maanantai 23. maaliskuuta 2009

Suomen ja Viron suhteissa rytisee ja raikaa

Virolainen kansanedustaja ja kolumnisti Hannes Rumm kysyi 19.3. Õhtulehdessä ”Miksi suomalaiset eivät enää rakasta Viroa” ja jatkoi samasta aiheesta laajemmin blogissaan.

Taloussanomien Baltian kirjeenvaihtaja Lenina Rautonen käsitteli kyseistä artikkelia ja sen taustoja asiallisessa ja kiihkottomassa kirjoituksessaan 19.3. jonka voi lukea klikkaamalla tästä.

Pohjana molemmille kirjoituksille on suomalaisen, Virossa asuvan toimittajan Sami Lotilan erittäin provokatiivinen kirjoitus 4.3. Õhtulehdessä otsikolla (otsikko käännetty virosta suomeen): Hyeenan moraali ja simpanssin tavat.

Kirjoituksessaan Lotila penää virolaista moraalia ja tapoja. Lotilan mukaan virolainen yhteiskunta on vähäosasaisille ja puutteenalaisille armoton kuin hyeena, joka repii uhrinsa ja jättää sen sitten preerialle kuolemaan. Virolaisia tapoja, jotka näkyvät mm. ajokulttuurissa Lotila pitää simpanssin tasoisina.

Lotilan kärjistävä ja pilkallinen kirjoitus on arvattavasti nostanut tällä puolen lahtea pienoisen myrskyn vesilasissa – netissä julkaistuun artikkeliin on tullut kommentteja yli 800. Suurin osa kommenteista on tuohtuneita. Iso osa myös asiattomia vastaheittoja tyyliin: ”Menkää porot kotiin, jos ei kelpaa.” Mutta mahtuu mukaan myös asiallisia pohdintoja ja arvioita Lotilan teeseistä ja niiden paikkansapitävyydestä tai pitämättömyydestä.

Sofi Oksanen ja Jutta Zilliacus ovat myös osaltaan hämmentäneet lähipäivien Suomi-Viro-soppaa.

Entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus toivoi Aamulehden haastattelussa presidentti Koivistolta anteeksipyyntöä tämän kannanotoista Viron uudelleen itsenäistymisen aikoihin vuonna 1991. Sofi Oksanen on myös todennut anteeksipyynnön olevan kunnioittava ele Viron suuntaan.

Toissapäiväisen TV 1:n Ykkösaamussa presidentti Koivisto totesi, ettei aihetta anteeksipyyntöön ole.

Ja juuri kun tästä päästiin niin tänään järjestetään Helsingissä Viro-aiheisia mielenosoituksia useampiakin.

Mielenosoitusten taustalla on Viron suurlähetystön järjestämä keskustelutilaisuus entisessä elokuvateatteri Orionissa, jossa aiheena on Neuvostoliiton rikokset Viroa kohtaan. Samassa yhteydessä julkistetaan myös Sofi Oksasen ja Imbi Pajun Viron menneisyyttä käsittelevä artikkelikokoelma: ”Kaiken takana on pelko.”

Tästä suivaantuneena on Viron suhteita aktiivisesti hämmentävä Johan Bäckman ponkaissut venäläisen Nashi-järjestön eli ns. Putin-nuorien kanssa mielenosoituksen, jonka pitäisi startata iltapäivällä Sanomatalolta ja päättyä Orion-teatterille, jossa seminaari pidetään. Bäckmanin mukaan seminaari on Venäjä-vastainen. Mielenosoitukseen osallistuu tukijoukkoina myös Suomen islamilainen puolue.


Nashi-nuorten tulosta Suomeen kirjoitti Lasse Leipola Vihreässä langassa 17.3.2009.

Tälle mielenosoitukselle on puuhattu myös vastamielenosoitusta, kertoo Lapualla vaikuttava Kai Pöntinen (kok) tänään Uuden Suomen verkkosivulla.


Niin että kuka sanoi että Suomen ja Viron suhteet ovat nuukahtaneet? Että suomalaiset eivät enää rakasta Viroa tai ole siitä ja sen menneisyydestä tai tulevaisuudesta kiinnostuneet?!

Haluaisin niin kovin mielelläni olla itse paikan päällä seuraamassa ja todistamassa mistä näissä mielenosoituksissa ja seminaarissa on kyse. Onko kyse vain pienten porukoiden puuhailuista vaan onko tässä isomman rytinän alku?

Mutta selvästi näyttää siltä että Suomen ja Viron suhteissa ollaan aktiivisia, monin tavoin.

Tietoisesti olen tässä kirjoituksessani yrittänyt pysyä neutraalina, vaikka minulla on mielipiteeni niin Lotilasta, Bäckmanista kuin Oksanen-Zilliacus-Koivisto -anteeksipyyntökeskustelustakin. Niistä ehkä myöhemmin.

Tarkoitukseni oli nyt lähinnä tarjota linkit aiheeseen. Linkkejä availemalla voi jokainen luoda itse oman mielipiteensä. Joita tietenkin mielenkiinnolla kuulisin.

Ollaan siis kuulolla!

1 kommentti:

Tiina Linkama kirjoitti...

Kukaan muu ei ole tätä kirjoitusta kommentoinut, joten kommentoinpa itse.

Kello on nyt 17.35 ja on selvinnyt --- onnellisesti --- että Johan Bäckmanin ja hänen provosoimaan mielenosoitukseen ei ole tullut kuin kourallinen ihmisiä.

Video löytyy: http://www.iltasanomat.fi/videot/ulkomaat/1667601

Näin sen pitikin mennä. Tai näin siis toivoin sen menevän.

Johan Bäckman on outo dosentti, joka saarnaa outoa liturgiaa, ja mikä oudointa, saa sitä saarnata Helsingin yliopistossa.

En tiedä mitä JB:n tarkoitusperät ovat, mutta ainakaan tänään ne eivät toteutuneet.

JIIIIHAAAAAAA!