Perheeseemme on ilmestynyt Ronjan ja Latten rinnalle nyt kolmas karvanaama.
Ei, emme ole äkkiseltään lisännyt talouttamme uudella nelijalkaisella, näissä kahdessa riittää yllin kyllin tekemistä.
Johtokunnan miespuolinen jäsen, tuo alfa-susi nimeltään Kimmo on kasvattanut itselleen parran. Minä olen projektia katsellut sivusta, hiljaa itsekseni hymyillen.
Mistä moinen asia tuli Kimmolle mieleen, on minulle yhä arvoitus. Kimmo ei sanottavammin trendien perässä hyppele, ei tutki Beckhamin hiustyylejä tai vaatekaappia. Ja paljasleukaisena on koko ikänsä esiintynyt.
Tässä Kimmo vielä siloposkisena
Ennen joulua aloin kuitenkin huomata, että Kimmon suun liepeille oli levittäytynyt epämääräistä karvoitusta, ja asiaa kysyessäni Kimmo hieman kiusaantuneena naurahti, että ajattelinpa tässä kasvattaa itselleni parran. Sopiiko se sinulle?
Miksi ei sopisi, värjäänhän minäkin surutta hiuksiani, kaikista muista naisellisista hullutuksista puhumattakaan. Minua vain hiljaa itsekseni nauratti tämä uusi piirre Kimmossa, jonkinlainen vaivihkainen miehinen turhamaisuus, halu parantaa tai muuttaa omaa ulkonäköään.
Ensimmäiset viikot suu oli ruokottoman näköinen, sanalla sanoen. Erinäisiä epämääräisiä karvoja pukkasi esiin sieltä täältä, osa harmaita, osa mustia. Aloin miettiä, lieneekö tämä karvankasvatusprojekti sittenkään niin viisas. Mieleeni nousi mielikuvia metsien miehistä, ruokkoamattomista hanttapuleista sateisina päivinä torin reunamilla. Pidin mielikuvat ominani ja sivusta katselin miten Kimmo kävi puolihuolimattomasti kurkkimassa kasvojaan peilistä, mietteliäänä siveli sekalaisia karvojaan, rapsutteli ja silitteli.
Ilmeisesti pokerinaamani ei kuitenkaan pitänyt täysin, sillä toisella partaviikolla Kimmo kiirehti lohduttamaan minua. Oli lukenut netistä ohjeita; ensimmäiset kolme viikkoa karvavärkin pitää saada kasvaa kunnolla, ennen kuin sitä voi alkaa siistiä ja rajata. Olin iloinen, ettei meillä ollut mitään merkittävää menemistä, kutsuja tai tapaamisia tiedossa.
Toisella partaviikolla huomasin myös, että suukottelu kävi hankalaksi. Parta ja eritoten huulen yläpuolinen viiksikasvu oli kuin teräsharjasta. Kaivatessani aviomiehen tuttua tulisuudelmaa törmäsinkin teräsharjaan, joka raapi minua. Autsch!
Alkoi parta- ja viiksikarvojen pehmennysoperaatio. Netistä oli jälleen löytynyt ohje: jokaisen pesun jälkeen tulee viikset ja parta käsitellä hiusbalsamilla. Ja näin tapahtui. Mietin itsekseni miltä mahtaa näyttää Linkama suihkussa, kasvot hiusbalsamilla peitettynä. Nauratti, mutta pidin huvittuneisuuteni omana tietonani.
Joulun alusviikolla piipahti luoksemme Kadri, joka Kimmon nähdessään purskahti nauruun. ”Kas teile on tulnudki Jouluvana!” tämä ilakoi. (Eli: Onko joulupukki tullutkin teille?) Kimmo hämillisenä nuorta partaansa sukimaan: ”Hmph, niin, ajattelin tässä vähän kokeilla josko saisin kasvatettua itselleni parran."
Kolmannella viikolla alkoi Kimmo muistuttaa Ago Kiveä, meidän otepääläistä tuttavaamme, 75-vuotiasta boheemia taiteilijaa, jonka tuotemerkkinä on upea pitkä harmaa parta. Ago on ihana ihminen, mutta ei ehkä kuitenkaan se, jonka haluan aamulla vierestäni löytää.
Passitin Kimmon parturiin, partaa leikkauttamaan ja siistimään. Pelkäsin, että muutoin alan pahimmassa tapauksessa nähdä unia ZZ Top-miehistä.
Kuva Wikipedian public domain galleriasta
Mutta kuka osaa leikata partaa? Leikkaavatko parturit edes partoja nykyisin? Onko koko parturi-nimi aikansa elänyt. Pitäisikö partureiden vaihtaa nimensä hiuksureiksi? Kampaaja kampaa, hiuksuri leikkaa hiuksia.
Pienellä soittokierroksella selvisi, että kyllä partoja vieläkin täällä leikataan, mutta se ei ole partureiden jokapäivästä työtä. Tilasimme ajan Tarton parhaimpiin lukeutuvasta kampaamo-parturiliikkeestä.
Nyt Kimmon parta on siis siistitty, ja ilmeisesti mies siistii sitä päivittäin, suihkun yhteydessä. Asiaa tiedusteltuani kuulin, että myös päivittäinen parran balsamihoito kuuluu aamutoimiin.
Ja tältä mies näyttää nykyisin:
Kaksi karvanaamaa ihmettelevät toisiaan
Veljekset kun ilvekset
Olen tätä parrankasvatusoperaatiota seuratessani alkanut miettiä parran olemusta yleisemminkin. Mistä se kertoo, onko se viehättävä vai ei? Tunnen useita parrakkaita miehiä, enkä ole aiemmin asiaa ajatellut sen enempää. En sitä, että parta on valinta, sitä hoidetaan ja vaalitaan ja leikataan ja muotoillaan samalla tavalla kuin me naiset hoidamme, vaalimme ja leikkaamme hiuksiamme.
Parralla siis täytyy olla tarkoitus. Miksi muuten ryhdyttäisiin näin hankalaan projektiin. Mikä tuo tarkoitus on, sitä en ole itselleni selvittänyt. Peittää itsensä? Tuoda itseään esiin?
Siis, parrakkaat blogini lukijat, kertokaa miksi teillä on parta! Ja naiset, kertokaa te puolestanne mitä te ajattelette parroista, ovatko ne viehättäviä, lisäävätkö vai vähentävätkö ne mielestänne miehen vetovoimaa. Sana on vapaa!
