tiistai 5. huhtikuuta 2011

Luontosafarilla parvekkeella

Hiiohoi, tämä on tänne laitettava. Sillä päivä on merkityksellinen!

Kimmo tuli kotiin koiran ulkoilutukselta ja kertoi nähneensä kevään ensimmäisen perhosen! Minä kysyin kiihkeänä että kumpi, kumpi?!!! Ja Kimmo kertoi: "Sitruunaperhonen se oli!"

Täälläkin aika ajoin kommentoiva nimimerkki OnuKoo on opettanut minulle, että on hyvin merkityksellistä, että kumman näkee keväällä ensimmäiseksi: sitruunaperhosen vai nokkosperhosen. Sillä sitruunaperhonen povaa hyvää kesää, nokkosperhonen ei niin hyvää.

Minähän en ole taikauskoinen muuten kuin jos näemme sitruunaperhosen ensimmäisenä. Silloin olen varma että ennustus pitää paikkansa. Jos taas nokkosperhonen osuu ensimmäisenä silmiin, olen sitä mieltä, että onhan noita kaikkia taikauskoisia höpötyksiä riittämiin.

Ja Kimmo siis näki sitruunaperhosen, ja näin varhaisessa vaiheessa!

Ei mene puolta tuntiakaan tästä uutisesta, kun olen verannalla ja näen verannan ikkunasta sitruunaperhosen. JIIIHAAA! Hieno kesä tulossa!

Ryntään parvekkeelle, koska perhonen näytti lepattelevan siihen suuntaan, vaan parvekkeelle tultuani on perhonen jo lähtenyt omille teilleen.

Jään kytikselle.

Aikani kuluksi kuvaan parvekkeen ainoaa keltaista luontokappaletta. Luontokappale kieltäytyy katsomasta kameraan, ikäänkuin sanoen, antaisit joskus mun vaan olla.

Mustanaamion koira?

Siinä parvekkeella sitten auringosta nauttien ja koiraa kuvaten huomaan, että hei, onhan täällä muitakin luontokappaleita. Talven jälkeen äkkiä maailma on herännyt uuteen eloon.


Luontosafarin kohde kakkonen, kärpänen


Ja tässä kaksi, jotka suunnittelevat jo kolmatta

Niin, että juuri kun pääsin kirjoittamasta että nyt on maailma kurjin keli ja vuodenaika, hypinkin innoissani parvekkeella kuvaten pieniä pörisijöitä. Kevät, kevät, huudahtelen. Ja olen oikein oikein onnellinen.

Lal-lal-laa, lallattelen! Sitruunaperhonen! Hieno kesä tulossa!

11 kommenttia:

kiirepakolainen kirjoitti...

Minäkin uskon ehdottomasti sitruunaperhosennusteeseen ja lähden siitä ajatuksesta että tulossa on hyvä kesä. On se ihanaa. Lallaa-luuliiluu-uuu-uu-uu! (G-duurissa):)))

Neili kirjoitti...

Ensimmäiset kukkasipulien piipat pilkistävät kukkapenkissä, joka on paljastunut lumen alta. Tänään ihana aurinkoinen ja lämmin (+8 astetta) keli eilisen vesisateen jälkeen. Eli kevätmieli tulee pintaan...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä näin on. Nyt on aika kajauttaa Marionin TIPI-TII -biisi ja antaa kevään viedä mukanaan yhtään vastaan harittelematta!! Nenä kohti aurinkoa ja keväisiä (ei aina niin raikkaita - mutta yllätykset kuuluu asiaan) tuulia!!

Ihanaa!!
T. Jussi

Tiina Linkama kirjoitti...

Täällä on nyt vetäisty parvekkeella reippahasti: tipi-tii-tipi-tipi-tipi-tii kevät on, vallaton...

OnuKoo kirjoitti...

Onnea kesään! Täälläkin lumi sulaa kova vauhtia, vaikka oikeasti jo toivonkin, että ne olisivat jo kokonaan menneen talven asioita. Kevättä rinnassa, kesää suunnitellessa :)

Ifa kirjoitti...

Minulla on edelleen hyvin muistissa lapsena sisäistämäni perhostaika. "Jos kevään ensimmäinen perhonen on sitruunaperhonen, tulee iloinen kesä, jos nokkosperhonen, kesällä on vaihtelua ja tapahtuu paljon, on paljon iloa, mutta mukaan mahtuu myös surua ja draamaa. Jos keväällä näkee ensimmäisenä sinisiiven, on tiedossa haikean romattinen kesä, mahdollisesti onneton rakkaus." Täällä ei vielä ole näkynyt yhtään perhosta, vaikka Etelä-Suomessa ollaankin. Lunta on paikoin puolisen metriä, mutta optimistisesti tänään muuutamia esiin tulleita pälviä haravoin...

mardi4112 kirjoitti...

Iloitsen myös sitruunaperhosesta, jihuu kunnon suvea tietää!!

Sait kirjoituksellasi ja kuvillasi meidätkin keväthuumaan!!!

Vaikka tänään sataakin vettä, ei haittaa, lumet sulaa.

Tiina Linkama kirjoitti...

OnuKoo, Ifa ja Risto - eikö vaan ole upeaa kun vihdoinkin alkaa olla kevään merkkejä ilmassa!

Ifa - sinisiipeä en varmaan tunnistaisi, ellei sillä sitten tosiaan ole siniset siivet. (Olen siis parantumaton luontouuno.)

Olen kuvitellut että sitruunaperhonen ja nokkosperhonen kuoriutuu samoihin aikoihin joten on onnen kauppaa kumman ensin näkee. Mutta ehkä näin lienee sinisiivenkin kanssa.

Huomasin Ifa, että olet liittynyt lukijaksi, mikäs se minusta sen mukavampaa! Tervetuloa vaan joukkoon tummaan! Tai oikeastaan kirjavaan!

Risto - kyllä se niin on että kevät tulee vaikka taivaalta sataisi tulipalloja, kuten Suomessa. Täällä taas on tullut tänään koko päivän vettä, mutta lähteepä tosiaan lumet.

marja p kirjoitti...

Kevään merkkejä Karkkilassa!
Ensimmäiset kukkivat leskenlehdet bongasin toissapäivänä aurinkoiselta rinteeltä! Aina tulee hyvä mieli tuosta vaatimattomasta keltaisesta pilkahdukssta. (tosin kesällä kiroilee niitä samojen kasvien ilmestymistä vääriin paikkoihin)

Furensic Evidence kirjoitti...

Minä opin tuon perhostaian jostain Muumi-kirjasta. Siinä he yllättäen näkivät ensimmäisenä kultaisen perhosen ja jotain jännittävää ja hauskaa varmaan seurasi.

Vallaton kirjoitti...

Minäkin näin eilen jonkun lentävän ötökän, mutta en suostunut tunnistamaan sitä nokkos- enkä muuksikaan tummaksi perhoseksi. Varmaan lintu tai kärpänen oli se. Vasta sitruunaperhosen jälkeen minäkin uskon, että perhosia on liikenteessä :)

Millä aukolla ja valotusajalla kärpäset on kuvattu, vaiko peräti automatiikalla?