tiistai 23. maaliskuuta 2010

Uusia näkymiä uudella objektiivilla

Otsikko kertookin jo kaiken: sain tänään käteeni uuden (vanhan) teleobjektiivin, joka saapui jo sunnuntaina Kersten-ystävättäreni matkassa Suomesta Tarttoon. Ostin sen siis käytettynä suomalaisen valokuvafoorumin kautta, kuten aiemmankin obiskani. Tarkoitus oli mennä uutta putkea hetimmiten sunnuntaina hakemaan, mutta kohtalo päätti toisin, ja viskasi Kimmon auton tuulilasia isolla kivellä.

Eilen selvisi että uutta tuulilasia saamme odotella pidempäänkin, enkä minä malttamaton jaksanut obiskaani odottaa vaan hyppäsin bussiin ja kävin hakemassa putken kotiin.

Kyse on Canonin 55 - 250 mm 1:4 -5.6 IS -putkesta, joka ei vieläkään ole paras mahdollinen tele, mutta jo merkittävästi parempi kuin tähän asti käyttämäni jokapaikan Sigma 18 -200 mm.

Istuimme hetken Kerstenin kanssa Tarton Tasku-kauppakeskuksen Rahva Raamat -kahvilassa (joka on siis Rahva Raamat -kirjakaupan yhteydessä) ja jutut olivat sitä paljon mielenkiintoisia, että en (melkein) muistanut uutta teleä edes kokeilla.

Ihan vähän vaan:


Kerstenillä oli hieman kiire, akateeminen uurastus kutsui, ja niinpä kahvihetkemme jäi lyhyeksi ja minä lähdin bussiasemalle. Pienen kierroksen ehdin kuitenkin tehdä Emajoen rannalle ja sieltä sitten nappasin tällaisen kuvan uudella objektiivilla:



Laitan vielä lopuksi tämän päivän lempikuvani, vaikka se ei laadullisesti niin hyvä olekaan. Kuvan nimi on: It's over, babe, ja sitä katsellessa huomaan alkavani hyräille Beyoncen kappaletta To the left, to the left...


4 kommenttia:

Onukoo kirjoitti...

Mä en ymmärrä näistä objektiiveista yhtään mitään, mutta riittääkö "vasemmalle, vasemalle" kuvan reso ja muut eunaehdot sellaiseen pienempään (A5) printtiin? Se on niin mukava:)
Jos onnistuu, laitan tilaukseen 2 kpl.

Unknown kirjoitti...

Tulin juuri katsomaan, kuuluuko uudesta leleusta mitään. Sulta menee nyt varmaan päivät yöt sen opettelemiseen.

Kiitos taas mukavasta seurasta, oli tosi kiva jutella. Miten meillä on aina niin vähän aikaa?

Tiina Linkama kirjoitti...

Onukoo - pannaan kehitykseen ja katsotaan mitä syntyy. Sorsat ovat hieman out of focus ja vasemmanpuoleinen hieman katoaa synkeään veteen, mutta aina voi yrittää.

Kesten - Onneksi meille jää näin aina juteltavaa seuraavaksi kerraksi! Ja kyllä, taas on Tiinalla opeteltavaa ja harjoiteltavaa. Kimmo sanoikin yksi päivä, että ei muhun kyllä dementia ihan heti iske, kun aivot ovat jatkuvalla jumpalla.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Oioi, miten tarkkaa puuhaa! Onnea uudelle lelulle!