Viime aikoina on ollut niin asiakas- kuin yksityisrintamalla sellaista haipakkaa, että olen unohtanut kertoa, että hankin itselleni uuden vanhan kameran.
Asia meni suunnilleen näin. Vuosi sitten tammikuussa uutena ostamani Canon 1000D alkoi kiukutella ja väläytteli ERR 99-yleiskoodia ja kieltäytyi ottamasta kuvia ellei akkua välillä kamerasta poistettu. Hankalaa.
Kimmo vei kameran korjaukseen ja siellä annettiin aika hulppea korjaushinta-arvio, takuu kun oli jo mennyt umpeen. Samalla hinnalla sai sitten hankittua jo käytetyn rungon, jonka tilasin samointein digicamera.net-palstalta. Malli on vanhempi ja hyvinkin samantapainen kuin 1000D, nimittäin 400D. Tarkennuspisteitä on enemmän uudessa vanhassa kuin vanhassa uudessa, mutta toisaalta 400D:n prosessori on hitaampi kuin 1000D:n
Seuraavaksi selvisi että Canonin huolto oli valmis kuitenkin korjaamaan 1000 D:n vian takuuna. Ja näin tapahtuikin. Samaan aikaan saapui postissa tilaamani 400D. Eli olen nyt sitten ns. kahden kameran loukussa.
Se ei sinänsä haittaa. Onpahan sitten varakamera käytössä jos toinen rungoista alkaa taas temppuilla.
Uutta vanhaa piti päästä tietenkin kokeilemaan ja olen sen tuottamaan jälkeen ihan tyytyäinen. Tarkkuushan tulee lopulta objektiivista ja sen kyvyistä, kuvaajan pientä panosta unohtamatta.
Kun kaverit Anna-Leena ja Reima käväisivät täällä runsas viikko takaperin kuvasin reissun uudella vanhalla.
Samalla reissulla tarttui matkaan myös kuvia perhosista, jotka sivumennen sanottuna ovat kamalan liikkuvaista porukkaa. Näytin luultavimmin täysin idiootilta pomppiessani tämänkin perhosen perässä Holdren kartanon pihamaalla. Vaan, ähäkutti, sainpa kuitenkin kuvan. Oletteko ennen moista nähneet? Minä en!
Kotipihalla liihotteli puolestaan päältä ihmeellisen sininen perhonen, joka päätti parkkeerata emalisen tuhkakupin päälle (ei välttämättä se kaikkein kaunein tausta). Perhonen sitten tiukasti veti siipeensä suppuun tai mitä perhonen sitten tekeekään siivillään, ja niinpä en sinisestä selästä saanut ainuttakaan kuvaa. Mutta katsokaa millainen kärsä tällä veikolla onkaan!
Tuhkakupilta perho jatkoi leikkiä kanssani, lepatteli pihamaalla sinne tänne, juoksuttaen minua perässään. Lopulta istahtaen harmaamalvan lehdelle - ja siivet taas suppuun. Ja turpa rullalle!
Näin ne perhoset siis kanssani leikkiä lyövät. Sarvijaakot ja muut mönkijät ottavat rauhallisemmin ja sallivat tulla lähelle linssin kanssa:
Lopuksi vielä kuva Latvian puolelta. Ihne-joella lenteli jotain joka kaukaa näytti kokoelmalta sinisiä perhosia. Minä telellä niitä tarkentelemaan, ei ihan helppoa saada kameran tarkennuspistettä kohdistettua kymmenien metrien päässä oleviin ja jatkuvasti liikkuviin siivekkäisiin.
Kotona ruudulta katsottuna selvisi, että eihän nämä mitään perhosia olleetkaan, vaan neidonkorentoja. Ihanan värisiä!
Taas aurinko helottaa niin kirkkaana ettei paremmasta väliä. Taidan lähteä pihamaalle lyömään leikkiä perhosten kanssa. Eli jatkan uutta harrastustani: ötökkäkuvausta. Kuvaamisiin!
