Kotimatkalla, oven törröttäessä takaluukusta ulos hihittelimme kuin pienet lapset pahanteossa. Joltain sivutieltä lähti peräämme auto ilman valoja ja Kimmo arveli sen olevan Kasispean Chief Inspector Jacques Clouseaun, joka ajaa sammutetuin valoin. Lisää hihittelyä. Kun auto kääntyi seuraavasta risteyksestä toisaalle hihkaisi Kimmo: "Karistimme sen kannoiltamme!"
Ovi oli todella painava, on siis umpipuuta, ja suora. Yhdestä reunasta liitokset ovat irrallaan, mutta luulen, että pienellä voimankäytöllä ja paukutuksella ne saadaan paikoilleen. Nyt pitäisi vielä tietää miten tästä eteenpäin - hioa täytyy, mutta sitten toisaalta menetetään pinnan rustiikki hilseily. Emmekä tiedä mitä tai montako maalikerrosta hilseilevän maalin alta löytyy. Eli pitääkö hioa aivan puuhun saakka. Jonka jälkeen sen voisi lakata jollain sävylakalla.
Heräsin aamulla virkeänä kuin peipponen - tsirp tsirp - sillä uusi haasteellinen homma odottaa. Saapi näkee mitä tästä tulee. Jotain hienoa tai massiivinen pettymys. Aika näyttää.
Ja neuvoja otetaan mielellään vastaan, onko jotain mitä minun pitäisi tietää ennen kuin alan pintaa raaputtamaan? Puhdistamisesta, hiomisesta tms?
Tässä tämä nyt joka tapauksessa on: meidän ovi, josta pitäisi tulla jonain päivänä olohuoneenpöytä. Se repsottava reuna ylhäällä.
Jälkikirjoitus: Nostettiin ovi tuulikaappiin. Sillä tänään tulee tänne võsulainen Janek viemään ylimääräistä rojua ja vanhat patjat kaatopaikalle. Olisi aavistuksen noloa jos nappaisi oven mennessään. Sitten sitä pitäisi alkaa etsiä Tallinnan kaatopaikalta.
