Oli hepokatti katonrajassa poikittain eli 2.Otepään ihme

Hotellinpitäjä joutuu aika ajoin outojen tilanteiden eteen. Kuten me eilen, kun huomasimme että katonrajassa on hyvän kokoinen hepokatti. Kyse on siis vihreästä isosta hyppivästä hyönteisestä, joka ei ole kovinkaan läheistä sukua heinäsirkan kanssa, vaan tulee lähemmäs ns. varsinaisia sirkkoja.

Parhaimmillaan nämä vonkaleet voivat kasvaa 5 cm pituisiksi. Tyypillistä niille on vartaloa pidemmät tuntosarvet, kuten tälläkin jöllikällä.

Hepokateista (ja herhiläisistä) olen kirjoittanut aiemminkin ja oheisesta linkistä voi lukea lisätietoa: hepokatti ja herhiläinen.

Edellisessä postauksessa pohdin kymmentä hyvää syytä tulla Otepäälle. Ja ohitin perinteiset nähtävyydet, hyppyrimäet ja hiihtostadionin ja Dalai Laman pylvään ja uimarannan ja kylpylät. Ja nostin esiin pellot. Tänään lisään listalle hepokatit.

Sillä hepokattien laulu, joka alkaa heinäkuussa, ja on jo nyt hyvässä vedossa, on ihanaa kuultavaa. Siinä on jotain salaperäistä ja perin turvallista yhtä lailla. Nouseva laskeva moniääninen kuoro laulamassa tuutulaulua ilta toisensa perään. Kunnes elokuussa, kuin napista painaen, se loppuu. Ikäänkuin hepokatit yksissä toimin päättäisivät, että se oli siinä ja nyt pillit pussiin.

Hepokatit ovat siis ihastuttavia - ulkona ja iltaiseen aikaan. Sisällä ne eivät ole yhtä ihania. Ja niinpä kuvan kaveri piti saattaa takaisin luontoon, asiakkaita pelottelemasta. Mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty.

Hepokatit voivat purra aika kipeästi, kertoo Wikipedia. Niillä on pienet siivet, joilla ne eivät pitkiä matkoja lennä, mutta joiden avulla ne saavat loikkaansa lisäpotkua. Näin jo sieluni silmin Kimmon loikkivan hepokatin perässä pitkin asuntoa. Ja aavistin, että loppuvaiheessa saattaa hepokatti vielä puraista Suurta Valkeaa Metsästäjää nenänpäästä. Otin siis kameran esiin ja olin valmis tallentamaan hepokatin pyydystysoperaation kaikissa sen eri vaiheissa. Operaatiota saapui ihailemaan myös muutamainen asiakas, jotka antoivat hyviä ohjeita metsästäjälle.Ilmassa oli siis suuren urheilujuhlan tuntua.

Tarvittiin tuoli,  lasi, postikortti ja tikkaat.  Ja paikallaan pysyvä hepokatti.

Melko helposti vihreä sirkka antoi lopulta itsensä pyydystää. Se saatiin lasin alle ja asiakkaat hurrasivat. Hepokatti palautettiin sitten luontoon; parvekkeelta se otti valtavan loikan ja hyppäsi aidan taakse naapurin niitylle. "Hulluja suomalaisia" se tuntui ajattelevan, "ei hetken rauhaa!"

Ennen vapautustaan vietti sirkka kuitenkin hetken lasikuvun alla, missä sen komeutta ja kokoa oli turvallista tarkastella. Valitettavasti kuvassa lasi heijastelee liikaa ja sirkkaa on vaikea nähdä. Asiakkaat kuitenkin ihailivat tuota vonkaletta, olivat suorastaan innoissaan. "On se vihreä!" ja "Enpä ole tuollaistakaan ennen nähnyt!"

Että ei mikään huono syy listasta hepokatteja Otepään Kymmenen Ihmeen joukkoon, vai mitä sanotte?!

Hepokatteja ja herhiläisiä

Vuosia sitten eräs kesävieras kirjoitti Villa Vallattoman vieraskirjaan haltioituneena:

"Virossa on kaikki suurempaa, kuten heinäsirkat ja ampiaiset, tai niukempaa, kuten hamekankaat."

Kesävieras oli oikeassa, mutta myös väärässä. Hän oli selvästikin kohdannut kaksi eläintä, joita Suomessa ei useinkaan näe: herhiläisen ja hepokatin.

Kyllä, nämä ovat ihan oikeita eläimiä, eivät mitään suomen kielen arkaaisia muotoja heinäsirkoista tai ampiaisista.

Tämä tuli mieleen, kun yhdessä asiakkaan kanssa katseltiin hepokattia Villa Ottilian seinässä:

Tämä hepokatti oli ehkä n. 3 senttimetriä pitkä, ei siis mikään valtava vonkale. Jotkut saattavat olla 5 cm tai jopa isompiakin.

Ja näin kertoo Wikipedia hepokateista:

Hepokatit (Tettigoniidae) on heimo, johon kuuluu keskikokoisia tai suurehkoja hyppiviä hyönteisiä. Hepokattien heimoon kuuluu yli 6 400 lajia. Hepokatit eivät ulkonäöstään huolimatta ole kovin läheistä sukua heinäsirkkojen kanssa vaan polveutuvat varhaisemmasta yhteisestä kantamuodosta oikeiden sirkkojen kanssa. Käsiteltäessä ne voivat purra varsin kipeästi.

ja jatkaa:

Hepokatit ovat yleensä vihreitä. Lajien tuntosarvet ovat yleensä vartaloa pidemmät, millä perusteella ne voi helposti erottaa heinäsirkoista, joiden tuntosarvet ovat aina lyhyet. Hepokatin pitkät takajalat ovat tavallisesti reiden ja säären muodostamassa kolmiomaisessa asennossa, kun heinäsirkat pitävät takajalkojaan supussa siten, että reisi ja sääri ovat tiukasti yhdessä. Monet hepokatit muistuttavat ulkonäöltään kasvien lehtiä.

Hepokattien takaraajat ovat voimakkaat, joilla ne voivat hyppiä pitkiä hyppyjä. Myös hepokattien hyppylihasten kiinnittyminen poikkeaa heinäsirkoista.

Mikä hepokateissa on hienointa on niiden soitanto, joka alkaa heinäkuussa ja päättyy jossain vaiheessa elokuussa. Se on valtava äänimassa, joka nousee ja laskee ja hetkeksi katkeaa alkaakseen sitten uudestaan.

Monet asiakkaamme ovat olleet aivan innoissaan kuullessaan hepokattien sirittelyä - moni mainitsee että Suomessa ei enää kuule heinäsirkkoja useinkaan. Nyt en tiedä johtuuko se siitä, että ikääntyminen on vienyt kyseisiltä kommentoijilta kyvyn kuulla korkeita ääniä, vai ovatko heinäsirkat vain Suomesta katoamassa.

Hepokattien soitosta kertoo Wikipedia seuraavaa:

Lähes kaikki koiraat pystyvät ääntelemään hankaamalla oikean etusiiven takareunaa vasemmassa etusiivessä olevaa hammasriviä vasten. Hepokattien ääntely on erittäin korkeaa ja koostuu pääasiassa ultraäänistä. Joidenkin lajien ääntely on kokonaan ihmisten kuuloalueella, toisten kokonaan sen yläpuolella. Eräiden lajien yksilöt pystyvät synkronoimaan laulunsa, joten syntyy huomattavia "laulukuoroja".

Entäpä sitten herhiläinen? Siis tuo jättisuuri ampiainen ,jonka saapumisen kuulee jo tontin reunalta, siivet pärisevät kuin pienellä helikopterilla.

Annetaan Wikipedian kertoa:

Herhiläinen (Vespa crabro) on Euroopan kookkain ampiaislaji. Laji jaetaan noin 10 alalajiin, joista Suomessa elää Vespa crabro crabro, mutta myös nimialalajia punaisempi Vespa crabro germana voi joskus harhautua Suomeen.

Ja vielä muutama sana herhiläisten tuntomerkeistä:

Herhiläinen on suhteellisen helppo erottaa muista Suomessa esiintyvistä ampiaisista. Herhiläinen on pitkä, ruskeankeltamusta laji, jonka pään punaruskeat ylä- ja sivureunat ulottuvat verkkosilmien ulkopuolelle.

Päälaella olevien pistesilmien taempi rivi on selvästi verkkosilmien takareunan etupuolella. Suukilpi on tasaisen keltainen. Koirailla on suhteessa pidemmät tuntosarvet. Herhiläinen on suurin meillä tavattu ampiaislaji. Pituus on kuningattarella 25-35 mm, työläisellä 18–24 mm ja koiraalla 21–28 mm. Herhiläinen voidaan joskus sekoittaa pensasampiaiseen (Dolichovespula media), mutta erottaminen onnistuu yllä olevien tuntomerkkien avulla helposti

 
Herhiläisestä minulla valitettavasti ei ole kuvaa, mutta laitetaan loppuun muutamainen muu pörrikuva. Olen viime aikoina yrittänyt saada kuvattua pörrinkäisten lentoa, mutta esimerkiksi kimalaiset ovat käsittämättömän nopeita ollakseen sellaisia pallunkaisia kuin mitä ovat.

Mikä se tämäkin on? Vartalo kuin ampiaisella, mutta karvainen kuin kimalaisella.

Tämä jätkä on ihan pöllyssä

Katso kenguru loikkaa...

Ja vielä tällainenkin, harmaapeppuinen:

___

Cranen kommenteista riemastuneena jatkan vielä tältä päivältä muutamalla kuvalla. Olen kuvannut pörrejä monta päivää todella paljon; kuten sanottu ne ovat liikkuvaista väkeä ja minun objektiivini Canon EFS 55-250 mm ei ole tähän puuhaan paras mahdollinen, joten huteja tulee paljon.

Mutta aika omaperäisillä säädöillä onnistui tänään jo muutamainen lentokuva, joista itsekin pidin:

Adieu