tiistai 11. elokuuta 2009

Mahtava puutarhamatka tulossa - tule mukaan!

Kerroin jo aiemmin Heljän Hulvattomasta Puutarhamatkasta eli kaikille puutarhoista, kasveista, Etelä-Virosta ja sen kulttuurista ja nähtävyyksistä kiinnostuneille suunnatusta matkasta, jolloin on mahdollista hankkia edullisia taimia ja nähdä ja kokea monenlaista.


Matka-ajankohta on siis 27.8.-30.8.2009. Bussi starttaa Oulusta 26.8. ja jatkaa läpi Suomen, poimien matkustajia matkankin varrelta. Varsinainen lähtö on sitten aamulla 27.8.2009 Helsingin satamasta.

Matkan ajankohta siis lähenee, ja kaikki on tässä päässä valmiina, ihanat puutarhat, pihat, nähtävyydet vain odottavat katsojiaan – uskon että matkasta tulee erinomainen!

Ruusuja - viinejä - kärhöjä - edullisia myymälöitä - alennuksia - toreja - markkinoita - hyviä ruokia - yksityispuutarhoja - setukaiskulttuuria - huikeita nähtävyyksiä...





Peruutuksien vuoksi matkalle mahtuu vielä mainiosti. Nyt siis reippaasti mukaan!

Se tapahtuu parhaiten ottamalla suoraan yhteyttä matkan Suomen pään järjestäjään. (yhteystiedot poistettu).

Hinnat kuulet Heljältä - ne hieman vaihtelevat sen mukaan mistä saakka matkaaja tulee. Joka tapauksessa, matka tehdään omakustannushintaan ja näin ollen hyvinkin edullisesti, ja hinnassa on sitten mukana bussi- ja laivamatkat, yöpymiset, ateriointi, oppaan palvelut. En tosiaan usko, että paljon edullisemmin pystyisi näin paljon näkemään ja kokemaan, vaikka miten matkan suunnittelisi.


Laittakaa kyselyä, kertokaa mistä olisitte tulossa reissulle ja katsotaan saako bussi teidätkin noukittua matkaan.

Tätä tilaisuutta ei kannata jättää väliin!

Ei kommentteja: