentti on tärkeä. Hän ei yritäkään alkaa esittää massiivisia remontteja, jos niitä ei ole ehdottoman tärkeä tehdä. Priitua kannattaa aina kuunnella.

Priitun ajatuksia remontti- ja korjaustarpeista:


Ulkotyöt

Katto - se tulee puhdistaa neulasista jo tämän syksyn aikana. Samoin ne vähät räystäät joita talossa on, kannattaa putsata.

Kuka tekee? Mitä siihen tarvitaan? - Priitun mukaan ei ole tarpeellista kutsua paikalle mitään nosturia. Hänen mukaansa kannattaa kääntyä jonkun reippaan paikkakuntalaisen puoleen, joka kunnon tikkailla ja turvaköysillä varustettuna puhdistaa katon ensin harjalla ja sitten painepesurilla. "Ei tuo ole kummonenkaan homma asiansa osaavalle" totesi Priit. - Lopputulema: Näin siis teemme: etsimme ammattilaisen ja teetämme työn hänellä.

Talon ulkokäsittely Pinotexillä - Talo tarvitsee jossain vaiheessa ulkomaalauksen, ja sen voisi tehdä nyt syksyllä, kun puu vaikuttaa vielä täysin kuivalta. Jos sen tekee suhteellisen pian. Toisaalta, talon ulkosivun maalaus on niin iso työ, että veisi koko talkooväen voimat, eikä Priitun mukaan muutenkaan ole siitä kiireisimmästä päästä tehtäviä töitä. - Lopputulema: Talon ulkomaalaus Pinotexillä siirtyy ensi kevääseen.

Terassi - Terassin lattialaudat ovat haperot ja huonot kautaaltaan, ja täysin lahonneet talon pääsisäänkäynnin kohdalta. Koko terassin uusiminen alusta loppuun on, paitsi iso, myös kallis työ, eikä sitä kannata tehdä ennenkuin talo on satavarmasti omamme. (Nythän teemme kaikki työt sillä riskillä, että emme saakaan taloa ostettua vuoden sisällä. Mitä enemmän tätä vaihtoehtoa ajattelen, sitä enemmän nousee minussa taistelumieli: näin ei käy!!!)

Priit oli sitä mieltä, että jos terassin mädät laudat todella häiritsevät voisi niistä pahimmat vaihtaa väliaikaisesti uusiin. Kimmo taas oli eri mieltä. Turhaa työtä, sillä kun terassi lopulta tehdään kuntoon, menee ne vaihtolaudatkin uusiksi, sillä poikittaiset tukipuut täytyy joka tapauksessa vaihtaa kokonaan.

Kuva terassista:




Sisätyöt

Priit kävi läpi suuria linjoja, eli hahmotteli miten talo voidaan jakaa kahteen tehtävään: meidän kodiksi ja mahdollisimman toimivaksi majataloksi vieraiden tulla. Pääajatuksena oli, että me asetumme asumaan joko ala- tai yläkerran suureen saliin ja tornihuoneeseen ja yhteen makuuhuoneeseen, ja meillä on oma keittiö, wc ja suihku käytössämme. Ja muut tilat jaetaan sitten sopiviin paloihin vieraille asua. Niin, että jokaisella perhekunnalla on oma yksikkö, johon mahtuu 4 henkeä, jokaisella perhekunnalla on keittiö ja wc/suihku käytettävänään ja jokaisella on oma sisäänkäyntinsä.

Suuret työt, eli seinien mahdollinen siirtäminen, uudet keittiöt ja pesutilat tehdään keväällä ammattimiesten voimin, sen jälkeen kun talo on siirtynyt hallintaamme.

Talkoilla tehtävää

Priit ei sen enempää puuttunut talkoovoimin tehtäviin hommiin, sitähän riittää. Sen verran kuitenkin  muistutti, että lämpö pitää laittaa päälle sisätilojen maalausta varten hyvissä ajoin, ja pitää lämpöä riittävän kauan maalauksen ja tapetoinnin jälkeen. Sillä 'narva-plokk' - kivimateriaali, joka muistuttaa aika paljon siporexiä, ja josta talo on rakennettu, imee kosteutta sisäänsä.

Tästä eteenpäin ovat ajatukset sisärempasta siis omiamme.

Ikkunoiden tiivistäminen ja peseminen

Yksi taloudellisesti merkittävämpiä yksittäisiä asioita on ikkunoiden tiivistäminen. Samalla ne voisi myös pestä. Siinä hommaa riittääkin. Yli 600 m2:n talossa on ikkunoita paljon.

Pohdintaa:

Tiivistys -- Millä ikkunat on paras tiivistää? Kysyin sitä Priitulta ja hän ehdotti että ostan metrin sitä ja metrin tätä ja metrin kolmatta erilaista tiivistettä. Ja testaan. Mikä tukkii vedon parhaiten. Ja sitten vaan tiivistämään.

Ikkunoiden pesu -- olen armottoman surkea pesemään ikkunoita, raitoja vaan tulee, vaikka mitä teen. Nyt on ikkunat vielä siinä mielessä haasteellisia, että suurin osa koostuu pienistä ruuduista.

Kysymys: Onko talkooväellä (tai ihan vaan kenelläkään) hyvää vinkkiä miten tällaiset pienet akkunaruudut pestään parhaiten? Tarvitaanko minikokoista ikkunalastaa, vai onko parempi käyttää jotain ikkunaliinaa tms? Ehdotuksia, vinkkejä odotetaan! Kuka ilmoittautuu ikkunanpesuun?


Näissä pienissä akkunoissa riittää pestävää ja tiivistsettävää


Maalaus ja tapetointi

Minulla on toiveissa, että tämän syksyn aikana yhdessä talkooporukan kanssa ja myös talkootyön ohella, ennen ja jälkeen, saisimme valmiiksi neljä "boksia". Eli neljä tilaa, joissa yövyttää vieraita vaikka jo talvella tai ainakin ensi keväästä asti.

Boksien ohella on suunnitelmissa siivota ja maalata alakerran iso keittiö.

Boksit, nuo erilliset asunnot ovat suht. siistejä jo nyt, mutta pintaremppaa tarvitaan.

Eniten maalia ja pesua ja puhdistusta kaipaavat kaksi identtistä boksia (sillä erotuksella, että toisessa boksissa on parveke, toisessa ei).

Tässä kuvia ko. remppakohteista:

Numero 1: Kaksi identtistä "boksia"


Sisäänkäynti toiseen boksiin tulee pääoven kautta, toiseen ulkoa. Sisääntuloaulassa ei ole juuri nyt mitään rempattavaa, toki paneelien värit voi joskus vaihtaa paremmaksi, mutta ihan siisti on aula näinkin. Myöhemmin aulan ovet täytyy rempata tiiviimmiksi, ehkä vaihtaa koko ovisysteemi. Aula lienee talvella aika kylmä.


Kaksikerroksisen boksin alakertaa. Alhaalla keittiö ja pieni syömänurkkaus, ylhäällä makuutilat


Pieni kompakti ruokatila - kahdessa identtisessä boksissa molemmissa samanlainen. Helppo siirtää maalausrempan ajaksi pois. Alla linoleum-mattoa, joka pitää vaihtaa myöhemmin. Muualla bokseissa on lautalattiat


Kaksikerroksisen boksin wc/suihku - vaatii puhdistusta, ei muuta


Portaat boksin alakerroksesta yläkerrokseen - miten maalataan seinät siististi, kun portaat ovat niin lähellä seinäpintaa?!


Boksia yläkerroksesta. Tila on suurempi, olisi tarvittu laajakulmaobjektiivia tilan kuvaamiseen.

Tänne mahtuu kolme vuodetta. Lattia ok, seinät pitää maalata (ja korjata mahd. kolot etc) niin että yleisilme on raikas.

Tässä siis summittaisesti perusrakenne kahteen identtiseen  "boksiin", jotka mielestäni ovat suhteellisen helpot maalata ja putsata käyttökuntoon.

Molemmissa "bokseissa" on keittolevy, jääkaappi (vanha, mutta jos se siivotaan ja on raikas, onko sillä niin väliä) ja wc/suihku.


Numero 2: Makuuhuone - joko meidän tai asukkaiden

Tämä makuuhuone sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, suuren keittiön vieressä. Itse asiassa keittiö ja makuuhuone ovat olleet alun alkaen samaa tilaa ja nyt välille on rakennettu seinä, jota ei ole millään lailla peitetty.

Makuuhuone jää joko meille tai sitten siitä tulee vieraille kahden hengen asunto, jolla olisi käytettävissään suuri keittiö.


Ala-makkarin seinät tulisi osittain maalata (valkeat osuudet) ja tapiseerata (lastulevyosuudet)


Osa ala-makkarin seinistä on puuta, ja lämmintä perusmateriaalia. Lattiatkin ovat siistit.

Numero 3: Keittiö

Alakerrassa on keittiö, joka tarvitsee pintaremonttia ja lattiaremonttia enemmänkin. Lattia on korkkia ja myyjien mukaan korkki vain oli valittu väärin. Tai sitten korkkimaton kiertyminen ja repsottelu on viite jostain isommasta ongelmasta? IIK!

Keittiö sinällään on suhteellisen siisti, vaikka liedessä on vain kaksi (!!!) levyä:




Lattiamateriaali repsottaa:

Kuntotarkastaja hommissa, lattia repsottaa. Kuntotarkastajan oma raportti seuraa myöhemmin.

Keittiö on siis erotettu makuuhuoneesta ja sama lastulevy löytyy siis tältäkin puolelta. Ehkä keittiössä riittäisi vaan lastulevyn maalaus?


Tässä kuulemma ennen oli tarjoiluaukko keittiöstä ruokasaliin, josta siis tehtiin makuuhuone.


Oliko tässä ovi keittiöstä entiseen ruokasaliin, nykyiseen makuuhuoneeseen - en tiedä. Joka tapauksessa samaa lastulevyä kuin makkarissa ja tarjoiluaukossa.

Keittiön putsaaminen on iso työ, sanoo Kimmo. Lähinnä keittiön rasvojen myötä. Eli tarvitaan huolellinen seinien ja katon soodalla pesu, huuhtelu, huuhtelu toiseen kerran, spaklaus, hionta ja vasta sitten voi maalata katon ja seinät. Ei niin, että keittiö olisi minusta ollut erityisen likainen. Keittiöt vaan tapaavat napata rasvaa etc. elämän myötä.

Tässä nämä remppakohteet olivat. Seuraavassa postauksessa esittelen vielä muut kohteet, jotka eivät juuri heti tarvitse remppaa.

Mutta jo näillä toimilla saamme 50% talosta käyttöön. Seuraavassa postauksessa esittelen ne seuraavat 50%.

Ja -- ettei tulisi väärinkäsityksiä -- en todellakaan odota että yksillä talkoilla tämä kaikki tehtäisiin. En.

Esittelin lähinnä niitä kohteita joita voimme ja ehdimme porukalla tehdä, tai joista voimme rempan aloittaa. Kimmon kanssa jo puhuimme, että teemme pintojen soodapesun ja puhdistuksen ennen talkoita, jos vain ehdimme. Pesun jälkeen tulee vielä pintojen spakkelointi ja hionta. Ja sitten vasta päästään maalaamaan.

----

Pelkään, että talkoovoima suorastaan pelästyy nähtyään kaiken mikä odottaa tekemistä. Siihen heti nopea rauhoitus: en todellakaan odota, että talkoilla tämä kaikki tehdään! Tässä on vain lueteltu niitä asioita, jotka kaipaavat tekemistä!

Sitä paitsi, siivoamista ja puunausta ja lattioiden pesua riittää kaikille, jos ei maalaustöihin ryhdytä.

Seuraa pyyntö:

Talkoolaiset, antakaa tietää omista ajatuksistanne! Nyt siihen on aikaa! Kertokaa mitä ehdotatte tehtäväksi, mitä itse voisitte osata tehdä? Vinkkejä, neuvoja meille jo etukäteen! Mitä meidän kannattaa hankkia etukäteen, ettei sitten talkoopäivänä olla tumput suorina, kun jotain puuttuu. Ja mitä teillä on mukana tuoda!

Kommentteja voi laittaa tänne, vaikka tämän kirjoituksen loppuun, jolloin kaikki voivat niitä lukea. Tai jos ei halua olla julkinen (vaikka vaan nimimerkillä), voi kirjoittaa minulle suoraan sähköpostiinkin: tiina.linkama (kiharaa ja säkkärää) villaottilia.ee

Loppulause: On tämä jännää aikaa, ihanaa! Ja ihan mieletöntä, että löydän talkoisiin ihmisiä, jotka ovat yhtä innostuneita asiastani kuin minäkin.

Lisääkin saa tulla! Sänkyjä on nyt 17 hengelle, kun toin lisää matkapetejä kotoa!

Siis reippaasti ilmoittautumaan, jos tällainen tarjous kiinnostaa!!!



15 kommenttia:

emo kirjoitti...

Vaikka en talkoisiin pääsekään, tässä maallikon kommenttia ikkunoiden pesusta. Mikrokuituliinan ei pitäisi jättää pisaroita, valumia tai muita jälkiä. Minä pesisin ensin miedolla astianpesuaineliuoksella, ja huuhtelu puhtaalla vedellä lähes kuivaksi väännetyllä toisella mikroliinalla. Toinen vaihtoehto on ihan vanhanajan sanomalehdellä kuivaus.

Onnea matkaan!

OnuKoo kirjoitti...

Ikkunanpesun taidan jättää tällä erää väliin - laskin omia pesupintoja epäuskoisena ja päädyin takkahuoneen osalta seuraavaan: yhdessä ikkunassa 12 ruutua kerta kaks on 24 pintaa, se kertaa 8 on 192! Tähän päälle uudet ikkunat "uudella" puolella 9 x 2 x 4 = 72.

aimarii kirjoitti...

Kuten emo, minä pesen ikkunani aina perusFairyllä, sillä asianpesuaineella, aina en edes huuhtelekaan. Kuivaan lastalla tai mikrokuituliinalla.
Remontti-innostukseni sen kuin vain kasvaa!
Parhaillaan katselen aamu-aurinkoa pohjoisessa ja suunnittelen verkon nostoon lähtöä.

Sylvia kirjoitti...

Minusta voisi nuo lastulevyhommat tapetoida. Siis kaikki, eikä vaan sitä isoa. Jos hyllyt voi nostaa pois niin siihen voisi laittaa jonkin raikkaan, vaikka sinivalkoisen tapetinpätkän ja sitten maalata hyllut valkoisiksi ja siinä olisi raikas hylly vaikka kahvimukeille yms.

Muuten, täällä olisi yksi iso rakennuskirppis tai miksi semmoista liikettä nyt voi kutsua, jossa aina myydään tapetteja ja maalipurkkeja hyvin halvalla!! Olisipa sinne päin joku täältä tulossa, niin laittaisin ison kasan tapettirullia ja muutaman maalipurkin mukaan.
Vai onko teilläkin semmoisia paikkoja??

Sähkökäyttöinen ikkunanpesin voisi olla hyvä sijoitus jos nyt niin paljon ikkunoita on. Täytyyhän ne pestä jatkossakin...

Toivon hyvää talkoohenkeä ja paljon onnea uuteen hankeeseenne!

Tiina Linkama kirjoitti...

emo - mikroliinoja täytyy sitten hankkia, sanomalehtiä meillä ei ole paljoakaan tai oikeastaan yhtään kun luetaan lehdet netistä, ja tietokoneella tai läppärillä on hankala ikkunoita kuivailla. :)

OnuKoo - tuohan on vain hyvää harjoitusta! Olet talkoisiin mennessä kehittänyt hyvän tekniikan pikku ikkunoiden pesemiseen! :)

aimarii - täälläkin odotetaan talkoita innolla.

Sylvia- täytyy miettiä että voisiko tapetoida myös keittiön puolen.

En ole täältä löytänyt mitään superhalpaa remppatilpehöörin paikkaa, mutta Bauhof, joka vastaa Bauhausia, löytyy Rakveresta ja Tartosta ja Tallinnasta löytyy jopa ihan Bauhauskin. Täytyy katsoa.

Mutta mikä on sähköinen ikkunanpesin? En ole moisesta edes kuullut!

marja p kirjoitti...

Ikkunanpesusta sen verran, että mieto fairyvesi, riepu ja hyvä sopivankokoinen lasta olisivat ehkä käytännöllisin ratkaisu. Käytin itse näitä välineitä juuri omien ikkunoideni kanssa. Talouspaperia kului myös viimeistelyyn. Kun on noin paljon pestävää, pitäisi löytää nopeat ja tehokkaat tavat. Omien ikkunoideni pesutuloksesta ajattelen, että raitoja tai ei - ovat ne ainakin puhtaat koska olen ne juuri pessyt. Ikkunoiden tilkitsemistä varten yritän selvittää mikä olisi paras tapa asian hoitamiseksi. Kavereideni joukossa on eräs tilkitsemistä työkseen tekevä henkilö, jolta uskon saavani kullanarvoisia neuvoja ja ehkä myös materiaalia! palaan asiaan!

Suski kirjoitti...

Terveisiä Tallinnasta! Tämäkin perhe on asettunut lahden eteläpuolelle. Nettikin on vihdoin saatu, joten siinähän tämä viikonloppu onkin mennyt blogien viimeaikaisia tapahtumia lukiessa. =)

Talkoilu kuulostais kivalta. =) Mutta mahtaakohan se onnistua, kun mulla on nuo elukat. Vai oisko siitä mitään apua, että tulis vaikka vaan yhdeksi päiväksi esim. ikkunoita pesemään lauantaina tai sunnuntaina?

Olis kiva tapa nähdä Viroa vähän enemmän, kun ois joku määränpää eli tässä tapauksessa Võsu. Ja tietty tutustua samalla uusiin ihmisiin. =)

Tiina Linkama kirjoitti...

Suski - aina yksi käsipari vaikka ikkunanpesussa tulee apuun! Siis tervetuloa. Olisiko lauantai vai perjantai sulle parempi päivä?

marja p kirjoitti...

Marja p täällä vielä utelee, että miten ne ikkunat avautuvat? Sisäänpäin sekä ulko- että sisäikkuna? Ovatko niinkuin Topussa, että esim 6 pikkuruutua muodostaa yhden avattavan kokonaisuuden? Ja niitä sitten pareittain? Tapaan sen tilkitsijän tiistaina, joten tämä tieto voisi olla tarpeen.

Tiina Linkama kirjoitti...

Marja p - juu, näin mielestäni aukeavat, että sisäikkunat sissään ja ulkoikkunat ulos. En kyllä ole satavarma.

Suski kirjoitti...

Perjantaina olen töissä puoli viiteen, joten lauantai ois hyvä päivä. Ja jos joku muu tulee Tallinnasta myös päiväksi sinne niin kyytiin mahtuu. =)

Laitan sinulle sähköpostia tällä viikolla ja kyselen vähän lisää. =)

Tiina Linkama kirjoitti...

Hienoa Suski! Lähempänä ajankohtaa vielä käydään kaikkien kanssa läpi aikatauluja ja liikkumista etc.

Ja mitä kannattaa ottaa mukaan - esimerkiksi yöpymistä ajatellen.

Maris kirjoitti...

Meille voi siis nakittaa ihan mitä hommia vaan. Paitsi ei mitään hämähäkkeihin liittyvää mulle!
Aki lupas katsella vähän työkalujakin mukaan - jos tulee jollekin tarvetta.

Tiina Linkama kirjoitti...

Nakitetaan. Ja palataan aiheeseen vielä muutaman päivän sisällä. Siis, mitä voisi ottaa mukaan remppakamaa ja muutakin.

Sylvia kirjoitti...

No vaikka tämmönen se ikkunanpesin (voi sillä muutakn pestä) mutta on niitä muitakin malelja:
http://www.letsbuyit.co.uk/product/29278782/steam-cleaners/karcher-sc1122-mobile-domestic-steam-cleaner