Viikon haaste oli, kuten otsikossa kerroin, heijastuksia. Minulle äärimmäisen mieluinen tehtävä, sillä huomaan kuvaavani heijastuksia paljon, veden pinnalta, ikkunalaseista, aurinkolasien peilipinnoilta. Heijastukset ovat viehättäviä, jopa lumoavia kaksoiskuvia. Ja heijastuksiin liittyy niin selkeästi symboliikkaa.
Heijastus on kuin todellisuudenn toisinto, olematta sitä kuitenkaan. Heijastus on aina jotain epämateriaalista, joka vain toistaa konkretiaa. Usein heijastus on viehättävämpi kuin todellisuus. Se on kuin muisto rakkaasta, joka vuosien myötä muuttuu pehmeämmäksi mutta samalla epätodellisemmaksi. Se väreilee ja vaihtaa muotoaan.
Heijastus voi myös vääristää. Katsokaapa kasvojanne kiillotetusta messinkipallosta - ne ovat lähes irvokkaat. Heijastus on myös harhaa. Eikä pidä joutua sen lumoihin, itseään sen kautta peilata.
Sinä et ole heijastus, et toisen silmistä, et lasipinnalta, et peilistä. Sinä olet sinä. Usko itseesi, älä heijastuksiin.
Yllä oleva haastekuvan vastaus on yksi suosikkikuvistani. Siksi että heijastus on vääristynyt. Se on kuin särkynyt mieli. Särkynyt muisto, joka tekee kipeää.
Heijastuksia 2:
A piece of me
Toinen heijastuskuvani on Aino-Kaisa Saarisesta, hänen hiihdettyään Otepäällä viime kevättalvena pronssia.
Kuva saa minut miettimään urheilijan elämän raadollisuutta ja rankkuutta. Aino-Kaisa on suorituksensa jälkeen puhki, hän on antanut kaikkensa. Aino-Kaisa katsoo tulosstaululle keskittyneenä: miten meni? Ja hänen hiihtolaseistaan heijastuvat kymmenet ihmiset, valmentajat, kollegat, yleisö, joista jokainen haluaa Aino-Kaisalta jotain. Menestystä, kultaa ja kunniaa.
Heijastuksia 3:
Valojen taikaa Tartossa
Tarton kaarisillan ja Emajoen valot eräänä marraskuun iltana tuovat mieleen nuoruuden illat ja yöt.
Tarton kaarisilta on päivisin harmaa betonista rakennettu kolho silta, jonka ainoa funktio on auttaa ihmisiä ylittämään joki kuivin jaloin. Yöllä syttyvät valot, kaiken väriset ja vaihtuvat. Valot ja niiden heijastumat joelle muuttavat maiseman sadunomaiseksi ja salaperäiseksi.
Samalla tavalla nuoruuteni Turku muuttui illalla. Päivällä se oli opiskelukaupunkini, perin tuikitavallinen kaupunki jonka harmaita katuja kiireisesti kuljin matkalla yliopistolle tai sieltä kotiin. Yöllä sen katuvalot ja neonvalot syttyivät ja peilailivat itseään liikehuoneistojen ikkunoista tai märistä kaduista. Pimeässä yössä ne houkuttelivat nuorta opiskelijaa lähtemään ulos, seikkailemaan. Ne lupasivat kohtaamisia ja tunteita, suuria seikkailuja.
Heijastuksia 4: Pois kauat pilvet karkaavat
En tiedä mikä siinä on, että kun pilvet heijastuvat veteen tai mihin tahansa pintaan, siinä on jotain romanttista. Tai ainakin minun hupsulle mielelle. Luontokuvissa heijastukset yleensä tuplaavat hetken taian. Ei siis ihme, että niitä suositaan niin paljon. Se eí estä minua etsimästä pilviä ja heijastuksia järven tai meren tai vaikkapa liiketalon peilipinnasta. Jotkut bongaavat junia, toiset laivoja. Minä pilviä.
Auringonlasku Toolsessa, Suomenlahden rannalla
Eräänä varhaisaamuna Pyhäjärven rannalla
Taskun kauppakeskus Tartossa
Muita heijastuksia löytyy täältä: valokuvatorstain 202. haaste
