torstai 5. joulukuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 26: Intia se vasta ihme maa onkin!

Aivan ensimmäiseksi, kaikki mitä jäljessä sanon, perustuu vain alta vuorokauden Intiassa ja Delhissä viettämäämme aikaan. Näin ollen kommenttini ovat hyvin subjektiivisia. Intian 1,2 miljardista ihmisestä tapasimme tai otimme jonkinlaista kontaktia ehkä noin 50 ihmiseen.

Aivovoimisteluna, katsotaan muistanko kaikki, etenen aikajärjestyksessä. Luettelen siis peräkanaa kaikki joiden kanssa vaihdoimme vähintäänkin muutaman sanan ollessamme Delhissä:

Air Indian lentoemäntä - Air Indian stuertti - viisumivirkalija New Delhin kentällä - infotiskin neitokainen New Delhin kentällä - rahanvaihtovirkailija New Delhin kentällä - mies joka neuvoo meidät metroon - metron poletinmyyjä - metron turvallisuusmies - metron ruumiintarkastajanainen - mies joka neuvoo meidät ulos metrosta - rikshantarjoaja 1 - rikshantarjoaja 2 - rikshantarjoaja 3 - taksin tarjoaja 1 - taksin tarjoaja 2 - mies jolta kysymme neuvoa rautatieasemalla 1 - mies jolta kysymme neuvoa rautatieasemalla 2 - lipunmyyjä rautatieasemalla - mies joka lopulta neuvoo meitä rautatieasemalla - pummi 1 rautatieaseman ulkopuolella - pummi 2 rautatieaseman ulkopuolella - pummi 3 rautatieaseman ulkopuolella - pummi 4 joka ei päästä meistä irti vaan lähtee seuraamaan - turistipoliisi rautatieaseman ulkopuolella - hotellin respavirkailija - hotellin ravintolan kokki - hotellin ravintolan tarjoilija 1 - hotellin ravintolan tarjoilija 2 - hotellin ravintolan tarjoilija 3 - katukauppias 1 - katukauppias 2 - hotellin yövartija - rautatieaseman lipuntarkastaja seuraavana aamuna - kahvin myyjä metroasemalla - kirjakauppias metroasemalla - metron turvatarkastaja - lentokentän turvavirkailija - lähtöportin virkailija

Montako tuli? Sain nopeasti laskien 38 kontaktia. No, on siinäkin jonkinlainen otos jonka pohjalta voin tehdä jotain analyysiä Intiasta ja intialaisista.

Ja tässä analyysini pähkinänkuoressa: Nepali on ihmemaa. Intia on ihme maa. Pidän Nepalista. En pidä Intiasta.

Ja nyt kerron miten tähän loppulauselmaan päädyin. Eli alkaa matkakertomuksen viimeinen osio.

Välilaskumme Delhissä edellytti yöpymistä Intiassa. Finnairin kone lähti vasta seuraavana aamuna, joten jossain täytyi yö viettää. Tutkimme netistä eri vaihtoehtoja. Lentokenttähotelleja ja budjettihotelleja ja kaikkea siitä välistä. No, yksi yö, sen kai viettää missä vaan, mietimme.

Valitsimme hotellin Delhin päärautatieaseman kupeesta. Olimme netistä oppineet, että lentokentältä menee nopea metroyhteys suoraan rautatieaseman eteen, ja rautatieaseman ympärillä on runsaasti edullisia hotelleja. Joten miksi mennä lentokenttähotelliin, kun voi hetken aistia myös ihan oikeaa intialaista elämää illan aikana?. Viattomissa lapsenmielissämme mietimme, että voisimme ehkä jopa käydä tutustumassa illan aikana johonkin Delhin hienoon nähtävyyteen. Virhe. Iso virhe. Vähemmällä olisimme päässeet jos ei olisi tarvinnut "aistia" kaikkea lyhyessä ajassa kokemaamme. Ja nähtävyyssaldokin jäi kovin pieneksi.

Seitsemän vuotta sitten Delhin lentokenttä oli kurja ja kuppanen. Nyt se hohteli uutuuttaan, kiilteli marmoripintoja ja peilejä, ja taisi jossain olla kristallikruunujakin. Seitsemässä vuodessa Intia oli kasvanut talousmahdiksi ja rakennuttanut uuden upean ajan kunniaksi modernin lentokentän, huikeita ostoskeskuksia, kimmelteleviä liiketaloja - ja mielettömän metron.

Arvatenkin nopea talouskasvu ei heijastu köyhemmän kansanosan elämään, ei mittavana panostuksena koulutukseen tai sivistystoimeen. Maa on yhä enemmän jaettu rikkaisiin ja köyhiin. Ja arvatkaa kumpia on enemmän ja kumpien luku kasvaa koko ajan?

Delhin metro oli kuitenkin mykistävä. Sisäänpääsy oli lentokentältä suoraan, komeiden hallien ja käytävien läpi. Ennen metroon siirtymistä käytiin läpi turvatarkastus; matkatavarat ja matkustajat läpivalaistiin ja matkustajat vielä varmuuden vuoksi käsikopeloitiin. Sen jälkeen kuljettiin lisää isoissa mahtavissa halleissa etsien oikeaa laituria.

Metro itsessään oli kuin tieteiselokuvasta. En ole moisessa modernissa, teknisessä ja steriilissä joukkoliikennevälineessä koskaan ollut. Kuvia ei ole, koska kuvaaminen oli monen muun asian ohella siellä kiellettyä. Ja kaikkialla vahti valvontakameran pistävä silmä.

Sitä suurempi oli järkytyksemme, kun ulostauduimme päätepysäkillä, nousimme maan uumenista maan pinnalle ja kohtasimme Delhin väenpaljouden. Ihmisiä, ääniä, hajuja, likaa, meteliä, ja heti helppoheikit ja kyydintarjoajat hihassa kiinni.

Hotellimme, The Grand Plaza oli todellakin rautatieaseman vieressä. Mutta se oli toisella puolella rautatieasemaa, joka oli valtava. Ja kun sanon valtava, tarkoitan että se oli massiiivisen valtava ja sekava hornankattila valtavine lähtöhalleineen ja moninekymmenine laitureineen. Ja meidän hotellimme oli jossain sen takana. Ja kaikkialla melua ja likaa ja ihmisiä. Vaikka ilta oli pimentynyt, oli lämpötila kuuman ahdistava.

Tungemme itsemme rautatiehallin sisätiloihin ja yritämme pysäyttää ihmisiä kysyäksemme, miten pääsemme aseman toiselle puolelle. Kaikki joita pysäytämme puhuvat englantia. Mutta kenestäkään emme saa mitään selvää. Intianenglanti, monen intialaisen toinen äidinkieli on vauhdissaan nopeaa ja se kuulostaa siltä kuin nenä tukossa oleva kielipuoli ADHD-potilas puhuisi pikakelauksena kuuma peruna suussa.

Lopulta selviää että meidän pitää ostaa jostain laiturilippu, ylittää rautatielinjat kilometrin pituisen jalankulkusillan kautta ja sitten jatkaa matkaa jalkaisin toiselta puolen asemaa. Näin tapahtuu. Ja olemme vihdoin toisella puolen juna-asemaa.

Kerjäläisiä, kaiken maailman tarjoajia on heti kiinni, mutta me hyvin tylyin äänenpainoin yritämme heitä niskastamme karistaa. Delhin yö on kuuma ja hikinen. Yksi heppu alkaa seurata meitä, tunkee kylkeen kiinni ja höpöttää jotain josta emme saa selvää. Me marssimme hikisinä eteenpäin, lentolaukkua perässämme vetäen. Heppu katoaa vasta kun menemme turistipoliisin luo kysymään neuvoa hotellille.

Lopulta hotelli löytyy, se ei ole kaukana rautatieasemasta, kunhan vain ensin oikealle puolelle rakennusta löytää tiensä. Puuskahdamme hotelliin sisään hikisinä, mutta iloisina siitä että olemme päässeet elävinä perille ja ystävällisesti naurahdamme ilmeettömälle respajannulle: "Lopulta perillä, hyvää iltaa!" Jannu katsoo meitä pitkin nenäänsä, kuin tiskille olisi nostettu kuollut rotta. Ei hymyn häivää, vain epäkohteliasta kylmää tuijotusta. Meidänkin hymyt hyytyvät. Eivätkä tässä kaupungissa enää sytykään. Maassa maan tavalla.

Rautetieaseman läheisyydessä olevia hotelleja
Saamme huoneemme, se on kuuma eikä ikkunoita voi avata. Näköala roskakuiluun. Huoneessa on kuitenkin ilmastointilaite joka toimii periaatteella: päällä / pois päältä. Kun se on päällä pitää se kovaa hurinaa ja nopeasti tuottaa jääkylmää ilmaa niin että hampaat kalisevat. Ota tai jätä. Huone on sentään siisti.

Olemme nälkäisiä mutta emme ole mitenkään erityisen innostuneita lähtemään ulos etsimään ravintolaa. Huoneessa oleva hotellikansio kertoo hotellissa olevan viihtyisän ravintolan ylimmässä kerroksessa. Sinne siis. Kattoterassiravintola osoittautuu betonitasanteeksi jossa on muutamia sikin sokin aseteltuja likaisia muovituoleja ja pöytiä. Kelmeät neonvaloputket sirisevät ja valtava määrä pikkuruisia kärpäsiä surraa niiden ympärillä.

Lupaus

Todellisuus

Ruuan tilaaminen ja saaminen ja ennen kaikkea maksaminen muodostuu elämää suuremmaksi kysymykseksi. En jaksa mennä yksityiskohtiin, mutta sanottakoon sen verran että tarjoilijoita, eri näköisiä naamoja ravasi paikalla liuta, jokainen meiltä jotain haluten. Ja laskua, kirjoitettua laskua pyytäessämme, show meni vielä vastenmielisemmäksi. Ei koskaan enää. Koko ajan jäi päällimmäiseksi sellainen tunne, että meitä yritetään vedättää.

Aterian lopulta saatuamme ja syötyämme ja maksettuamme lähdimme hetkeksi ulos kävelylle. Kiertelimme lähiseutujen syrjäkujia jotka olivat melkoista slummia. Pääkatu on kuin köyhän miehen Las Vegas ja sivukadut sitten jo suoraan Slummien miljonäärin maailmasta.

Intia ei siis avautunut meille ihanana tuoksujen ja värien maailmana. Se oli kakofoniaa ja rumuutta ja töykeitä ihmisiä. Mielikuvamme siitä eivät muuttuneet kun teimme matkaa läpi rautatieaseman takaisin metroasemalle.

Tulipahan tämän verta nähtyä. Kiitos ja kiitos riitti.

Olimme väsyneitä, tuskin olimme nukkuneet yön kuumuudessa, ja sitten taas matkustettiin. Lentokentälle. Läpi turvatarkastusten. Odottelua. Lento Helsinkiin. Odottelua. Lento Tallinnaan. Väsymys väsymys väsymys.

Lopulta olemme kuitenkin Tallinna - Tartto -bussissa ja ihmeeksemme löydämme sieltä vanhan ystävämme Tytin. Olen niin väsynyt että en yhtään edes muista mitä olen bussimatkan aikana Tytille puhunut. Mutta juttelu sentään piti minua hereillä.

Tartossa odottaa meitä Latten hoitajana toiminut ystävämme Kari joka tuo meidät Otepäälle.

Olemme kotona. Suuri iso leijona tervehtää meitä äänekkäästi. Olemme kotona, vaikka emme sitä täysin tajua. En tiedä, olemmeko sitä tajunneet täysin vieläkään.

Nepalista toipuminen on vienyt aikaa. Ensin univelan kuittaaminen. Sitten matkasta henkisesti irtautuminen. Nepalin kuvien katselu. Ja lopuksi, viimeiseksi, tämän matkakirjoituksen kirjoittaminen.

Nyt tämäkin on tehty. Voin vihdoin päästää Nepalista irti.

Näin.

Jälkikirjoitus: Kiitos kaikille teille, jotka blogin kautta olette matkaamme jaksaneet seurata. Ehkä palaan vielä Nepaliin joissain kirjoituksissa. Niin paljon jäi silti vielä kertomatta, vaikkapa vain hintatasosta, ravintoloista ja ruuista joita söimme. Nepalin lapsetkin ansaitsisivat ihan oman kirjoituksensa. Mutta juuri nyt en jaksa enempää. Huomaan, että eläydyin kirjoittaessani paluumatkasta jatkuvasti kasvavaan väsymykseen niin, että nyt, viimeisen pisteen lähestyessä, huomaan olevani aivan poikki. Siis ei muuta enää tarvitse tämä tarina kuin tämän: Piste.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!
Mahtava matkakertomus kaikkineen. Niin paljon kaikkea mielenkiintoista, että luen ja katselen näitä vielä useaan kertaan. Ja tosiaan ehkä vielä jossain vaiheessa muistelet juuri esim. vaikkapa ruokapuolta!

Hyvää itsenäisyyspäivää
Jussi

mm kirjoitti...

Suurkiitos tästä matkakertomuksesta. Kun on kerran Annapurnan nähnyt, ei sitä unohda.
Meille lumivuoret näkyivät aikoinaan vasta kymmenentenä päivänä Nepalissa.. Luulin vilpittömästi, että ne "tavalliset" vuoret olivat niitä, joista aina puhuttiin. Porilaiselle/bangkokilaiselle nekin olivat jo korkeita vuoria.

aimarii kirjoitti...

Lueskelin joulun ajalla koko matkakertomuksesi. Enpäs voi muuta sanoa, kuin aivan mahtava matka laidasta laitaan.
Jossain elämäni vaiheessa Nepali kiinnosti minuakin, ehkei tarpeeksi, vaiko lentopelon takia reissu on jäänyt tekemättä. Vaan sainpa tutustua siihen näin. Kiitos siis.
Mutta mites se menikään, borta bra, men hemma bäst.
Onnea, iloa, terveyttä, menestystä, kaikkea tälle alkaneelle vuodelle.

Oddball Matt kirjoitti...

No jopas, nyt löytyikin mielenkiintoinen blogi! Täytyi pistää heti seurantaan ja lukea alusta lähtien läpi. Tutustuin joskus toista vuotta sitten erään moottoripyöräfoorumin kautta nykyään suomessa asuvaan Virolaiseen nuoreen naiseen josta on sittemmin tullu hyvä ystäväni. Tapasimme ensimmäistä kertaa kasvotusten elokuun alussa kun lähdimme moottoripyörillä Jögevatreff- tapahtumaan Kuremaan kartanolle ja vietimme pari yötä Törvandissa sekä kiertelimme pitkin Tarttoa. Viro jätti lähtemättömän vaikutuksen ja tulen aivan varmasti joku päivä vielä palaamaan sinne, ja jos vielä Jögevaan eksyn se on varma missä yövyn ;) Olen sen jälkeen puolvakavissani yrittänyt välillä õppida natuke eesti keelt:kin

Oddball Matt kirjoitti...

(hups lähti liian aikaisin)

jos haluat lukea matkakertomus löytyy mm. täältä:

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10198.msg258494#msg258494

Nael kummi majatalolle, toivottavasti pääsen vielä joskus käymään!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoijille. Pahoittelen että näiden kommenttien julkaisu on kestänyt. En yksinkertaisesti huomannut niitä. (Sähköpostini on jostain syystä ruvennut laittamaan kommentit piiloon - täytyy laittaa sinne uudet asetukset, ettei luule arvokkaita kommentteja roskapostiksi!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoijille. Pahoittelen että näiden kommenttien julkaisu on kestänyt. En yksinkertaisesti huomannut niitä. (Sähköpostini on jostain syystä ruvennut laittamaan kommentit piiloon - täytyy laittaa sinne uudet asetukset, ettei luule arvokkaita kommentteja roskapostiksi!