keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Talkoovalmistelut etenevät

Olen saanut muutamaisenkin kyselyn, että mitenkäs talkoot - kun eilen noin kiukkuisena puhisin. (Ja puhisen vieläkin.). Joku epäili että talkoolaiset ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, ja näinhän tosiaan ei ole. Kun luin viestini, voi siitä hyvinkin saada sellaisen kuvan. Toistan: näin ei siis ole. (Taidan poistaa koko viestin). Talkoot voivat hyvin ja valmistelut etenevät.

Ei, minulla vaan on itsellä hermot niin pinnassa kun suunnitelmat on suuret ja sitten tulee takaiskuja. Laitoin tuohon edellisen viestin kommentteihin selityksen - eli kyse on Suomen pään saamattomuudesta talon myynnin suhteen. Ei siitä sen enempää.

Muutenkin on ollut monenlaista pientä harmia ja takaiskuja ja kun eilen sitten selvisi kolea totuus välittäjän aktiivisuudesta oli se viimeinen oljenkorsi. Onneksi tällä kamelilla on kuitenkin nopeasti parantuva selkä, jos näin ontuvaa ilmaisua voin käyttää ja totean vain, että vaikeudet on tehty voitettaviksi.

Huomenna lähtee Kimmo liikkeelle uudelleen parin remppamiehen kanssa ja he käyvät läpi muutamaiset tärkeät asiat kuten sähköt, putket, putsaavat katon ja suunnitelevat Latten ja (Rummukaisen) kestävän aidan. Jälkimmäinen on niin pieni poika, että täytynee aita tehdä verkosta. Mutta hyvä se vaan on, ei tule sitten muut metsäneläimet, jänikset etc. pihaan aidan toiselta puoleltakaan.

Ensi viikolla olen suunnitellut, että jos saan Rummukaisen Äiteen mukaani menemme tekemään perusvalmisteluja - eli peitämme lattiat suojapapereilla maalausta varten ja kykyjemme ja ajan riittäessä pesemme mahdollisemman monta pintaa valmiiksi. Suuria spaklauksia ei onneksi tarvita, joten homma ei luultavasti ole liian iso. - Harmittaa vain kun oma käsi kaiken muun kurjan lisäksi on taas kipeä, oma vika, liikaa tietokoneaikaa takana ja hiirikäsihän se aina on se joka alkaa kiukutella.

Mutta hei, kaikki etenee odotetun mukaisesti talkoiden suhteen. Talkooastiat ja kipot ja kupit on jo hankittu. Ajattelin lauantaina tarjota koko sakille soppaa ja leipää. Toivottavasti tämä on riittävää? Ja kenelle jää massu nälkäiseksi, voi hakea siihen lisätäytettä vaikkapa Võsun O-kõrtsissä jossa on tunnetusti hyvät safkat.

Alla Kimmo ja Remppa-Priit edellisellä kerralla kana-aterian äärellä:

2 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Teillähän onkin siellä iso projekti taas meneillään! Luulin, että siitä tulisi mökki teille itsellenne:) Olen ollut vähänlaisesti koneella viimeaikoina, mutta jahkas nuo ilmat tuosta viilenee, niin käyn taas useammin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Tervetuloa vaan tutustumaan projektiin. Toivotaan että lopussa kiitos seisoo eikä tule itku pitkästä ilosta.