Tänään tosin en istunut pihalla tai parvekkeella kirja kourassa, tai no joo, istuin, mutta vasta illemmalla.
Sen sijaan saimme puuhasteltua hieman pihatöitä. Minä pistin krassinsiementä multaan ja Kimmo ähersi etupihalla kottikärryjen kanssa.
Tässä nämä päivän huippukuulumiset ovatkin.
En tiedä ketä minun krassinkasvatukseni oikeasti kiinnostavat, mutta koska blogi on myös minulle itselleni eräänlainen päiväkirja, josta voin tarkistaa milloin olen mitäkin tehnyt, niin kirjataan nyt tämäkin operaatio sitten perusteellisesti.
Siemenet hankin jo aikapäivää sitten. Neljää erilaista krassia. Joista yksi (oranssi) on pitkäksi venähtävää sorttia, lupaavat pussukassa jopa kolmea metriä, kolme muuta (musta-lila "Black Velvet", punainen "Cherry Rose" ja vaalea persikka "Peach Melba") matalampaa lajiketta, korkeutta n. 30-35 cm, lupaavat siemenpussit.
Siemenet laitoin liotukseen jo eilen, en tiedä ehtivätkö suorastaan liikaakin vettyä. Aika näyttää:
Tässä tätä outoa papusoppaa valmistetaan (papusoppa oli Kimmon termi)
Sitten valmistettiin olemassaolevista mullista segu eli sekoitus. Yksi osa Biolanin mustaa multaa (joka on ihan älyttömän epätasalaatuista, yksi pussi oli melkein pelkkää turvetta, toisessa oli mukana jopa hitunen multaakin), yksi osa jotain saksalaista huonekasvien multaa, turvetta pääosin sekin, ja yksi osa Substralin huonekasvimultaa, joka ainoana näistä näytti edes jotenkin mullalta.
Koska minulla tässä vaiheessa EI ollut kottikärryä, missä mullat sekoittaa, tein seoksiani isoimmassa ämpärissä mitä talosta löytyi:
Syntymässä multacocktail
Seuraavaksi alkoi pitkien parvekelaatikoiden täyttäminen mullalla. Parvekelaatikoista olin ylpeä – hyvä löytö Tarton realisaatiokeskuksesta. Altakasteluruukut (vai onko oikea termi?), tai siis ruukut joissa on välipohja, jonne ylimääräinen vesi menee odottelemaan aikoja parempia. Aluslautasia ei tarvita. Ja hinta: 1.60€/laatikko (50 cm).
Tarkkaavaiselle lukijalle Turun suuntaan terveiset: kai huomaat mitkä työhanskat on käytössä?! Kiitos, Jaana, nämä ovat palvelleet jo pari vuotta ja ovat ihan ehdottoman hyvät!
Laatikot valmiit, siemenet sisällä. Huomatkaa myös pihalaattojen iloiset voikukat ja muut rikkaruohot. Niiden vuoro tulee...
Koko tämän ajan kun minä puuhastelin parvekelaatikoiden kimpussa, ähelsi Kimmo etupihalla kottikärryjen kanssa. Kyllä. Monikko. Kottikärryjen.
Suljin korvani huolellisesti erilaisilta ärräpäiltä ja jatkoin tyynesti puuhastelua vaikka mies ryntäsi alailmoista terassille hiukset pystyssä typeriä kottikärryjä ja niiden valmistajia sadatellen. Minä vain viheltelin ja katselin taivaan lintuja ja poutapilviä sinitaivaalla.
Sillä minä halusin ne kottikärryt valmiiksi. Kyllä. Monikko. Kottikärryt.
Nainen ilman kottikärryjä on vain puolikas. Ja minä olen ollut Otepäällä jo yhden kesän ja syksyn ilman kärryjä. Vai menikö kottikärrytöntä elämää peräti kaksi vuotta?
Näin se meni: ensin petti vanhasta kottarista rengas, kumi sanoi litsläts ja oli ilmaton. Kottari jäi pihalle makaamaan syksyksi ja talveksi kunnes ystävämme Aatos sen sieltä seuraavana keväänä korjasi sisätiloihin. Tähän kottariin, joka oli ostettu Tarton K-raudasta, ei saanut vaihtopyörää. Linkama kiersi vanha pyörä kourassa erilaisia rakennusalan liikkeitä ja lopulta löysi pyörän, jonka piti olla samaa kokoa kuin aiempi. Mutta sitä pyörää ei saatu koskaan paikalle, koska jotain oli pielessä, sanoja kuten prikka ja pultti ja mutteri ja tana viljeltiin puheissa useasti. Viimeisintä ehkä eniten. Kottikärry jäi varastoon viettämään hiljaiseloaan.
Viime syksynä hermostuin kottikärryttömään elämään. Ostin Rakveren Bauhofista KAHDET kaksipyöräiset kottikärryt. Toiset Võsulle, toiset Otepäälle. Võsun kottikärryt perheemme Luomuinsinööri kokosi vain lievästi sadatellen. Tärkeintä, että kokosi kuitenkin. Otepään kottarit jäivät kokoamatta. Kun oli taas joku pultti ja prikka ja tana ihan väärin.
Viime päivät olen edistänyt tätä kottikärryasiaa pontevasti. On haettu prikkoja ja pultteja ja mitä vielä mitä erilaisimmista rautakaupoista. Ja tänään alkoi Luomuinsinööri sitten vaihtaa vanhaan kottariin pyörää ja kumia. Tai siis eihän se näin helppoa ollut. Piti kuulemma siirtää uudesta pyörästä kumi vanhaan tai sitten tarvitaan prikkaa ja pulttia ja tana. Hyvä, totesin minä ja annoin miehen puuhastaa.
Ei tullut siitä lasta eikä kottikärryä.
Mies alkoi puuhata kottikärry nro Kakkosen kanssa, sen kaksipyöräisen ja uuden.
Tuntien jälkeen kottikärry oli valmis, HALLELUJA!
Ah tätä iloa ja onnea! Minulla on jo yhdet toimivat kottarit. Ja toiset, joihin on kumikin ja pyörä vaihdettu. Mutta uuteen kumiin ei kuulemma saa puhallettua ilmaa millään ilveelläkään.
Elämme toivossa, ehkä jotain tapahtuu, ehkä ei. Nyt minulla joka tapauksessa on jo yhdet kottarit koossa!
Huomenna alkaa armoton rikkaruohojen kitkeminen, ja roskat ja rikkikset laitetaan, tietenkin, kottariin!
Toistan: nainen ilman kottikärryjä on vain halju haamu itsestään.
