Yllättäen kerrankin oli tämän kolmehenkisen talouden kaikki jäsenet jalkeilla jo aamuvarhaisesta. Aamu oli vielä pimeä, mutta minä povasin hienoa keliä - olihan myös vuoden ensimmäinen päivä ollut aurinkoinen - ja ehdotin päiväretkeä Latviaan, vaikkapa Cesiksen historiallisiin maisemiin. Ehdotukseni vastaanotettiin myötämielisesti ja niinpä porhalsimme Punaisella Ranskattarella kohti Latvian rajaa auringon vielä kivutessa aamuharmaalle taivaalle. "Hieno matkakeli tästä tulee!" totesin luottavaisesti, kun katselin taivaanrannalle heijastuvaa punaista aamuruskoa. "Eikö se sanonta mennyt: Red sky in the morning - sailor's warning" muistutti Kimmo, johon minä huolettomasti: "No sittenhän onkin hyvä ettei olla menossa merelle vaan sisämaahan!"
Puolen tunnin kuluttua ylitämme Valga/Valkan valtakunnanrajan ja suuntaamme kohti Valmieraa. Pieni pysähdys Valkan ulkopuolella, kun naispoliisi ohjaa meidät tien sivuun ja haluaa tarkistaa passimme. Ensimmäisen kerran kohdallamme sitten Schengenin sopimuksen, mikä sivulauseessa kerrottakoon. Rajallahan ei matkustusdokumentteja tarkisteta. Passit ovat kunnossa - myös Latten, joka takapenkiltä ilmoittaa voimallisesti mielipiteensä passikontrollista; auto heiluu ja ystävällinen poliisitäti ottaa vaistonvaraisesti pienen keveän hyppyaskeleen taaksepäin ojentaen samalla passimme pikaisesti takaisin.
Latviasta on saatavissa yllättävän vähän matkainfoa - tätä olemme valittaneet aiemminkin. Erityisesti Pohjois-Latvia tuntuu olevan valkea tuntematon laikku kartalla sikäläiselle turismi-infolle. Me olemme kuitenkin onnistuneet saamaan käsiimme erinomaisen polkupyöräilijöille suunnatun karttaoppaan, joka käsittää niin Etelä-Viron kuin Pohjois-Latvian ja sen pienimmätkin nähtävyydet. Ja opas kertoo meille, että lähellä Strencin kaupunkia on pieni paikka nimeltä Seda, joka on näkemisen arvoinen.
Kyse on 1950-luvun alussa perustetusta teollisuuskaupungista - tarkemmin sanottuna turveteollisuuskaupungista - jonka erikoisuus on sen arkkitehtuuri. Joka edustaa tyylipuhdasta stalinistista uusklassismia. Kuullostaa mielenkiintoiselta - siis Sedaan!
Myöhemmin opin Wikipediasta että n. 20 km päässä Valkasta sijaitseva kaupunki on perustettu 1952 ja se on ollut aikanaan neuvostoajan ylpeys, jonne on lähetetty työläisiä kaikkialta Neuvostoliitosta. Nykyisin Sedassa asuu n. 1500 henkeä, suurimmaksi osaksi eläkeläisiä ja vanhuksia.
Sisääntulo kaupunkiin on sanalla sanoen mykistävän hieno. Tuntuu kuin olisi siirtynyt aivan toiseen aikaan ja aikakauteen:
Sisääntulo Sedaan mykistää
Kulmatalo puistotien alussa
Toisen puistokadun päässä olevaa vapaa-ajankeskusta on alettu restauroida.
Päätykolmion punatähti on saanut uuden ehtoisan ilmeen.
Uusklassismin talot eivät ole enää parhaassa hapessaan, mutta yllättävän hyvässä kunnossa sittenkin.
Jos rakennuskanta on kiinnostavaa, ovat sitä myös sedalaiset. Vanhat tädit, jotka puskevat läpi kylmän aamupäivän kuka matkalla minnekin. Huivimummut ja karvalakkitädit, jotka voisivat olla joltain toiselta aikakaudelta. Haluaisin niin kuvata näitä omalla nuhjuisella tavallaan ylpeitä ja tyylikkäitä hahmoja, mutta häveliäisyys estää minua. Pokka ei yksinkertaisesti riitä.
Mammoja pitämässä neuvonpitoa keskellä risteystä. Kiire ei ole minnekään.
Kuten arvata saattaa, 1.500 ihmistä ei saada ahdettua näihin mataliin paraatikatujen taloihin. Kaupungin reunamilla on sitten toisenlaista stalinistista arkkitehtuuria, kerrostalokolosseja, joiden nurkilla juoksevat kurjan näköiset irtokoirat ja joiden portaikoissa värjöttelevät huonoturkkiset kissat. Ei niin idyllistä.
Yksi Sedan suurista kerrostaloista.
Sedasta jatkamme matkaa Strenciin, jossa olemme pysähtyneet aiemminkin. Strencin nähtävyys on yksi Latvian pisimmistä joista, Gauja (452 km), ja sen rantamat. Takapenkin taaperokin pääsee jaloittelemaan.
Gauja-joki saa alkunsa Cesiksen kaakkoisnurkasta, mistä se virtaa pohjoiseen muodostaen 20 km:n rajapyykin Latvian ja Viron välille. Rajalta se kääntyy takaisin etelään kohti Valmieraa ja lopulta laskee Itämereen Riian pohjoispuolelta.
J.Ölli pääsee jaloittelemaan Gaujan rantamille.
Strencissä alkaa taivaalta pudota valkeita lumiriekaleita, ensin hitaasti ja sitten kiihtyen. Nopeasti maa alkaa peittyä valkeaan ja Eräs saa hepulin:
Tukinuittajapatsaan lähellä Latte riemuitsee: "Hiiohoi, mulla on Strenci-hepuli! Nyt tuli talvi!"
Jatkamme matkaamme, mutta lumisade yltyy ja näkyvyys on heikko. Ehdotan kääntymistä kotia kohti, mutta Kimmo on sitä mieltä, että ajetaan nyt kuitenkin ainakin Valmieraan asti, sinne kun ei ole enää paljoakaan matkaa.
Keli muuttuu kurjaksi ja näkyväisyys tiellä on heikko.
Valmierassa räntäsade sen kun yltyy. Ei tee mieli nousta autosta. Ihmiset puskevat loskaisilla kaduilla tuulta ja loskaa päin. Hyrrrrr.
Valmieran sinikattoinen ortodoksikirkko pääkadun reunamalla.
Valmiera on runsaan 27.500 ihmisen kaupunki Pohjois-Latviassa.
Valmiermuizassa valmistetaan paikkakunnan omaa olutta.
Laitamme auton hetkeksi parkkiin ja mietimme reissumme jatkoa. Cesikseen ei kannata näillä keleillä lähteä. Heikossa valossa sinne vielä ajaa, mutta paluu pimeässä räntäsateessa ei innosta kumpaakaan. Pitää päättää ajammeko takaisin samaa tietä kuin mitä tulimme, vai teemmekö kierroksen Smiltenen kaupungin kautta, nähdäksemme hieman erilaisia maisemia. Päädymme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Matkalla Smilteneen tutkin jälleen mainiota polkupyöräkarttaa. "Löytyykö Smiltenestä mitään katsottavaa?" kysyy Kimmo. "Aika vähän - mutta läheinen Rauna vaikuttaa mielenkiintoiselta!" vastaan.
Ja näin kirjoitetaan Raunasta polkupyöräkartastossamme (kielivirheet oppaasta suoraan):
"Tuntuu uskomattomalta, mutta keskiajalla Rauna oli yksi suurimmista Latvian kaupungeista. Raunan linna on rakennettu 1200-luvulla, vaikuttavat Raunan linnanrauniot ovat säilyneet tähän päivään asti, ja nousevat yhtä vaikuttavassa linnanvuoressa. Lähellä sijaitsee Tanisan linnanvuori, joka on ison ja hyvin vahvistetun latgalilaisten asutuksen paikka. (sic)"
Lumisade sen kun yltyy kun ajamme valkeassa maisemassa peltojen poikki etsien tätä vanhaa ihmekaupunkia. Kun ympärillä ei näy kuin valkeaa, totean: "Taidetaan vielä olla esikaupunkimaisemissa."
Rauna lopulta kuitenkin ilmestyy lumisateen keskeltä ja sen vanha kirkko ja linnoitus ovat näkemisen arvoiset. Puskemme lumisateessa portaat ylös ja kierrämme komean linnoituksen, minä kameraani kosteudelta suojaten, muutamaisen kuvan sieltä täältä napaten. Toteamme yksissä tuumin, että tänne palataan vielä toistekin, hieman paremmassa säässä! Sillä hienoahan täällä on!
Raunan vihreätorninen luterilainen kirkko linnavuoren juurella.
Linnake yhdeltä kyljeltä nähtynä.
Muureja läheltä nähtynä.
Muureja sisäpihalla.
Hyväkuntoiset portaat vievät linnamäelle.
Raunasta matka jatkuu kohti Smilteneä. Ilma sen kun huononee. Smiltenessä pysähdymme vain sen verran mitä alijäähtyneen veden raaputtaminen tuulilasista kestää. Auton ikkunasta katselen miten ankealta voi pieni kaupunki näyttääkään kurjassa kelissä:
Ilma käy tunti tunnilta puuroisemmaksi.
Uusi Valkasta menomatkalla ostettu skraba otetaan käyttöön.
Maisemat Smiltenessä ovat aika pöperöä.
Smiltenestä jatkamme jo päivän pimetessä kohti Valka/Valgaa ja sieltä Otepäälle.
Mennäkseni kirjoitukseni alkuun. Voi olla että sisäinen kompassini on hieman epätarkka - Cesikseen piti mennä mutta päädyttiin Sedaan ja Raunaan. Ja voi olla että en ole haka ennustamaan säätä. Mutta se ei tarkoita, etteikö reissumme olisi ollut antoisa. Voi pojat, meillähän oli hauskaa. Oli seikkailua, uusia maisemia, uusia outoja kaupunkeja. Sanalla sanoen: huikean hauskaa! Ei se matkailu tosissaan ole ilmoista kiinni!
Hiiohoi, meillä on, jos ei matkustushepuli, niin ainakin hyvä mieli! Eikä autoon sada sisään.
