maanantai 25. toukokuuta 2009

Tarton kevät



Pari vuotta takaperin opiskelin viroa Tartossa kerran viikossa. Ja silloin kuulin opettajaltamme käsitteestä: Tarton kevät.



Tarton kevät on jotain aivan ihmeellistä, opettaja kertoi, se huumaa. Se saa tuntumaan kuin suonissa kiertävään vereen olisi lisätty ylimääräistä happea tai ehkä ilokaasua. Sydän sykkii iloisemmin, kasvoilla viipyilee outo haaveileva katse, silmät ovat utuiset ja onnelliset.

Heli, yksi oppilaista, todisti asiaa seuraavalla tunnilla. Kevät oli tullut, lehdet puhjenneet puihin, linnut liversivät ja taivas oli sinistä sinisempi. Ja Heli huomasi käyvänsä hajamieliseksi, mutta hyvällä tavalla. Hän vaelteli Tarton puistoissa, imi kevättä keuhkoihinsa, oli haaveellinen ja ihmeen onnellinen. ”Tarton kevät, se on ihmeellinen!” huokasi Heli onnellisena.

Ja nyt se on taas täällä, tuo ihmeellinen romanttinen kevät, joka saa nuoret rakastavaiset kulkemaan puistikoissa käsi kädessä. Jokirannan puistonpenkeillä vanhemmat avioparit nauttivat auringosta, lämpimästi olkapää olkapäätä vasten, toisiaan lempeästi kädestä puristaen.

Lähdin sinne siis minäkin – Tarton kevääseen.

Oli minulla syytäkin. Minulla on ensi kuussa valokuvanäyttely Tartossa ja lähdin hakemaan ensimmäisä vedoksia valokuvaliikkeestä. Sain kyydin Tarttoon ystävättäreltäni Kadrilta, ja käytin tilaisuutta hyväkseni.

Vedokset olivat onnistuneet, mistä minulla oli hyvä mieli. Sen sijaan että olisin lähtenyt samoin tein kotia kohti, lähdinkin vaeltelemaan Tarton puistoihin ja jokirantaan.



Ja totta se on! Tarton kevät hullaannuttaa ihmiset.

Tein eilisestä kävelyretkestäni kuvagallerian, jonne pyrin löytämään erilaisia kuvakulmia tähän ihmeelliseen kevääseen. Siihen voitte tutustua klikkamalla tästä.

---

… ja vinkiksi, Tarton kevät jatkuu vielä joten vielä ehtii siitä nauttimaan. Ja Tarton kevään jälkeen tulee Tarton kesä, joka onkin sitten toinen tarina.

… ja toinen vinkki vielä: ei se Otepäänkään kevät häpeä Tartolle! Siitä puuttuu ehkä tuo yliopistokaupungin henkevyys, mutta rehevyydessään, herkissä väreissään ja luonnonkaudessaan se on lyömätön. Ja meiltähän ei Tarttoon aja kuin runsas puoli tuntia, joten molemmat on mahdollista yhdistää Otepää-visiitillä.

Tervetuloa siis Etelä-Viroon, Otepäälle ja Tarttoon!





3 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Tarton kevät on mielestäni melkein hienompi kuin kesä - kesällä opiskelijat lähtevät pois ja kaupunki hiljenee huomattavasti. Tartu vaim ottaa nokoset, jotta syksyllä taas herätä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Totta, Maris. Keväällä nuoria ihmisiä on kaikkialla, ja se antaa kaupungille kivan tunnelman.

Mutta toki kesälläkin Tartossa tapahtuu - on kesäteatteria, jokilaivajuttuja, festareita, ja tietenkin ihanat Hansapäivät heinäkuussa.

Tiina Linkama kirjoitti...

Heliltäkin sain viestin -- ei ole hän Tarton kevättä unohtanut.

Mutta kuulkaa, kais yrititte klikata kuvia auki -- huomasitte ehkä että Rouva oli vähän temppuillut kuivien kanssa.

Elämässä pitää olla välillä hiukka taidettakin!

Aporpos, katsoiko kukaan kuvagalleriaa, kommentteja täällä kieli pitkällä, lähes lattiantasossa odottelen.