Erään matkan anatomia, osa 20: Málaga - sirpaleisia vaikutelmia

Voiko suurkaupunki olla koskaan sympaattinen? Mikä tekee kaupungista sympaattisen? Arkkitehtuuri vai ihmiset? Suuret puistot tai mahtavat rantabulevardit? Boheemit korttelit tai rikas kulttuurielämä?

En ollut koskaan kuullut kenenkään mainitsevan Málagan olevan mitenkään erityisen sympaattinen kaupunki. Kun ennen matkaa tutkailin mahdollisia Andalucian vierailukohteita, nousivat matkailusivustoilla esiin isoista kaupungeista yleensä Córdoba, Granada ja Sevilla.  Málaga mainittiin hyvänä shoppailukohteena. Toimivista liikenneyhteyksistään se oli myös tunnettu. Sieltä löytyy lentokenttä ja Maria Zambranon rautatieasema, jolta lähtevät luotijunat moniin muihin Espanjan kolkkiin. Mutta ei kukaan hehkuttanut sitä erityisenä matkakohteena. Ennemminkin vain kätevänä porttina ulos kaupungista kohti mielenkiintoisempia paikkoja.

Ystäväni Rummukaiset olivat kuitenkin sitä mieltä että Málagalle täytyy antaa mahdollisuus. Fuengirolassa asustava Ari muistutti myös, että kaupungilla on mielenkiintoinen historia ja sen vanha kaupunki sisältää runsaasti katsottavaa ja koettavaa. Lisäksi kaupungilla on tarjottavinaan useita mielenkiintoisia museoita ja hyviä ravintoloita.

Hulluahan se olisi ollutkin jättää Málaga väliin kun sinne ei junalla Benalmádenasta vie kuin runsaat 20 minuuttia. Ja kun edestakainen junalippukin kustansi vain alle neljä euroa.

Reissuni seitsemäntenä kokopäivänä, tiistaina 26.2.2019, hyppäsin siis junaan ja lähdin tutustumaan Málagaan päiväseltään. Mukaani lähti oppaaksi Seija Rummukainen.

Plaza de la Marina

Suuntaamme junalta Plaza de la Marinalle, isolle aukiolle jonka reunalla sijaitsee myös Málagan turisminedistämiskeskus. Noudamme sieltä tukun esitteitä ja kartan ja lähdemme niiden voimin kohti vanhan kaupungin ydintä. Sinne meidät vie Málagan tunnetuin ostoskatu Calle Marqués de Larios, joka alkaa Plaza de Marinalta.

Valokatos levittäytyy Calle Larioksen ylle

Saman viikon lauantaina täällä vietetään karnevaaleja

Calle Larios on suurkaupunkien keskustoille tyypillinen kävelykatu jota reunustavat kahden puolen kalliit mutta kaikkialta tutut high-end-ketjujen myymälät. Viehättäväksi sen tekee koko kadun matkalla oleva metallinen holvikatos, joka on täynnä pieniä valoja, jotka syttyvät illan pimetessä. Karnevaalinaamioiden muotoiset valokoristeet muistuttavat saman viikon lopulla pidettävästä Andalucia-juhlasta.

Vihreävarpainen ja pitkänenäinen tonttu tekee lapsille ilmapallofiguureita

Penkki Larioksella. Yhteispelillä se sujuu!

Calle Larios päättyy Plaza de la Constitución -aukiolle. Siellä rakennetaan juuri festivaalilavaa lauantai-illan juhlia varten. Me jatkamme sieltä matkaa kohti Plaza de la Mercediä. Mutta sitä ennen pysähdymme kahvitauolle Pepa & Pepe II -kahvilaan. eikä vähiten sen suomalaista huvittavan nimen vuoksi. Kahvila sijaitsee pääkadulta aukeavalla pienemmällä kadulla, jossa on jo enemmän persoonallisuutta kuin mitä isommilla kauppakaduilla.

Pepa & Pepe II:n on symppis kahvila pääkadulta hieman syrjemmällä

Mies tarkkailee kadun elämää ikkunasta käsin

Kumman vaihtoehdon valitset?

Seinälle liimatut jullarit kertovat tulevasta kulttuuritarjonnasta. On tuttuja ja tuntemattomia nimiä.

Kahvitauosta virkistyneenä suuntaamme Plaza de Mercedille, yhdelle Málagan tunnetuimmille aukioille jota reunustavat katukahvilat. Aurinkoinen iltapäivä on tuonut kahviloihin asiakkaita, enimmäkseen turisteja.

Aukion yhdellä reunalla sijaitsee Málagan kuuluisimman henkilön, Pablo Picasson syntymäkoti, jonne pääsee vierailemaan pääsymaksua vastaan. Me jätämme suosiolla kaikki museot tällä kertaa väliin. Olemme suunnitelleet palaavamme Málagaan Andalucia-päivänä, jolloin useisiin näyttelyihin on vapaa sisäänpääsy.

Katukahviloita Plaza de Mercedillä

Tänä vuonna vietetään Picasson juhlavuotta

Romantiikkaa katukahvilassa

Jatkamme matkaamme ja tulemme roomalaiselle amfiteatterille. Sen takana näkyy Málagan suosituin nähtävyys, Alcazaba-linnake muistona maurien ajasta. Amfiteatterin edustalla oleva aukio on katusoittajien ja temppuilijoiden suosima ja nytkin siellä on tyttö taiteilemassa saippuakuplia ja poika pistelemässä iloisesti Hammondilla.

Roomalainen amfiteatteri ja sen takana kuuluisa Alcazaba-linnake

Kosketinsoittaja roomalaisen amfiteatterin edessä

Tyttö tekee saippuakuplia ja lapset  niitä innoissaan metsästävät ja poksauttelevat.

Matkamme jatkuu. Välillä istahdamme viinilasillisille centro historicossa eli historiallisessa keskustassa. Ja välillä innostumme hulluttelemaan. Hyvässä seurassa on hauskaa.

Seijasta sukeutuu señorita

Tiina virnistelee vaikka matadoria vierelle ei löydykään

Pörsanperän likka muistelee kaihoisana nuoruuttaan maaseudulla

Málagassa ei voi vierailla käymättä kaupungin kuuluisimmassa ravintolassa El Pimpissä. Onneksi sen läpi voi kulkea ja ihmetellä sen eri osia ja koristeellisia julisteita maksamatta itseään kipeäksi. Ravintola kuuluu latinalaisen maailman suurimmalle rakastajalle, Antonio Banderakselle.

Mekin kuljemme sen läpi ja hämmästelemme valokuvia julkkiksista jotka ovat täällä käyneet.

El Pimpin sisäänkäytävä

Kaakeleihin maalattu El Pimpin mainostaulu

Antonio ja Melanie aikana jolloin heillä meni paremmin

Paljon on Málagassa katsottavaa. Me kierrämme vielä isoimmat kirkot ja käymme ihailemassa kauppahallin näyttävää lasiseinää. Itse kauppahalli on jo kiinni. Ja sitten on aika etsiä ruokapaikka.

Kauppahallin seinä on yhtä suurta lasimaalausta

Etsimme oman ruokapaikkamme hieman keskustan ulkopuolelta, lähempää rautatieasemaa. Se tarjoaa päivän annoksen merkittävästi edullisempaan hintaan kuin keskustan hienot mutta kalliit ravintolat. Ruoka on erinomaista ja kiittelemme itseämme hyvästä valinnasta.

Ravintolan nimi on El Mortal eli Kuolevainen

Kahden ruokalajin päivän menu oli edullinen ja hyvää

Tavallisia kuolevaisia El Mortalin terassilla

Hyvän ruuan jälkeen onkin aika palailla juna-asemalle ja ajella kotiin Benalmádenaan. Päivä on ollut antoisa vaikka museot ja taidemuseot jäivätkin väliin. Ihminen ehtii tehdä vain tietyn määrän asioita yhdessä päivässä. Tämä päivä meni lähinnä Málagan yleisilmeen kartoitukseen.

Onko se sympaattinen kaupunki? Siihen en osaa sanoa paljoakaan näkemäni pohjalta. Se on iso kaupunki, se on satamakaupunki, joka elää kaupankäynnistä. Kuten monet satama- ja teollisuuskaupungit, se on uusilta osiltaan aika kylmänoloinen. Suuret taivaisiin asti nousevat kerrostaloalueet ja rantoja reunustavat hotellijätit eivät sitä ainakaan kaunista.

Kuva Wikimedia Commonsista: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Panorama_Malaga_Harbor.jpg

Kuva Wikimedia Commonsista: https://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%A1laga#/media/File:Malagueta_panor%C3%A1mica.jpg

Ihminen jättää aina jälkensä kaupunkeihin. Isoja ja pieniä. Ja niitäkin tutkimalla saattaa pystyä lukea jotain kaupungista ja sen asukkaista. Viestejä on monenlaisia. On seinänkokoisia mainoksia. Mutta myös mikrotekstejä, pieniä kirjoituksia tarkalle ohikulkijalle. Niitäkin Málagasta löysin.

Lopetan tämän kirjoitukseen kolmeen näkemääni viestiin, joiden kaikkien sanoma kosketti minua. Ehkä tämäkin kertoo jotain malagalaisesta ajattelutavasta tai elämänmenosta:

Seinän kokoinen Caminito del Rey -matkailureitin mainos

Lohduttava viesti liimattuna roska-astiaan

Pieni viesti - suuri kysymys

Erään matkan anatomia, osa 19: Benalmádenassa ilman kiirettä

Tähän asti tapahtunutta: olen saapunut pitkälle lomalle Espanjan Aurinkorannikolle, Benalmádenaan, ja asettunut aloilleni ystävieni Rummukaisten vuokra-asuntoon Costalla. Olen seikkaillut kirpputoreilla, markkinoilla ja Pueblo Benalmádenassa. Olen pistäytynyt Fuengirolassa ja tutustunut kaupungin parhaaseen optikkoliikkeeseen. Viimeiset kaksi päivää olen ajellut Andalucian vuoristossa kera ystäväni Arin.  Yöpynyt Zuheroksen vuorikylässä ja tutustunut Córdoban kaupunkiin ja sen upeaan moskeija-katedraaliin, ja palannut retkeltä eilisiltana.

Koittaa uusi aamu Benassa, päivä on maanantai 25.2.2019.

Jälleen herään kukkojen konserttiin ja siirryn parvekkeelle katsomaan auringonnousua. Seurailen aamuvarhain toistuvaa papukaijasirkusta; päivisin nämä vihreät siivekkäät elävät pareittain tai pienissä ryhmissä, mutta aamuvarhain ne kerääntyvät isoiksi yhtenäisiksi parviksi, jotka yllättävänkin taitavasti ja nopeasti lentävät pääskyjen lailla suurten asuintalojen väleissä, kimeää sirkutusta pitäen. Tämäkään aamu ei ole siihen poikkeus.

Uusi aamu Benassa

Minulla ei ole kiire mihinkään. Istun parvekkeella ja katselen miten ihmiset heräävät uuteen päivään. Auringonnoususta en osaa päätellä mitään, eikä siitä tarvitsekaan. Jokainen päivä helmikuussa tuntuu olevan hyvä ja aurinkoinen, riippumatta siitä minkä värisen meren yllä aurinko nousee. Ja se väri muuten vaihtelee. Siitä juttelemmekin Risto Rummukaisen kanssa. Hänkin on pannut saman merkille. On erikoista miten erivärisiä aallot ja meri voivatkin olla jokaisena päivänä.

Parvekkeelta seuraan miten pieni tyttö potkii jalkapalloa alhaalla, kadun toisella puolella. Miten supermercado-kioskin myyjät nostelevat A-taulunsa ja auringossa haalistuneet rantalelunsa ja uimarenkaansa kaupan eteen turisteille houkutukseksi. Miten ensimmäiset turistit alkavat koko päivän kestävän vaelluksen kohti rantaa ja sieltä pois. Miten Parque Paloman eli Lintupuiston huoltomies tulee avaamaan puiston isot metalliovet. Ja miten pian sen jälkeen Cafe Europan omistaja saapuu omin mainostauluin avaamaan kahvilaansa.

Tyttö potkii palloa tien toisella puolella

Cafe Europassa alkaa uusi aamu

Olen lomalla, mutta on minulla täällä eräs työkin. Olen ottanut tehtäväkseni oikolukea erään romaanikäsikirjoituksen, korjata siitä kirjoitusvirheet ja tarkistaa, että kieli on kieliopillisestikin virheetöntä. Koska käsikirjoitus on vetävästi kirjoitettu ja aihe minulle kiinnostava, työ ei oikeastaan työltä tunnukaan.

Usein olen tehnyt tätä aamupäivisin olohuoneen ison ruokapöydän ääressä. Mutta koska päivä näyttää valkenevan erityisen kauniina ja aurinkoisena, pakkaan käsikirjoituksen ja punakynäni laukkuun ja lähden Parque Palomaan jatkamaan hommaa siellä.

Olen ollut nyt Aurinkorannikolla ja Andaluciassa vasta viisi kokonaista päivää ja huomaan näinkin lyhyenä aikavälinä kevään edenneen merkittävästi. Päivät ovat jatkuvasti edellistä lämpimämpiä. Ja puiston puut ovat nekin tänä aikana ryöhähtäneet kukkaan. Voin vain kuvitella miten kaunista puistossa on kevään tästä vielä edetessä.

Pullosutipuu on ryöhähtänyt kukkaan kotipihalla

Päivä päivältä puihin avautuu uusia nuppuja

Hentoa rosaa

Vihreät papukaijat syödä rouskuttelevat kukannuppuja

Joulutähti puolestaan alkaa lopetella kukintaansa. Enää latvoissa hehkkuvat punaiset kukat.

Istun hetken auringossa, mutta keskipäivällä se lämmittää jo niin kuumasti, että pelkään kalpean ihoni palavan ja siirryn varjoon isojen puiden alle. Välillä pidän taukoa ja katselen penkiltäni miten ihmiset vaeltelevat puistossa. Jotkut lukevat penkeillä päivän lehtiä. Toiset asettuvat piknikille samettimaisille nurmikoille. Lapset leikkivät ja ajavat takaa kaikkialla olevia kukkoja ja kanoja, jotka puolestaan tuntuvat tottuneen tähän ikiaikaiseen takaa-ajoleikkiin ja lennähtävät karkuun pensasaitojen päälle vain laiskasti kaakattaen tai kiekaisten.

Iltapäivällä on urakkani ohi. Olen saanut koko käsikirjoituksen luettua ja olen siihen tehnyt mielestäni tekstin kaipaamat korjaukset. Loppupäivän vain vaellan tässä ihanassa suuressa puistossa. Ihmettelen sen kukkaloistoa ja käyn tervehtämässä puiston aaseja.

"Minä olen aika uninen pieni aasi. Minä aloitan siestan nyt."

Otsatukka tulee silmille

Kiertelen puiston isoa lampea. Sen toisella puolen näkyy Benan kotitaloni, tuo vasemmanpuoleinen keltavalkea talo.

Rauhallisesti siis sujui minun välipäiväni Benassa. Välipäivä siksi, että jo seuraavana päivänä on minulla ja Seija Rummukaisella suunnitelmissa suunnata Málagaan. Siellä en ole vielä käynytkään, ellei lyhyttä vierailua lentokentällä oteta huomioon.

Mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Jälkikirjoitus: Jos olet vasta nyt hypännyt tämän tarinan matkaan, niin tiedoksesi että olen kirjoittanut Parque Palomasta aiemminkin.  Jos lintupuiston monet eri kasvot ja osat kiinnostavat, niin suosittelen palaamista tähän osaan: Parque Paloma ja ovela ketturouva

Erään matkan anatomia, osa 18: Córdoban moskeija-katedraali La Mezquita

La Mezquita on Córdoban suosituin nähtävyys, jota käy vuosittain ihailemassa n. 1,5 miljoonaa vierailijaa. Se on valtava askeettinen moskeija, jonka erikoisuus on sen sisällä oleva katolinen renessanssikirkko kaikkine kruusauksineen. Koko kompleksin pinta-ala on 24.000 m2 ja sivuiltaan se on 180 m x 130 m pitkä; korkeat muurit suojaavat sitä jokaiselta sivultaan.

Sisäpihalla Patio de los Naranjosilla (Appelsiiniaukio) on, paitsi appelsiinipuita, myös sypressejä ja maurilaiselle arkkitehtuurille ja puutarhasuunnittelulle tyypillisiä suihkulähteitä. Sisäpihalla voi käyskennellä maksutta, moskeijaan liput maksavat 10 euroa.

Sisäänkäynti Patio de los Naranjosille

Appelsiiniaukion suihkulähde

La Mezquitan ulkomuuria

Muurin yhdellä reunalla seisoo kirkontorni, Torre de Alminar, paikalla jossa aiemmin oli moskeijan minareetti

Moskeijan rakennutti maurihallitsija Abd ar-Raḥmān I vuosina 784 - 786. Yhdeksännellä ja kymmenennellä vuosisadalla siihen tehtiin lisäyksiä jotka tuplasivat sen koon tehden siitä yhden islamilaisen maailman suurimmista pyhätöistä.

Moskeijan paikalla on aiemminkin ollut temppeleitä. Historioitsijat epäilevät että ensimmäinen temppeli olisi tällä paikalla ollut roomalaisen jumalan, Januksen, temppeli. Kun kristityt visigootit valtasivat Córdoban vuonna 572, muuttivat he temppelin kirkoksi. Ja kun muslimit valtasivat Espanjan 711, jakoivat he visigoottien kirkon kahteen osaan, muslimien ja kristittyjen puoliin. Eli ajatus kahden uskontokunnan yhteisestä kirkosta, joka toteutui toistamiseen 1500-luvulla, kun moskeijan keskelle rakennettiin katolinen kirkko, ei ollut rakennukselle tyystin vieras. (Lat.huom. - Eivät katolilaiset tietenkään sallinneet moskeijan käyttöä sen alkuperäisessä tarkoituksessaan. Olivat kuitenkin sen verran viisaita, etteivät sitä purkaneet.)

Ryöstöretkillä, visigooteilta anastetulla saaliilla ja hyvillä kaupoilla rikastuneen Abd ar-Raḥmān I:n ei tarvinnut kirkkoa valloittaa. Hän osti kirkon kristityn puolen ja purki sen vuonna 784. Ja tilalle nousi uusi uljas La Mezquita.

Moskeijalle ominaista ovat pilarit, joiden päällä punavalkearaidalliset holvikaaret lepäävät. Kaksoisholvauksen tukevuuden ansiosta kattoa saatettiin korottaa aiempaa korkeammalle. Pilareita oli aikoinaan 1.293 kappaletta, nyt niitä on jäljellä 856 kappaletta. Pilarit on veistetty jaspiksesta, onyksistä, marmorista ja graniitista, jota saatiin aiemmin tuhoutuneista roomalaisista rakennuksista.

Suuren rukoussalin reunamien syvennyksistä on tehty katolisia kappeleita pyhäinkuvineen ja kultaisine koristeineen. Itse kirkko sijaitsee keskellä moskeijaa.

Yksi katolisista sivukappeleista ja 'jumalainen valo'

Moskeijan suuri rukoussali on askeettinen, mutta sen yhdellä seinälllä sijaitsevat koristeelliset mihrabit, rukoussyvennykset, jotka samalla kertovat uskoville qiblan eli Mekan suunnan. Mihrabit toimivat myös eräänlaisina puhujankoppeina imaameille, ja sopukoiden pyöreä arkkitehtuuri auttoi äänen kantavuudessa rukoussaliin.

Mihrabit ovat ylellisintä mitä saleista löytyy; ne ovat kullalla ja jalokivillä koristettuja ja sisältävät lauseita koraanista. Islamilaisella uskolle on kiellettyä esittää ihmistä, kaikkein vähiten Allahia, kuvien kautta ja niin kaikki koristelu koostuu koraanin teksteistä ja geometrisestä ornamentiikasta, jossa voi esiintyä luonnon elementtejä kuten köynnöskasveja.

Mihrabien valoa-antavat kupolikatot todistavat sitä miten pitkälle kehittynyttä ja hienostunutta arabialainen käsityötaito ja taide jo tuolloin oli. Córdoban moskeijaa on pidetty yhtenä oman aikansa islamilaisen maailman suurimmista ihmeistä.

Mihrab

Lähikuva mihrabien monimutkaisesta ja taitavasta koristelusta

Kupolit mihrabien yllä antavat valoa

Tärkeimmän ns. kultaisen mihrabin katto on sekin käsittämättömän hieno

Moskeijassa on miellyttävän viileää ja hämyisää kuljeskella. Toistuvat muodot, kaaret ja niiden tarkkaan lasketty rytmiikka saa tämän sinällään askeettisen temppelin vaikuttamaan erityisen majesteetilliselta, pyhältäkin.

Toista on sitten temppelin keskellä oleva renessanssikirkko. Joka on runsas kultauksissaan ja pyhäinkuvissaan. Sen kermakakkumaiset katto- ja kupolikoristelut poikkeavat tyystin moskeijan vähäeleisistä ja hienostuneista muodoista. Sen Länsi-Intiasta tuodusta mahongista veistetty kuorolehteri on täynnä mitä mielikuvituksellisempia nikerryksiä: kerubeja, kentaureja, kotkia, kasveja ja eläinhahmoja.

Arabialaista muotokieltä

Kaaria kaarissa, rytmiä ja hienostuneita geometrisiä muotoja

Siirtyminen yhdestä tilasta ja maailmasta toiseen.

Kermakakkumainen kattokupoli

Espanjalaisen renessanssitaiteen runsautta

Kultaa ja pyhäinkuvia

Kattojen ylenpalttista koristelua

Mahongista veistettyjä figuureja kuorolehterin penkeissä

Renessanssikirkko on viimeinen kohteemme moskeija-katedraalissa. Palaamme sieltä Appelsiiniaukiolle kirkkaaseen auringonpaisteeseen.  Mutta kello käy ja Ari on luvannut olla kotona vielä auringonvalon aikaan. Matkaa Córdobasta Fuengirolaan on 190 kilometriä.

Joten me joudumme sanomaan hyvästi Córdoballe. Palaamme parkkitaloon ja mutkittelemme sieltä ulos auton kylkiä mihinkään raapimatta. Alkaa kotimatka kohti Benalmádenaa ja Fuengirolaa.

Kerran pysähdymme bensaa ottamaan, jolloin minä nopeasti kipitän kuvailemaan bensiksen ympäröiviä maisemia, niitä koloristisia, joista kirjoitin tämän matkakertomuksen osassa 16.

(Matkakertomuksen edellisessä Córdobaa yleisemmin käsittelevässä osassa 17 löytyy myös kuvia moskeijasta - myös yksi wikipediasta löytynyt ilmakuva joka antaa paremmin käsitystä rakennuksen koosta ja muodoista, joten jos osa ei ole tuttu, suosittelen siihen palaamista.)

On aika jättää moskeijan massiiviset rautaportit taakse ja suunnata kotia kohti

Maisemia bensa-aseman takapihalta

Vuoret jäävät taakse kun me suuntaamme rannikkoa ja kotia kohti.

Jälkikirjoitus: Haluan vielä erityisesti kiittää matkaseuraani ja oppaana toiminutta Aria, jonka ansiosta tämä matka oli ylipäätänsä mahdollinen. Ari osoittautui erinomaiseksi keskustelijaksi ja hyväksi ihmiseksi, jonka kanssa saattoi puhua aivan kaikesta.

Kun nousin autoon edellisaamuna, sitä ajoi kiva kaveri työvuosiltani Suomessa. Kun poistuin autosta, sitä ajoi hyvä ystäväni Ari. Ja totean, kuten Humphrey Bogartin roolihahmo Rick Blaine totesi Casablanca-elokuvan legendaarisessa loppukohtauksessa Louis-nimiselle poliisipäällikölle: "I think this is the beginning of a long and beautiful friendship."