perjantai 29. marraskuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 4: Ensimmäiset päivät ja pyyteetön opas

Nepalin ja Kathmandun ilmanala on matkaajan kannalta ihanteellinen lähes läpi vuoden. Keskilämpötilat ovat sellaista 20–27°C luokkaa, lämmintä mutta ei kuitenkaan läkähdyttävän kuumaa. Monsuunikaudet tuovat tietenkin sateita tullessaan, mutta sateet eivät ole, toisin kuin usein luullaan, jatkuvaa lorotusta, vaan ne tulevat kuuroina,joiden välissä saattaa aurinko paistella. Sade saa muuten aika harmaan kaupungin vihertämään ja piiskaa tomun maahan puhdistaen näin ilmaa. Sen kääntöpuolena on sitten Kathmandun kapeiden katujen muuttuminen mutavelliksi.

Otollisimmat kuut vierailla Kathmandussa - ja koko Nepalissa - ovat lokakuusta toukokuun alkupuolelle. Tuolle aikavälille asettuu paras turismikausi. Sadetta on minimaalisesti ja ilmat ovat suotuisat myös trekkaukselle ja vuorikiipeilylle.

Olimme ajoittaneet matkamme sadekauden päättymisen pintaan. Tänä vuona monsuuni alkoi aiemmin ja toivetta oli sen loppumisesta aiemmin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäisen viikon ajan Kathmandussa ollessamme ilmat olivat epävakaiset. Ja kun vielä Intiaan iski tuhoisa sykloni, sen liepeet toivat lisäsadetta Kathmanduunkin.

Nainen kerää sadevettä talteen

Suunnitelmissamme oli aloittaa kiipeilyharrastus melko pian Kathmanduun saavuttuamme ja mielessämme siinteli Kathmandun laaksoa yhdeltä puolelta reunustava Shivapurin vuori ja siellä sijaitseva ihastuttava nunnaluostari Nagi Gompa. Reissu siirtyi päivä päivältä sateiden vuoksi, ja vaihdoimme kiipeilyn kaupunkivaelteluun.

Kaksi ensimmäistä päivää siis vain kävelimme Kathmandussa kaupunkiin orientoituen. Kiertelimme pieniä sivukatuja, loikimme mutalätäköiden yli ja väistelimme skoottereita, ja ihmettelimme Kathmandun kiireistä elämää.

On helppo nähdä koska turisti on ensimmäistä päivää Kathmandussa. Ei vain valkea ruskettumaton iho paljasta Kathmandu-Uunoa, ennemminkin sen tekee Uunon ilmeet: silmät ovat suuret ja kasvoilla on järjetön häkeltynyt ihastunut ja hämmentynyt jatkuva virne. Näin varmasti meilläkin.

Ei siis ihme, että ensimmäisenä päivänä, kun päätimme suunnata Durbar Squarelle, Kathmandun kuuluisalle temppeliaukiolle, matkaamme tarttui heti ensi metreillä "avulias opas", jota yritimme ensin sinnikkäästi ravistaa seurastamme. Mutta oppaamme, Robbie, oli sinnikäs, hän kertoi että hän ei halua opastuksestaan rahaa, vain tilaisuuden harjoitella englantiaan, joka olikin erinomaisen hyvää. Minä jo alussa epäilin Robbien pyytettömiä tarkoitusperiä, mutta kun poika innokkaana alkoi meitä opastaa, ja kun hän todellakin näytti tietävän mistä puhui, annoimme hänen johdattaa meitä pitkin monia mutkikkaita kujia, jotka johtivat milloin temppeleille, milloin koru- tai savipajoihin, ja lopulta aina Durbar Squaren porteille asti.

Kimmo ja pyyteetön oppaamme Robbie
Robbie-parka. Huijarihan mies oli, tai omanlaisensa vedättäjä, mutta koska hän kuitenkin tarjosi meille tietämystään, otimme siitä kaiken irti. Etenimme hitaasti, tenttasimme Robbieta kaikesta maan ja taivaan välillä, ja minä pysähdyin jatkuvasti kuvaamaan, milloin mitäkin. Robbie jaksoi pitää kohteliaan perusilmeensä ja sulavan hymynsä pitkään, mutta loppumatkasta hän taatusti mietti, että tuli napattua väärät turistit. Tässähän joutuu tekemään töitä oikein olan takaa. Mutta minä olin tiedonhalussani armoton.

Munkkitemppeli Thamelin liepeillä

Kathesimbu Stupa, Kathmandun kolmanneksi tärkein stupa Thamelissa

Janabahan luostari
Lopulta kierroksemme päättyi Durbar Squaren maksullisille porteille ja kiipesimme levähtämään kattoravintolan terassille. Juttelimme niitä näitä ja minä otin asiakseni kehua Robbieta esimerkkinä siitä miten ihania nepalilaiset ovat, miten avoimia, rakastettavia ja ennen muuta pyytettömiä. Kerroin että juuri tämän vuoksi olimme tulleet Nepaliin, sen hyvien ihmisten vuoksi. Korostin että matka oli meille kallis ja olimme laittaneet kaikki säästömme likoon saadaksemme hankittua edes liput tänne Nepalin ihmemaahan. Miten maa ja erityisesti sen hyvät ihmiset olivat vieneet sydämemme.

Tarinani edetessä Robbien hymy kävi yhä kiusaantuneemmaksi  ja näki miten hän keräsi voimiaan saadakseen kakaistua pyyntönsä. Ja tulihan se sieltä: Ei hän tosiaankaan rahaa halua, mutta jos voisimme ostaa riisiä hänen perheelleen, joka on köyhä ja näkee nälkää, niin hän olisi ikionnellinen.

Minä suostuin oitis pyyntöön. Olin suorastaan helpottunut. Hetken kapeilla kujilla ja oudoissa paikoissa kulkiessamme olin jo ehtinyt miettiä, että näinkö hän johdattaa meidät surman suuhun; mielikuvissani näin jo kapean synkän kujan päässä Robbien kaverit odottelemassa pesäpallomailojen kanssa. Nyt selvisi, että hän kuitenkin halusi vain rahaa. Tai siis riisiä.

Olin siis myöntyväinen. Olimme vieneet Robbielta aikaa runsaat neljä tuntia ja ääni käheänä tämä oli saanut selittää meille Nepalin koulutuslaitosta, historiaa, tapoja ja kulttuuria, joten mies tosiaan ansaitsi työstään sopimaksi katsomamme palkkion. Lähdimme etsimään riisikauppiasta.

Tovin kuljettua Robbie opastaa meidät hänelle tutun riisikauppiaan luo, pienelle kioskille. Alkaa nepalinkielinen keskustelu jonka päätteeksi riisikauppias alkaa nostella tiskille säkeittäin riisiä, suuria kanistereita öljyä ja ties mitä. Ja sitten Robbie ilmoittaa että koko homma maksaa 3000 rupiaa.

Summa on suuri. Vaikka kyse on ensimmäisestä päivästämme Kathmandussa, jolloin oudon rahayksikön arvon ymmärtäminen on meillä hakusessa, tajuan että kyse on todella isosta summasta, varsinkin nepalilaisittain ajateltuna. Olimme laskeneet että meidän yhteinen päiväbudjettimme oli 4000 rupiaa sisältäen matkat, syömiset ja välillä yöpymisetkin, joten siihen nähden Robbien perheen syöttäminen 3000 rupialla oli aivan liian iso summa.

Seuraa kiusallista keskustelua ja väittelyä. Kimmo on näissä tilanteissa aina hieman hukassa, häntä ei voi mikään inhottaa niin kuin riidellä tai kinata rahasta kauppiaiden tai helppoheikkien kanssa, jo tinkiminenkin on miehelle tuskaa. Niinpä minä sitten joudun astumaan ruoriin ja tylysti ilmoittamaan Robbielle, että ei käy. Tarjoamme hänelle 1000 rupiaa, mutta se on hänestä aivan liian vähän. Minä ilmoitan että ota tai jätä, ja vastahakoisesti hän sitten ottaa, näyttäen kuitenkin nyreää naamaa.

Kuka lopulta vedätti ketä? Neljän tunnin opastuksesta n. 10 euroa ei ollut mielestäni paha. Robbie ei ollut samaa mieltä. Ja hän kun oli kuvitellut että olimme helppo nakki.

Hymy alkaa hiljalleen jähmettyä
Lonely Planet -matkaoppaasta luimme myöhemmin että tämän "riisiä perheelle" -huijauksen ohella "maitoa lapselle" -huijaus on yleinen. Äiti haluaa että turisti ostaa lapselle maitoa kaupasta ja yhdessä käydään maitoa ostamassa. Äiti kiittää. Turisti poistuu. Maito palaa kauppaan. Ja samaa maitopulloa kierrätetään pitkin päivää monen monituista kertaa.

Seuraavana päivänä päätimme jatkaa kaupunkikierrosta, nyt omin voimin, vain Lonely Planetiin turvautuen. Kiertelimme kaupunkia suurimman osan ajasta eksyksissä. Ei se silti haitannut - myös tällä mene-minne-nenä-näyttää -tekniikalla näkee paljon. Tulimme kapeille newarikaduille (newarit ovat Nepalin alkuperäisväestöä), joiden taloille ja kivijalassa oleville kaupoille on tyypillistä upeat puuleikkaukset ja vahvat värit. Näimme koululaisia palailemassa koulusta ja leikkimässä temppelien juurella. Naisia ostoksilla ja kauppiaita tarjoamassa ruokatarvikkeita, joiden nimiä saatoimme vain arvailla.

Newariarkkitehtuurille on tyypillistä hienot puuleikkaukset

Pienejä puoteja newarikaduilla

Sähkömies töissä

Kuorma-auton peruutus kapeilla kaduilla vaatii osaamista


Voimme vain arvata mitä kaikkea tässä on myynnissä
Lopulta päädyimme jälleen Durbar Squaren porteille. Temppelialueelle maksaa pitkän pennin ja olimme aikoneet jättää sen väliin, koska olimme siellä jo seitsemän vuotta sitten käyneet. Mutta eksymisestämme paikallisiin newarikortteleihin oli ollut se hyöty että pääsimmekin luikahtamaan alueelle takakautta, paikallisten puolelta ja olimme hetken anarkistisen iloisia siitä että olimme onnistuneet välttämään lipunoston

Kunnes kierrämme yhden temppelin  ja osumme suoraan lippuluukun näköpiiriin, ja minä, paatunut konna, heti pelästyn ja säpsähdän siinä määrin, että vartija huomaa sen ja tulee rahastamaan meitä. Se siitä anarkismista. No, hyvään tarkoitukseenhan ne rahat menivät, totesin. Onhan kyse kuitenkin yhdestä Nepalin tärkeistä maailmanperintökohteista.


Rikshat odottavat asiakkaita

Shiva ja hänen puolisonsa Parvati katsovat temppelin kattoikkunasta

Durbar Squaren temppeleita ja ihmisvilinää

Näkymää kattoravintolasta alas Durbar Squaren vanhoille temppeleille

Kalia palvotaan
Ja näin siis kuluvat ensipäivämme Kathmandussa. Kierrellen, katsoen, kuunnellen ja maailmanmenoa maistellen. Autoja, skoottereita, lipunmyyjiä ja sadetta väistellen. Illat vietämme hotellillamme, istumme omalla kattoterassilla ja lepuutamme jalkojamme ja hermojamme. Katsomme miten aurinko laskee vuorten taa ja värjää maiseman vaaleanpunaiseksi ja miten Kathmandun valot yksi toisensa jälkeen syttyvät ympärillämme.


4 kommenttia:

marja p kirjoitti...

Heippa koiranhoito-osastolta! Kyllä tätä matkakertomusta jo odotinkin! Kävin pitkään päivittäin katsomassa, että joko alkaa kuulua, kunnes lopetin! Nyt kun avasin blokin, yllätyin iloisesti! sain heti kättelyssä luettavakseni 4 osaa! Hienoa, melkein kuin olisi itsekin matkalla! Jatkoa innokkaasti odotellen!!!

Kimmo Linkama kirjoitti...

Heh. Riisivedätys ja etenkin sen meidän kannaltamme tyydyttävä lopputulos toivat mieleen amerikkalaisen alatyylin sanonnan: "Never shit a shitter", älä yritä kusettaa kusettajaa. Neljä tuntia opastusta - olkoonkin, että matkaoppaista luultavasti opeteltu - kympillä ei ollut huono diili. Hyvä, että Tiina oli mukana, minä olen tosi huono handlaamaan tuollaisia tilanteita.

En sinänsä ihmettele, että kaveri meidät äkkäsi. Reissun loppupuolella oli itsellekin helppo bongata ihmisvilinästä Kathmandussa ensimmäistä päivää viettävät turistit hoomoilas-ilmeestään.

Sanonpa vielä, että ihailla täytyy paikallisia kuorma-autokuskeja. Näillä kujilla ei todellakaan ole helppoa taittaa autoa kapeille kujille ja porttikonkeihin kehenkään tai mihinkään osumatta.

Tiina Linkama kirjoitti...

marja p - Heippa koiranhoito-osastolle täältäkin! Ilman teitä tämä matka ei olisi edes ollut mahdolinen - siis suurkiitos!

Vallaton mummeli kirjoitti...

Hoomoilasilmeen tunnistaminen jo teiltä sujuu :)Olisi varmaan moni muukin mennyt lankaan, mutta onneksi oli Tiina mukana.