maanantai 7. marraskuuta 2011

Vesille venosen mieli

Hyvää päivää  ja terveisiä Võsulta. Juu. Täällä ollaan, eikä Otepäällä. Sattuneesta syystä.

Sattunut syy alias Eräs, joka nykyisin kulkee ulkona vain ja ainoastaan remmissä, järjesti eilen illalla oman ohjelmanumeron, josta nyt kärsii koko perhe. Kiitti vaan.

Ilta oli sujunut rauhallisissa merkeissä, takkatulen loisteessa, tietokoneita naputellen ja radiota kuunnellen ja välillä uusilla sohvilla löhöillen. Tämän päiväiseen lähtöön varautuen. Yö oli musta kuten se Võsulla tapaa olla ja pienten ulkolyhtyjen valossa kävimme aika ajoin takapihalla tupakalla. Eräs mukana. Eräs on käyttäytynyt mallikelpoisesti koko Võsulla oloaikamme ja pysytellyt iltasella näköpiirissä, vaikka Huvikummun vanhat aidat ovat mallia entiset.

Eiliseen asti.

Olimme juuri menossa nukkumaan ja kävimme vielä kerran yön pimeydessä yksillä sauhuilla kun Eräs otti jalat alleen ja katosi pimeään yöhön. Lähtö oli nopea ja äänetön. Vain singahdus ja koira oli kadonnut. Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren.

Ja sitten me jäimme leijonaa odottamaan. Odottavan aika on pitkä, voin kertoa.


Eräs on kadonnut öiseen metsään.
Jälkeen aamuviiden Eräs sitten palasi kotiin. Muina koirina. Joi kupillisen vettä ja sitten painui pehkuihinsa. No, myönnetään, että korvat olivat Jäpikkäällä luimussa ja ilme oli aavistuksen syyllinen. Mutta ilmeisen tyytyväinen taisi karvahousu olla kuitenkin seikkailuunsa.

Me olimme tukka pystyssä, silmät suurina kuin ukulilla väsymyksestä ja kauhukuvista, joita verkkokalvolla oli kulkenut läpi yön. Sitä kuulkaa ehtii ihminen miettiä monenlaista kun yksi on joukosta poissa. Miettii ilveksiä ja miettii auton tönäisemää koiraa ojan pohjassa. Miettii metsän vaaroja ja varjoja. Karhuja ja susia. Villisikoja. Miettii miltä tuntuu kantaa suurta märkää raatoa, joka on vain muisto kultaisesta leijonasta.

Jälkeen kuuden me pääsimme pehkuihin. Ja vasta pari tuntia sitten herättiin. Ja tässä tämä päivä sitten olikin. Että hyvää päivää vaan Võsulta. Huomenna uusi yritys palata Otepäälle.

Eräs katsoo kaihoisasti merelle... vesille venosen mieli.
Jälkikirjoitus: Ei tuo Jäpinkäinen kuitenkaan aivan tyhmä eläin ole. Ihan kuin se olisi tiennyt mistä kirjoitan. Tuli viereen ja katseli tietokoneruudulle ja oli aivan järjettömän hellyttävän näköinen - en ole nähnyt Lattella ehkä koskaan niin anteeksipyytävää ilmettä!

Älä kirjoita kauhean pahasti, ethän?

10 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Latten oli aika tutustua uuteen kotipaikkaan vähän tarkemmin.

Kimmo Linkama kirjoitti...

Metsästysvietti on ilmeinen. Jälkiviisastellen olisi ehkä pitänyt arvata, että näin käy, koska jo päivällä jaagattiin varista niin että kävyt lensivät. (Varis on muuten ilmeisesti koiran mielestä ihan älyttömän ärsyttävä tyyppi - Ronjakin vihasi niitä yli kaiken.)

En tiedä, minkä hajun Eräs sai tai mitä metsästettävää näki, mutta lähti kuin kirppu luistimilla. Rasahdus vain, ja eläin kadonnut.

Sekin on mielenkiintoista, että Latte yleensä nostaa kovan haukun, kun näkee jotain mielestään epäilyttävää. Mutta annas olla, kun pitää metsästää: ei pihaustakaan, vain äkäinen ja yhtäkkinen startti. Näin se meni eilenkin.

Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Onukoo kirjoitti...

Latte, kerropa meille mitä ihmettä ajattelit ja missä mahdoit yösi seikkailla?

Mannu kirjoitti...

JUST! Eikö Latte voisi tosiaan kertoa, missä oli ja mitä tapahtui!? Otsikolla "Latte avautuu öisestä paostaan".

Rummun iskä ja äiskä kirjoitti...

Hyvä Kultainen Leijona, tulit kotiin.
Ilme kuvassa erittäin syyllinen....
Terveiset Rummulta, olis mielellään ollut seurana öisellä retkelläsi, uskon!

Tiina Linkama kirjoitti...

OnuKoo ja Mannu - katsotaan jos poika avautuisi aiheesta. Nyt on ollut lörppähuulet aika supussa.

Rummun Äiskä ja Iskä - totta, saatiin Poika Kotiin ja se tärkeintä. Muistan minä vielä senkin kesän kun Nuori Herra Rummukainen lähti naisiin pariksi päiväksi. Surkeaa oli kunnes Nuori Herra palasi kotiin.

Unknown kirjoitti...

Kuvittelen hyvin kuinka tämmöinen huolestuttaa! Olisihan toisaalta tosi mielenkiintoista kuulla Laten omaa versio asiasta, niin kuin se joskus kertoo. Missä se mahtoi kuljeskellä ja mitä ajatella?

Anonyymi kirjoitti...

Kas kun J.Öllikkä uskalsi hiipata pimeään yöhön. No, sympatiseeraan kyllä teitä kovasti. Olin itse aikoinani lähes hermoromahduksen partaalla, kun vanha Nasse-kissa ei tullutkaan yöksi kotio, kuten yleensä. Naapuriparat kuuntelivat kun kailotin kis-kis-kissiä ympäri korttelin pihoja keskiyöllä. Karmea tunne. Vaan kun luonto kutsuu, on mentävä. Terveiset Lattelle, nyt kannattaa pysyä kiltisti valjaissa hetken aikaa!
T:Jaana

Onukoo kirjoitti...

Latte,

Olen omilla lenkeillä huomannut, että kaikilla aikaansa seuraavilla koirilla on nykytrendin mukaisesti yksi tai useampi valo pannassa tai hihnassa. Helpottaishan sellainen sunkin retkiä ja mammakin löytiäis sut helpommin. Believe me, soon it´s gonna be &%¤#"Y& freezing cold and better home than outdoors...

Vallaton kirjoitti...

Pimeä yö ja lopulta Latten anova ilme: Ethän kirjoita pahasti, ethän? :D Halit sulle!