En tiedä kumpaa jännittäisin enemmän. Nimittäin, olen pesunkestävä euroviisufani, mikä saattaa jotain ehkä yllättää. Mutta olen! Joitain traditioita ihmisellä täytyy olla. Minulla se on kisojen seuraaminen ruutupaperin ja tv-lehden kanssa (josta selviää esiintymisjärjestys) ja jokaiselle kappaleelle numeron antaminen kisan edetessä. Asujen ja esityksen arviointi. Ja äänestyksen jännittäminen - vaikka olenkin sitä mieltä että ennen oli hauskempaa kun väkeä oli kisoissa vähemmän ja kaikki äänet luettiin ääneen. Fäänlaand ään pöeng.
Lätkäfani en ole, paitsi silloin kun Suomi pelaa MM-loppuottelussa. Ja nimenomaan Ruotsia vastaan. Mutta silloin jännitän sitäkin perusteellisemmin.
Kyllästymiseen saakka olemme kuulleet kysymyksiä: missä olit kun kuulit Kennedyn murhasta tai Twin Towersien sortumisesta tai Dianan kuolemasta.
Minä kysyn: missä olit kun Suomi voitti lätkässä kultaa tai kun Lordi rytkäytti Suomen viisumaailman kartalle?
Minäpä kerron, kylmän päivän lämmikkeeksi, missä minä olin. Sillä muistan molemmat tapaukset kuin eilisen päivän.
Aloitetaan lätkästä.
Katsoin tuon legendaarisen vuoden 1995 ottelun hyvän, nyt jo edesmenneen työkaverini, Ossi K:n kotona Munkkivuoressa. Parempaa kisakatsomoa en olisi voinut toivoa. Ossi K. nimittäin oli aikanaan lätkädumari, aivan kansainvälistä tasoa. Muistan aina kuinka Ossi kertoi uransa päätöksestä: "Ei sitä pönttö kestänyt. Kun vielä kotimatkallakin korvissa kaikui rytmikäs: Nuija! Nuija! Nuija!" Tiedä sitten vitsailiko Ossi vain, mutta sen jälkeen olen miettinyt dumareistakin, että ihmisiä ne vaan on. Ja tunteet ne on dumarillakin.
Me siis katsoimme matsin, ja kun voitto kilahti kotiin ryntäsimme autolle ja lähdimme ajamaan keskustaa kohti. Ossi totesi, että nyt on kansaa kaduilla! Ja niin olikin.
Jo Munkkiniemen puistotiellä ajoi Suomi-liputettuja autoja, ihmiset roikkuivat auton ikkunoista ulos lippuja liehuttaen ja riemuiten. Keskustaa kohti tullessamme väenpaljous vain lisääntyi, autot matelivat kävelyvauhtia, kaikki huusivat, nauroivat, hyppelivät ja käyttäytyivät muutenkin sekopäisesti. Minä roikuin Mannerheimintiellä auton ikkunasta ulos ja suutelin jotain tuntematonta miestä joka kurottautui viereisestä autostaan jakamaan kanssani tätä kansallisriemua. Se oli karnevaalitunnelmaa isosti!
Muistan minä voitonjuhlatkin Kauppatorilla kun Leijonat palasivat kotiin. Olin siellä toisen työkaverini Katrin kanssa ja olimme lähellä lavaa, kymmenien tuhansien ihmisten puristuksissa. Alkoi ahdistaa ja Katri totesi saavansa pian elämänsä ensimmäisen paniikkihäiriökohtauksen. Vetäydyimme sitten juhlista loitommalle, Ullanlinnan kallioille, jonne musiikki kuului esteettä.
Pian lätkähuuman jälkeen lähdin kuukaudeksi Englantiin maalaamaan Cornwallin maisemia ja Dartmoorin nummia. Jostain syystä rakkaat Kolkkasisareni Turusta, Sarkki ja Jaana, tulivat saattamaan minua lentokentälle. Ilmeisesti vain pelkästä matkailun riemusta. Ja riemuissaan tytöt olivatkin. Yhä lätkäkullasta.
Asuin tuolloin vuokrayksiössä Tarkk'ampujankadulla. Lattialle petasin kaksi patjaa Kolkkatytöille ja komensin koko vartion ajoissa nukkumaan, minulla kun oli aamulla aikainen herätys. Mutta eiväthän Kolkkatytöt malttaneet nukkua.
Vuoron perään kuului pimeydestä molemmilta patjoilta: "Den glider in!"
Kun jo hitusen ärtyneenä ilmoitin, että en halua kuulla enää yhtäkään Den glider in -lallatusta, tuli hetkeksi hiljaista. Sitten Jaana aloitti: "Här kommer Pippi Långstrump sula hopsula hei sula hopsansaa." Sarkki jatkoi: "Eeeeemil, min kära lilla snickebo här kommer jag igen. " Ja hetken kuluttua taas Jaana: "Räven raskar över isen, räven raskar över isen..." Ja näin meni sitten se matkaa edeltävä yö ruotsalaisten laulunpätkien saattelemana.
Se oli karnevaalitunnelmaa vielä pitkälle jälkikäteenkin!
Sellaiset lätkämuistot.
Entäpä sitten Lordin voitto? Muistan minä senkin mainiosti. Vaikka kyse oli poikkeusvuodesta kohdallani - en ollut seurannut kisoja edeltävää hypeä lainkaan, enkä ollut ennen kisoja kuullut Lordin kappaletta kertaakaan. Enkä kuullut sitä edes varsinaisissa kisoissa. Ensituntuman tähän kansallista itsetuntoamme kohottaneeseen musiikilliseen taideteokseen sain vasta Lordin esittäessä kappaleen voiton jälkeen uudelleen.
Miksi näin oli? Kerron.
Asuimme tuolloin Virossa, ja suuri joukko puutarhakavereita oli saapunut bussilla kolmipäiväisille Türin kukkakarnevaaleille. Euroviisu-päivä meni minulla Türissä ystävien seurassa. Iltamyöhään palasimme Kimmon kanssa Põltsamaalle, missä meillä tuolloin oli kerrotalokolmio. Ja siellä Tupalan Isännältä eli täällä Kari ja Johanna -nimimerkillä kommentoivalta kaverilta saatu ikiaikainen yhden värin televisio. Se väri oli vihreä.
Tulimme Põltsamaalle ja napsautimme television auki. Ja vihreästä väriseväst ruudusta seurasimme silmät suurina pisteiden jakoa: Finland, twelve points, Fääänland duuuz poäng. Uudelleen ja uudelleen.
Minä olin onnesta sekopäinen. Osasin vain onnellisena änkyttää: "Että minä tämänkin sain vielä elinaikanani kokea!" Kimmo lähti paikalliseen ruokakauppaan, joka tuolloin myi läpi yön alkoholia, ostamaan kuohuvaa. Sitten läheteltiin tekstiviestejä ja tanssittiin ja juteltiin kaverien kanssa puhelimessa lähes koko yö läpi.
Aamulla palasimme Türille, missä kukkakarnevaalit jatkuivat. Mielialat olivat tooodella korkealla. Sen sijaan, että aiempien vuosien tapaan olisin ravannut pää kolmantena jalkana ihmismeressä etsimässä jotain uutta ja jännää pihalle ja puutarhaan, istuin ihanassa auringonpaisteessa kaljateltta-alueella hoilaten mm. nimimerkki Outin ja Nöös Lammin kanssa: "Hard Rock Hallelujah" huitoen voitonmerkkejä ilmaan.
Outi ja Nöös Lammi tuulettavat.
Hymyt ovat herkässä.
Väki vaihtuu pöydässä ja Tiinaa vaan naurattaa. Että sai tämänkin kerran elämässään kokea.
Sekin oli karnevaalia kerrassaan!
Ja nyt, tänä viikonloppuna, saattaisi olla tilaisuus uusiin vastaavanlaisiin kansanjuhliin.
Arvatkaa vain, onko joku innoissaan!
--
Julkaisen tämän nyt ja lähden etsimään vanhoja valokuva-albumeja, josko löytäisin jokusen valokuvan tarinan kuvitukseksi. Kestää tovi kun pitää saada kavereilta hyväksyntä kuvien julkaisuun.
---
Jälkikirjoitus: Lätkätunnelmia ja sitä hurmosta, jota kerran olemme saaneet nauttia, täydellistä munaskuista nappaavaa hurmiota voi muistella tästä: Antero Mertarannan Ihanaa Leijonat Ihanaa. -- Vinkki: vääntäkää nupit kaakkoon ja olkaa ylpeitä siitä että olette suomalaisia. Se on siinä!
